Miehen napa

Olette molemmat nyt asuneet toistenne maassa, eli ensin mies muutti kanssasi Suomeen, sitten sinä hänen kotimaahansa. Tässä suhteessa olette nyt "tasoissa".

Ymmärrän hyvin ongelmasi. Olen itsekin asunut ulkomailla pitkään ex-mieheni kotimaassa ja tiedän, että ei ole ihan helppoa löytää omaa paikkaansa. Ongelma on sitäkin suurempi, kun on lapsia.

Koska olet nyt saanut asiasi järjestykseen ja sopeutunut Saksaan, niin minusta sinun ei tarvitse suostua tuosta vain miehesi ehdotukseen. Sinulla on hyvät perustelut sille, että haluat jäädä maahan. Etenkin, kun yhteiset lapsennekin ovat jo koulussa.

En halua olla ennakkoluuloinen, mutta koska tunnene itsekin saksalais-suomalaisia parsikuntia, minulle on muodostunut käsitys, että keskiverto saksalaismies on edelleen yleensä se, joka päättää asioista. Malli tähän periytyy edelliseltä polvelta; pidetään itsestään selvänä, että nainen sopeutuu kaikkeen ja usein sitten jopa kantaa päävastuun lasten asioista.

Siksi minusta tuntuu, että sinäkin joutuisit siellä uudessa maassa huolehtimaan lasten kouluasioista, ja miehesi keskittyisi lähinnä omiin haraastuksiinsa. Olenko ihan väärässä?

Voi kuule kun annat pikkusormen niin se vie koko käden!!!

Kait se on sitten ihmisestä kiinni mitä tahtoo ja haluaa ja kuinka on valmis tukemaan puolisoansa.. Tai mitkä ovat elämässä mitenkäkin tärkeysjärjestyksessä. Jotenkin vaan tuntuu, että aina ne palikat eivät yksinkertaisesti kohtaa. Toinen tahtoo humeltaa pitkin poikin ja panostaa unelmaansa sata lasissa (missä ei ole sinänsä mitään pahaa) vaan siinä vaiheessa kun se alkaa syömään perhettä, suhdetta, kumppanin elämää niin raja tulla kopsahtaa vastaan ainakin meikäläisellä. Jos se unelma vie niin paljon, että kaikki tallotaan sen vuoksi niin antaa palaa vaan, mutta tekee sen sitten ainakin ilman esimerkiksi minua. Vaan ei sille mitään voi jos toinen on kerta niin määrätietoisesti ja kunnianhimoisesti suuntautunut ja jos itsellä taas vastaavasti ovat ne arvot ihan jossain muissa jutuissa.

Vaan mitä jos koko muu elämä on kumppanille vain taidokkaasti rakennettua verkkoa tukemaan omaa unelmaansa? Mitä tapahtuu kun puoliso lähtee myös tavoittelemaan omaansa? Ei ehkä samalla tasolla olevaa vaan kuitenkin, perin juurin kyllästyneenä toisen "asenteeseen"?

Ymmärtääkö tämmöinen kumppani ikinä mitä menettää tai mitä uhraa unelmansa eteen? Jääkö se unelma hänelle kun aika jättää? Pystyykö kumppani katsomaan peiliin? Onko hänellä sydäntä? Kun jossain olisikin IHMINEN ketä voisi ilolla tukea ja vilpittömästi auttaa eteenpäin toteuttamaan unelmaansa ilman, että joutuu tallotuksi, hyväksikäytetyksi jne. Kun jossain olisikin IHMINEN kuka ymmärtäisi IHMISTÄ.

Kait se on sitten vastaavasti sitä omaa napapiiriä. Haluta ja tavoitella ihmistä rinnalleen, ei kylmän maailman kylmää ihmistä :)

Kukin tavallaan vaan voimia sinne suuntaan asiaa ratkoessa! Syökää paljon stressivitamiineja (B- ja C-vitamiinit), jotta aivonystyrät jaksavat hieroutua toisiinsa :D