Semmoseen oon törmänny tuolla suomi24 deittipalstalla, jossa nyt olen pyörinyt vuoden verran ja aika monta tavannutki, että aika monilla on takana tosi tuore ero tai eroprosessi on vielä pahasti kesken.
Vakavin juttu minkä olen kokenut tuolta treffien kautta alkoi kesäkuulla ja molemmin puolin se tuntui oikealta ja tuntuu vieläkin. Ei se rakkaus ole mihinkään hävinnyt vieläkään. Minä olin valmis suhteeseen ja niin luulin että hänkin. Kun oltiin oltu kaksi kuukautta yhdessä mies alkoi laittaa jarrua ja pohtimaan avioliittoaan joka päättyi keväällä. Hän sanoi ettei ole päässyt siitä yli vieläkään vaikka ei entisen luokse enää haikailekaan. Hän tarvitsee tilaa, jota olen antanut suhteessa tähänkin asti. Hän sanoo että rakastaa, mutta ei halua suhdetta. Ollaan jonkinlaisessa kellumistilassa. Jo kuukausi sitten sanoin, että jos näin vahvaa tunnetta ei olisi, olisin lähtenyt suhteesta jo ajat sitten. Mut minkä tunteileen voi. Helpompaa olisi, jos tähän olisi tullut kolmas osapuoli tai jompi kumpi sanoisi ettei rakasta enää. Auttaako tähän aika vai onko paras ratkaisu kiskaista itsensä irti vaikka samalla saattaa menettää elämästään sen oikean??
Sen olen oppinut, että koskaan en ala olkapääksi uuteen suhteeseen. Ihmisen täytyy olla sinut menneisyytensä kanssa, että pystyy rakentamaan uutta.Tässäkin suhteessa alussa monta kertaa kysyin, että onko hän oikeasti valmis suhteeseen ja hän sanoi että on. Toisin kuitenkin kävi.Varokaa siis kaikki tuolla nettitreffeillä, ettette joudu kokemaan samaa. Tosin tällainen asia saattaa paljastua vasta ajan myötä, kun olet jo korvia myöten rakastunut.
Vakavin juttu minkä olen kokenut tuolta treffien kautta alkoi kesäkuulla ja molemmin puolin se tuntui oikealta ja tuntuu vieläkin. Ei se rakkaus ole mihinkään hävinnyt vieläkään. Minä olin valmis suhteeseen ja niin luulin että hänkin. Kun oltiin oltu kaksi kuukautta yhdessä mies alkoi laittaa jarrua ja pohtimaan avioliittoaan joka päättyi keväällä. Hän sanoi ettei ole päässyt siitä yli vieläkään vaikka ei entisen luokse enää haikailekaan. Hän tarvitsee tilaa, jota olen antanut suhteessa tähänkin asti. Hän sanoo että rakastaa, mutta ei halua suhdetta. Ollaan jonkinlaisessa kellumistilassa. Jo kuukausi sitten sanoin, että jos näin vahvaa tunnetta ei olisi, olisin lähtenyt suhteesta jo ajat sitten. Mut minkä tunteileen voi. Helpompaa olisi, jos tähän olisi tullut kolmas osapuoli tai jompi kumpi sanoisi ettei rakasta enää. Auttaako tähän aika vai onko paras ratkaisu kiskaista itsensä irti vaikka samalla saattaa menettää elämästään sen oikean??
Sen olen oppinut, että koskaan en ala olkapääksi uuteen suhteeseen. Ihmisen täytyy olla sinut menneisyytensä kanssa, että pystyy rakentamaan uutta.Tässäkin suhteessa alussa monta kertaa kysyin, että onko hän oikeasti valmis suhteeseen ja hän sanoi että on. Toisin kuitenkin kävi.Varokaa siis kaikki tuolla nettitreffeillä, ettette joudu kokemaan samaa. Tosin tällainen asia saattaa paljastua vasta ajan myötä, kun olet jo korvia myöten rakastunut.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Itsekin seurustelin jonkin aikaa miehen kanssa, jolla oli avioerosta toipuminen vielä aivan kesken. Mies väitti että ero on jo käsitelty, mutta niinpä vaan huomasin että eihän se ollut niin. En halua jatkaa seurustelua jos toinen osapuoli ei pysty keskittymään uuteen suhteeseen täysillä vaan käsittelee vielä mennyttä suhdettaan. No hetipä tuo löysi tilalle uuden "laastarin", ei ilmeisesti kestä/ osaa olla yksin ja surra pois pahaa oloaan.
on,että henkilö itsekin huomaa vasta ajan oloon,ettei olekaan valmis uuteen suhteeseen,on rynnännyt liian nopeasti ja tulee takapakkia.
Todella ikävää toiselle osapuolelle.
Totta,että jotkut eivät vaan osaa olla yhtään yksin,pitää olla "joku vaan",laastari. :(
Itsellleni kävi viime talvena niin,että mies palasi exänsä luokse seurusteltuaan kanssani kaksi kuukautta.Treffipalstalla tutustuttiin.
Olen törmännyt siellä muihinkin jotka eivät ole päässeet yli entisestään.
Nettitreffipalstalle on vaan niin helppoa mennä laastaria etsimään...
Heti eron jälkeiset suhteet ovat vain ylimenosuhteita, joiden avulla entisestä suhteesta päästään eroon ja/tai saada helpotusta ja lohdutusta.
Omasta erostani on 1½ vuotta ja vasta nyt alkaa tuntua, että olisin oikeasti valmis uuteen suhteeseen.
Tilanteessa kanssasi, kuin omaa kirjoitusta lukisin niin yksyhteen käy nuo jutut.
Nyt laitoin vain miehelle tiedon että mun määräaika päättyy lokakuussa ja silloin hänen täytyy tietää onko halukas kokeileen oikeasti vai ei. Jos ei osaa sanoa pakkohan mun on pelastaa itseni, koska tuntuu että tämä epävarmuus särkee mut sisältä ihan kokonaan.
Mä luulen että jos oikeesti rakastuu niin kyllä pystyy rakentaan uuttakin suhdetta.
Mut jos toinen on vain sellainen "kunhan ei tartte olla yksin" -ihminen niin silloin suhdetta ei voi kehittää ja suhde ei etene vaan junnaa paikoillaan tyyliin "tapailen sua" -kunnes joku ihanampi tulee.
Liekkö toi mun määräaika -päätös ihan fiksu, mut itselleni se on selvä merkki jonka jälkeen heitän irti ja luovutan.
Minäkin törmäsin treffeillä vastaeronneeseen mieheen, joka fiksusti varoitteli minua, että prosessi on kesken. Hän ajatteli kirjoitella myös jonkun muun kanssa, ihan ystävänä, mutta heittivät heti yli laidan kun kuulivat, että on juuri eronnut.
Ihmiset ovat niin erilaisia. Toisilla on vastuuntuntoa muista ihmisistä joka tilanteessa ja heillä ei ole edes ajatusta jostain laastarisuhteesta tai muutenkaan mistään kertakäyttösuhteesta. Tämäkin kaveri ei ollut edes kuullut sanaa laastarisuhde kun sellaista epäilin.
En olisi itse voinut laittaa mitään määräaikaa suhteeseemme. Olisi ollut aika kamalaa laittaa kärsivä mies päättämään isoista asioista minun painostuksesta. Erossa oli ihan tarpeeksi miettimistä. Päätimme vain tutustua pikku hiljaa ja antaa ajan kulua. Huomasin myöhemmin, että hän oli käsitellyt eroa jo hyvin paljon avioliiton aikana, vaikka oli jätetyn roolissa ja hän oli oikeasti valmis uuteen suhteeseen, vaikkei sitä mitenkään julistanut.
Nyt ajattelen, että miten upean miehen olisin menettänyt jos olisin hänet "heittänyt yli laidan" heti eron jälkeen. Miten onnellinen olenkaan, että kuuntelin sydämeni ääntä, enkä jättänyt häntä yksin raskaan prosessin aikana. Nyt olemme seurustelleet jo pitkään ja suhde ei voisi olla parempi. Hän ei todella haikaile entisen perään, mutta ei myöskään kenenkään uuden perään, vaan keskittyy meidän suhteeseen ihan täysillä ja minä pidän huolen, että niin hieno mies on suhteeseen tyytyväinen.
jotkut pystyy olemaan epätietoisuudessa jatkuvasti. Minä en siihen kykene.
Kun yhtenä päivänä olet rakas ja sinulle osoitetaan se monin tavoin, seuraavana päivänä puhutaankin että exää ei halua menettää ja exä ei pärjää elämässään ilman kyseistä miestä, että exä odottaa miehen palaavan luokseen. Tuollainen on julmaa ja loukkaavaa.
Hyvä ystäväni erosi aikoinaan poikaystävästään, kun sai tietää tämän pettäneen häntä. Hän oli todella rikki asiasta, mutta alkoi hyvin nopeasti seurustelemaan uuden miehen kanssa. Silloin vaikutti siltä, että mies oli selvä laastari ja hän puhuikin meille ystäville enemmän exästään eikä ollut kovinkaan vakavissaan tästä uudesta miehestä.. Mutta niin siinä aika teki tehtävänsä ja he ovat jo olleet yhdessä useita vuosia, nyt naimisissa ja pienen poikavauvan onnellisia vanhempia.. ja hän on oikeasti onnellisempi kuin olen hänet koskaan nähnyt ja rakastaa todella syvästi miestään! Että kyllä niitä tarinoita on enemmän siitäkin, kuinka laastarisuhde voi kehittyä oikeaksi suhteeksi. Ehkä se riippuu myös ihmisestä ja hänen kyvystään käsitellä asioita (pystyykö siihen uuden suhteen aikana ja mitä uudelta ihmiseltä oikeasti hakee). Uudelta kumppanilta vaaditaan paljon kärsivällisyyttä/ymmärrystä varmaankin myös.
Olen samaa mieltä, että exän kaipaaminen suhteessa on loukkavaa ja vaikka aloitinkin seurustelun juuri eronneen miehen kanssa, niin hän ei ikinä vertaa minua exäänsä (ainakaan ääneen), eikä myöskään ole ikinä sanonut kaipaavansa häntä. Jos minua kohdeltaisiin kuin heittopussia ja selvästi olisin ollut laastari, niin kyllä olisin sanoutunut irti suhteesta.
On tavallaan sama onko mies vastaeronnut vai joskus aiemmin eronnut. Jos mies ei ole aikuinen, vaan vertailee ja loukkaa kumppaniaan, niin ei siihen mikään aika auta. Toiset eivät vain aikuistu koskaan ja eivät silloin myöskään osaa kunnolla sitoutua, vaan hakevat jotain parempaa.
tapauksia. Itse olen vasta eronnut mies, pitkä suhde takana ja yhteisiä lapsiakin löytyy. Hetken olen päätäni asioista selvitellyt ja tullut siihen tulokseen ettei ole hyvä olla yksin. En ole kova bilettäjä, joten ajattelin katsella jospa netistä löytyisi joku samanhenkinen jakamaan yksinäisiä iltoja. Kovin oli kylmä suihku, kun lueskelin näitä keskusteluja. 1,5 - 3 vuotta pitäisi aluksi odotella, että varmasti tuntuu siltä ettei ole kiva olla yksin. Muutoin syyllistyy laastarin hakemiseen ja on tuomittu tuhoon.
Oman eroni olen jo ajat sitten käsitellyt. En rupea selittelemään miksi, mutta sovussa erotaan eikä takaisin palata. En halua enkä tarvitse mitään laastarisuhteita. Ei ole myöskään tarvetta viettää villiä ja vapaata elämää enkä tarvi yhtään olkapäätä johon itkeä vanhaa suhdettani. Ystävälle, rakastajattarelle ja elämänkumppanille olisi kyllä tilaa. Siis tietenkin kaikki samassa paketissa.
Ihan meinasi alkaa masentamaan kun luin näitä viestejä, mutta tällaiset positiiviset kirjoitukset antavat toivoa ettei ehkä tarvitsekkaan ajaa itseään koomaan 1,5 vuodeksi.
meistä naisista on huonoja kokemusia vasta eronneista miehistä.
Itse tapailen miestä joka ei tiedä vieläkään eroaako vaiko eikö...
Jo pelkästään kaikki eroon liittyvät käytännön asiat kuluttaa ja väsyttää ihmisen niin, että silloin ei tule edes mieleen uusi kumppani. Muutto uuteen, omaan kotiin, omisuuden jako, jos keillä sellaista on, lasten huoltajuus(kiistat), keillä alaikäisiä lapsia on ym. asiat. Kaiken tuon rumban jälkeen on hyvä vetää henkeä, ja haluaakin vetää, ja alkaa sitten vasta etsiä uutta ihmistä elämäänsä, kun pöytä on puhdas. Laastari- ja terapeuttisuhteitahan ne pikapikaa eron jälkeen tai jo sen prosessin aikana solmitut ihmissuhteet on ja valitettavasti ne ei kestä aina kovin kauaa.
Tilanteesi on varmaan hankala, mutta voisitko ottaa siihen erilaisen ajattelutavan? Ketään et voi sitoa, vaan sillä tavalla ainakin loitonnat häntä kauemmaksi. Olisi outoa jos mies olisi valmis sitoutumaan juuri avioliiton päättymisen jälkeen. Se kertoisi mieluummin vastuuttomuudesta.
Miksi et anna ajan vain kulua ja kuulostele rauhassa tuleeko kuviosta mitään? Jos hän on mielestäsi kunnon mies, niin miksi et vain nauti siitä, että olet tutustunut häneen ja kokenut hänen kanssaan rakkautta. Elä elämääsi ilman sitoutumista ja ilman tulevaisuuden suunnitelmia, näin et pelästytä miestä. Jos hän ei ole valmis sitten myöhemminkään sitoutumaan, niin irroita itsesi vasta sitten. Isoilla asioilla ei yleensä kannata kiirehtiä.
miestä pitää kohdella kuin hän ois lapsi?
Siitä rakkaudesta ei välttämättä voi nauttia kun sun pitää piilottaa omat tunteesi että et vain vahingossakaan painostaisi toista mihinkään.
Jos toista rakastat, niin mikä olet silloin vaatimaan jotain aikautauluja suhteen edistymisestä? Tietysti vain siinä tapauksessa, että toinen myös kunnioittaa sinua, eikä leiki sinun rakkaudellasi.
unelmaa.
Oikeassa rakkaudessa sua ei kuitenkaan loukata ja satuteta.
Aina vain se "rakkaus" ei riitä, vaan ihminen tarvii varmuuden jatkuvuudesta myös huomennakin.
Koskaan ei tiedä mitä huomenna tapahtuu, joten sinisilmäisesti uskon rakkauteen tänä päivänä ja teen parhaani, että sitä riittää myös huomenna. En muista kuka viisas on joskus sanonut, että rakasta niin kuin eläisit vain tämän päivän, mutta tee töitä niin kuin eläisit ikuisesti. Ja vielä, jos yrität kahlita rakkautta, niin se karkaa sinulta.
Olen keski-ikäinen, joten en ihan teini, mutta elämässäni ensimmäisestä kertaa oikein kunnolla ja sinisilmäisesti rakastunut ja se on kestänyt jo pari vuotta näillä teeseillä.
ajatus on että elämää ei kannata perustaa millekkään teesille.
Jos sun on hyvä olla suhteessa ookoo, mutta jos toinen aiheuttaa sulle paskafiiliksen ja sä itket enemmän kuin hymyilet silloin ei auta se että sä rakastat yksinään.
Ajatus on tietysti siinä, että toinen kunnioittaa sinua ihmisenä. En minäkään tuhlaisi rakkauttani jos kumppani ei arvostaisi sitä. Itseään pitää aina sen verran myös kunnioittaa.
Tutustuin keväällä ihmiseen joka kertoi olevansa eronnut ja halukas uuteen suhteeseen. Tutustelimme pari kuukautta ja sitten sainkin iskun vasten kasvoja, tämä ihminen kertoi että ei olekaan varma haluaako erota ja eroa onkin haettu vasta meidän tutustumisemme aikoihin.
Kuitenkin itse oli ihastunut ja tunteita oli pelissä ihan liikaa voidakseni lähteä, nyt kyllä tajua silloin minun olisi pitänyt lähteä suhteesta.
Nyt tähän asti olen roikkunut mukana, tämä ihminen kertoo kuinka rakastaa minua ja kaikkea muuta, mutta kuitenkaan ei saa sanottua puolisolleen että haluaa erota, koska sehän voi satuttaa häntä.
Nyt sitten kertoi että haluaa jatkaa harkinta-aikaa koska eihän hänen puolisonsa pärjää ilman häntä.
Täysin mahdoton ihmisryhmä. Ihan kaikki ja sukupuoleen katsomatta. Arpokaa keskenänne menettekö eteen vai taakse...vai pysyisittekö sittenkin paikallanne.
Tuttua tekstiä. Näitä mukamas-eronneita on täällä pilvin pimein. Se että mies "ei ole vielä valmis suhteeseen" tarkoittaa valitettavasti aika usein myös sitä, että menohaluja on ja varsinkin pitkän suhteen jälkeen paljon. Sitähän ei rakastunut nainen vain halua tajuta.
Itse haksahdin kanssa yhteen. Miesparka ei edes itse tajunnut olevansa sekaisin, mutta sitten alkoi ihmeellinen sekoilu ja säätäminen (ilmeisesti nuppi sekosi kaikkiin tarjokkaihin naisiin). Lopetin homman vaikka sattui ja sattuu edelleen. Uskon mieluummin kohtaloon niin, että se mies tulee vielä vastaan, jos niin on tarkoitus. Ellei, ei sitten ollut tarkoitus.
Ite olin vuoden eron jälkeen yksin ja ihan tietoisesti. Oma pää on selvä, mutta jos olisin jatkanut tämän miehen kanssa, kyllä se itsetunto olisi murennut mullakin. En ole vielä ihan niin ehjä, että jaksaisin toisen päätä selvittää. Eikä siihen toinen kykenekään.
naisillakin, pitkän suhteen jälkeen. Ehkä sitä eroa sitten vain pitää vähän juhlistaa, kun on viimein päässyt irti siitä entisestä elämästä. Ja suotakoon ne seikkailut ihmisille, onhan he vapaita tekemään eron jälkeen mitä vaan. Kun se seikkailuvaihe on koettu, niin sitä alkaa uudelleen kaivata pysyvämpää seuraa, ei vain niitä yhdenyönjuttuja. En kyllä silti ihan päätäpahkaa alkaisi elätellä toiveita mistään pysyvämmästä suhteesta juuri eronneen tai eroamassa olevan kanssa, jos sellaiseen törmäisin.
Olisi meillä lapsettomilla ja suhteettomilla vähän helpommat mahdollisuudet löytää se oikea kumppani. Ainakaan minua ei kiinnosta uusiosuhteet tai terapeutiksi ryhtyminen ja toisten pieleen menneiden parisuhdeongelmien korjaaminen.
Tokihan se seikkailuvaihe on aika useallakin eronneella. Mullakin oli ja siks en ees yrittänyt mitään vakavampaa suhdetta keneenkään. Nyt kun erosta alkaa olla kolmisen vuotta koen että olen valmis uuteen vakavaan suhteeseen
Jokainen eroamassa oleva vois pitää sellaisen pikkutauon ja miettiä mitä haluaa, kuka on, mitä tekisi toisin. Vaikka olisikin niitä ns. yhdenyön juttuja.
Eikä ole oikeinkaan pistää toista ihmistä "hoitamaan" itseään vaan pitäisi itse hoitaa itsensä ehyeksi jälleen.
Omasta mielestäni yhden illan jututkin on 100% rehellisempää touhua kuin monen vasta eronneen/eroamassa olevan säätäminen. Molemmat tietää ettei kyseessä ole mitään vakavaa, ja kun ovi käy kumpikaan ei jää mitään velkaa.
Miksi jotkut kaipaa jatkuvaa hoitoa, jos ei kuitenkaan ole rohkeutta kunnolla olla? Huono itsetunto? Just se terapian tarve?
Tai ei yksinäisyys vaan yksinolon pelko, pelätään niin kovin niitä yksinäisiä öitä, kun on totuttu vaikka 20-vuoden aikana aina siihen että joku on samassa kämpässä.
Ainakin minä törmäsin sellaiseem eramassa olevaan ihmiseen joka surutta käyttää hyväkseen sekä minua että exäänsä.
Pitää molempia sellaisessa löysässä hirressä.
No, toi on asian vierestä.
Jotkut vain odottavat että joku tulee ja korjaa heidät.
Olisiko jokaisen eronneen sitten pysyttävä yksinäisyydessä. Vuoden, kaksi, kolme? Kyllä juuri eronnut voi olla täysin varmakin siitä, että suhde on lopullisesti ohi. Tai jos ei olekaan, niin kyllä niitä kunnon sinkkujenkin kanssa voi tulla pettymyksiä eli ei vain mätsää tai toinen tapaa jonkun, johon ihastuu itseäsi enemmän ja lopputulos on yhtä surullinen.
Se tietysti on selvää, ettei kenellekään saisi valehdella eikä esittää suurempia tunteita kuin mitä tuntee. Mutta tähänkin syyllistyvät myös pitkäaikaissinkut.
voi olla. Eli sitä tässä varmaan kuulutetaan, minkä jo itse mainitsit, että eronneen ei kannata valehdella kellekkään suurempia tunteita, kuin mitä tuntee, itselleenkään. Ainakin juuri eronneista miehistä on osa niitä, jotka haluaa vain pelkkää seksiä eron jälkeen, mutta saattavat "vannoa" sille uudelle naisystävälle muutakin, lupauksia yhteisestä tulevaisuudesta ja ikuisesta rakkaudesta. Ja on toki naisiakin, jotka syyllistyvät samaan. Jos haluaa hurvitella eron jälkeen, niin sille uudelle ihmiselle pitäisi tehdä selväksi se, että sitä hurvittelua ja sekstailua harrastetaan ilman mitään sitoumuksia, puolin ja toisin.
pysty lupaamaan.
Toisaalta vaikka sanookin,että vain paneskellaan ilman sitoumuksia niin silti jotkut alkavat mielessään kuvittelemaan enemmän ja rakentelemaan tulevaisuudensuunnitelmia.
NAISET
M I E H E T ! ! !
Ei tarvi pysyä tynnyrissä.
Mutta kun eronnut on aikanaan tehnyt lupauksensa ja vannonut valan, niin jo siltä pohjalta ei kiinnosta tilapäiset laastarisuhteet eronneiden kanssa.
"Olisiko jokaisen eronneen sitten pysyttävä yksinäisyydessä."
Ei, mutta jokaisen velvollisuus on oppia elämään yksin, ennen kuin aletaan virittämään uutta suhdetta. Uudella kumppanillakin on tunteet...
" Tokihan se seikkailuvaihe on aika useallakin eronneella. Mullakin oli ja siks en ees yrittänyt mitään vakavampaa suhdetta keneenkään. Nyt kun erosta alkaa olla kolmisen vuotta koen että olen valmis uuteen vakavaan suhteeseen "
Nähtävästi olen poikkeus (mies 30 ), kun en osaa eritellä näitä vakavia ja huolettomia suhteita.
Mulle jokainen suhde on vakavampi, sillä en ala suhteeseen heppoisin perustein, esimerkiksi vain huvikseni tai seksin vuoksi. Mun mielestä seksi kuuluu pidempään suhteeseen.
Ehkä vähemmistönä, mutta et yksin. On meitä useampiakin jotka ajattelevat ensin yläpäällä suhdeasioissa (toinen 30 mies).
yläpäällä ajattelu :)
jo työstänyt eroaan monta vuotta ennen eroa.
Itse päätin jo 3v aiemmin ottaa eron, kun sen sitten tein. Ei oma harkinta-aikani oli 3v 6kk.
Joten todellakin olen nyt valmis uuteen suhteeseen.
Kaikilla eronneilla ei ole lapsia, kuten ei meilläkään.
" jo työstänyt eroaan monta vuotta ennen eroa.
Itse päätin jo 3v aiemmin ottaa eron, kun sen sitten tein. Ei oma harkinta-aikani oli 3v 6kk.
"
Ihan sama, kun minä miehenä alkaisin seurustelemaan naisen kanssa, ja vaikka kahden vuoden seurustelun ajan työstäisin jo seuraavaa naista, jotta voisin erota nykyisestä. Just just...
Miksi niitä ongelmia ei voi ottaa puheeksi heti, vaan pitää näytellä aivan päinvastaista ?
Ei millään pahalla, mutta toivottavasti en koskaan törmää yhtä laskelmoivaan naiseen. Miksi yleensä aloittaa suhdetta, jos asioista ei kyetä keskustelemaan ?
Erotakin voi monella tapaa ja valitettavaa tuo mitä mainitset erokivusta ja laastareista. Itselläni se oli helpottava asia, jonka molemmat koki hyvänä asiana. Elämä saa jatkua :)
Aina pitää löytää hyviä asioita eikä sielua saa myrkyttää mutta uskon että noinkin voi käydä. Mutta nettitreffejä ei kannata tuon takia mollata. Eräs naispuolinen työkaveri löysi hyvän hengenheimolaisen netistä kun oli liitossa vaikeaa. Nyt on uusi mies, talo ja vauvakin tulossa :) Siis hieno homma että netistä löytää tarvitsemansa ihmisen!
Treffisyksyä!