Tarviin apua, mikä neuvoksi? Omat voimat on lopussa.
Erosta aikaa 1.5kk ja ahdistus on päällä. Elämä meni eron jälkeen täysin uusiksi ja nyt ajatukset pyörii ex-kumppanin ympärillä enemmän tai vähemmän.
Ero oli tietyllä tavalla odotettavissa, ja asioista on pystytty puhumaan järkevästi ja riidatta ja ystävyys ja toisen ihmisen tärkeys on tiedostettu ja sitä tullaan vaalimaan molemmin puolin.
Oma tilanteeni on sellainen että painoa on pudonnut 12kg, ja nyt olen kärsinyt unihäriröistä: nukahtaminen vaikeaa, painajaisia, ja herrämisiä kesken unien. Olen todella väsynyt ja ruokahaluton. ahdistavat ajatukset pyörivät päässä todella usein, ja tulevaisuus tuntuu toivottomalta tai sellaiselta että mitään mielenkiintoista ei ole siellä tarjolla.
Kaipaan ja rakastan ex-valtavasti, en uskalla ottaa häneen yhteyttä tai kertoa tunteistani edes kirjeillä, samoin olen kieltänyt häneltä pahanoloni sanomalla aina että olen ok. Pelkään hänen reaktioita, jos hän näkisi miten huonossa kunnossa olen. läheisieni ovat mys huolestuneet voinnistani, ja jaksamisestani. Alkoholia e ole ottanut pisaraakaan, tiedän että yksikin annos saa minut pois tolaltaan, tai tekemään tyhmyyksiä: esim, ruikuttamaaan exääni takaisin tms, sillä seurauksella että välimme huononevat tms. Hän kertoi että voin aina ottaa häneen yhteyttä, tai mennä käymään kun en tule humalassa. Pelkään hänen kohtaamista, ja sitä että romahdan hänen edessään.
olen huolestunut omasta hyvinvoinnistani valtavasti, pelkään että menetän työni, välit exään ja putoan sellaiseen kuoppaan josta on mahdotonta päästä ylös, omin tai toisten ihimisten voimin. läheiseni kärsivät tilanteestani myös valtavasti, ja kannan myös heistä huolta ja syyllisyyttä.
Välillä menee hetkittäin paremmin, mutta sitten taas ahdistus valtaa mielen, ja voimattomuus valuu koko kehoon.
Olen joskus aiemmin kokenut kipeän eron, jonka jälkeen 2vuotta meni täysin sumussa, ja välinpitämättömyydessä. säilyin siitä erosta elämälle, mutta tämä ero tuntuu valtavan paljon vaikeammalta, ja tietysti aikalailla eriasiakin.
Mieliala ja unilääkkeisiin suhdaudun negatiivisesti, pelköään sivuvaikutksia ja sitä että menetän lopullisenkin järkeni.
Mitä neuvoksi? En ole itsetuhoinen mutta en näe yksinkertaisesti mitään ulospääsyä tästä tilanteesta!!!
Erosta aikaa 1.5kk ja ahdistus on päällä. Elämä meni eron jälkeen täysin uusiksi ja nyt ajatukset pyörii ex-kumppanin ympärillä enemmän tai vähemmän.
Ero oli tietyllä tavalla odotettavissa, ja asioista on pystytty puhumaan järkevästi ja riidatta ja ystävyys ja toisen ihmisen tärkeys on tiedostettu ja sitä tullaan vaalimaan molemmin puolin.
Oma tilanteeni on sellainen että painoa on pudonnut 12kg, ja nyt olen kärsinyt unihäriröistä: nukahtaminen vaikeaa, painajaisia, ja herrämisiä kesken unien. Olen todella väsynyt ja ruokahaluton. ahdistavat ajatukset pyörivät päässä todella usein, ja tulevaisuus tuntuu toivottomalta tai sellaiselta että mitään mielenkiintoista ei ole siellä tarjolla.
Kaipaan ja rakastan ex-valtavasti, en uskalla ottaa häneen yhteyttä tai kertoa tunteistani edes kirjeillä, samoin olen kieltänyt häneltä pahanoloni sanomalla aina että olen ok. Pelkään hänen reaktioita, jos hän näkisi miten huonossa kunnossa olen. läheisieni ovat mys huolestuneet voinnistani, ja jaksamisestani. Alkoholia e ole ottanut pisaraakaan, tiedän että yksikin annos saa minut pois tolaltaan, tai tekemään tyhmyyksiä: esim, ruikuttamaaan exääni takaisin tms, sillä seurauksella että välimme huononevat tms. Hän kertoi että voin aina ottaa häneen yhteyttä, tai mennä käymään kun en tule humalassa. Pelkään hänen kohtaamista, ja sitä että romahdan hänen edessään.
olen huolestunut omasta hyvinvoinnistani valtavasti, pelkään että menetän työni, välit exään ja putoan sellaiseen kuoppaan josta on mahdotonta päästä ylös, omin tai toisten ihimisten voimin. läheiseni kärsivät tilanteestani myös valtavasti, ja kannan myös heistä huolta ja syyllisyyttä.
Välillä menee hetkittäin paremmin, mutta sitten taas ahdistus valtaa mielen, ja voimattomuus valuu koko kehoon.
Olen joskus aiemmin kokenut kipeän eron, jonka jälkeen 2vuotta meni täysin sumussa, ja välinpitämättömyydessä. säilyin siitä erosta elämälle, mutta tämä ero tuntuu valtavan paljon vaikeammalta, ja tietysti aikalailla eriasiakin.
Mieliala ja unilääkkeisiin suhdaudun negatiivisesti, pelköään sivuvaikutksia ja sitä että menetän lopullisenkin järkeni.
Mitä neuvoksi? En ole itsetuhoinen mutta en näe yksinkertaisesti mitään ulospääsyä tästä tilanteesta!!!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ex kertoi että hän ei voi ikinä sanoa että emme varmuudella palaisi enää koskaan yhteen. Tiedän että sen varaan en voi omaa tilannettani/elämääni rakentaa mutta toivoa se antaa paljon, vaikka sitä ajatusta ei pitäisi mieleen päästää.
Suurin toiveeni on että saisin olla hänen kanssaan niikuin ennen!
ota yhteyttä työterveyshuoltoon tai oman kuntasi mielenterveystoimistoon jotta saat keskustelu apua.
Jo se että voit kertoa jollekin ulkopuolseiselle asioista auttaa sinua jaksamaan.
Oliko tuohon aikaan exässä joitain ikäviä puolia, joita et sietänyt, mihin ne on nyt kadonnut?
Kai sinäkin halusit erota?
Miten asianne olisivat nyt paremmin?
Ei kai exäsi leiki kanssasi vaikeastitavoiteltavaa, jos se on hänestä kiinni, että palaatteko yhteen, eli ei siis teistä molemmista... Ja jos näin on, niin rakastiko hän yleensäkään sinua, jos noin pahasti leikkii tunteillasi!!? Mieti järjellä, heitä tunteet ja ruikuttaminen nurkkaan! Oon voimissain, mä vahva oon... Miten se biisi nyt jatkukaan, se kantsis hommata! Nosta häntä ja nokka pystyyn!=)
Silloin kun tunteet ovat sekaisin, ajatellaan järjellä.
Olette eronneet. Hyväksy se tosiasia, ettet ole enää koskaan exäsi kanssa. Olet mitä suurimmassa määrin perustanut elämäsi exän elämän varaan, elänyt hänen kauttaan. Virhe. Nyt on aika tehdä vain sellaista, josta itse pitää, mutta ei ole riippuvainen kenestäkään toisesta. Keskittyä siihen mitä SINÄ ja vain sinä haluat? Uskalla elää omaa elämääsi. Vain siten sinulla on myös annettavaa muille.
Samassa tilanteessa kuin alkup. kirjoittaja,
erosta 2 kk aikaa, yhteistä taivalta kesti yli
20 vuotta. Puolison, joka yksin halusi eroa,
syyt jäivät epämääräisiksi, ' on vain yksi elämä,
vieraantuminen (= arki alkoi tylsistyttää ?) jne.
Puoliso lisäksi löysi heti uuden seuralaisen,
selvisi vahingossa, vanha tuttu, itsellekin
jollain tasolla. Kyllä sattuu syvältä.
Takavuosien uskottomuudestaan kesti toipua
vuosia, tästä tuskin enää pystyy nousemaan.
Keskusteltu on, kaikkien kanssa, mutta kun palaa
yksinäiseen kotiin niin todellisuus iskee vasten
kasvoja, ahdistus musertaa lopullisesti.
Ollaan tavattu exän kanssa lähes viikottain
ja tavallaan suhteemme on parempi kuin koskaan,
on keskusteltu paljon syistä ja käyty avoimesti
läpi, ainakin minun osaltani, kaikkea sitä mikä
tähän johti.
Samalla lailla en haluaisi turvautua lääkkeisiin,
eihän se syy mihinkään niillä häviä.
Elämä exän kanssa oli tekemisiltään, tavotteiltaan ja asenteiltaan niin samanlaista,
että ystävien ja täälläkin kuullut kehotukset
menevät kuuroille korvilleni.
Kun kerralla menee puoliso, koti, iso osa
ystävistä, kaikki ne yhteiset rakkaat harrastukset, koko tulevaisuus.
En halua kuulla kehotusta alkaa elämään omaa
elämääni. Tai voitteko kertoa mitä siltä enää
odottaisin tai mitä itse tekisitte ?
Olen elänyt omaa elämääni tähänkin asti, en ole
riippuvainen toisesta. Nyt vain usko omaan
tulevaisuuteen katosi.
Itsetuhoiset ajatukset käyvät koko ajan mielessä,
vain jokin estää toteuttamasta.
Kaksi kuukautta mennyt samalla lailla kuin ap.
kirjoittajalla, joka yö heräten, syöminen sitä
sun tätä vaikka ne ovat murheista pienimmät.
Aika parantaa, sanovat. Edellisellä kerralla
kesti toipua vuosia, nyt en jää enää odottamaan
auttaako se. Lohdutonta ajatella, että jonakin
kauniina päivänä vuosien päästä et tätä enää
sure.
Ymmärrän ap:ta, elämä on umpikujassa, valoa
ei näy missään. Voimia kaikille samassa tilanteessa oleville.