12v.:Itken. Äiti tukistaa minua ja haukkuu tyhmäksi. Sitten lyö naamaan. Käskee lopettamaan itkemisen. Seuraavaksi lennänkin rappusia alas. Mitä tällä kertaa tein? Otinko jotain ilman lupaa? Vai sanoinko jotain väärää? Äiti käskee minut huoneeseeni. Menen sinne, ja rojahdan suoraan sängylle itkemään. Äiti on oikeassa. Olen tyhmä, ruma, läski, tottelematon pentu.
12v:Äiti sanoo vievänsä minut nuorisokotiin. Hän kysyy haluanko sitä. Vastaa kieltävästi. Pyydän äitiä olemaan tekemättä sitä. Rukoilen äitiä. Hän lyö minua, ottaa hiuksista kiinni ja lyö pääni vasten seinää. Itken. Äiti käskeee taas lopettamaan. Yritän, mutten pysty. Äiti lyö taas. Sitten hän kysyy, että lupaanko käyttäytyä hyvin ja kuunnella häntä jos hän ei vie minua nuorisokotiin. Lupaan sen. En halua mihinkään nuorisokotiin.
12-14v:Hakkaaminen jatkuu.
14v.:Äiti huutaa minulle, ettei rakasta minua, ja ettei olisi ikinä halunnut minua. Että voisin aivan hyvin olla kuollut. Pikkusisko itkee vieressä. Äiti sanoo, että minun pitäisi pakata tavarani, että nyt lähdemme sossuille. Sanon etten halua. Hän lyö minua. Lyön takaisin. Äiti tuijottaa minua mykistyneenä. Lähden huoneeseeni, pakkaan tavarani. Äiti tulee paikalle, ja pyytää anteeksi. Annan anteeksi, ja kaikki jatkuu normaalina.
Seuraavaa kertaa odotellessa.
Hakkaamista on ollut aina, niin kauan kuin pystyn muistamaan, edellä muutama esimerkki. Viimeisimmästä on jo puoli vuotta, ja nyt attelen koko ajan; Milloin tulee seuraavaa kerta? Milloin pinna katkeaa seuraavan kerran? Olen varuillani koko ajan.
Olen viime aikoina ajatellut miksi äiti tekee/teki niin? Minusta tuntuu että se on minun vikani, että olen sellainen mitä äiti sanoo. Ja minusta tuntuu että minusta tulee samanlainen aikuisena. Sen takia en haluakaan lapsia. Itse asiassa olen jo samanlainen. Käyttäydyn väkivaltaisesti siskoani kohtaan. Eikä se ole mitään ''normaalia'' sisarusten riitelyä, ei. Uhkailen häntä veitsellä, jnejne. Ja aina jälkeenpäin ajttelen mitä menin tekemään? Mikä minuun meni? Viime viikolla kuristin erästä ystävääni. En edes tajunnut että se sattui. Olin itsekin kauhuissani jälkeenpäin. Nyt suorastaan pelkään itseäni. Mitä teen seuraavaksi? Ja kenelle? Tuntuu että tapan vielä jonkun. En haluaisi olla tällainen. Ehkä minun pitäisi tappaa itseni ennenkuin vahingoitan ketään muuta?
Ja tappaisin ennemmin itseni, kuin antaisin kenenkään koskea minuun enää. Kukaan ei lyö minua enää koskaan. Ei koskaan.
12v:Äiti sanoo vievänsä minut nuorisokotiin. Hän kysyy haluanko sitä. Vastaa kieltävästi. Pyydän äitiä olemaan tekemättä sitä. Rukoilen äitiä. Hän lyö minua, ottaa hiuksista kiinni ja lyö pääni vasten seinää. Itken. Äiti käskeee taas lopettamaan. Yritän, mutten pysty. Äiti lyö taas. Sitten hän kysyy, että lupaanko käyttäytyä hyvin ja kuunnella häntä jos hän ei vie minua nuorisokotiin. Lupaan sen. En halua mihinkään nuorisokotiin.
12-14v:Hakkaaminen jatkuu.
14v.:Äiti huutaa minulle, ettei rakasta minua, ja ettei olisi ikinä halunnut minua. Että voisin aivan hyvin olla kuollut. Pikkusisko itkee vieressä. Äiti sanoo, että minun pitäisi pakata tavarani, että nyt lähdemme sossuille. Sanon etten halua. Hän lyö minua. Lyön takaisin. Äiti tuijottaa minua mykistyneenä. Lähden huoneeseeni, pakkaan tavarani. Äiti tulee paikalle, ja pyytää anteeksi. Annan anteeksi, ja kaikki jatkuu normaalina.
Seuraavaa kertaa odotellessa.
Hakkaamista on ollut aina, niin kauan kuin pystyn muistamaan, edellä muutama esimerkki. Viimeisimmästä on jo puoli vuotta, ja nyt attelen koko ajan; Milloin tulee seuraavaa kerta? Milloin pinna katkeaa seuraavan kerran? Olen varuillani koko ajan.
Olen viime aikoina ajatellut miksi äiti tekee/teki niin? Minusta tuntuu että se on minun vikani, että olen sellainen mitä äiti sanoo. Ja minusta tuntuu että minusta tulee samanlainen aikuisena. Sen takia en haluakaan lapsia. Itse asiassa olen jo samanlainen. Käyttäydyn väkivaltaisesti siskoani kohtaan. Eikä se ole mitään ''normaalia'' sisarusten riitelyä, ei. Uhkailen häntä veitsellä, jnejne. Ja aina jälkeenpäin ajttelen mitä menin tekemään? Mikä minuun meni? Viime viikolla kuristin erästä ystävääni. En edes tajunnut että se sattui. Olin itsekin kauhuissani jälkeenpäin. Nyt suorastaan pelkään itseäni. Mitä teen seuraavaksi? Ja kenelle? Tuntuu että tapan vielä jonkun. En haluaisi olla tällainen. Ehkä minun pitäisi tappaa itseni ennenkuin vahingoitan ketään muuta?
Ja tappaisin ennemmin itseni, kuin antaisin kenenkään koskea minuun enää. Kukaan ei lyö minua enää koskaan. Ei koskaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
uusiin ympyröihin...kyllä se siitä.
Ensinkin, äitisi henkinen- ja fyysinenväkivalta ei ole ollekaan sinun vikaasi. Sinä et ole millään tavalla aiheuttanut sitä, vaikka olisitkin ollut vähän enevämpi teini. Äitisi kuuluu yhteen näistä ei niin kovin järkevästi ajattelevista ihmisistä. Ehkä ainut asia, joka hän järellä on sinulle joskus ehdottanut on sossu, koska sinä olisit todellakin silloin saanut turvan äitistäsi, ja ehkä hän sen itse oli myös tajunnut.
En usko että odotat niin kauheasti syytä siihen miksi äitisi kohtelee sinua näin tai kohteli sinua näin. Taidat itsekin sen jollain tavalla tietää. Olet kuitenkin sen verran vanha jo, että nyt on aika ottaa elämäsi omii käsiisi ja katsoa mitä tapahtuu. Kirjoitit että olet muuttunut jo samanlaiseksi kuin äitisikin. Tämän on hyvin tyypillistä uhrilta, ja kyllä se on kierre joka on katkasitava nopeasti. Kivuliasta se tulee olemaan, mutta luota siihen että kaikki on sen jälkeen vain paljon helpompaa.
Sinulla on pikkusisko, oletko koskaan miettinyt mitä hänelle tapahtuu?Voisiko olla että hänestäkin on kasvamassa nopeasti yksi samanlainen uhri kuin sinustakin? Miksi et tekisi stopin kaikelle nyt ja heti?!? Vaikka jollain tasolla rakastat äitiäsi, niin äitisi ei rakasta sinua.Minust ahänen on aika tullut nähdä itsensä ja oppia rakastamaan, jotain jonka itse on aikoinaan halunnut. Tee itsesi ja pikkusiskosi takai ilmoitus lastensuojeluun. Kerro asiasta terveydenhoitajallesi koulussa ja lopeta väkivalölankierre siihen. Kerro mitä itse olet tehnyt ja halusi lopettaa tekemäsi heti.
Tarinasi on surullinen, mutta niin on ne kaikki tuhanne muutkin tarinat lapsista joita kumpikin tai vaan toinen vanhempi pahoinpitelee toistuvasti. Meitä on monia! Jos minä tietäisi kuka sinä olet ja mitä teillä tapahtuu, niin usko pois sinun kärsimys olisi jo ohi. Mutta väkivalta on paha kuuri siksi että kotona kukaan muu kuin uhri ja tekijä ei tiedä, ennen kuin jompikumpi puhuu ja arvatekkin saattaa että se on aina uhri. Älä jää odottamaan mitä tapahtuu vai tapahtuuuko mitään, suojele itseäsi aina niiltä jotka eivät osaa suojella sinun itseltään.