Ollaan seurusteltu vuosi ja tää homma toimii kuin junan vessa. Ajatukset menee yks yhteen ja muutenkin synkkaa tosi hyvin niin seksin puolella kuin muutenkin. No eilen illalla oltiin viihteellä. Hän omien kavereidensa kanssa ja minä omieni. Jossain vaiheessa siinä sitten nähtiin ja lähdettiin yhdessä kotiin. Kaikki oli hyvin ja snakarillakin käytiin. Itse olin kuitenkin ottanut pari drinkkiä liikaa, joten sammuin välittömästi kun pääsin kotiin. Aikaisin aamulla heräsin siihen, että mieheni harrastaa seksiä kanssani. Kysyin, että mitä sä oikeen touhuat ja siinä samalla hän jo sitten laukesikin. no olin vielä siinä vaiheessa ihan päästäni pyörällä, joten nukahdin heti uudestaan. Kun sitten vihdoin heräsin kunnolla, niin kysyin mieheltäni, että mikä tää homma oikeen oli. Hän vastasi naureskellen, että häntä vaan panetti niin kovasti ja ajatteli hoitaa homman näin. Kertoi vielä, että oli yölläkin sammuttuani nussinut minua oikein kunnolla. Sanoin sille, että sitä kutsutaan raiskaukseksi, mut hän vaan siihen, että älä nyt viitsi. Itse olen vähän äimänä. Rakastan miestäni kovin, enkä todellakaan häntä jätä tämän takia. Mitä enemmän tätä ajattelen, sitä enemmän tunnen itseni häväistyksi tulee sellainen närkästynyt olo. Mitenkä tämän asian voisi käsitellä? On niin pirun ristiriitaiset fiilikset. Onko kohtalontovereita?
Raiskausko??
Tajuton
211723
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Ei varsinaisesti raiskaus, joskin silti seksuaalirikos. (http://www.heikniemi.net/rikoslaki/rl20.html )
Voit rakastaa häntä, mutta älä unohda rakastaa itseäsikin. Mieti, mihin moinen itsekkyys ja itsekeskeisyys suhteenne vie. Ajatteliko hän yhtään, mitä tuo tekee väleinnelle ja ennen kaikkea sinulle? Seksiä harrastetaan yhdessä - ei siten, että kumppanista tulee uhri ja toisesta rikoksentekijä. Älä usko hänen tekojensa vähättelyitä, jos itsestäsi yhtään tuntuu siltä, että sinua on kaltoin kohdeltu. Arvosta itseäsi, vaikka muut eivät ehkä sitä ymmärrä tehdä.
apua:
http://www.tukinainen.fi/
Minä sain aikanaan muhkeat koravukset moisesta oikeudynnissä, olin sammunut. Tosin kyseessä ei ollut kumppani, vaan joku tuntematon pervo. Miehesi teki tosi tosi väärin. Mutta siitä olen pahoillani, että et voi ainakaan syytettä häntä vastaaan nostaa, niin hyvin suojeltuja ovat kolmijalkaisemme, todisteita vaikea osoittaa. Sinuna jättäisin miehen. Jumalauta mikä sika!!! Älä luule, että se on ok. Voit yrittää antaa asian olla ja ajatella, et se on sun mies.. mutta.. se otti sut ilman sun lupaa..
mun mielestä tuossa ei ole mitään sen kummempaa josta vetää herneet. oma kaveri kyseessä. tosin en noin jurriin juo itteä koskaan etten tietäis mitä ympärillä tapahtuu. ihan eri jos oisit sammahtanu jonnekin toisaalle ja joku muu..
Toi on minusta vakava juttu. Se pitää todella purkaa auki ja keskustella. Mikä pimeä puoli miehestäsi tuli pintaan että hän päätti ikäänkuin tyydyttää itseään, koska vastavuoroisuudesta ei ollut kyse? Inhottava teko. Hyi! Minua kuvottaisi niin etten pystyisi enää. Ties milloin taas käyttäisi hyväkseen. Sitähän se oli. Sä et pystynyt vaikuttamaan tilanteeseen eli halusitko vai ei. Ei voi syyttää sitä joka on juonut ja sen joka on juonut, on sen verran luottavaisin mielin että luottaa toisen pitävän luottamuksen arvoisestei kun on tiedostamaton.
Minulle jäi elinikäiset traumat kun poikaystäväni juotti minut ensimmäiseen känniini ja luotin ettei hän tekisi minulle pahaa. Ja kun olin tiedostamaton, hän oli käyttänyt minua seksuaalisesti hyväkseen. Case on jo vanhentunut mutta vihaa tunnen edelleen. Hän rikkoi rajani. Minä luotin ja hän käytti tilanteen hyväkseen. En ollut tilassa jossa olisin voinut sanoa kyllä tai ei.
Ryyppäätte miehenne kanssa joskus ja katso että miehesi juo itsensä ihan kaato känniin ja sammuu. Sitrten vaan työnnät rasvatun dildon tai fikkarin hanuriin ja otat valokuvan jonka laitat miehesi tyynylle odottamaan hänen heräämistään.
Sitä tunnetta minkä sinä koit ei mies kovin helposti ymmärrä ellei joudu sitä itse kokemaan.
Kannatetaan!
Loistava idea, olen muutenkin sitä mieltä että raiskauksista tulisi kovempia rangaistuksia ja tuomittavampia jos miehiä raiskattaisiin enemmän...julmaa eikö niin... sitähän raiskaus on
"poikaystävä" ei ole nukkuessa hyvä.....Voi vittu ! Olisit läpees tyytyväinen, on se varmaan poikaystäväkin "nukkunut" kun on sua nussinut.
pervo. Sisällä jyllää joku hiton raiskaaja.
Ketä kiihottaa sammunu kumppani? Kenelle tulee mieleen harrastaa seksiä sammuneen kanssa? Kenelle ei tuu mieleen et se ei ois mitenkään väärin? Sairasta!
Miehes ei varmaan ekaa kertaa elämässään kyseistä tekoa tehnyt.
Tunnetko sä oikeasti tuota miestä? Mitä tiedät sen taustoista? Mua pelottais tollanen.
Jos et ois heränny kesken kaiken, oisitko saanu koskaan tietää et on höylänny sua sun nukkuessa? Entä tiedätkö oliko eka kerta? Et varmaan ekaa kertaa meinaan ittees sammuksiin juonu?
Ehdottomasti on tehny tuota muillekin aiemminkin, ehkä myös sulle. Ei kenellekään tuossa vaiheessa tuu yhtäkkiä vaan mieleen et hei voinpa naida tajutonta muijaani! Oikea älyn väläys, kyllä tollaset tulee selkärangasta.
Voi perhana naiset, pitäkää nyt ittestänne huolta ja suojelkaa itteenne tuollaisilta sairailta pervoilta.
Kun poikaystäväsi nukahtaa niin sinä teet seuraavasti, tungen pari sormea poikaystäväsi persereikään ja jos hän sattuu heräämään niin toteat sille että älä viitsi nipottaa kun harrastan tässä vähä anaalisexiii :)
Sut on raiskattu. Piste. Jos äijäsi ei sitä tajua, ei hän ole arvoisesi. Olitko muuten edes ensimmäinen joka saman on hänen käsittelyssään kokenut?
Koeta ymmärtää asian vakavuus, sinua on törkeästi hyväksikäytetty, aivan törkeästi. Kumppanisi ei kunnioita sinua lainkaan.
Minulle kävi samalla tavoin reilu kymmenen vuotta sitten, enkä ole vieläkään asian yli päässyt. Yksi syy tähän on se, että vasta pari vuotta sitten myönsin itselleni, että minut raiskattiin. Taphtunut ei olekaan minun oma vikana. Siis tuolloin aikoinaan oma poikaystäväni harrasti seksiä kanssani sen jälkeen kun olin sammunut. Tajusin vasta aamulla herätessäni että jotain on nyt toisin kuin ennen. Pahemmaksi asian tekee se, että kyseessä oli minun eka kertani, neitsyys meni niin, ja poikaystäväni tiesi takuuvarmasti sen miten iso asia se minulle oli.
Lisäys edelliseen.. Suosittelen että käsittelet tapahtuneen asian kunnolla mielessäsi ja myös miehesi kanssa. Tämänhän olet jo aloittanut ja se on erittäin tärkeää. Itselläni asia jäi tuolloin käsittelemättä. Suhde jatkui normaalina etenpäin vielä pitemmän aikaan. En uskaltanut/osannut sanoa poikaystävälleni yhtään mitään. Koin itse olevani "syyllinen". Luulin että oli minun vikani että en ollut tapahtuneessa mukana, eikä suinkaan poikaystäväni ollut se joka teki väärin harrataessa seksiä kanssani ollessani sammunut.
Käsittele asia kunnolla ja tee sitten päätökset. Mielestäni miehesi pitää ymmärtää tehneensä väärin, että tuollainen toiminta ei ole sopivaa. En missään tapauksessa puolustele miestäsi, että on oikein tehdä väärin, jos sen myöntää ja ymmärtää jälkeen päin. Mutta älä jätä asiaa käsittelemättä, se mihin tulokseen tulet käsiteltyäsi asian kunnolla, voi auttaa selvittämään sinulle sen, pystytkö jatkamaan suhdetta vai et.
Naisystäväni kanssa ollaan sovittu, että toisen saa "raiskata" hänen nukkuessaan, jos sattuu heräämään yöllä ja panettaa. Minä vain satun tykkäämään noin mukavasta aamuherätyksestä, ja naisystävää (joka alunperin otti puheeksi seksin nukkuessa) nuo ajatukset myös kiihottavat.
että asia on ok, noin saa tehdä, niin sittenhän se on ok. Mutta alkuperäisen kirjoittajan kohdalla ei näin näytä olevan. Huima ero
Kaikki eivät ole yhtä sairaita kun sinä.
Itse olisin tyytyväinen, jos mieheni "raiskaisi" minut tuolla tavalla. Mielestäni tuolla tavalla saa tehdä kumpi vaan toiselle, ei siinä mitään pahaa ole. Jos toinen sanoo "ei", niin se on eri juttu. Mut tollanen tapaus, mitä siitä? Suurentelet asiaa. Kai haluat miestäsi? Tai jos et halua, niin mitä sitten hänen kanssaan olet? Onko se nyt niin kamalaa, jos toinen vähän nusasee toista, kun toinen on sammunut? Vai olisiko miehesi pitänyt panna jotain vierasta naista, olisko se sit parempi juttu?
TAIDAT OLLA MIES JA ITSE JUST SELLANEN SIKA, JOKA KÄYTTTÄÄ NAISIA HYVÄKSEEN, KUN EI MUUTEN SAA.
on sallittavaa että joku raiskaa sinut kun olet tiedottomassa tilassa, ei tarjoita sitä että kaikki muut haluavat heille tapahtuvan niin ja sallivat sen ja että on sallittua tehdä niin kaikille. Hyvänen aika. Jos tuollaista raiskausta haluaa tehdä niin silloin siitä todellakin on puhuttava etukäteen, kysyttävä, tykkääkö toinen sellaistesta. jos suostumus tulee niin siinähän ei sitten ole mitään. Mutta ihmiselle pitää antaa oikeus sanoa myös ei, oli sitten kyse mistä tahansa asiasta. Joku voi nyt sitten vaikka saada suurta nautintoa siitä että saa luodin iskun itseensä, mutta tarjoittaako se sitä että kenet tahansa saa mennä ampumaan, ei todellakaan!
Täsmälleen kuten edellä kirjoitettiin. Ja kyllä miehetkin tykkäävät, jos joutuvat aamulla herätetyksi noin mukavalla tavalla.
Jos etukäteispuheissa ilmenee, että toista ei saisi tuolla tavoin herättää, niin kyseessä on estoinen pihtari joka saa saman tien kävellä ovesta ulos.