Kertokaahan mielipiteitänne, onko yhteinen lapsi riittävä syy mennä avioliittoon. Kuinka paljon muuta tarvitaan vai tarvitaanko? Voiko liitto kestää vai onko se selviö että lasten takia kestetään se 18 vuotta? Onko se oikein? Voiko sellaisessa avioliitossa elää? Voiko siitä selvitä?
Yhteinen lapsi - syy avioliittoon?
WildRose79
191552
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
voisi olla sitä mieltä, että yhteinen lapsi AINOANA syynä riittäisi avioliiton solmimiselle?! Ja miten niin kestetään "se" 18 vuotta? Mikä maaginen raja se nyt muka on? Sen jälkeen lapsi lakkaa tuntemasta tuskaa, jos vanhemmat eroavat? Ja tosiaan, jos lapsi on ainoa syy, kaikki muu kulissia, niin eihän sellaisessa perheessä kukaan ole onnellinen. Kyllä lapsetkin tai ehkä nimenomaan lapset vaistoavat kodin tunneilmapiirin.
Itsehän en kirjoittanut lasta ainoaksi syyksi avioliittoon, mutta tarkoitin nimenomaan lasta ratkaisevana syynä avioliittoon. 18 vuotta siksi, että se nyt näyttää olevan yleisesti sellainen ikä jonka jälkeen vanhemmat saavat ns. oman elämän. Ei kai lapsi koskaan tuskatta erosta selviä oli hänen ikänsä mikä tahansa. Eihän se tietty onnea ole olla tällaisessa "pakkoavioliitossa", mutta kuinka moni tekee sen välttääkseen lapsen tuskan, lapsen kaksi perhettä.... Selvennykseksi että itse en ole kyseisessä tilanteessa mitenkään henkilökohtaisesti eli en ole menossa pakosta tai melkein pakosta naimisiin. Ympärillä kuitenkin tuntuu olevan tällaistakin kovasti liikkeellä, joten kysyin asiaa koska haluan kuulla erilaisia mielipiteitä ymmärtääkseni paremmin.
kuinka pakkoavioliitto välttäisi lapsen tuskan? Kun mielestäni se nimenomaan synnyttää tuskaa. Kyllä lapselle on parempi, että on kaksi vanhempaa, jotka asuvat erillään alusta asti ja tulevat toimeen toistensa kanssa, kuin että kodin ilmapiiri on rakkaudeton.
Olin 18 -ikäinen, kun menin pakkoavioliittoon. Lapsi teki tuloaan, siinä syy.
Alkuvuodet oli yhtä helvettiä, koska mieheni oli elänyt vanhojen vanhempiensa ainokaisena. Avioliittoani saati lastani ei hyväksynyt kukaan mieheni sukulaisista, ei oma äitini, eikä sukuni, eivätkä naapurit.
Naapuristosta tuli korviini ennuste, että sepä liitto ei kauan kestä. Samaan aikaan naapuristossa meni nuori pari naimisiin suurin menoin ja heidän liittoansa ihailtiin ja ennustettiin kestäväksi.
Niin sitä kitkutettiin vuosi toisensa jälkeen eteenpäin, meikätyttö matalalla profiililla. Synnytin vielä kaksi lasta lisää.
Mahtipari, jonka liitto piti kestää hamaan maailmantappiin asti hajosi komeasti. Heillä ei ollutkaan niin ihanaa.
Nyt ollaan oltu 38-vuotta aviossa ja olemme OIKEIN onnellisia tyytyväisiä. Särmät hioiutuivat, koska niitä alettiin nuorina jo hioa. Ei ollut paineita, koska kukaan ei odottanut meistä mitään.
Tietenkään ei tarvitse mitään liittoja perustella. Elämää tietty helpottaa eniten jos asutaan saman katon alla, niin voidaan jakaa arkielämän resursseja tasaisemmin. Lapsi perii kummankin kun aika koittaa, joten näkisin että iskän ja äipän kimppakämppä on varsin riittävä käytännön tasolla.
varsinkin kun nyt eletään 2000 lukua. Ennen tuo oli ehkä se tavallisin syy mennä naimisiin.
Siihen liittyy kunniallisuus. Naisesta tuli kunniallinen sillä yksinhuoltajuus oli häpellistä, se oli osoitus siitä että nainen oli moraaliton ollessan seksisuhteessa ennen papin aamenta. Mies puolestan osoitti olevansa vastuullinen korjatessaan tekojensa seuraukset. Ei ollut mitenkään ihmeellistä että mies avioitui sen naisen kanssa, joka ensimmäisenä tuli raskaaksi.
Toinen oli lasten parempi taloudellinen turva. Äiti ei olisi pärjännyt lasten kanssa, sillä sellaisia tukimuotoja kuin nykyään ei ollut. Aviopuolison elatusvelvollisuus oli käytännössä toiminnassa, usein mies oli se perheen elättäjä (johon muuten miehen paremmat palkat perustuu :)).
Avioliitto ei ennen perustunut "suureen rakkauteen", vaan oli enemmän arkinen juttu. Katsottiin että se rakkaus tule sieltä vuosien yhdessäolon myötä. Siinä totutaan elämään toistensa kanssa ja kiintymään toisiinsa. Ne, joilla oli huonompi onni, oppi "kantamaan ristinsä" toisten naisten tuella.
Kyllä sellaisessa avioliitossa voi elää ihan hyvin. Omatkin vanhempani ovat eläneet jo yli 50 vuotta. Tosin se vaatii sellaista sitkeyttä ja itsensä uhraamista, jota taitaa enää harvalla löytyä.
Ei näet löytynyt minultakaan. En nimittäin ymmärrä tänä päivänä perusteita tuollaiselle avioliitolle (no ehkä uskonnollisen vakaumuksen!)? Edellä mainiut syyt kun ovat jo mennyttä aikaa. Nyt voi elää ihan turvallista elämää ilman avioliittoakin. Voi elää yksinhuoltajana, yhteishuotajina tai voi elää avoliitossa.
Parhaan ystavani sisko on ollut saman miehen kanssa jo vahintaan 10 vuotta, asuvat yhdessa yms. Noh, tama sisko on tuli raskaaksi kevaalla, ja heti alettiin jarjestamaan haita. Raskaus keskeytettiin koska vauva oli vakavasti sairas. Taman myota myos haat peruuntuivat. Eli heidan ainoa motiivi menna naimiiin oli lapsi. Nayttaa silta etta jokaisella on omat syynsa menna naimisiin. Itsellani syy oli rakkaus toista kohtaan, ja se etten halunnut elaa elamaani ilman miestani. Miehellani oli samat motiivit avioliitolle. Mielestani avioliitolle pitaisi olla kunnon perusteet, vaikka tietenkin se on sitten jokaisen parin oma asia miksi haluavat menna naimisiin. Mutta minulle se pitaa olla rakkaus ja halu sitoutua, ei mitaan vahempaa.
toisia noin. Olet ilmeisesti itsekin nuori ja lapseton ihminen. Tajuatko lainkaan minkälaista on synnyttää kuollut lapsi? Luuletko, että sen jälkeen jatketaan noin vain ja aletaan karkeloida ilonjuhlan merkeissä?
Itselläni keskenmeno 1,5v sitten ja nyt vasta alkaa tuntua, että elämä vie kuitenkin voiton. Mikään ei ole pahempaa kuin oman lapsen kuolema, vaikkakin kyse olisi masuasukista.
tuota... en ole missaan tuominnut ystavani siskoa. Mainitsin vain etta heidan haansa peruuntui kun lapsi "lopetettiin". Miten se on tuomitsemista jos kertoo miten kavi? Siitakin on jo aikaa, ja jos he todellakin haluaisivat naimisiin, he olisivat jo naimisissa. En ole muuten mitenkaan nuori, jos sita luulet. Huomaatko, etta nyt itse tuomitset minut, vaikka ensin syytat siita minua?
että ainoa motiivi mennä naimisiin oli lapsi, siitä syystä, että häät peruuntui vauvan kuollessa. Tuollaista päätelmää et voi tehdä toisten puolesta. Ja ole kiltti äläkä ikinä käytä termiä "lopettaa" ihmisestä. Oksettavaa.
hyttyset sentään kun pitää olla niin hienonahkaista että joka asiata pitää valittaa. Se mitä vastaaja tarkoitti vastauksellaan on hänen oma asiansa etkä voi määrätä sen tarkoitusta, eika se itseasiassa edes kuulu sulle.
" Ja ole kiltti äläkä ikinä käytä termiä "lopettaa" ihmisestä. Oksettavaa."
Harmillista että tuollainen saa sut oksentaan! Mikä verbi tuohon sinun mielestä sopisi? Sanasta loptus tulee kieltämättä mieleen lemmikkieläimen lopettaminen, mutta periaattessa se ei paljoakaan eroa tuosta...
ymmärrät, jos joku päivä lapsesi kuolee. Toivottavasti näin ei käy, mutta silloin ehkä sinuakin oksettaa, jos joku puhuu lapsen kohdalla lopettamisesta. Lopetetaan nyt tämä aihe, kun yhtämielisyyteen ei päästä. Puhukaa vaikka teurastuksesta, jos tuntuu niin hyvälle.
yhdessä vain lasten takia. Eroavat sitten, kun lapset ovat riittävän isoja. Kyllä minusta voi mennä avioliittoon lapsen takia, mutta sitten täytyy ymmärtää, että yhdessä ollaan ja samassa veneessä soudetaan. Ei tarvitse rakastaa, mutta yhteiset pelisäännöt on oltava. Oletko valmis tällaiseen?
Minä menin avioon tultuani raskaaksi. Sain kyllä myöhemmin vielä toisenkin lapsen.
Nyt olemme olleet erossa neljä vuotta. Aviovuosia ehti tulla täyteen 18. En olisi halunnut mennä avioon lapsen takia, mutta miehelle oli moraalisesti oikein korjata "jälkensä". Hänen lapsensa tuli syntyä aviolapsena.
Jos ette rakasta tai ei ole oikeita tunteita toista kohtaan ja vain lapsi on syy avioitumiselle, niin älkää menkö naimisiin.
Lapsi ei ole oikea syy solmia avioliitto!
tällaisia kyselen vain koska ympärilläni tapahtuu tällaista ja yritän ymmärtää tuttaviani, ymmärtää miksi voisi olla jotain muita syitä mennä naimisiin kuin tulinen rakkaus. Mietin vain kuinka paljon rakkautta lapsi voi korvata siis kuinka paljon vähäisempi rakkaus riittää syyksi mennä naimisiin kun siihen lisätään yhteinen lapsi.
Läheinen ystäväni on menossa naimisiin ja heillä on yhteinen lapsi. Suurta, kipunoivaa rakkautta kun en ole nähnyt ja ystäväni tuntuu olevan jotenkin sekaisin ja epäilevä. Enhän voi toisten asioihin puuttua enkä heitä neuvoa enkä edes tiedä heidän todellisia syitään, mutta yritän ymmärtää....
Syitä voi olla monenlaisia. Rakkaus on eräs syy, on myös muita ihan hyviä syitä. Rakkaus on vain yksi tarve monien muiden tarpeiden joukossa.
Yksi skidi, tai kaksi, ne vain ovat merkkeinä siitä, että sukusolut ovat kelvanneet ja hyvin nainen raskauden kestänyt, ehkä senkin, että ehkäisy on pettänyt.
Avioliittoa ei kannata edes haaveilla skidien varaan, uskotella, että liitto kestäisi kunnes lapset aikuistuvat ja lentävät omilla siivillään. Jo leikki-ikäisinä skideistä on niin paljon huolta ja vaivaa, että liitto natisee, ja kun yhteinen aika on kortilla, ei voi ennustaa liiton kestävän edes siihen asti kun skidi tai heistä ensimmäinen lähtee koulutielle.
Itselleni kävi niin, että hullaannuin ja rakastuin korviani myöten, alku oli hankalaa, pettämistä ja sellaista, mutta minä olin päättänyt, että tuon miehen minä haluan. Sitten tuli raskaus, yhteisestä päätöksestä ja sitten avioliitto velvollisuudesta. Lapsia on kertynyt kolme ja avioliittovuosia 13. Olemme keskustelleet asiasta ja molemmat ovat sitä mieltä, että meitä ei enää olisi, jos ei olisi lapsia, joten lapset ovat olleet meillä se yhdessä pitävä voima. Enta sitten kun lapset lentävät pesästä? Onko sitten tahto se tila, mikä pitää yhdessä?
"Olemme keskustelleet asiasta ja molemmat ovat sitä mieltä, että meitä ei enää olisi, jos ei olisi lapsia, joten lapset ovat olleet meillä se yhdessä pitävä voima."
Eli olette yhdessä vain lasten takia.. Minä en koskaan ikimaailmassa haluaisi mennä naimisiin tai asua ihmisen kanssa jos syynä on vain lapset. Jos naimisiin haluan, sen täytyy tapahtua omasta halusta ja rakkaudesta, ei lapsista. Outoa tuo minusta on, miksi kukaan tekee noin?
Eikö voisi olla erikseen niin että lapsetkin saavat onnellisen kodin(t), miksi tuosta syystä edes mennään naimisiin? Miksi joku haluaa sitoutua mieheen lapsen takia? On se lapsi olemassa ilman miestäkin..
Musta on jotenkin outoa et pitää mennä naimisiin kun tehdään lapsi. Menisivät siksi että rakastavat toisiaan. Eikö kannattaisi asua erillään jos ei oikeasti halua toisen kanssa olla, järkeä pitää jotain leikkiavioliittoa pystyssä, ihan kun se lapsi ei mitään vaistoaisi.
Ei se ero lapselle vanhempanakaan hauskaa ole mutta ei siitä pienillekään lapsille traumoja jää kun asiat hoidetaan oikein. Avioero kuuluu myös elämään, kannattaa lapsikin opettaa edes hiukan kestämään vastoinkäymisiä, tai muuten tulee vanhempana ongelmia kun on pidetty pumpulissa ja ei osaa sitten tunteitaan käsitellä. Ei kannata ylisuojella, moni lapsi on onnellisempi silloin kun vanhemmat ovat erossa jos asiat sujuu hyvin, kuin että ovat yhdessä ja se elo on yhtä helvettiä.
On se jo psykologisestikin tutkittua että jos lasta suojelee "liikaa" kaikelta, niin vanhempana ne vastoinkäymiset sitten voivatkin olla liian kova pala kestettäväksi kun ei siihen ole ns. oppinut. Ymmärrän että lapsia halutaan ja pitääkin jonkun verran suojella, mutta kyllä esim. avioero ja kuolema->hautajaiset ovat myös luonnollinen osa elämää, ei niiden takia kannata leikkiä kotia tai olla viemättä hautajaisiin.