Ajattelin joskus että on ihanaa olla sinkku, ei ole tilivelvollinen kenellekkään, saa mennä ja tulla omien halujen mukaan. Mutta nykyään, viimeiset pari vuotta olen elätellyt toivoa ihanasta parisuhteesta ja yhteisestä tulevaisuudesta ihanan ihmisen kanssa....Mutta tuntuu että sellainen ei ole minua varten, sellaista onnea minulle ei suoda. Miehiä tulee ja menee....kukaan ei jää.
Harrastan kyllä yhdenyön suhteita kun oikein kova seksinnälkä iskee....mutta nyt en ole puoleen vuoteen turvautunut siihen koska luulin löytäväni elämäni miehen ja siis löysinkin. Long story... Hän kyllä sanojensa mukaan rakastaa minua mutta ei ole valmis tekemään suhteen eteen mitään uhrauksia. On naimisissa, mutta on suunnitellut eroa nyt monta kuukautta. No se siitä asiasta. Pointtini on se että en ymmärrä miksi kukaan mies ei halua seurustella kanssani, siis jakaa elämäänsä, tehdä kivoja juttuja yhdessä yms...Minä kyllä kelpaan satunnaiseksi petikaveriksi, mutta kukaan ei oikeasti halua elää kanssani. Minulla olisi pakahtumiseen asti rakkautta annettavana, haluaisin että joku ottaisi minut joskus huomioon, olisin jollekin se syy jonka vuoksi elää, mutta en.....En kelpaa kenellekkään, siltä minusta ainakin tuntuu. En ole ruma, sen tiedän, varsinkin kasvojani on suorastaan ylistetty. En ole laiheliini vaan olen nainen josta saa kiinni, mutta en usko että yksinäisyyteni johtuu ulkoisista piirteistä.
Olen paljon yksin....kuljen yksin kaupungilla ja katselen pariskuntia jotka kävelevät käsikädessä. Tulen suorastaan kateelliseksi, ja surulliseksi. Joskus saan todella koota itseäni jotta kyyneleet eivät valuisi pitkin poskia esimerkiksi kauppareissulla. Joskus on päiviä jolloin en pääse edes sängystä ylös, iltasin itken itseni uneen, yksinäisyyttäni, ja aamuisin herään masentuneena juomaan yksin aamukahvia. Minusta olisi ihanaa jos olisi joku jonka vieresta herätä ja jolle keittää kahvia ja jolle toivottaa hyvää työpäivää....Olen masentunut, tunnustan. Mutta en ole hakenut apua, en kehtaa koska syy on aika tyhmä. Olen masentunut yksinäisyydestäni. En ole edes parhaimmille ystävilleni puhunut tästä asiasta. Sitä paitsi päällisin puolin asiani ovat ihan hyvin, on minulla ystäviä mutta ei elämänkumppania.
Tapaan paljon ihmisiä päivittäin, ja on harrastuksia, mutta ei niistä vain kumppania löydy.
Sellaista on elämäöni nyt.
Vielä yksi asia:
Toivoisin teiltä miehet, ja tietysti naisetkin, että älkää tehkö turhia lupauksia parisuhteessa. On tuskallista odottaa ja odottaa lupausten lunastamista. Ja sitten selviää että eipä ollut aikomustakaan tehdä niinkuin on luvattu. Sydän särkyy eikä uskalla enää rakastua. Tuntuu että näin minulle on käynyt. Panssarin olen kehittänyt ympärilleni, todelliset tunteeni on syvällä...ja todella ihmeellinen ihminen ne sieltä syvyyksistä saa löytää.
Tämä on muuten ensimmäinen kerta kun kirjoitin näistä asioista ja tuntui uskomattoman hyvälle purkaa ajatuksia, vaikkakin teille ventovieraille ihmisille. Kiitos kun jaksoit lukea loppuun.
Harrastan kyllä yhdenyön suhteita kun oikein kova seksinnälkä iskee....mutta nyt en ole puoleen vuoteen turvautunut siihen koska luulin löytäväni elämäni miehen ja siis löysinkin. Long story... Hän kyllä sanojensa mukaan rakastaa minua mutta ei ole valmis tekemään suhteen eteen mitään uhrauksia. On naimisissa, mutta on suunnitellut eroa nyt monta kuukautta. No se siitä asiasta. Pointtini on se että en ymmärrä miksi kukaan mies ei halua seurustella kanssani, siis jakaa elämäänsä, tehdä kivoja juttuja yhdessä yms...Minä kyllä kelpaan satunnaiseksi petikaveriksi, mutta kukaan ei oikeasti halua elää kanssani. Minulla olisi pakahtumiseen asti rakkautta annettavana, haluaisin että joku ottaisi minut joskus huomioon, olisin jollekin se syy jonka vuoksi elää, mutta en.....En kelpaa kenellekkään, siltä minusta ainakin tuntuu. En ole ruma, sen tiedän, varsinkin kasvojani on suorastaan ylistetty. En ole laiheliini vaan olen nainen josta saa kiinni, mutta en usko että yksinäisyyteni johtuu ulkoisista piirteistä.
Olen paljon yksin....kuljen yksin kaupungilla ja katselen pariskuntia jotka kävelevät käsikädessä. Tulen suorastaan kateelliseksi, ja surulliseksi. Joskus saan todella koota itseäni jotta kyyneleet eivät valuisi pitkin poskia esimerkiksi kauppareissulla. Joskus on päiviä jolloin en pääse edes sängystä ylös, iltasin itken itseni uneen, yksinäisyyttäni, ja aamuisin herään masentuneena juomaan yksin aamukahvia. Minusta olisi ihanaa jos olisi joku jonka vieresta herätä ja jolle keittää kahvia ja jolle toivottaa hyvää työpäivää....Olen masentunut, tunnustan. Mutta en ole hakenut apua, en kehtaa koska syy on aika tyhmä. Olen masentunut yksinäisyydestäni. En ole edes parhaimmille ystävilleni puhunut tästä asiasta. Sitä paitsi päällisin puolin asiani ovat ihan hyvin, on minulla ystäviä mutta ei elämänkumppania.
Tapaan paljon ihmisiä päivittäin, ja on harrastuksia, mutta ei niistä vain kumppania löydy.
Sellaista on elämäöni nyt.
Vielä yksi asia:
Toivoisin teiltä miehet, ja tietysti naisetkin, että älkää tehkö turhia lupauksia parisuhteessa. On tuskallista odottaa ja odottaa lupausten lunastamista. Ja sitten selviää että eipä ollut aikomustakaan tehdä niinkuin on luvattu. Sydän särkyy eikä uskalla enää rakastua. Tuntuu että näin minulle on käynyt. Panssarin olen kehittänyt ympärilleni, todelliset tunteeni on syvällä...ja todella ihmeellinen ihminen ne sieltä syvyyksistä saa löytää.
Tämä on muuten ensimmäinen kerta kun kirjoitin näistä asioista ja tuntui uskomattoman hyvälle purkaa ajatuksia, vaikkakin teille ventovieraille ihmisille. Kiitos kun jaksoit lukea loppuun.
Vastaukset 9
Vanhimmat
En osaa muuta sanoa, kuin, että luin juttuasi kuin itse olisin sen kirjoittanut. Tunnen TÄYSIN samoin kuin sinä, käyn läpi ihan samoja asioita. En tiedä, mitä pitäisi tehdä...tuntui, kuin olisin löytänyt kanssa miehen. Mutta sitten se vain katosi. Ei enää vastausta mihinkään yhteydenotto yrityksiin. Hänkin lupaili, jos minkälaisia asioita...
Silti jaksan kuitenkin hiljaa uskoa, että se siitä...
Voimia sinulle...
Itse en ole koko aikuis-ikäni aikana haaveillut oikeastaan minkäänlaisesta parisuhteesta, perhe-elämästä nyt puhumattakaan.
Asennoitukaa siihen yksin elämiseen siten, että se on pysyvä, eikä väliaikainen olotila.
Kyl tähän tottuu.
Mutta näin kävi.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=123&conference=551&posting=22000000001379676
Naisena olisi helppoa - tasoa vaan tarpeeksi alas, lähiöbaariin miehille juttelemaan. Ilmaiseksi tulisi juomat ja ottamaan ekaa epätoivoista luuseria joka kohdalle sattuu. Niin ne tekevätkin useat, ilmeisesti yksinäisyys ainakin näillä tällä palstalla on myös oma valinta vaikka sanat muuta sanovatkin. Toista se on miehellä - kun siellä on parikymmentä muutakin tarjolla, turha sinne on mennä, kun itsellä ei ole niitä perhe-elämän edellytyksiä elikkä rahaa.
Eikä totu.
Vitun tyhmä koko ajatus
Kovin on tutun tuntuisia ajatuksia.
Itse olin tässä hiljan vastaavassa tilanteessa että olin se kolmas osapuoli ja odotin että nainen eroaa,mutta mutta..eihän siinä niin ikinä käynytkään.Jaksoin odottaa vuodenpäivät ja kuunnella kaikenlaisia selityksiä.Tiedän että se oli virhe jäädä siihen odottelemaan enkä sitä ihan herkästi toiste tee niin paskat fiilikset siitä sain,olin niin huonona etten ikinä olisi voinut kuvitella että minä voisin ottaa jonkun asian niin vakavasti.
Minulla on myös sellainen tilanne että tuntuu olevan ylivoimaisen vaikeaa tavata ketään(ei myöskään johdu ulkoisista seikoista) koska työ,harrastukset ja kaveripiirikin on sellaisia missä on todella pienet mahdollisuudet tavata naisia ja ravintoloissa en viihdy sekuntiakaan vaikka en mikään absolutisti olekkaan,minusta tuntuu aika kohtuuttomalta että pitäisi vaihtaa/luopua kaikesta siis ystävistä työstä ja harrastuksista ja aikaa ei juurikaan uusille harrastuksille ole.
Ei todellakaan ole helppoa olla yksin kun sitä ei halua.Moni ajattelee tätäkin lukiessa että ole tyytyväinen kun olet sinkku,kymmenkunta vuotta tulee täyteen sinkkuna olemista ja se alkaa kyllä jo vähän tympäsemään,olen pohtinut asian hyviä puolia ja niitä riittää todella runsaasti,päällimmäisenä tulee raha-asiat mieleen.Olisin valmis luopumaan jopa harrastuksista(en tosin tässä vaiheessa kun ei ole hajuakaan mistään suhteesta) jotka ovat sen verran rahaa vaativia etteivät tod.näköisesti tulisi parisuhteessa elettäessä enään kysymykseen,tällä tarkoitan sitä että olisin valmis aika suuriin "uhrauksiin"jos saisi mahdollisuuden oikean henkilön kanssa.
rukoile. Siinä kaikki apuni :)
Kirjoituksesi oli kuin suoraan omasta elämästäni.
Minusta olisi mukavaa vaihtaa ajatuksia kanssasi sähköpostin välityksellä. Jos haluat, kirjoittele: [email protected]
en tiedä miten kirjoittaisin sen mikä mun mieles painaa...luulin myös löytäväni sen kenen kanssa oisin halunnut enemmän yhtäkkiä kaikki meni perseelleen nyt on uus ja se puhuu kuinka haluis kaikkee mut silti se dogaa tuol jossain mis milloinkin enkä ite jaksa sellasta enää...olen nuori mut haluan sen oikean jo viereeni..