ihmisen joka on ahtaan portin kautta Jeesuksen
tykö päässyt EI ENÄÄ TARVITSE LUULLA MITÄÄN.
NÄIN ON TODELLA JUMALA SANOJENSA TAKANA kun Hän
Jeesuksen kautta on ilmi tuonut TÄMÄNKIN:
"Kun Totuuden Henki tulee teihin JOHDATTAA HÄN
KAIKKEEN TOTUUTEEN.
TODELLAKIN KIITOS JUMALALLE minäkin olen Hänen armostaan saanut tulla kohtaamaan Raamatun sanan
elämässäni TODEKSI. Sana on tullut ELÄVÄKSI ELÄMÄKSI kohdallani KUN ITSE JEESUS on minussa
sijan saanut. En elä enää minä vaan Jeesus minussa.
Ja silloin kun JEESUS ihmisessä ELÄÄ KOKO JUMALAN TOTUUS ON IHMISESSÄ. Jeesuksessa ei ole vajautta
Jeesus ei synnin himoihin ajaa VAAN JEESUS JOHDATTAA YHÄ SYVENEVÄÄN PYHYYTEEN.
Mutta, se että ihminen edelleen pyhittyy niin
siihen kyllä tarvitaan se mistä Jeesus sanoo:
VALVOKAA vieläkin minä sanon VALVOKAA.
Näin ei siis sekään että olisi ahtaasta portista
kerran sisälle käynyt takaa sitä, että PELASTETTUNA OLET JA PYSYT.
SIIS JEESUS EI OLE MITÄÄN SANONUT TURHAAN vaan kaikki on TÄYTTÄ TOTTA.
Mutta mitä TEKEVÄTKÄÄN IHMISET? HE EIVÄT ENSINKÄÄN TAHDO KUULLA JEESUKSEN SANOMAA PUHUMATTAKAAN SITTEN SIITÄ ETTÄ HÄNTÄ USKOSIVAT.
Aivan mahdoton yhtälö on olla JEESUKSEN oma ja samalla kaihtaa kuin ruttoa hänen sanomaansa.
SIIS HARHOISSA ELETÄÄN JA OLLAAN niin kauan
kuin ei JEESUKSEN SANOMAA TAHDOTA "SYÖDÄ" sillä vasta Jeesuksen sanojen "syömisen" kautta voi alkaa elämä joka johtaa JUMALAN YHTEYTEEN elämään JEESUKSESSA.
Jumalalle KIITOS
23
680
Vastaukset
- näin on
Ei pidä tuudittautua johonkin kymmeniä vuosia sitten elämässä eteen tulleeseen hengelliseen kokemukseen, vaan on pyhityttävä jatkuvasti ja etsittävä Jumalan valtakuntaa jatkuvasti, sillä Jeesus heittää pois sellaiset oksat ITSESTÄÄN, jotka eivät kanna hedelmää.
"Jokaisen oksan MINUSSA, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; ja jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi runsaamman hedelmän."on. Kuin myös Jeesus sanoo:"Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä. Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat."
Ihminen joka tuudittautuu menneen mukaan joihinkin kokemuksiinsa niin EI OLE Jeesuksessa
pysynyt tai ei koskaan Jeesukseen tullut oksastettuakaan.
Sillä ihminen joka on kerran tullut oksasttettua
ELÄMÄN PUUHUN JEESUKSEEN ja siitä pois joutunut
EI HÄNELLÄ OLE ENÄÄ MAHDOLLISUUTTA PÄÄSTÄ
OKSAKSI JEESUS PUUHUN. SILLÄ sana sanoo:"Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia, ja sitten ovat luopuneet - taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät."
SIIS VAKAVASTA ASIASTA ON KYSE. EI OLE VARAA PELLEILLÄ JUMALAN PYHÄN SANAN TOTUUDEN KANSSA.jatkuvaan etsimiseen tulee niin se on saatanan harhaa.
Jeesus sanoo: ETSIVÄ LÖYTÄÄ. Ja TOTISESTI NÄIN ON KUN JEESUS SANOO. MIKÄ SIIS ONKAAN USKOSI?- eteenkinpäin
ArmiK kirjoitti:
jatkuvaan etsimiseen tulee niin se on saatanan harhaa.
Jeesus sanoo: ETSIVÄ LÖYTÄÄ. Ja TOTISESTI NÄIN ON KUN JEESUS SANOO. MIKÄ SIIS ONKAAN USKOSI?Fil. 3:12
Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut. eteenkinpäin kirjoitti:
Fil. 3:12
Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut.olen saanut löytää.
Aivan niin kuin Jeesus sanoo: Etsivä löytää.
Miten on itsesi laita? Miksi et edes ole lähtenyt sille tielle jolla voi AINOASTAAN LÖYTÄÄ Jumalan?- eteenkinpäin
ArmiK kirjoitti:
olen saanut löytää.
Aivan niin kuin Jeesus sanoo: Etsivä löytää.
Miten on itsesi laita? Miksi et edes ole lähtenyt sille tielle jolla voi AINOASTAAN LÖYTÄÄ Jumalan?En halua kiistää kokemuksiasi. Mutta älä jää paikallesi, vaan jatka tutkimusmatkaasi Jumalan valtakunnassa etsien ja kolkuttaen edelleenkin.Kyllä siellä etsimistä riittää ihmiselämän ajaksi.
Fil.3:16 "Meidän on vain jatkettava eteenpäin siitä, mihin olemme päässeet." eteenkinpäin kirjoitti:
En halua kiistää kokemuksiasi. Mutta älä jää paikallesi, vaan jatka tutkimusmatkaasi Jumalan valtakunnassa etsien ja kolkuttaen edelleenkin.Kyllä siellä etsimistä riittää ihmiselämän ajaksi.
Fil.3:16 "Meidän on vain jatkettava eteenpäin siitä, mihin olemme päässeet."Jumala siitä huolen pitää minne mennä.
Mutta jos sitä tarkoitat, että tuon nyt vain sanomaa TEHKÄÄ PARANNUS niin sitä sanomaa tuon
JUMALAN TAHDON MUKAAN.
Sillä kaikki ELÄMÄ JUMALAN HENGEN JOHDATUKSESSA
ALKAA VASTA TÄSTÄ, että IHMINEN TEKEE TOTISEN PARANNUKSEN siis ILMAN VILPPIÄ KÄÄNTYY JUMALAN PUOLEEN etsimään ENSIN Jumalaa ja Hänen valtakuntaansa NIIN KAIKEN MUUNKIN TULEE SAAMAAN.
Joten kun et sinäkään vielä ole ensimmäistä askelta ottanut tielle joka Jumalan yhteyteen voi johdattaa niin en voi kuin tuoda tätä sanomaa
TEE PARANNUS, TOTINEN PARANNUS.
Kuljet nyt jonkun ihmisopin uskossa pettäen itseäsi ja muita.
- kuulekato
Sie elä hitto huua. Jos noin ahistaa mene mehtään kävelemään. Se rauhottaa pahhaa luonttoo. Eikö siul oo elämän illoo kun noin huuvat?
- että seisoo,
Se luuloo että seisoo, mutta katsokoon ettei kaaju.
Luuk.
18:10 "Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani.
18:11 Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani.
18:12 Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.'
18:13 Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.'
18:14 Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään."- alex-kasi
ja luulee -- sillä kun lukee sinu kirjoituksiasi niin on oppinut tuntemaan uskosi, joten ei siitä ole mitään apua vaikka kuinka kirjoittelet ettet luule..
Asia on vain niin, että sinä et ymmärrä että vain luulet..
Esimerkiksi luulet "aistivasi" internetissä ketkä ovat Jumalan lapsia ja ketkä eivät!!
Luuelt että Teuvo on profeetta,
luuelt että Teuvon seli-kirja on osa Raamattua, luulet että olet oikeutettu syyttelemään ihmisiä netissä,
luulet että jokainen joka ei ole kansssi samaa mieltä on saatanasta..
Näin vain aluksi... kaikista ufoista, saatanalle uhraamisista, Teuvon synnittömyydestä ja muusta puhumattakaan... on Jumalalle KIITOS minun ei tarvitse enää MITÄÄN LUULLA, vaan Kun Jeesus on sijan sydämessäni saanut HÄN ELÄÄ en enää MINÄ SANA ON ELÄVÄKSI ELÄMÄKSI TULLUT, mutta tätä EI VOI KUKAAN LUONNOLLINEN IHMINEN YMMÄRTÄÄ VAAN VÄÄNTÄÄ SEN NURINNISKOIN.
Jotka vääntävät Jumalan Totuuden valheeksi ja luuloksi ja ties miksi eksytykseksi niin OMAKSI JA
TOISTEN TUOMIOKSI NIIN TEKEVÄT.Eikä muuksi muutu, ennenkuin kääntyy Jumalan puoleen, sitä ennen on näin:
Ihminen ei ota luonnostaan vastaan Jumalan Hengen puhetta, sillä se on hänen mielstään hulluutta. Hän ei pysty tajuamaan sitä, koska sitä on tutkittava Hengen avulla. 1. Kor. 2:14- tosissaan uskomaan,
että olisiko Armi tullut uskoon ja jättänyt Teuvon,
kun se ei enää hoekkaan jatkuvasti saatana-perkele?
Tai sitten se on herätyksessä? tosissaan uskomaan, kirjoitti:
että olisiko Armi tullut uskoon ja jättänyt Teuvon,
kun se ei enää hoekkaan jatkuvasti saatana-perkele?
Tai sitten se on herätyksessä?uskoon"???
Kiitos Jumalalle etten ole ihmisopin uskoon päässyt koskaan vaan Jumala on armon kurin kautta johdattanut OMAAN USKOONSA.Hssu kirjoitti:
Eikä muuksi muutu, ennenkuin kääntyy Jumalan puoleen, sitä ennen on näin:
Ihminen ei ota luonnostaan vastaan Jumalan Hengen puhetta, sillä se on hänen mielstään hulluutta. Hän ei pysty tajuamaan sitä, koska sitä on tutkittava Hengen avulla. 1. Kor. 2:14luonnollinen ihminen EI VOI VASTAAN OTTAA SITÄ MIKÄ JUMALASTA ON.
- Luulin, että
ArmiK kirjoitti:
uskoon"???
Kiitos Jumalalle etten ole ihmisopin uskoon päässyt koskaan vaan Jumala on armon kurin kautta johdattanut OMAAN USKOONSA.Hän ei tarvitse uskoa, koska elää ja tietää kaiken!
Mehän täällä tarvitsemme uskoa Jeesukseen Kristuk-
seen.
Tätäkö tarkoitit?
Olet ainakin lähellä Jumalan valtakuntaa kun et
enää kiroile!!!!! Luulin, että kirjoitti:
Hän ei tarvitse uskoa, koska elää ja tietää kaiken!
Mehän täällä tarvitsemme uskoa Jeesukseen Kristuk-
seen.
Tätäkö tarkoitit?
Olet ainakin lähellä Jumalan valtakuntaa kun et
enää kiroile!!!!!kaukana Jumalan valtakunnasta kun minä olen sinne jo päässyt.
Väänsit sanomani TAHALLAANKO vaiko noin tietämätön
olet?
Tietämätön olet ainakin, mutta tuon asia vaikka tietämätönkin on niin pitäisi ymmärtää EN PUHUNUT
JUMALAN OMAN USKON TARPEESTA vaan HÄN ON ANTANUT OMAN USKONSA sen YHDEN AINOAN OIKEAN USKON minulle
ja antaa sen jokaiselle joka sitä HÄNELTÄ ANOO
VILPITTÖMIN SYDÄMIN.
JA AINOASTAAN JUMALAN ANTAMA USKO IHMISEN PELASTAA EI HUOM EI SIIS IHMISEN OMA USKO JOKA ON SAMAA KUIN EPÄUSKO.
Mikä on sinut ESTÄNYT LÄHTEMÄSTÄ SILLE TIELLE JOKA JUMALAN VALTAKUNTAAN OLISI VOINUT JOHDATTAA JA NÄIN SIIHEN OIKEAAN USKOON MIKÄ VAIN PELASTAA?siis käsittämättömältä tuntuu miten valtava ONKAAN TUO PIMEYS MISSÄ IHMISET IHMISOPIN HURSKAUDESSAAN
kulkevat, miten sanomat väännetään mitä ihmeellisemmin joissa ei ole järjen HÄIVÄÄKÄN ENÄÄ.
- se iskee syvään
Hepr. 4:12
Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme.Jumalan sana ole sinuun saanut koskea? Miksi Jumalan sana on tullut torjutuksi? Onko panssarisi
niin kovettunut jo?- Rattiveivari
ArmiK kirjoitti:
Jumalan sana ole sinuun saanut koskea? Miksi Jumalan sana on tullut torjutuksi? Onko panssarisi
niin kovettunut jo?kunnes silmäni avautuivatt, heräsin ja näin todellisen maailman ensimmäistä kertaa. Suosittelen kaikille tuollaisten vanhoihin taruihin perustuvien harhaluulojen karsimista ja oman itsensä avaamista todelliseen maailmaan ...
Hyvää päivänjatkoa kaikille. Rattiveivari kirjoitti:
kunnes silmäni avautuivatt, heräsin ja näin todellisen maailman ensimmäistä kertaa. Suosittelen kaikille tuollaisten vanhoihin taruihin perustuvien harhaluulojen karsimista ja oman itsensä avaamista todelliseen maailmaan ...
Hyvää päivänjatkoa kaikille.Kiitos Jumalalle, että olet päässyt irti "uskostasi"
Sillä sinun oma uskosi johon kenties lähiymäristösi
on vaikuttanut ihmisopeillaan OLISI OLLUT TUHOON TUOMITTU KERRAN. Et siis yhtään paremmassa ASEMASSA
Jumalaan nähden olisi nyt jos oman uskosi varassa
hurskaasti roikkuisit.
Jospa oletkin Jumalan valittu joka sinut erotti
ihmisopin uskosta, näin Jumala ITSE voi sinulle
alkaa puhua JA SE ONKIN SITTEN jo valtava asia
jos Jumala saa sinut puoleensa kääntymään, sillä
MITÄÄN PAREMPAA EI IHMISELÄMÄSSÄ OLE KUIN, että IHMINEN PÄÄSEE JUMALAN YHTEYTEEN YLTÄKYLLÄISEEN ELÄMÄÄN jo täällä ajassa ja kerran iankaikkiseen
iloon Taivaan kotiin.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 222387
- 951526
- 1181264
- 751130
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa18959- 52852
Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa249851MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil209840Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo18831- 34785