seksi

Elän avoliitossa, eikä meillä ole lapsia ja olemme olleet 3 vuotta yhdessä. aluksi seksi oli tietenkin monipuolista ja sitä tuli tehtyä ainakin kahdesti viikossa jos enemmänkin.. mut nyt ehkä kerran kuussa? ja vain silloin kun mieheni haluaa. joskus joudun sitä melkein kerjäämään häneltä. kun yleensä olen aina luullut että miehet ovat siinä asiassa aktiivisempia. mullekkin riitäis jos seksiä sais vaikka kerran viikossa.
se on oikeastaan nykyään aina sama asento eikä mieheni jaksa enään lämmitellä minua yhtään.. olen itse aina tehnyt alkuun miehelleni kivoja juttuja siinä toivossa että hänkin sit tekeisi minulle jotain. mutta hän pikaisesti koskee ja sit jo sisälle.. sit siinä itsellä menee aikaa ennenkuin on saanut itsensä täysin syttymään niin hän jo tulee. en ole saanut orgasmia varmaan vuoteen yhdynnässä. ennen kuitenkin sain sen melkein aina.
olen kyllä joskus kysynyt häneltä miksi hänen ei tee enään mieli minua? mutta hän kuulemma vaan on sellainen että hänen tekee seksiä vähemmän mieli. onko oikeasti olemassa miehiä joita ei seksi kiinosta kovin usein ja ovat laiskoja tämän suhteen?
81783
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Saan suuseksiä vaan kun ollaan riidelty ja mies tahtoo lepytellä. En jaksais aina haastaa riitaakaan. Olaan oltu sama aika kun te. Tunnen itseni lähinnä purkautumisesineeksi. Olen ajatellut muuttaa tilanteen. Kaksi vaihtoehtoa. Lähden kälppiin tai lopetan esineenä olemisen eli en anna ilman minun huomioimistani. Katsotaan nyt jaksanko itsekkään enään nähdä vaivaa tän asian eteen.

Äänestä

Kuulin tänään emännältä, että ei hänen ole tehnyt mieli seksiä enää aikoihin. On vaan antanut ettei mulle tulisi paha mieli.

No voi vittu, nyt se paha mieli vasta tulikin.
Loppui sekstaaminen naisten kanssa kokonaan, taidan tyytyä runkkailemaan loppuikäni.

En minä tuollaisen jälkeen kykene enää haluamaan seksiä. Ainakaan tuon naisen kanssa. En tiedä miksi olen tässä suhteessa enää, onko mikään välillämme aitoa ja jos niin mikä.

Perkele sentään.

Äänestä
  • Eikö sua mietitytä yhtään miksei hän halua ja miksi hänen on SINULLE tarvinnut säälistä antaa? Miksi hän ei ole ottanut asiaa puheeksi? Luuletko että nainen ei kärsi itse siitä jos ei haluta? Että se olisi joku kosto jostakin vai mitä? Ihan käsittämätöntä.
    Yhteinen ongelmahan tuonkin asian pitäisi olla.

    Äänestä

syytä et miks antasit sille yleensäkään, kun et ees saa siitä mitään!?

Ja varmaan viä sanoisin että mielummin runkkaan, kun olen sen kanssa, et se voittaa teidän seksielämän mennen tullen!

...Panosten pitäs koventua!...

Ite en tollasta sietäs olenkaan, mut ei mulla kyllä tollasia ongelmia olekaan, meillä mies pitää AINA huolen et saan "kiksit", en oo varmaan ikinä jääny ilman tai jos oon jääny niin se on tullu korkojen kera takasin! Myös suuseksiä meillä harrastetaan mieheni aloitteesta! Ollaan oltu 8-vuotta yhdessä ja kaks mukulaa!

Äänestä

Meillä ei seksiä tosin harrasteta enää edes joka kuukausi. Eikä koskaan minun pyynnöstäni. Ei kuulemma jaksa/huvita/tee mieli juuri nyt. Mitään ongelmaa ei kuitenkaan kuulemma tässä asiassa ole ja hän vain ei halua niin usein. Ja sitten kun sitä harrastetaan, niin yksi asento ilman mitään esileikkejä. Edellisen kerran kieltäydyin kokonaan toimimasta herran purkautumisastiana. Hiljaista onkin ollut sen jälkeen. Eli näin meillä.

Äänestä

täälläkin. Paitsi että itse olen mies. Avoliitossa, ei lapsia ja yhdessä muutaman vuoden. Noin kerran kuussa on tahti nykyään mutta vaikea sanoa mistä sitten oikeasti johtuu. Muuten kaikki hyvin mutta ehkä sitten intohimo puuttuu?

Äänestä
  • Mä oon ite asunut avomieheni kanssa noin puolitoista vuotta yhdessä, ja ollaan seurusteltu noin kaksi vuotta. Itse olen 23, ja mieheni 28 (pientä taustatietoa). Ainakin mieheni on vielä tähän asti minua halunnut ja seksiä on noin 1-2 kertaa viikossa. Oikeastaan sovimme alusta asti että seksiä harrastetaan vaan viikonloppuisin että siihen ei kyllästyisi tai se ei kävisi liian yksitoikkoiseksi. Mutta jos tilanne menee tuohon pisteeseen niin en usko että tilanteenne paranee. Uskon että tuo mies rakastaa sinua henkisesti, mutta myös fyysinen puoli on osa suhdetta. Ehkä hän ei halua rakastua kenenkään muuhun, mutta haluaa seksiä muiden kanssa. Ei järjen kanssa mitään tekemistä ?

    Äänestä

Sitä en osaa sanoa miksi osa miehistä haukiintuu ja osa naisista lahnaantuu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


-katy2- kirjoitti:

Elän avoliitossa, eikä meillä ole lapsia ja olemme olleet 3 vuotta yhdessä. aluksi seksi oli tietenkin monipuolista ja sitä tuli tehtyä ainakin kahdesti viikossa jos enemmänkin.. mut nyt ehkä kerran kuussa? ja vain silloin kun mieheni haluaa. joskus joudun sitä melkein kerjäämään häneltä. kun yleensä olen aina luullut että miehet ovat siinä asiassa aktiivisempia. mullekkin riitäis jos seksiä sais vaikka kerran viikossa.
se on oikeastaan nykyään aina sama asento eikä mieheni jaksa enään lämmitellä minua yhtään.. olen itse aina tehnyt alkuun miehelleni kivoja juttuja siinä toivossa että hänkin sit tekeisi minulle jotain. mutta hän pikaisesti koskee ja sit jo sisälle.. sit siinä itsellä menee aikaa ennenkuin on saanut itsensä täysin syttymään niin hän jo tulee. en ole saanut orgasmia varmaan vuoteen yhdynnässä. ennen kuitenkin sain sen melkein aina.
olen kyllä joskus kysynyt häneltä miksi hänen ei tee enään mieli minua? mutta hän kuulemma vaan on sellainen että hänen tekee seksiä vähemmän mieli. onko oikeasti olemassa miehiä joita ei seksi kiinosta kovin usein ja ovat laiskoja tämän suhteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu