Onko ajatuksemme mukana siinä missä olemme ja mitä teemme. Usein ajattelemme ettei läsnäolon kanssa ole mitään vaikeutta, mutta olenko ihan oikeassa.
Kerron esimerkin omasta elämästä. Istuimme vaimoni kanssa saunassa, ja sanoin vaimolleni että on kiva katsella sinua ja näytät hyvälle. Tähän sain vastauksen, "puhuisit mielummin ihania sanoja, kuin katselisit".
Vastasin kysymällä, enkö juuri äsken tehnyt niin. Vaimoni sanoi, "et tarkoittanut sitä mitä sanoit, vaan taka-ajatuksenasi on että se johtaa rakastelemiseen".
Tästä lähti hyvä keskustelu läsnä olosta, jota olen nyt kirjoittamassa. Minulla ei ollut taka-ajatuksia vaan tarkoitin sitä mitä sanoin. Vaimoni kertoi että hän koki olevansa kaikkea muuta kuin edustuskunnossa saunassa, ja se laukaisi tarpeen lentää pois siitä hetkestä. Ja samalla hän ei osannut omistaa rakastavia sanoja itselleen.
Ajatukset lensi menneisyyteen, ja sen seurauksena sanat, "sinulla on taka-ajatuksia".
Seuraavaksi ajatukset lensi tulevaisuuteen, ja sen seurauksena sanat, "vartin päästä se johtaa seksiin"
Jos ajatuksemme ovat siinä hetkessä jossa olemme, niin osaamme omistaa rakastavat sanat ja ilo syntyy. Mutta jos lennämme menneisyyteen ja tulevaisuuteen, niin samat sanat voivat saada aikaan rakkaudettomuutta ja riitaa.
Käsittelemättömät menneisyyden haavat heijastuvat automaattisesti hetkeen jossa elämme, ja ne tekevät todellisen läsnäolon vaikeaksi.
Kerron esimerkin omasta elämästä. Istuimme vaimoni kanssa saunassa, ja sanoin vaimolleni että on kiva katsella sinua ja näytät hyvälle. Tähän sain vastauksen, "puhuisit mielummin ihania sanoja, kuin katselisit".
Vastasin kysymällä, enkö juuri äsken tehnyt niin. Vaimoni sanoi, "et tarkoittanut sitä mitä sanoit, vaan taka-ajatuksenasi on että se johtaa rakastelemiseen".
Tästä lähti hyvä keskustelu läsnä olosta, jota olen nyt kirjoittamassa. Minulla ei ollut taka-ajatuksia vaan tarkoitin sitä mitä sanoin. Vaimoni kertoi että hän koki olevansa kaikkea muuta kuin edustuskunnossa saunassa, ja se laukaisi tarpeen lentää pois siitä hetkestä. Ja samalla hän ei osannut omistaa rakastavia sanoja itselleen.
Ajatukset lensi menneisyyteen, ja sen seurauksena sanat, "sinulla on taka-ajatuksia".
Seuraavaksi ajatukset lensi tulevaisuuteen, ja sen seurauksena sanat, "vartin päästä se johtaa seksiin"
Jos ajatuksemme ovat siinä hetkessä jossa olemme, niin osaamme omistaa rakastavat sanat ja ilo syntyy. Mutta jos lennämme menneisyyteen ja tulevaisuuteen, niin samat sanat voivat saada aikaan rakkaudettomuutta ja riitaa.
Käsittelemättömät menneisyyden haavat heijastuvat automaattisesti hetkeen jossa elämme, ja ne tekevät todellisen läsnäolon vaikeaksi.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Haluan oppia rakastamaan jokaista sekunttia elämästäni.
Haluan rakastaa, aamulla herätyskelloa, haluan rakastaa kaikkia asioita joita olen pitänyt ennen nekatiivisina. En halua enää antaa ympäristöni pilata päivääni.
Rukoukseni on, auta minua rakastamaan kaikkea ympärilläni. Samalla koen sisälläni, että vastaus on läsnäolossa. Ole läsnä ajatuksissasi siinä hetkessä missä olet. Opettele sitä, ja silloin kun se tuntuu vaikealta, niin kohtaa sisäinen kipusi joka tekee läsnäolon vaikeaksi.
Joskus ympäristö on niin vaikea, että ajatuksissa on pakko lentää pois, mutta kohtaa sama tilanne mahdollisimman nopeasti turvallisessa ympäristössä. Anna kaikkien tunteitten tulla esille ollessasi yksin tai turvallisen ystävän seurassa. Kun sallimme tunteemme moralisoimatta itseämme, niin ne tulevat valoon ja silloin sisäinen äänemme tulee kuulluksi. Seuraavalla kerralla vastaavassa tilanteessa läsnäolo onkin helpompaa, ja lopulta kaikki vaikeus on poissa.
Pahin virheemme on juosta karkuun, syyttämällä ympäristöä pahasta olostamme. Se ei johda muuhun kuin entistä suurempiin vaikeuksiin läsnäolon kanssa.
On helpompi yrittää muuttaa ympäristöä, kuin kohdata itsensä, koska silloin siirrämme kipumme pois itsestämme. Tämä helpotus ei kuitenkaan toimi, ja joka tapauksessa itsemme kohtaaminen on edessä. Mitä nopeammin sitä helpompaa se on, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Täyttä asiaa joka sana! Omalta osaltani täytyy tunnustaa, että jonkinmoista harjoittelua tuo kyseinen läsnäolo vaatii, joskus on se ällikkä ottanut ja lyönyt lujaa :)) Ja toivompa että kun tarpeeksi monta "iskua" (positiivisessa mielessä) ottaa vastaan, niin...Hmm... Voi sentään! Minäkin jatkan täällä harjoituksiani toden teolla =D Mukavaista päivän jatkoa!!
Voi kuule kun tietäisit sen toisen puolen.
Aina ei tuo sinun reseptisi päde.
Näinhän se on. Olla hetkessä. Yksinkertainen ohje ja hirvittävän vaikea. Ei kuunnella mitä toinen sanoo, vaan kuulla, arvottamatta ja sotkematta omia ennakkoluulojaan ja halujaan, toiveitaaan siihen kuulemiseen. Olla samaan aikaan läheisistä läheisin ja ottaa etäisyyttä, katsoa tilannetta ulkopuolelta.
Olla kokoajan toivomatta, että se toinen tekisi noin tai näin koska sitten pystyisi itse olemaan niin ja noin. Vaan uskoa että on itse onnellinen ja rakastaa elämää riippumatta siitä miten se toinen on.
Rakastaa itseään riippumatta toisesta. Niin kovin vaikeaa, koko elämä aikaa harjoitella. Aina ei mielikuvitus ja voimavarat riitä. Joskus sitä sitten värähtelee niin täysin samalla aallonpituudella kuin toinen, että tuntee lähes poksahtavansa siitä Jumalan voimasta joka sellaisina aikoina virtaa. Antavat voimia ja inspiraatiota vaikeisiin hetkiin...
Voi jestas jos minun mieheni pohtisi noin syvällisesti kommenttejani...tulisin hulluksi. Kai vaimollasi oli jotakin kokemusta menneisyydestä ja tulevaisuudesta sanomiesi perusteella, ei hän ihan tyhjästä johtopäätöksiä tee.
Sen sijaan, että niin kamalasti analysoit ja ohjailet vaimoasi niin mieluummin keskity vain ilmaisemaan itseäsi niin, että vastapuolikin sen ymmärtää ja tulkitsee oikein. Tällöin puhutaan siitä tunneälystä...
>Voi jestas jos minun mieheni pohtisi noin syvällisesti kommenttejani...tulisin hulluksi.<
Tarkoitukseni ei ole loukata, vaan kunnioitan mielipidettäsi, mutta jos olisin miehesi, työkaverisi tai ystäväsi, niin en pohtisi sanojasi yhtään, vaan antaisin niiden tulla toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Suhtautuisin sanoihisi niin, että suustasi voi tulla mitä tahansa.
Jos haluamme että ystävämme ottaa meidät tosissaan, niin sekin pitää ansaita. Ei tämä ole toisten ohjailemista tai vaatimista, vaan luonnollista hengissä pysymis vaistoa. Voimme olla läsnä vasta siellä missä annetaan tilaa läsnäololle.
Tilaa läsnäololle on silloin kun koemme ympäristömme turvalliseksi, mutta koska ympäristöämme emme voi vaatia muuttumaan, jää jäljelle kaksi vaihtoehtoa. Muutumme itse, tai lähdemme pois. Fyyssisesti voimme olla läsnä ja samanaikaisesti ajatuksissa muualla, mutta silloin paikalla on vain kuoret, josta kukaan muu ei ole kiinnostunut kuin kuin hyväksi käyttäjät.
En tiedä mitä yrität sanoa, mutta asiaa ei kyllä paljon kirjoituksesi sisällä. Todella hienoja lauseita, ilman sen kummempaa sisältöä tai konkretiaa. Olen minäkin vaimo, ollut jo vuosia, ja jos sinunlaisesi besserwisswe, joka muka ymmärtää muttei kuitenkaan hyväksy erilaisuutta, olisi mieheni, tulisin myös hulluksi. Ei sinun tapasi analysoida todellkaan ole ainoa eikä varsinkaan oikea.
kyllä nyt taidat kalastella isommilla vesillä kuin rahkeesi riittävät. Minun ei ole koskaan tarvinnut "ansaita, että ystävämme ottaisi minut tosissaan" eikä läsnäolo ole koskaan ollut noin hiivatin vaikeaa mitä sinä selitätä.
Ehkä vika siis onkin tulkitsijassa eikä tulkittavissa. Taidat olla aikamoinen narsisti..
>Taidat olla aikamoinen narsisti..<
Narsisti löytyy meistä kaikista kun tarpeeksi annetaan aihetta. Esim. kidutuksen aikana, meidät kaikki luokiteltaisiin persoonallisuus häiriöisiksi.
Jos meille tapahtuu jotain suurta,joka järkyttää mielemme. Puolisomme tai lapsemme tapetaan yms. avioero, jatkuva kipu / sairaus yms. voi järkyttää terveenkin mielen. Siksi en lähtisi haukkumaan ketään narsistiksi.
Miksi näin, miksi aina väärinpäin?
Mikä mättää?
Miksi mikään ei suju.
Kaikki tai melkein.
Mikään ei onnistu ja
mies ei ymmärrä ja perhe ei jaksa.
Huutoa, riitaa ja itkua.
Olen tyhmä, itseriittoinen lehmä.
Tiedän sen, mutta…
Rakastan paljon.
Todella paljon, ja
en pidä valehtelusta sekä myös
inhoan välinpitämättömyyttä.
Toisesta ei välitetä.
Toista ei kunnioiteta.
En ole ihminen.
Olen kone.
Teen, suoritan ja en tunne.
Älä valita, sanoo mies.
En valita / välitä / tunne.
Tai ei pitäisi…
Kaikki on hyvin niin kauan, kun en
ajattele omilla aivoillani.
Eli en siis ole ihminen,
enkä nainen.
Edelleenkään.
Miksi näin?
Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.
Tyhmyydestä sakotetaan.
Nainen on tyhmä,
koska rakastaa.
Rakastaminen on alistumista ja alistuminen?
Alistumalla oppii ymmärtämään naisen elämän.
Teet niin kuin käsketään tai
kuolet.
Tai jos et kuole, saat kärsiä.
Ikuisesti on sinun asemasi oleva
täysi nolla.
Teet, suoritat ja tunnet.
Omia aivoja älä käytä.
Älä valita tai turhaan poraa.
Sillä turhaan itket ja valitat.
Et merkitse mitään, siis vaikene.
Itken, kun on ilta.
Itken itseni uneen.
Itken koska on paha olla.
Ja olo, kuin täysi nolla.
Aamulla jaksat lasten tähden.
Aamulla odotat, että …
Miehesi herää, ottaa kiinni
ja tiukasti halaa.
”Rakastan sinua.
Senkin höpsö.
Olet rakas ihminen ja tärkeä minulle”.
Sitä aamua odottaessa,
miettii tämä,
melkein ihmispolo.
Että mitä tulisi,
jos toteen kävisi, nämä ajatukset
naisen, vaan ei ihmisen.
Parempaa odottaen tekee tämä,
naiseksi haukuttu
kone nämä:
hoitaa lapset, ja pesee pyykin.
Huoltaa kodin ja ruokkii miehen.
Ihmettä jaksaa odottaa aina,
tapahtuiskos tuo vaikka sunnuntaina.
Mutta koska mies on mies ja
nainen vaan nolla.
On parempi tottua elämään
aivottomana.
Miksi nainen olisi nolla?
pettynyt, jos mies kehuisi vartaloani ajattelematta seksiä. Olemme niin erilaisia, vaimosi kavahti ajatusta seksuaalisesta päämäärästä, minä taas janoan mieheni kosketusta ja seksiä. Tämä huomio vain ykstyiskohtana, muutoin olena samaa mieltä monessa kohdin.