2miehen

Heip!
Apua kaipaisin! Olen pian 23-vuotias neitokainen, joka on nyt jotenkin ihmeen kaupalla joutunut hieman hankalaan tilanteeseen... Olen tähän mennessä elämääni saanut vain lähinnä haaveilla miesten kiinnostuksesta. Koskaan siis en ole esim seurustellut.

Nyt minulla onkin yhtäkkiä pienehkö ongelma: 2 eri miestä osoittaa kiinnostustaan. Sehän ei tietysti vielä sinällään ole mikään suuri ongelma, mutta ongelmia tulee viimeistään ensi perjantaina siinä vaiheessa, kun minä ja molemmat näistä miehistä sattuvat yhtäaikaa samaan baariin!

Toista miehistä olen tapaillut parisen viikkoa muutamia kertoja viikossa. Hän asuu kanssani samassa kaupungissa. Toisen miehistä tapasin netissä noin reilu kuukausi sitten. Emme siis ole koskaan nähneet kasvotusten, mutta juttu luistaa niin hyvin, että mies päätti ensi viikonloppuna matkata toiselta puolelta Suomea minua tapaamaan.

Lupasin tälle kaukaa saapuvalle miehelle, että menemme ensi perjantaina erääseen baariin, jota olen niin kovasti kehunut ja ylistänyt. Mutta nyt eilen sitten selvisi, että myös tämä kanssani samassa kaupungissa asuva miesehdokas todennäköisesti suuntaa samaan baariin tiensä samana iltana...

Löydättekö minkäänlaista ratkaisua/neuvoa pulmaani?! Tunnen oloni huonoksi jo pelkästään sen takia, että "pyöritän" kahta miestä samaan aikaan...Ei todellakaan ole luontaista minulle! Ja nyt jos vielä satutaan saman katon alle niin...maa minut nielköön...
7944
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

ns. oharit. Valitat vaikka hirmuista menkkoihin liittyvää päänsärkyä ja kaikin puolin pahaa ja sietämätöntä oloa, etkä mene lainkaan baariin.

Äänestä

pakko mennä baariin? Miksi et ehdota vaikka elokuvaa tai ihan ravintolaa mihin mennä syömään tj.
Eikai se viinan kittaaminen nyt niin tärkeetä ole että riskeeraat sen että nämä miehet tapaisivat siellä ja alkaisi kunnon torikokous.

Äänestä

"Löydättekö minkäänlaista ratkaisua/neuvoa pulmaani?"

"Ripuli" valittuna iltana. Tee oharit hyvästä (keksitystä) syystä molemmille tai sovit jotain muuta toisen kanssa. Jos ne ei tunne toisiaan niin ei mitään ongelmaa.

Koska he eivät tunne toisiaan he voivat sitten viettää baarissa aikaa muuten. Sinä "kärsit" kotonasi. Voit kutsua toisen vaikka kotiisi (vai onko siis tää tapailukundi sellainen joka saattaa pompata kotiovellesi rimputtamaan ovikelloa?) .... suosittelen että tapaat sen nettikundin, hän tulee kauempaa ja siksi ansainnut huomiosi. Pahoittele että sulla on ripuli ja pistäydy välillä vessassa, siis kunnon show päälle...

Tälleen. Ei voi mitään, tilanne on se että jos et voi heittää kumpaakaan meneen ja sä mokaat kahden kanssa baarissa niin sitten et mene sinne. Sairastuminen on juuri sopivan neutraali syy, mut tollanen varpusparvipaskominen on riittävän kevyt syy että se kaukaa tuleva voi kuitenkin nähdä sut. Muista ehdottaa kotinäkemistä silleen varovasti "Mä tiedän että tää on hirveen noloo kun oon kipee mutta huvittais kuitenkin nähdä sut. Jos sua ei haittaa vessassaramppaamiseni niin voit tulla tänne tutustuun muhun." Näetpähän onko pojulla pokeria ;-)

Ja jos tapaat toista niin kännykkä äänettömälle niin että toinen ei pääse soitteleen sulle. Sille sitten selität jälkeenpäin että olit nukkumassa jos se kyselee jotain.

Ainiin: Muista - KUN OOT TUTUSTUNUT TARPEEKSI NIIN ÄLÄ PIDÄ KAHTA VAAN DUMPPAA SE JOKA KIINNOSTAA VÄHEMMÄN. Sillen pidät sielusi ehjänä, mitä nyt vähä rapa roiskuu... Muista siis selkäranka loppujen lopuksi.

Äänestä

Älä tee ohareita sille kaukaa saapuvalle. Sehän näkee paljon vaivaa sun vuoksi.

Siirrä tapaaminen toiseen paikkaan, ekat treffit baarissa on muutenkin huono idea. Perusteluksi voit sanoa, että sun kavereita on tulossa sinne samana iltana ja olisit mielummin kahden kesken rauhassa.

Äänestä
  • ohareita nyt en missään nimessä tee :) Tosin nyt näyttää siltä, että juttu sen samassa kaupungissa asuvan miehen kanssa saattaisi olla hiipumassa. Mutta olisihan se silti noloa törmätä häneen tämän kaukaa saapuvan miehen seurassa...

    Äänestä

päätettiin pysyä samassa kaupungissa asuvan miehen kanssa "kavereina". Mutta onko silti törkeää mennä baariin, jossa ehkä törmäämme...? :)

Äänestä
  • toisen kaa sä oot jo sopinu olevas vaan kaveri, joten sulla on oikeus olla toisen kaa enemmän kun kaveri, sen molemmat tajuu, joten nou hätä, mee vaan baariin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


loukussa kirjoitti:

Heip!
Apua kaipaisin! Olen pian 23-vuotias neitokainen, joka on nyt jotenkin ihmeen kaupalla joutunut hieman hankalaan tilanteeseen... Olen tähän mennessä elämääni saanut vain lähinnä haaveilla miesten kiinnostuksesta. Koskaan siis en ole esim seurustellut.

Nyt minulla onkin yhtäkkiä pienehkö ongelma: 2 eri miestä osoittaa kiinnostustaan. Sehän ei tietysti vielä sinällään ole mikään suuri ongelma, mutta ongelmia tulee viimeistään ensi perjantaina siinä vaiheessa, kun minä ja molemmat näistä miehistä sattuvat yhtäaikaa samaan baariin!

Toista miehistä olen tapaillut parisen viikkoa muutamia kertoja viikossa. Hän asuu kanssani samassa kaupungissa. Toisen miehistä tapasin netissä noin reilu kuukausi sitten. Emme siis ole koskaan nähneet kasvotusten, mutta juttu luistaa niin hyvin, että mies päätti ensi viikonloppuna matkata toiselta puolelta Suomea minua tapaamaan.

Lupasin tälle kaukaa saapuvalle miehelle, että menemme ensi perjantaina erääseen baariin, jota olen niin kovasti kehunut ja ylistänyt. Mutta nyt eilen sitten selvisi, että myös tämä kanssani samassa kaupungissa asuva miesehdokas todennäköisesti suuntaa samaan baariin tiensä samana iltana...

Löydättekö minkäänlaista ratkaisua/neuvoa pulmaani?! Tunnen oloni huonoksi jo pelkästään sen takia, että "pyöritän" kahta miestä samaan aikaan...Ei todellakaan ole luontaista minulle! Ja nyt jos vielä satutaan saman katon alle niin...maa minut nielköön...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu