Te joilla on omat rahat, niin kuuluko toiselle puoliskolle mihin rahansa käyttää? Varsinkin suurien hankintojen osalta(esim. moottoriajoneuvot, eläimet)? Kuitenkin kaikki vaikuttaa siihen toiseenkin osapuoleen, joka joutuu sen edestä kuitenkin pitään enemmän taloutta pystyssä..
Omat rahat?
vaimoke
333082
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Meillä on omat rahat ja kaikki laskut, kaupareissut ja yhteiset menot jaetaan tasan. Se mitä lopuilla rahoilla tekee, ei kuulu toiselle, mutta nämä tekemiset eivät saa vaikuttaa yhteiseen talouteen. Eläinten hankinta ei kuitenkaan kuulu vain toisen päätettäväksi, maksoi sen kuka tahansa, jos sen aikoo pitää yhteisessä taloudessa.
on hyvintoimiva parisuhde jos tollain toimitaan.
Meil on ollu alusta asti yhteiset rahat ja yhteinen tili, jonne tulee molempien tulot ja lähtee molempien menot, eikä oo tarvinnu tapellakaan et toinen käyttäis enemmän rahoja ym.
Vaan mietitään yhdessä et onks rahaa ostaa jotain, tai fiksua.
En oo ikinä ymmärtäny parisuhteessa tota omat rahat ja omat menot hässäkkää, mielestäni se kuuluu kämppiksille, ei parisuhteeseen!
Meidän parisuhde kun nyt vaan sattuu toimimaan näin kaikista parhaiten. Miksi pitäisi olla yhteiset rahat ja tilit? Onko sille jotain perustetta? Tienaatko niin vähän että sinun pitää elää miehesi/naisesi rahoilla? Minä ainakin haluan maksaa ja ostaa omat vaatteeni ja menoni itse omilla rahoillani ja enkä halua kustantaa muiden vaatteita tai menoja. Jos ostan 200 euron laukun, niin se tarkoittaa että se on minulta jostain muuta pois. Ei todellakaan mieheltäni. Näin me säästymme kaikilta rahoihin liittyviltä ongelmilta ja riidoilta ja kumpikin saa mitä haluaa. Se mikä toimii toisilla, ei tarkoita sitä että se toimisi kaikilla.
tota yhteiselämää harrastetaan, niin kuuluuhan siihen ne rahatkin ja meillä ei tosiaa ole minun laskuja ja minun tuloja ja yleensäkin minä minä minä. Vaan me!
Hieno tollasessa parisuhteessa tehdä lapsiakin; Ravintolassa: Mää maksan omani ja toi omansa ja tän muksun ruoka maksettas puoliks... Kuullostaa tosi järkevältä, mut tosiaan syytön mää oon siihen jos ei sun puoliso suostu siihen!
sillä pitää muistaa että olemme yksilöitä siellä parisuhteessakin, eikä voi laittaa lakeja siitä että kuin se pitäisi olla.
Olet ilmeisesti nuori? Silloin on enemmän ihanteita siitä kuinka "oikea" parisuhde toimii. Näin iän myötä tietää, ettei sellaista ole olemassakaan. Olemme inhimillisiä, erehtyväisiä ja vaillinaisia ihmisiä.
Yhteinen rahapussi onnistuu, jos molemmilla on samankaltainen tapa käyttää rahaa. Samoin arvot ovat samoja, eli käsitys siitä mikä on tärkeää ja mikä ei, mikä on oikeudenmukaista ja mikä ei... Suhteen alussa se usein onnistuu, mutta vuosien myötä se muuttuu. Ihmiset muuttuvat.
Olen elänyt vaiheen jossa rahat olivat yhteisiä. Pari vuotta sujui kunnes lapsi syntyi. Mies laittoi rahat menemään "tärkeisiin", usein työhön ja harrastuksiin liittyviin asioihin. Sitten ei jäänyt rahaa lapsen tarpeisiin - saati minun. Palkkani oli pienempi ja lopulta minun palkkaosuus meni perheen menoihin, hänen osin perheen ja loput hänen omiin menoihinsa. Toki asiasta keskusteltiin, sain lupauksia - sekä loputtomia perusteluja sille kuinka minä en ymmärtänyt oikein tärkeysjärjestystä.
Olen siis uskonut eron jälkeen äitini neuvoa ja pitänyt oman tilin sekä tilin pahanpäivän varalle. Tämä toimii paremmin. Tosin se vaatii luottamusta ja avointa rehellistä keskustelua puolison kanssa. Kummankaan ei pidä tuntea olevansa hyväksikäytetty. Kummallakin täytyy olla oikeus myös sellaisiin menoihin, joista ei tiliä tehdä. Eikä joka asiasta jaksa soitella, että voinko ja käykö. Jos sattuu hasardeja - virhearviointeja - kuten tulee vietettyä vähän villimpi ilta - se sattuu vain itselleen mutta perhe ei vaarannu.
Samoin jos sattuu äkillisiä kriisejä, jää toimintavaraa. Et näet ikinä tiedä, milloin miehesi sairastuu (fyysisesti tai henkisesti), vammautuu, kuolee tai lähtee matkoihinsa. Ja vaikka näin ei tapahtuisi, jäähän siitä sitten lapsille perintöä.
Tiesitkö että yksi suurin riitiriitojen aiheuttaja on raha parisuhteessa? Ja että avosuhteessa jossa ei elatusvelvollisuutta ole, on vain toisen vpaaehtoinen suostumus käyttää hänen rahojaan. Jos ollaan tiukkoja juridisesti, niin sinulla ei ole oikeutta hänen rahoihinsa ilman lupaa :).
Tunnen monta parisuhdetta, jossa näin on eletty jopa 50 vuotta. Muistan myös vanhempien naisten ohjeet nuoruudestani, jolloin painotettiin sitä että naisen on pidettävä lastensa ja itsensä puolta, miehistä ei siihen aina ole.
Tuo "me" vaihe kuuluu parisuhteen alkuaikoihin. Oma minuus liuotetaan "meihin". Se on takauma lapsuuden turvallisuuden tunteesta, johon rakastuminenkin pohjautuu. Samalla se häivyttää myös vastuun tuntemisen omasta itsestään (tunteista/teoista) - toinen on ikään kuin jatke omalle minuudelle. Valtataistelu alkaa kun aletaan taistella siitä, kummako minuuden jatke milloinkin ollaan!
Tulee aika, jolloin alkaa olla tarve olla myös minä. Miehillä se on usein ensin. Kun tulee aika vastata kysymykseen "kuka minä oikeastaan olen!", se muuttaa myös parisuhteen luonnetta, usein varhais keski-iässä. Silloin myös erot ovat tavallisia.
Tasapainoisin parisuhde on silloin kun molemmat saavat olla se mitä ovat - minuja ja heillä on myös mahdollisuus olla meitä.
Meillä yhteinen "rahapussi" on toiminut kahdeksan vuotta, meillä on kaksi lasta.
Meillä ei tarvi lupia kysellä, että voiko ostaa, molemmat ovat rahatilanteesta ajantasalla, joskus on kysytty et onko tarpeellista ja fiksua, eli toisen mielipidettä asiaa.
Säästämme myös yhteisesti, jos jotain sattuu, jommalle kummalle sattuu jotain.
Olemme nimenomaan samanarvoisia perheessämme.
Minä en pidä tuota kertomaasi tilannetta, jossa mies käytti kaikki rahat, niin terveenä hyvintoimivana parisuhteena, siinä ei ollut kuin sinulla vastuu perheestä, meillä se on molemmilla!
Ja tuosta syystä ne raha-asioista tappelut parisuhteessa johtuu, ei siitä, että on yhteiset rahat, ne tappelut ei usein edes loppujen lopuksi edes liity rahaan.
Mutta jään sitten kai odottamaan, että koska meidän raha-asiat ei enää toimi näin, jota hyvin paljon epäilen, että näin tulee käymään.
Mutta kieltämättä parisuhteita on todella vähän, jotka toimii hyvin ja on ns. terveellä pohjalla, ja jossa yleensäkin yhteiselo toimii.
Äidit-palstalla on hyvä esimerkki asiasta, kun äiti haluaisi olla lapsen kanssa kotona, mutta joutui laittamaan lapsen hyvin pienenä hoitoon, koska rahat ei ollut yhteiset, mies tienasi n. 5000 €/kk, mutta äidillä ei ollut varaa olla pienen lapsen kanssa kotona, koska äidillä oli tietenkin pienemmät tulot kotona ollessa, eikä pystynyt maksamaan kaikkea puoliksi!
(Keskustelun otsikko on Hei)
Mutta eipä tässäkään parisuhteessa ollut muutkaan asiat kohdillaan, eikä mielestäni voi olettaa, että olisikaan!
että toimii. En todella tarkoitanut ettei se niinkin toimi, kun on ne yhteneväiset näkökannat.
Ns. terve käsittenä on vähän outo tässä, parisuhteet toimivat jokainen omalla tavallaan.
Silloinen mieheni piti perheestä huolehtimisena sitä, että hän teki rahaa, ts. kävi töissä ja loi uraa. Uran myötä tietysti rahavarat olisivat kasvaneet. Hän ikään kuin "uhrautui" työn alttarille meidän puolesta. Tässä meidän arvomaailmamme erosivat todella jyrkästi. Lisään että alkuaikoina hän oli muka samoin ajatteleva kuin minä :(.
Samoin toinen avioliitto olisi ollut kaaosta. Mies pani rahaa haisemaan heti kun ne sai. Oli oltava nopea ja huolehdittava että hän "muisti" maksaa siitä myös tärkeät laskut. Eron aikana oli hyvä että oli oma tili, kaveri olisi suutuspäissään tyhjentänyt sen.
No, mitä minä tiedän, riidat ovat usein sitä, kuinka kummanko mukaan kulutus menee. On siis naisiakin jotka eivät hallitse rahan käyttöä. Tai että koetaan toisen käyttävän turhuuteen, eli arvot eivät ole saman kaltaisia.
Tuo esimerkkisi ei ihan ole se paras ratkaisu, lähinnä lapsellinen ja johtuu valtataistelusta. Talous pitää suunnitella pitkän tähtäimen mukaan. Eli siinä on varaa siihen että että välillä toinen hankkii vähemmän. Otetaan vaikka kolmen vuoden jakso. Tärkeää on että suhteet jossain vaiheessa muuttuvat.
Nykyisessä suhteessani mies on vuorotteluvapaalla ja minä hankin enemmän. Vuoden vaihteen jälkeen olen ajatellut olla vähän aikaa työtön ja katsoa rauhassa mihin päin lähden, mies taas palaa hankeeseen. Kun menot jaetaan tuon mukaan, niin jakson aikana olemme molemmat yhtä paljon maksumiehinä.
Parasta on se, että oman rahani voin käyttää kohteisiin jota toinen pitää typeränä. Ei ole nokan koputtamista - kuten toisinkaan päin. Mutta olemme vähän omalaatuisia, aika itsenäisiä ihmisiä molemmat. Ihan perinteinen suhdemalli ei meillä toimisi muutenkaan. En voi sietää ajatusta että eläisin jonkun toisen varoilla, edes mieheni.
Me yhdessä 4v ja omat rahat; ruoat ostetaan vuorotellen, ei kuitenkaan tuijotella kauppakuitteja tyyliin "mä oon ostanu enemmän ku sä". Laskut menee puoliksi, suoraveloituksena suurin piirtein saman verran/kk molemmilta. Loput rahat voi kumpikin käyttää miten huvittaa.
Eikä ainuttakaan riitaa rahankäytöstä. Mies on jopa alkanut säästämään - ensimmäistä kertaa elämässään - vaikka on jo 30v lasissa.
Kukin siis taplaa tyylillään, meille sopii tämä. Hienoa jos joillakin toimii tuo yhteisen rahan talous.
Meillä tosiaan suht samankokoiset tilit.
Herra saa verottomien takia joitakin satoja enemmän kuussa, mutta sen hän on ansainnutkin.
Ei tulisi mieleenkään käydä hänen rahoillaan shoppailemassa. Asia olisi ehkä toisin jos tienaisin huomattavasti vähemmän tai olisi lapsia ja niiden kanssa kotona.
"Minä en pidä tuota kertomaasi tilannetta, jossa mies käytti kaikki rahat, niin terveenä hyvintoimivana parisuhteena, siinä ei ollut kuin sinulla vastuu perheestä, meillä se on molemmilla!
Ja tuosta syystä ne raha-asioista tappelut parisuhteessa johtuu, ei siitä, että on yhteiset rahat, ne tappelut ei usein edes loppujen lopuksi edes liity rahaan. "
Osa ihmisistä nyt ei vain tajua raha-asioista hevon persettä. Tällöin yhteisessä rahapussissa on katastrofin siemenet.
Mun parisuhteessa on kummallakin omat rahat.
Avokki opiskelee, mutta itse tienaan melkein 4000e/kk. Tuloerot ovat siis melkein kymmenkertaiset. Minä maksan ostokset ja pääosan vuokrasta, mutta meillä ei kuitenkaan ole yhteisiä rahoja. Avo ei voi käyttää minun rahojani, ellen minä ole matkassa. Jos hän haluaa vaikka muotivaatteita, voi joko maksaa itse tai sitten pyytää minua ostamaan (ei ole tähän mennessä pyytänyt, paitsi jos on tarvinut vaatteita minun takia [esim. ulkomaanmatka]). Jos käydään juhlimassa, minä kustannan. Avokin fyrkat riittää sen omaan (pieneen) käyttöön kohtuullisesti, koska minä kustannan perheen menoista niin suuren osan.
Kaikki mitä jää palkasta yli, laitan säästöön. Niillä rahoilla sitten ostetaan jossain vaiheessa asunto, eli lopulta nekin päätyvät yhteiseen kassaan (ellei erota sitä ennen, jolloin säästöt jäävät tietenkin minulle).
mielipide kysymys, kun tollasia tilanteita joissa puolisot jakaa kuitenkin rahojansa keskenään, niin niitä minä pidän rahojen yhteistämisenä, vaikka se ei joka kantilta sitä olisikaan.
Ja erilliset rahat ovat mielestäni sellaiset, joissa ei toisen rahoihin puututa missään tilanteessa, ja joka tilanteessa kulut menee puoliksi, niin kuin laitoin äiti-palstan esimerkissä!
Miten tuollaisessa järjestelyssä voi oikeasti koskaan mitenkään hemmotella toista, tai antaa toiselle lahjan?
Kun kerran rahat on yhteiset, niin ihminen päätyy siis maksamaan oman lahjansa?
En ikinä suostuisi tuollaiseen. Minusta on ihanaa, että joskus voin todellakin TARJOTA aviomiehelleni jotain, mikä on vain ja ainoastaan minun maksamaani, minun palkastani, minun tienaamaani. Ei senttiäkään hänen rahojaan.
Se on aito lahja!
tärkeintä on ajatus, ei rahat ja rahallinen arvo.
En ymmärrä miten jomman kumman tulot pienenevät siitä, jos rahat menee yhteiselle tilille? Omia rahojasi ne siltikin voivat olla!
Ja kyllä tollasen ajatusmaailman kanssa pitääkin olla erilliset rahat, ei siitä mitään kieltämättä tulisi, jos ne rahat yhdistettäisi, jos noin ajatellaan.
Ja avioliitossa ne rahat nyt on muutenkin yhteiset, kaikki taitaa mennä puoliksi jos ei ole avioehtoa, niin miksei käytännössä... Varmaan ajatuksenkulun ym vuoksi... Jos ylivarojensa meinaa elää, niin ei missään nimessä!
Peruste, miksi ainakin meillä on yhteinen tili, niin mielestämme se helpottaa asioita, kun ei tarvitse laskea mitä kumpikin on maksanut. Yhteiset menot menevät yhteiseltä tililtä.
Mutta meillä on lisäksi vielä omat tilit, jolta ostamme vaatteet yms. menot. Ja ainakin omasta mielestäni tällainen järjestely on toiminu todella hyvin!
Täällä tuo puolisko tyhjentää ensin oman tilinsä kaikkeen tarpeelliseen ja vasta sen jälkeen iskee herran kultasuonta kunnes on taas oma tilinsä palautunut käyttökuntoon. Isommat investoinnit herra ostaa omaan piikkiinsä, ja rouvalle jää käyttöoikeus.
Avomieheni kanssa rahamme tulee eri tileille eli omille tileillemme. Avomieheni on meistä varakkaampi ja maksaa lähinnä taloamme ja autoa. Itse maksan kyllä omat vaatteeni, laskuni sekä muut kulut. Asiat toimii, ja mies ei valita koska hän on kotoisin Brasiliasta ja hänen perheensä perinne on kuulemma että mies elättää naisen.
Mä en tajua tätä rahasta riitelemistä, ihmettelyä ka vatvomista!
Kaikkein selvintä on, että on omat tilit ja sitten yhteinen tili. Yhteiselle tilille laitetaan kerran kuussa kummankin omalta tililta rahaa sama summa tai suhteutettuna palkkaan summa. Ja siltä yhteiseltä tililtä voi kumpikin maksaa ruuat, asumismenot, sähköt, netit, yhteiset tavarat ja lapsen tarpeet. Omalle tillille jääneet rahat saa kumpikin käyttä justiinsä niin kuin haluaa.
Ei tule ongelmia, ei tarvitse kysellä lupia ja kaikki on niin oikeudenmukaista kun olla voi.
"Kuitenkin kaikki vaikuttaa siihen toiseenkin osapuoleen, joka joutuu sen edestä kuitenkin pitään enemmän taloutta pystyssä.."
En ymmärrä tuota ollenkaan. Meillä on kummallakin omat rahat, mutta yhteiset menot maksetaan tasan puoliksi. Muuten kumpikin tekee rahoillaan mitä haluaa, eikä toista tarvitse mitenkään konsultoida.
Se olisi sitten eri asia, jos toinen tuhlaisi rahansa niin että ei enää pystyisi maksamaan puolia yhteisistä menoista. Silloin on tietysti vakavan keskustelun paikka.
Ei ole ollut meillä koskaan lähelläkään tuollainen tilanne.
Minun tuloni ovat alle 300 euroa ja miehen yli 3300 euroa. Minä kysyn voinko ostaa jotain (ja en koskaan ole saanut kieltoa, mutta joskus kehotusta harkintaan), ja mies ilmoittaa jos ostaa jotain kallista. Joka tapauksessa mies joutuu meidät elättämään, niin että yli jääneillä tekee tietysti mitä tahtoo!
vie vähätuloisen tuloja, jos miehen tulot ovat isot.
Et saa esim. asumistukea ja vaikka toimeentulotukea, koska sen miehen tulot otetaan huomioon, joten kelassa ja sossussakin oletetaan rahojen olevan yhteisiä!!!
Varmaan joku muu on jo kirjoittanut samaa, mutta mielipidettä sekaan täältäkin. Eli jos tilanne on se, että toinen pistää rahojaan menemään niin, ettei tule yhteiset pakolliset menot hänen osaltaan hoideltua, niin silloin asia kuuluu myös toiselle osapuolelle. Jos parisuhteessa eletään, silloin yhteiset velvoitteet hoidetaan ensin, joko puoliksi tai miten ne sitten on sovittukin hoidettaviksi (jos tulot ovat kovin erilaiset).
Mutta sen jälkeen, mitä kummallekin jää, on mielestäni jokaisen omassa harkinnassa. Tietty, jos toinen pistää kaiken yhteisistä pakollisista liikenevän omiin menoihinsa eikä esim. yhteisiin lomamatkoihin jää enää häneltä rahaa, niin voihan se sapettaa. Mutta jos ei vaikka jotain lomamatkakiintiötä ole sovittu, niin silloin sitä ei voi vaatiakaan. Me vaimokkeet saatamme pistää rahaa meikkeihin ja vaatteisiin ihan huomaamatta sen, minkä miehekkeet kertaostona johonkin tekniikkaan.
Poikkeuksen tästä tekee kumminkin kaikki semmoinen, mikä oikeasti vaikuttaa toisenkin elämään. Eli kotieläimiä ei koskaan pidä hankkia talouteen kaikkien mielipidettä kysymättä. Varmistuu sillä tavoin, että eläimestä kaikki pitävät huolta eikä siitä tule kiertopalkintoa. Eihän sitä suositella lapsiakaan pykäämään "vahingossa" toiselta kysymättä ;-)
miten tuollainen minun rahat ja sinun rahat toimii??? Koska jos yhdessä asutaan on menotkin yhteisiä.
Olen useasti miettinyt tätä, koska elämässä on tilanteita jolloin olet riippuvainen toisesta.. elikkä jos olet työttömänä, puolisosi tulot pienentävät omaa työttömyskorvaustasi... Jos teette yhteisen lapsen, myös miehen tulot vaikuttavat omaan kodinhoitotukeesi, mitä suuremman miehen tulot, sen vähemmän sinä saat.
Ja oma tilanteeni. Olen yh-äippä ja saan kahdesta lapsesta yh-korotuksen lapsilisiin, mutta jos joskus muutan yhteen miehen kanssa (vaikka tämä ei olisikaan mitään sukua lapsillenni) tippuu siltikin lapsilisän määrä, koska samassa taloudessa asuva mieshenkilö katsottaisi ''elatusvelvolliseksi'' en tiedä mitä termiä käytetään, mutta näin se vaan on. Mikä on itsestäni todella väärin, koska uusi mies, vaikka samankaton alla asuttaisikin, ei ole millään tavalla elatusvelvollinen minun lapsilleni??? Että en todellakaan ymmärrä miten tämä minun ja sinun omat rahat juttu toimii... Voisikohan joku kertoa siitä minulle???
Eli omat rahat ainakin meillä toimii näin:
Molemmilla omat tilit ja yhteinen lainanhoitotili. Eli molemmat laittaa palkastaan puolet lainatilille. Ja laskut jaetaan suurinpiirtein tasan maksettavaksi. Molemmat kuitenkin maksaa omat puhelinlaskut, harrastukset, autot ja niiden vakuutukset, juhlimisen, vaatteet ym.
V.lopun kauppaostokset (ruoka&taloustavarat) maksan yleensä minä, viikolla mies hakee ite jos jotain syömistä tarvii.
Että näin meillä. Välillä vaan kyrsii ettei toinen voi isoista hankinnoista puhua etukäteen. (pääsee vissiin pienemmällä huudolla? :) )
Itse asiassa se toimii oikein hyvin, ainakin näin kohta parinkymmenen vuoden kokemuksella ;-) Eli laskut ja muut yhteiset menot maksellaan puoliksi, mutta sen toteuttamiseen ei mitään yhteisiä tilejä tarvita. Tapoja on varmaan monia, mutta yleisimmät lienee, että A maksaa yhdet laskut ja B toiset, tai sitten A maksaa kaiken ja B maksaa A:lle oman osuutensa. Yleensä siis meillä maksetaan puoliksi, mutta ihan niin kuin huomasitkin, jos toisella on joskus heikommat tulot, niin fiksut pariskunnat huomioivat sen ja silloin paremmin tienaava maksaa enemmän. Vaikea sitä jostain kelan rahasta on kaikkea repiä... Maalaisjärjen käyttö ei vaadi yhteisiä rahoja eikä erilaisten elämäntilanteiden ja tulotasojen huomioiminen myöskään.
Joten sitten se, mikä kummallekin jää sinne ikiomalle tilille, on ihan vapaasti omassa käytössä. Ei tule turhaa jupinaa, kun kumpikin saa määrätä omistaan eikä se ole joltain "yhteiseltä" tililtä pois. Jos toinen on säästäväistä sorttia, niin hän tunkee rahoja määräaikaistilille minkä kerkiää ja toinen kuluttaa omiaan samaan tahtiin! Kertoisin toki tarkemminkin asiasta, jos valaiset, mitä siinä on epäselvää. Minusta ainakin, kun tykkään parisuhteessakin pitää tietyn määrän itsemäärämisoikeutta, omat rahat ovat kerrassaan toimiva systeemi.
ehkäpä se sitten toimii, kun molemmilla pelisäännöt selvät. Edellisessä liitossa se vaan olisi tuntunut ihan mahdottomalta. Itse kun hoiti kaikki, paperihommat ostokset laskut ym ym... niin ei tullut mieleenkään että olis onnistunnu mitenkään erotella....Vaikka osittain tietty niin olikin, tietyt asiat maksettiin miehen tililtä ja tietyt minun, loput oli yhteisiä. No, onhan se nyt huomattu eron jälkeen kuinka hölmö sitä on ollut. Taloudessamme oli aina kaksi autoa, ne maksettiin aina sieltä missä rahaa oli, eli osallistuin kyllä niiden kustannuksiin, ja ajoin monta vuotta ilman kolareita keräten miehelle täydet bonukset, koska molemmat autot miehen nimissä. Eron jälkeen ei oikeutta niihin, vaan kaikki jäi miehelle...
Vahingosta viisastuu.
Olette vakuuttaneet minut homman toimivuudesta. Tosin jos jäisin äitiyslomalle ja hoitovapaalle yhteisen lapsen takia, tilanne olisi toinen... Onneksi niin ei enää käy.
Tuntuisi hirveän hankalalta eritellä ja laskea rahoja, miten kummankin osuudet yhteisessä arjessa menee. Eikö se ole työlästä ja aiheuttaa jatkuvaa neuvottelua ja riitaa? Meillä tulot menee yhteiselle tilille ja sieltä kumpikin käyttää oman harkintansa mukaan ja kyselemättä. Isot hankinnat harkitaan yhdessä ja yhteiseksi. Elämä on yhteistä kuitenkin ja kumpikin tuo siihen oman osuutensa mahdollisuuksiensa mukaan, jos ei rahana niin muuna osallistumisena, esim toisen hoitaessa lasta kotona. Tärkeää on että kummankin elintaso on samanlainen kun kerran yhdessä eletään.
Mutta tämmönen sopii tietysti vain silloin jos voidaan luottaa toisiinsa täysin eikä suhteessa ole mitään kilpailutilannetta. Tarvitaan myös rakkautta niin paljon että halutaan tarvittaessa myös perheenä elättää toisiaan. Itsekkäille, vastuuttomille, epäluuloisille tai eroa harkitseville se ei tietysti sovi.
..eikä virheistä oppineille!! :D
no ei me nyt lasketa että montako perunaa minä söin ja montako mies söi vaan ihan "reilusti" kauppalasku puoliksi riippumatta siitä mitä sieltä kaupasta ostettiin (esim. siteitä minulle tai jotain herkkua miehelle, näin kärjistettynä).
eli kuukauden kauppakuitit vuokra muut yhteiset laskut (netti, sähkö, vakuutukset, autojutut) lasketaan yhteen ja sitten summa puoliksi. ei todellakaan vaikeaa, tietysti pitää sitä rakkautta ja luottamusta olla ettei kumpikaan yritä elää sen toisen siivellä...
Yhdessä suullisesti sovittu juttu saattaa hyvinkin muuttua, jos ero tulee.
Itsellä toimi todella hyvin yhteinen talous, silloin kun se toimi...
Eron tultua, varsinkin minun muutettua pois, mies olisi jättänyt minut tyhjän päälle, koska hän tienasi enemmän on hän jopa lain puitteissa maksanut yhteisestä arjestamme enemmän, eikä näin ollen minulla ollut yhteisomistuksessa olleeseen omakotitaloon täyttä 50%:n oikeutta. Asia meni asianajajien hoitoon....
Mies makso lopulta mulle tosi minimin maksun omakotitalosta, koska sai selitettyä asian niin että on yksin maksanut sitä, kun yhdessä asuttiin (vaikka se oli yhteinen sopimus, että min maksan sitten kaiken muun) No, hänen jo maksanut laina miinustettiin minun osuudestani jnejne.. vaikeaa, mutta näin kävi... luotin yhteiseen sopimukseen, yhteiseen sanaan, ja mitä jäi käteen...... ei mitään, ehkä viisautta, etten enää niin toimi.
Nyt oltu 8 vuotta yhdessä ja ikää 25v. Aina ollut molemmilla omat tilit. Lainat menee suoraveloituksena miehen tililtä ja itse maksan muut laskut. Jos jommalla kummalla ei ole rahaa esim. laskuihin niin tällöin toinen maksaa ne. Koskaan ei ole tarvinnut mistään rahasta riidellä ja kaupassakin se maksaa kumpi jaksaa :) Meillä tämä toimii hyvin näin..en näe syytä miksi olisi yhteinen tili.
Meillä on omat rahat osittain yhteisiä vaikka omat tilit onkin ja kohta omat asuntolainat. Kaupassa maksaa kuka sattuu ja hankintoja tehdään kukkaron mukaan eli vaimo osti meille uuden kahvinkeittimen ja mä ostin meille uuden moottoripyörän. Eron tullessa se saisi sitten omansa ja minä omani. Pääsääntö on että kaikki käytetään ja koska kaiken takana on rakkaus, ne käytetään molempien hyväksi. Kumpikaan ei menisi ostamaan mitään, mitä toinen ei hyväksyisi. Tämä toimii toistaikseksi meillä.