Kertokaahan kokemuksia ne, jotka ootte menneet yhteen miehen/naisen kanssa jolla on ennestään lapsi(a), ja joilla itsellänne ei lapsia (vielä) ole. Miten suhde on toiminut, ja millaisiin ongelmiin olette törmänneet? Oisin tosi kiitollinen kommenteistanne, sillä tässä juuri tämän "ongelman" parissa painiskelen...onko ex-liiton lapset ongelmia uudessa parisuhteessa, vai voiko vieraasta lapsesta tykätä kuin omastaan, ja miten lapsen toisen vanhemman kanssa asioiden hoitaminen sujuu?
Lapset ex-liitosta
miten on?
16995
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
kyssä yh-palstallekin.
Niin, kun ei täällä ole mitään tähän liittyvää palstaa.
Miksi pitäisi tykätä kuin omasta lapsesta, eikö riitä että hyväksyy lapsen omana itsenään ilman että vaatii itseltään lapsen rakastamista? Jos oletat että lapsi pitäisi sinua vanhempanaan niin muista että lapsella on jo vanhemmat. Hänen suhteensa sinuun on ansaittava käytökselläsi. Joku sanoi jossain että lapset on se uusioperheen koetinkivi, mutta koetteleehan lapset muutenkin perhettä kasvaessaan, oli ne omia tai toisten kanssa tehtyjä. Ja se kuka on jonkun ihmisen vanhempi ei mielestäni ole minulla ainakaan vaikuttanut siihen miten olen suhtautunut tähän ihmiseen.
Eiköhän se lähivanhempi hoida yhteydet etävanhempaan, ihmisten välisestä kemiastahan se sinun suhteesi häneen on sitten kiinni. Älkää tehkö ongelmia asioista jotka oikeasti on aika yksinkertaisia.
...entä kun etävanhempaa ei ole, vaan yhteishuoltajuus, jossa lapset on yhtä paljon molemmilla vanhemmilla? Tämä vieläpä niin että ajat molempien luona on lyhyitä, jatkuvasti vaihdetaan paikkaa...onko oikein lapsillekaan? Kiitos silti neuvoistasi!
"...ajat molempien luona on lyhyitä, jatkuvasti vaihdetaan paikkaa..."
Veikkaanpa, että tuo asia ainakin tulee muuttumaan pian. Tuollainen systeemi on lapselle liian levotonta - ja muillekin.
Itse pyrin vain tulemaan toimeen miesystäväni viisivuotiaan kanssa. Mitään äidin roolia en ota. Lapsellahan on äiti.
lapsille tuo jojottelu. Haluaisitko sinä muuttaa koko ajan kotiasi?
kertoa enemmän miten tuon ikäinen hyväksyy isän uuden naisen tms. Olen vähän aikaa seurustellut miehen kanssa, jolla on 5-vuotias tytär, jota hän näkee joka toinen vkonloppu. Itse en ole vielä tyttöä tavannut, koska haluan olla varma suhteesta ensin ettei lapsi kiinny/totu tms. turhaan. Etukäteen jo jännittää lapsen tapaaminen ihan vietävästi.
...mutta se on lasten äidin tahto, on kuulemma hyväksi lapsille nähdä jatkuvasti molempia vanhempia. Minusta se tekee vain levottomaksi ja kaikkien elämän rauhattomaksi. Ja minulla ei ole mahdollisuutta asiaan vaikuttaa, vaikka yhteenmuuttoa suunniteltiin. Onko oikein?
..mutta lasten äidin tahto on se, että lapselle on hvyä tavata molempia vanhempia usein, ettei tule ikävä. Minusta tämä on vain levotonta ja tekee elämän rauhattomaksi hötkyilyksi, mutta minkäs mahdan. Minullahan ei ole asiaan vaikutusvaltaa, vaikka yhteenmuuttoa suunniteltiin. Onko oikein?
Varmasti lapsi hyväksyy ja kiintyykin nopeasti kun vain vietät aikaa hänen kanssaan. Sulla sinänsä helppo tilanne, että lapsi on vain harvoin kylässä. Itselläni tilanne vaihtuu lähes päivittäin kun miehen ex-vaimo asuu niin lähellä ja lapsia kuskataan jatkuvasti. Kunhan vain mietit että kun suhde etenee, oletko valmis ottamaan lapsen myös teidän yhteiseen kotiin? Mulle tästä asiasta on tullut ongelma juuri siksi kun elämä tuntuis levottomalta just noitten jatkuvien vaihtojen vuoksi yhteisessä kodissakin, ja sitä ex-puolisoakin voi joutua tapaamaan joskus. Ja kun itsellä ei ole vielä lasta niin ois aika vaikee yrittääkään olla mikään äitihahmo...
jokohan nyt lähtis viesti, yrittäny 3 kertaa! Eli olen samaa mieltä, mutta kun lasten äiti haluaa että lapset näkee molempia vanhempia usein, ei tulis niin ikävä. Musta se tekee elämän levottomaksi, kaikille meille. Yhteenmuutto oli miehen kans suunnitelmis, mutta tämä on mulle ongelma, sillä mulla ei ole mahdollisuutta vaikuttaa asiaan. Onko oikein?
Tiesit kai alunperin,että miehellä ja exällä on yhteishuoltajuus?Ajattelitko,että kyllä ne asiat järjestyvät "sitten joskus",eli siihen suuntaan,mihin itse haluat?Jos lapset kerran asuvat lähellä niin miten se voisi olla rasittavaa-onko esim.laukkujen pakkaamisissa tms.ongelmaa vai mikä on se stressi-tilanne?Voisiko kahdessa paikassa olla lasten käyttötavaroita niin ettei siitä koituisi stressiä vai miten on?Onko tämä siis yksinomaan sinun ongelmasi,siis ovatko lapset sinulle taakka?
Jos miehen exä on suht asiallinen,ettei mikään pirttihirmu,niin kannattaisi olla tyytyväinen tilanteeseen;se,että miehen exä on alhainen juonittelija,tekee tilanteen vielä stressaavammaksi-kokemusta nimittäin on!
Toisaalta,kyllä sullakin pitäisi olla jotain sananvaltaa asioihin,sillä jos ei ole niin voit ihan hyvin kieltäytyä maksamasta asunnosta vuokraa(jos vuokralla olette)mikäli yhteen olitte muuttamassa.Minkä ikäisiä lapset,muuten ovat?
Minua myös todella jännitti ensimmäinen tapaaminen. En nimittäin erityisesti pidä lapsista enkä osaa olla lasten kanssa. Onneksi tämä tyttö on kuitenkin erittäin ulospäin suuntautunut ja mutkaton. Hän piti minun läsnäoloani täysin luonnollisena ensi hetkestä asti. Hänen luonteva suhtautumisensa teki tilanteen minullekin helpommaksi.
Yleensä tytär on isänsä luona viikon kerrallaan ja tuona aikana he vierailevat useita kertoja luonani. Kun käyn heidän luonaan, tytär haluaisi minun jäävän yöksi. Emme siis asu yhdessä enkä olisi valmis asumaan yhdessä juuri lapsen vuoksi. Ehkä muutaman vuoden kuluttua.
Omassa tapauksessani lapsen suhtautuminen ei ole ollut mikään ongelma. Vielä kun saisi tämän oman suhtautumisen vain kohdalleen... Ja oppisi pitkäjänteisemmäksi ja kärsivälliseksi.
rohkaisevista sanoista. Saas nähdä miten käy.
Kannattaa miettiä voisitko koskaan ajatella yhteenmuuttamista, sillä eikö parisuhteen ole kuitenkin tarkoitus edetä? Jos ei lapsen vuoksi voi ajatella suhteen vakiintumista, niin siinä voi helposti heittää hukkaan vuosia hengailemalla vain, ja sinä aikana ois voinu jo löytää sen itselleen oikean ihmisen. Ei se ole helppoa suhtautua toisen lapsiin, varsinkaan jos ei itsellä ole vastaava tilanne. Oon kyllä sitä mieltä että samassa tilanteessa oleva ymmärtää asian parhaiten ja osaa myös tilanteeseen parhaiten sopeutua. Silti, jos suhde on muuten kunnossa, ei lapsi saisi olla mikään este yhteiselle tulevaisuudelle, ja voihan niitä yhteisiäkin lapsia vielä tulla...
Älätee tyhmyyttä ota lapseton nainen jos haluat ,että pysyt jotenkin koossa!