ymmärrys loppuu

En tiedä enää mitä ajatella mieheni puheista ja ajatusmaailmasta. Suhteemme on melko tuore ja kaikinpuolin täydellinen, mutta tämä ongelma alkaa pitämään yllä kroonisen v*tutuksen.

Olen pistänyt merkille, että mieheni puhuu lähes päivittäin veljensä tyttöystävästä (sanotaan häntä tässä nyt vaikka Riikaksi). Luulin tämän olevan aluksi ihan normaalia läheisistä ihmisistä kertomista. Mutta. Tästä Riikasta mieheni mainitsee melkeinpä päivittäin jotain. Omasta veljestäkään tai muista tärkeistä ihmisistä, kuten ystävistä hän ei puhu niin usein, eikä ns. samalla äänensävyllä. Mieheni jopa soittelee tälle Riikalle kuulumisia kysyäkseen, eikä esim veljelleen. Kuulen jatkuvasti Riikka sitä ja Riikka tätä. Ja vielä omituisempaa on se, että mieheni puhuu hänestä aina ihailevaan ja vertailevaan sävyyn. Esimerkiksi mieheni saattaa kysyä minulta jotain tyyliin "onko sinulla/ oletko koskaan" tms. vetailutyylisiä kysymyksiä, sanoo hän heti seuraavaan hengenvetoon, että " Riikallahan on/ Riikkahan on tällainen". Eli kerrotaan asiat selvästi minua verraten tähän Riikkaan. Ja Riikkahan paljastuu asiassa kuin asiassa mieheni mielestä aivan ihanaksi ja naiselliseksikin tyypiksi. Kysynpähän vaan onko tällainen normaalia käytöstä? Kaiken huippu oli sekin, kun mieheni tiesi kertoa ja nähdä asiakseen ilmoittaa minulle Riikan käyttävän e-pillereitä ja jemmaavan raskaustestiä laatikossa. En kertakaikkiaan käsitä mitä helvettiä mieheni tuolla tiedolla tekee, miksi näki asiakseen kertoa siitä minulle ja ennen kaikkea mistä sen tiedon saanut itselleen!? Siis tämä kuulostaa aivan naurettavalta jutulta, silti tämä sai minut todellakin järkyttyneeksi. Elääkö mieheni ikäänkuin veljensä kengissä ja salaa haaveilee tästä Riikasta vai mitä tämä tarkoittaa? Mieheni jaksaa kertoa tästä Riikasta aina jotain kivoja muistoja tai Riikan haaveista ja heistä jopa tuntuu löytyvän yhteisiä piirteitäkin tai mielenkiinnon kohteita. Mitä hittoa tässä pitäisi tehdä? En ole vielä Riikkaa tavannut, mutta eipä paljon huvitakaan tällaisen jälkeen. Kauhulla vaan odotan sitä tilannetta kun tulen näkemään mitä luultavammin mieheni viattoman ihailevan katseen häntä kohtaan. Mieheni on esitellyt myös innoissaan minulle Riikasta pari kuvaa. Oli jopa ladannut koneelta känykkään imelän hymyilevän pärstäkuvan tästä. Tämä oli toinen tilanne joka sai minut järkyttyneeksi. Miksi ladata vartavasten koneelta kuva kännykkään?! Toisessa kuvassa jossa oli muitakin, harmitteli mieheni minulle kun Riikka ei kuvassa kunnolla näy! Olemme kaikki reippaasti yli parikymppisiä, kuitenkin alle kolmekymmentä.

En tiedä onko tämä vain pääni sisällä oleva tyhjänpäiväinen tunne vaan voiko tällainen olla muka normaalia käytöstä? Kun sanon tästä henkilöstä mainitsemisen olevan lähes poikkeuksetta päivittäistä, niin se todellakin on niin! Eli en pyöristele tätä asiaa ollenkaan. Pelkään oikeesti jo meidän todella hienosti alkaneen suhteemme puolesta, että tämä asia tulee pilaamaan sen. Jos tämä jatkuu näin tai vielä pahenee tästä, vaikuttaa se väkisinkin tunteisiini miestäni kohtaan. En todellakaan halua olla sellaisen miehen kanssa, joka salaa unelmoi veljensä tyttöystävästä!!
141064
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

ilmoita vaikka sille "Riikalle" että sen suuri fanittaja on nyt vapaana, tai ota ns Hannibalin laki käyttöön, tyyliin silmä silmästä.. Ala sinä jauhaan vaikka jonkun sun sukulaisnaisen miehestä tai poikaystävästä ihan samaan tyyliin ja katso miten herra reagoi. voihan se olla että haluaa tehdä sinusta mustiksen mutta täysin sairaalla tavalla, jos mä olisin sun tilalla niin antaisin kyllä tulla täydeltä laidalta ja todellakin, laittaisin ukon kiertoon, ei se siitä kuummene.

Äänestä
  • Just näin se pitää tehä, jos ukko puhuu tollasta toisesta akasta koko ajan omalleen. Niin nyt annat takasin samalla mitalla, kuhan vaan otat jonkun kaverin tai sukulaisen miehen, jota alat kehumaan ääneen ja puhumaan siitä kaikkea tosi hyvää ja mahtavaa vaikket ois ihan varmakaan onko näin, valihe vielä kohde niin et se on jotenkin päälle päinkin komea. Että josko se sun mies havahtuu, että Hetkinen,, mistä on kysymys??
    sittenhän näät onko se oikeasti vielä sinusta kiinnostunut jos se alkaa muuttua ns. mustasukkaiseks,, niin sillon on toivoa.

    Äänestä

Ma yhdyn samoihin mielipiteisiis edellisten kanssa. Se mita poikaystavasi tekee, on erittain lapsellista ja epareilua sinua kohtaan, oli siina motiivina mika tahansa. En oikein kannata naita kosto toimenpiteita, vaan kannatan rehtia ja suoraa puhumista. Nosta ts. kissa poydalle ja sanot milta sinusta tuntuu kun han puhuu tasta Riikasta jatkuvasti. Kysy myos miksi. Han saattaa puhua hanesta sen takia etta oikeasti ihailee hanta ihmisena, eika siina ole mitaan ns. seksuaalista taka-ajatusta. Toinen syy on se, etta han alitajuntaisesti haluaa Riikan tai hanen tyylisen naisen, tajuamatta milta se tuntuu sinusta kun han puhuu Riikasta koko ajan. Ja kolmas syy voi tosiaan olla se etta haluaa saada sinut mustasukkaiseksi ja katsoa miten reagoit. Tama jalkimmainen motiivi tulee hanen huonosta itsetunnostaan. Mutta juttele tasta ehdottomasti hanen kanssaan! Eihan tuollaista kukaan jaksaisi kuunnella! Jos kaytos ei muutu, niin ehka kannattaa nayttaa ovea.

Äänestä

sairasta, pakkomielteeksi katsottavaa.

Sanoisin suoraan miehelle että sorry, en ole "riikka" eikä musta koskaan tuukkaan mitään "riikkaa" joten jos mä en kelpaa niin kelpaan jollekin toiselle.

Äänestä
  • tuota vähän sairaana. Mua puistattais. Siis lataa omaan kännykkäänsä netistä kuvia?? No johan on.

    Millaiset välit sulla on tähän miehesi veljeen. Itse kyllä varmaan ottaisin senkin kanssa puheeksi. Mun mielestä silläkin ois täysi oikeus tietää mitä veljensä puuhailee. Ei meinaan varmaan sekään arvaa kuka latailee sen muijan kuvia koneelta ja tallettaa kännykkäänsä.

    Eli. Mä paljastaisin miehen veljelleen ja sit kyllä varmaan laittaisin äijän pihalle. Ettehän te voi koskaan luontevasti viettää aikaa tän pariskunnan kanssa mitä tod. näk. kuitenkin joutuisitte enemmän tai vähemmän tekemään, jos asutte samalla paikkakunnalla yms.

    Todella pelottavaa on kyllä. En kuuntelis päivääkään.

    Äänestä

  • myös pidän kirjoitti:

    tuota vähän sairaana. Mua puistattais. Siis lataa omaan kännykkäänsä netistä kuvia?? No johan on.

    Tulee mieleen, että miehesi pitää Riikkaa jonain unelmiensa ihannenaisenaan.

    Onhan tuo vähän outoa käytöstä, jos noin intona veljensä vaimosta!

    Suosittelen, että tapaisit tuo Riikan ja voisithan vaikka ohimennen mainita, että tehän olette melkein kuin vanhoja tuttuja jo kun miehesi on puhunut hänestä tuntitolkulla.

    Tapaamisen aikana näkisit miten miehesi suhtautuu tähän naiseen livenä...
    Voihan toki olla, että miehesi on jopa rakastunut tähän naiseen, muttei itse tajua asiaa.

    Äänestä

  • myös pidän kirjoitti:

    tuota vähän sairaana. Mua puistattais. Siis lataa omaan kännykkäänsä netistä kuvia?? No johan on.

    Millaiset välit sulla on tähän miehesi veljeen. Itse kyllä varmaan ottaisin senkin kanssa puheeksi. Mun mielestä silläkin ois täysi oikeus tietää mitä veljensä puuhailee. Ei meinaan varmaan sekään arvaa kuka latailee sen muijan kuvia koneelta ja tallettaa kännykkäänsä.

    Eli. Mä paljastaisin miehen veljelleen ja sit kyllä varmaan laittaisin äijän pihalle. Ettehän te voi koskaan luontevasti viettää aikaa tän pariskunnan kanssa mitä tod. näk. kuitenkin joutuisitte enemmän tai vähemmän tekemään, jos asutte samalla paikkakunnalla yms.

    Todella pelottavaa on kyllä. En kuuntelis päivääkään.

    "Siis lataa omaan kännykkäänsä netistä kuvia??"

    Niin tai siis ainakin oli ladannut yhden imelän pärstäkuvan. Ei ole tietoa kuinka monta kuvaa tästä Riikasta sitten löytyneekään kännykästä saatika koneelta! Tässä jäin juuri ihmettelemään sitä, että kaikki muut kuvat mitä kännyssä löytyy on otettu luonnollisesti itse kännykällä spontaaneissa tilanteissa ystävistä ynnä muista elämäänsä kuuluvista henkilöistä, mutta juuri tämän Riikan kuva oli ladattu vartavasten kuulema koneelta kännyyn! Niin, miksi helkkarissa?! Eihän tuossa ole mitään järkeä??

    "Millaiset välit sulla on tähän miehesi veljeen."

    Ei vielä minkäänlaiset, koska en ole tavannut kumpaakaan heistä tähän mennessä. Itsekin olen juuri ihmetellyt samaa, että mitä ihmettä tämän veljensä päässä oikeen liikkuu vai liikkuuko ollenkaan mitään? Täytyy olla kyllä täysi pahvi, jos antaa vapaasti lirkutella puolin ja toisin näiden kahden. Mieheni on myös ilmoittanut jossain sivulauseessa hyvin viattomasti, että Riikka tykkää kutitella häntä. Että semmosta, onpa tosi kiva tietää, että tällaista "viatonta" fyysisyyttäkin on pelinhengessä mukana. Voitte vain arvata kuinka innolla odotan Riikan tapaamista!! Silti minusta tuntuu, että tämä veli ei noteeraa asiaa sen kummemmin, ts. ei koe omaa veljeään minkäänlaisena uhkana.

    "Ettehän te voi koskaan luontevasti viettää aikaa tän pariskunnan kanssa mitä tod. näk. kuitenkin joutuisitte enemmän tai vähemmän tekemään, jos asutte samalla paikkakunnalla yms."

    Juuri tätä olen itsekin ajatellut, etten minä ainakaan tällaisen jälkeen todellakaan voi olla luontevasti seurassa. Mutta onneksi tämä Riikka ei asukaan samalla paikkakunnalla. Sehän siitä vielä puuttuisikin. Voin vain kuvitella, miten mieheni ramppaisi tämän luona jatkuvasti kahvittelemassa.

    En kyllä todellakaan tiedä mitä tehdä. Tekisi tietenkin tavallaan mieli tehdä tämä "silmä silmästä"-temppu, mutta en haluaisi itse vajota kyllä sille tasolle, ainakaan heti. Olen myös vihjaillut miehelleni epäsuorasti, että olen huomannut tämän kuvion. Olen mm. kysellyt suoraan, että taidat olla aika läheinen tämän Riikan kanssa ja antanut vapaan kentän selittää tämän asian minulle. Lopputuloksena sain vain ympäripyöreän vastauksen, jossa vain väritettiin normaali ja viaton kuva heistä. Noh, kukapa nyt myöntäisi tuollaista omalle kumppanilleen rehellisesti? En tiedä, uskaltaako nostaa ihan suoralta kädeltä kissan pöydällekään, koska sitten minä saan kuitenkin siinä sen hullun mustasukkaisen leiman otsaan! Ja sen jälkeen olisi vielä vaikeampi tavata tämä Riikka mieheni kanssa! Joten miten tämän asian voi edes ottaa luontevasti esille? Ennenkaikkea, miten saan varmuuden siitä, että unelmoiko mieheni tästä Riikasta? Koska se on tässä se tärkein tieto, jos hänellä on jotain tunteita tätä kohtaan, on meidän suhde siinä vaiheessa kyllä todellakin kriisissä.

    Äänestä

  • aloittaja.. kirjoitti:

    jo ehdottikin, eli ihan olevinaan viattomasti tuot jossain keskustelussa esille näitä juttuja.

    Ehdota ensin miehellesi, että tapaatte tän Riikan ja miehesi veljensä kanssa (olisihan sun jo aika heidät tavata kun Riikka kuulostaa niin ihanalta tyypiltä). Kun sitten mahdollisesti tapaatte niin heittelet vaan kommentteja tyyliin: (Olkoon poikaystäväsi nyt vaikkapa Markku) "Markku näytähän sitä kuvaa Riikasta, jonka netistä latasit kännykkääsi? Tosi hyvä kuva on susta (Riikalle)." Tai "Onpas mukavaa nähdä teitä livenä, erityisesti Riikkaa kun Markku puhuu susta koko ajan." Tai Riikalle kommentteja tyyliin: "Sä oot kyllä just niin kaunis/trendikäs/suloinen/ihana/mitä ikinä miehesi hänessä kehuukaan kuin Markku on koko ajan sanonutkin." Tai "Nyt ymmärrän miksi Markku kehuu sua ja puhuu susta jatkuvasti, vaikutat niin kivalta." Yms.

    Tuollaisia muka viattomia ja hyväntahtoisia kommentteja voisi keksiä pilvin pimein. Näkisit ainakin miten tämä Riikka ja miehesi veli näihin suhtautuu. Ovatko yllättyneitä tms. Jos miehesi kerran latailee netistä kuvia siitä Riikasta, niin musta se kertoo sen et se ei uskalla ottaa siitä kuvaa livenä. Ehkä siis itsekin tietää, ettei nyt ole puhtaita jauhoja pussissa. Jos he oikeasti olisivat niin läheisiä ja hyvää pataa ja Riikka ja hänen veli olisivat tietoisia tästä ihailusta niin miksi ei voisi ottaa tuosta naisesta kuvaa kännykkäänsä ihan rehdisti. Luulisi, että kuvan lataaminen olisi tälle Riikan miehellekin jo vähän liikaa.

    Omalla kohdallani ainakin voisin todeta et jos mulla olis sisko, jonka mies lataisi jotain mun kuvia netistä puhelimeensa niin olisin kyllä aika äimänä ja ajatuskin ahdistais. En varmaan enää kovinkaan paljon haluais kyseistä miekkosta tavata. Ehkä vain pakollisilla sukulaiskeikoilla.

    Tsemppiä!

    Äänestä

  • kuten joku kirjoitti:

    "Jos miehesi kerran latailee netistä kuvia siitä Riikasta, niin musta se kertoo sen et se ei uskalla ottaa siitä kuvaa livenä. Ehkä siis itsekin tietää, ettei nyt ole puhtaita jauhoja pussissa."

    Tuo oli erittäin hyvä huomio!! Niinpä! Ja nyt kun tulin ajatelleeksi, niin ihmettelen myöskin, miksi mieheni ei koskaan puhu, että olisi kiva kun tutustuisin Riikan kanssa tms. Hän vain kuulema odottaa innolla, kun tulen tutustumaan hänen vanhempiinsa ja muihin ystäviinsä. Mutta, ei koskaan puhettakaan tähän Riikkaan. Todella omituista. Hän myös aina kuvailee minulle, miten hyvin tulen varmasti toimeen näiden muiden ihmisten kanssa. Ikäänkuin hän jo tietäisi valmiiksi, etten tule toimeen tämän kanssa! Tämä Riikka vaikuttaa olevan jollakin ihme jalustalla hänen maailmassaan. Tilannetta ei myöskään helpota sekään, mitä on kertonut Riikan olevan perheessäkin kuin joku ihailtu prinsessa. Todella ahdistavaa edes ajatella olevan koko sakin yhdessä koossa, jossa tätä Riikkaa ylistetään ja paapotaan yli kaiken. Voin vain kuvitella, miten minua tullaan aina vertailemaan tähän Riikkaan ja olisin aina se epätäydellisempi, jonka tulisi ottaa mallia tästä helvetin Riikasta.

    En tiedä, tämä on ihan järkyttävän sairas tilanne. Kun kaikki vaikuttaa niin niin muka viattomalta ja normaalilta touhulta. Haluaisin paljastaa mieheni ajatukset, ennen kuin edes tulen tapaamaan kyseisen ämmän.

    Äänestä

onko heillä kenties jtn vipinää meneillään tai aiemmin ollut, mistä ei välttämättä tämä veljensäkään tiedä?

Äänestä
  • Sen tiedän ainakin, että mieheni on tämän Riikan tavannut ihan veljensä kautta, kun on tuonut perheelle näytille ensimmäistä kertaa vuosia sitten. Tämän mahdollisen vipinän juuri haluaisin saada tietää. Kuulostaa vain mieheni puheiden perusteella olevan jotain sairaan "viatonta" pelitystä puolin ja toisin. Riikasta väritetään vain ja ainoastaan minulle ihannenainen kuvaa, ihan joka asian suhteen! Olen saanut sellaisen kuvan, että Riikka kertoo miehelleni tosi yksityisiäkin asioita, kuten aloituksessani jo kerroinkin. Jumalauta, mieheni varmaan tietää milloin tällä naikkosella on menkatkin!

    Äänestä

  • aloittaja.. kirjoitti:

    Sen tiedän ainakin, että mieheni on tämän Riikan tavannut ihan veljensä kautta, kun on tuonut perheelle näytille ensimmäistä kertaa vuosia sitten. Tämän mahdollisen vipinän juuri haluaisin saada tietää. Kuulostaa vain mieheni puheiden perusteella olevan jotain sairaan "viatonta" pelitystä puolin ja toisin. Riikasta väritetään vain ja ainoastaan minulle ihannenainen kuvaa, ihan joka asian suhteen! Olen saanut sellaisen kuvan, että Riikka kertoo miehelleni tosi yksityisiäkin asioita, kuten aloituksessani jo kerroinkin. Jumalauta, mieheni varmaan tietää milloin tällä naikkosella on menkatkin!

    Tuli mieleen sellanenkin vaihtoehto, että ehkä miehesi ei itse ookaan kiinostunu siitä Riikasta, mutta haluais teistä tulevan ylimmät ystävykset niin että oisitte kaikki yhtä suurta perhettä. Jos se jotenkin hysteerisesri pelkää, että sä et tuliskaan sen Riikan kanssa juttuun ja sen takia kehuu sulle sitä koko ajan. No, tietty ehkä vähän kaukaa haettua, koska kyllähän tuo nyt aika skitsolta tilanteelta kuulosta kuvien latailuineen päivineen ja kuten sanoit koko hössötys saa vaan sut inhoamaan sitä Riikkaa jo etukäteen. Ehkä kantsii tosiaan yrittää järkätä joku kimppatapaaminen. Kyllä sä näet jo heti ruumiinkielestä sit kun ootte samassa tilassa, mikä se tilanne oikeasti on ja sitten vaan kissa pöydälle ja ukko maantielle, jos tarve vaatii.

    Äänestä

  • olla... kirjoitti:

    että oon aivan saletti että jtn heidän välillään on viime aikoina ollut.

    toinen vaihtoehto on että mies ei oo täysin jostain syystä tyytyväinen sinuun ja vertaa alituisesti tähän riikkaan, kuka taas hänen mielestään on se 'täydellinen'.

    sinuna ottaisin kyllä jalat alleni ja vikkelään, kun tuo järkipuhekaan ei oo tuntunu auttavan...

    Äänestä

  • ....... kirjoitti:

    Mitäpä, jos antaisit samalla mitalla takaisin.
    Ala sinä puhumaan poikaystäväsi veljestä ihannoivalla tavalla ja tallenna hänen kuvansa kännykkääsi. Jos ei siitä mies tajua, niin sitten ei mistään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mitä ajatella? kirjoitti:

En tiedä enää mitä ajatella mieheni puheista ja ajatusmaailmasta. Suhteemme on melko tuore ja kaikinpuolin täydellinen, mutta tämä ongelma alkaa pitämään yllä kroonisen v*tutuksen.

Olen pistänyt merkille, että mieheni puhuu lähes päivittäin veljensä tyttöystävästä (sanotaan häntä tässä nyt vaikka Riikaksi). Luulin tämän olevan aluksi ihan normaalia läheisistä ihmisistä kertomista. Mutta. Tästä Riikasta mieheni mainitsee melkeinpä päivittäin jotain. Omasta veljestäkään tai muista tärkeistä ihmisistä, kuten ystävistä hän ei puhu niin usein, eikä ns. samalla äänensävyllä. Mieheni jopa soittelee tälle Riikalle kuulumisia kysyäkseen, eikä esim veljelleen. Kuulen jatkuvasti Riikka sitä ja Riikka tätä. Ja vielä omituisempaa on se, että mieheni puhuu hänestä aina ihailevaan ja vertailevaan sävyyn. Esimerkiksi mieheni saattaa kysyä minulta jotain tyyliin "onko sinulla/ oletko koskaan" tms. vetailutyylisiä kysymyksiä, sanoo hän heti seuraavaan hengenvetoon, että " Riikallahan on/ Riikkahan on tällainen". Eli kerrotaan asiat selvästi minua verraten tähän Riikkaan. Ja Riikkahan paljastuu asiassa kuin asiassa mieheni mielestä aivan ihanaksi ja naiselliseksikin tyypiksi. Kysynpähän vaan onko tällainen normaalia käytöstä? Kaiken huippu oli sekin, kun mieheni tiesi kertoa ja nähdä asiakseen ilmoittaa minulle Riikan käyttävän e-pillereitä ja jemmaavan raskaustestiä laatikossa. En kertakaikkiaan käsitä mitä helvettiä mieheni tuolla tiedolla tekee, miksi näki asiakseen kertoa siitä minulle ja ennen kaikkea mistä sen tiedon saanut itselleen!? Siis tämä kuulostaa aivan naurettavalta jutulta, silti tämä sai minut todellakin järkyttyneeksi. Elääkö mieheni ikäänkuin veljensä kengissä ja salaa haaveilee tästä Riikasta vai mitä tämä tarkoittaa? Mieheni jaksaa kertoa tästä Riikasta aina jotain kivoja muistoja tai Riikan haaveista ja heistä jopa tuntuu löytyvän yhteisiä piirteitäkin tai mielenkiinnon kohteita. Mitä hittoa tässä pitäisi tehdä? En ole vielä Riikkaa tavannut, mutta eipä paljon huvitakaan tällaisen jälkeen. Kauhulla vaan odotan sitä tilannetta kun tulen näkemään mitä luultavammin mieheni viattoman ihailevan katseen häntä kohtaan. Mieheni on esitellyt myös innoissaan minulle Riikasta pari kuvaa. Oli jopa ladannut koneelta känykkään imelän hymyilevän pärstäkuvan tästä. Tämä oli toinen tilanne joka sai minut järkyttyneeksi. Miksi ladata vartavasten koneelta kuva kännykkään?! Toisessa kuvassa jossa oli muitakin, harmitteli mieheni minulle kun Riikka ei kuvassa kunnolla näy! Olemme kaikki reippaasti yli parikymppisiä, kuitenkin alle kolmekymmentä.

En tiedä onko tämä vain pääni sisällä oleva tyhjänpäiväinen tunne vaan voiko tällainen olla muka normaalia käytöstä? Kun sanon tästä henkilöstä mainitsemisen olevan lähes poikkeuksetta päivittäistä, niin se todellakin on niin! Eli en pyöristele tätä asiaa ollenkaan. Pelkään oikeesti jo meidän todella hienosti alkaneen suhteemme puolesta, että tämä asia tulee pilaamaan sen. Jos tämä jatkuu näin tai vielä pahenee tästä, vaikuttaa se väkisinkin tunteisiini miestäni kohtaan. En todellakaan halua olla sellaisen miehen kanssa, joka salaa unelmoi veljensä tyttöystävästä!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu