TimmitMimmit vko1

Moikka kaikille ent. laihdutusporukkalaisile ja hyvää alkanutta viikkoa! Avasin meille nyt tämän viikkoketjun tuolla ChiTon ehdottamalla nimellä:) Toivottavasti se sopii kaikille.

Mitenkäs meni viikonloppu muilla? Mulla meni kohtuu hyvin. Tein lenkit kumpanakin päivänä, mutta jumpattua en saanut. Herkkuja tuli syötyä liikaa. Kävin tänä aamuna puntarilla tsekkaamassa, miten viikonlopun herkuttelu näkyy painossa ja se näytti 61,9 kg eli sama on kuin perjantainakin. Hyvä näin:) Tällä viikolla käyn lenkillä 4 krt/1h, jumpaan 2krt/30min, juon vettä 2litraa/päivä ja saan syödä 1 herkku/päivä.
24793
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Viikonloppu sisälsi alkukankeutta. Syömiset ovat pysyneet kyllä osaltansa melko hyvin kurissa. (lukuun ottamatta tämän päivän pehmistä).

La kannoin varastosta vanhan kuntopyörän, ja takapuoli ( hermot) kestivät sitä puolen tunnin ajan. Sen lisäksi heittämäni haasteen mukaan otin hyllystä kunto plus lehden dvd.n jonka mukaan tein 45 min kestoisen selkä-vatsa harjoittelun. Tuntui mukavalta seuraavana päivänä kun lihaksissa tuntu että jotain oli tehnyt. Sunnuntaihin sisältyi 10km kävely. Tämä päivä on mennyt hiljaisemmissa merkeissä. Harmittaa etten saanut lenkkeilyseuraa enkä yksinkään viitsinyt lähteä.

Jostain syystä olen menettänyt yöuniani ja yksin ollessani alkanut puolenyön tinoilla tanssimaan ja pomppimaan musiikin mukaan. Ehkäpä tänään siis yön vielä tummuttua poljen kuntopyörää.

> suurimpana haasteena on ollut psyyke. Järki sanoo ettei tätä juttua päivässä hoideta mutta silti ahdistaa. (tosin jutussa on muutakin). Tsemppiä löytyy siitä että jaksaa uskoa paremman olon tulevan parempien elämientapojen ja itsetunnon myötä.

Puntarille en aikonut uskaltaa kuin vain perjantaisin. Jos sillä sitten sais taottua päähän sitä tosia asiaa projektin kestossa. ("eihän Roomaakaan päivässä luotu")

Äänestä
  • Peltikarahvin kanssa olen samoilla linjoilla että samantien pitäisi painon pudota, ahdistaa jatkuvasti.

    Viikonloppuna vanha syömishäiriö nosti taas päätään. Minulla on tällä hetkellä aivan liian monia asioita menossa tai mielen päällä(avoero, muutto 700km päähän, työharjoittelun alkaminen vieraalla paikkakunnalla, jouluksi valmistumisen paineet, toisen koiran hankinta...). Näitä asioita helposti siirrän syrjään ahmimalla, jolloin ajatukset voi sitten keskittyä vain siihen morkkikseen eikä tarvitse kohdata todellisia tunteitaan...

    Liikuntaa tuli luonnollisesti paljon, lauantaina tuli 50minuutin ja 1h20minuutin lenkki, sunnuntaina 40minuutin ja tunnin lenkki (osan lenkeistä juoksin, osan kävelin tosi reippaasti). Kulutusta viime viikolle tuli liikunnalla -6000kcal eli kun 7000kcal=n.1kg niin lähestulkoon pelkällä liikunnalla sen laihtuisin jos syömiset sais handlaan.

    Ja nehän alkaa sujumaan tästä päivästä lähtien. Nostin myös kalorirajaa eli tästä lähtien syön 1400kcal/pvä, mikä on peruskulutukseni. Näin ollen kaikki liikunnan kulutus on miinuskaloreita.

    Kaverin kanssa oli myös puhetta sellaisesta herkkulakosta, ettei itse osta mitään herkkuja kotiin mutta tarjotaessa voi ottaa. Eli samaa ajatusta mitä ensin itse aattelin. Mutta voisin kyllä oikeasti koettaa toteuttaa sitä, varsinaista lakkoa en kuitenkaan lupaa pitää. Eli lähinnä siten että ns. erityistilanteissa ostan kyllä karkkia (esim. leffaan mennessä tms.) mutta arjesta jätän herkut pois...

    Tänään...liikuntaa tullut 40minuutin ja 50minuutin reippaiden lenkkien verran ja syömisiä 1400kcal edestä. Ja esittelen opinnäytetyöni esitysseminaarissa, eli yksi stressinaihe ohi! (niin ja tästä voikin vetää johtopäätöksiä mihin ahdistukseen mässäsin viikonloppuna...)

    HYVÄÄ ALKANUTTA VIIKKOA!

    ps. mulla on justiinsakin perjantai muuttopäivä joten saa nähdä meneekö vaaka muuttokuormaan jo torstai-iltana, jos näin on niin ilmoitan painon sitten lauantaina!

    Äänestä

  • ChiTo kirjoitti:

    Peltikarahvin kanssa olen samoilla linjoilla että samantien pitäisi painon pudota, ahdistaa jatkuvasti.

    Ihan jees kai tämä viikko on alkanut. Paino on melkein sama mikä se oli ennen häitä. Että ei se ylimääräinen paino kauhian kauan pysynytkään.

    Eilen sain oikein kirjallisen luvan olla käyttämättä sauvoja :D Siis kävin fysioterapeutilla ja kysyin samalla saisikohan millon ruveta harrastamaan uintia, niin eipä sitä mikään estä. Oikein suositteli vesijuoksua mutta polvea ei saa vääntää epänormaaliin asentoon vielä... siis ei saa kauheasti kyykkiä jne...

    Mutta tästä sitä sitten lisäämään kävelyä ja kävelyn nopeutta niin luulis pääsevän kuntoon. Ja ehkä saan aloittaa noin 2 viikon päästä tossa crosstrainerillakin tekemisen. Sitten menis mahtavasti...mutta ei passaa ruveta vielä hosumaan. Lääkäri sit runoilee 2 viikon päästä tekemisiäni mitä saa ja mitä ei xD

    Huomasin jo yksistä housuista että on sitä painoa vähän lähtenyt. Tähän mennessä lähtenyt tosiaan sellaset 11 kiloa vaa'an mukaan. Ja vielä kun sen 5-6 kiloa niin on melko hyvä. Sit vaan kiinteytystä jne.. Ehkä voin jopa onnistua.

    Äänestä

  • Lara^^ kirjoitti:

    Lara^^ sulla on tosi hieno pudotus jo takana!

    Tänään mennyt tämän laihdutuspuolen suhteen kaikki mukavasti; liikuntaa tuli 30minuutin ja 50minuutin reippaiden lenkkien muodossa ja syömisiä 1400kcal edestä.

    Muuten onkin sitten ollut tosi masentunut olo...varmaankin tuleva muutto ja sen mukanaan tuoma vaihdos stressaa ja toisaalta ihmissuhdepuolella on epäselvyyksiä jotka jäytää...Mutta ei muuta kuin etiäpäin!

    Äänestä

  • Narahdin suklaakaurakekseihin :(

    Koeviikko ja kirjoitukset (ruotsi jaiks). Jostain syystä siis pientä tressiä (?). Ei sen väliä. Otetaan keksit takasin liikkumalla. Tänään tulikin käytyä 1½ h kävely ja eilen 2h kävely.

    Hyvällä tuurilla uusi asunto tiedossa ja sen myötä motivoivampi ympäristö liikkumiselle tiedossa. hope so.

    Äänestä

Meinasin tänään jo repsahtaa suklaaseen ja leipään... Onneks sain itteni pidettyä kurissa. Paino oli nyt illalla 81kg, eli pientä pudotusta havaittavissa. =)

Äänestä
  • Olisikos siis liian iso tavoite jos meinais kuitenkin tästä vielä laihduttaa semmoset 9 kiloa vielä. Ehkäpä se on tarpeetonta olla niin laiha. Siis kun en ole koskaan ollut niin laiha ja vartalonmalliltani leveä :D Sit oisin siis mitoiltani 168/54. Ja BMI ois sillon 19,1.
    No mulle kyllä riittää kohan pääsen eka siihen 58 kiloon. Kattoo sit etiä päin.

    Siis jouluun mennessä tommoset 5 kiloa vielä pois ja ehkä sen jälkeen vielä 4 kiloa kesään mennessä. Sittenhän siinä pitäiskin olla jo melko timmimimmi xD

    Tämä päivä mennyt ihan hyvin. Ei ole edes tehnyt mieli herkkuja (ihme) ja olenpa ihan terveellisesti popsinu. Että eipä sen kummempia tällä kertaa :)

    Äänestä

  • Lara^^ kirjoitti:

    Olisikos siis liian iso tavoite jos meinais kuitenkin tästä vielä laihduttaa semmoset 9 kiloa vielä. Ehkäpä se on tarpeetonta olla niin laiha. Siis kun en ole koskaan ollut niin laiha ja vartalonmalliltani leveä :D Sit oisin siis mitoiltani 168/54. Ja BMI ois sillon 19,1.
    No mulle kyllä riittää kohan pääsen eka siihen 58 kiloon. Kattoo sit etiä päin.

    Siis jouluun mennessä tommoset 5 kiloa vielä pois ja ehkä sen jälkeen vielä 4 kiloa kesään mennessä. Sittenhän siinä pitäiskin olla jo melko timmimimmi xD

    Tämä päivä mennyt ihan hyvin. Ei ole edes tehnyt mieli herkkuja (ihme) ja olenpa ihan terveellisesti popsinu. Että eipä sen kummempia tällä kertaa :)

    ollu painoindeksi pahimmillaan yli 31. Nyt sit on 29.4. Olis kyl ihana jos sais laihdutettua siihen 74kiloon niin olis BMI 26.9...

    Kuntoilinkin oikein urakalla tänään.. Pyöräilin 11 kilsaa.. meinas kyl kunto loppuu.. =)

    Äänestä

Lara^^ en ole itse laskenut paljonko BMI on minulla tuossa "normaalipainossani" eli 52kg (163,5cm), mutta kyllä musta ainakin tuo 58kg kuulostaa sulle ihan sopivalta ja ehkä tärkeämpää on kiinnittää huomiota siihen että olisi lihasta rasvan sijasta ja ihannepainoksihan sanotaan pituus-110 joten... :)

Tänään tuli kolme 40minuutin lenkkiä koiran kanssa sekä vielä lisäksi 30minuutin kävely kouluun. Ensi viikolla alkaakin sitten työharjoittelu! Niin ja syömiset pysyivät 1400kcal:ssa :)

Äänestä
  • Heippis!

    Päätin nyt sitten änkeä tähän ryhmään, kun kukaan ei sitä suuremmin vastustellut viime palstassa.

    Tänään vaaka näytti tasan 65kg ja olin ihan onnessani ^^

    Nyt mitat 173/65 siinä missä vielä 6 viikkoa sitten oli 173/70,5( tuosta kilo oli kyllä varmaan ihan pizzan nesteturvotusta)!!! :-)

    Ja vuoden 2006 lopussa painoin vielä sen 84kg(onneks lihoin ja laihduin pois siitä vuodessa), mikä oli ylipainoa 173 senttisellekin..Nyt yhteispudotus sen -19kg.

    Ja oon muutenkin sen 5-8 kiloa nyt hoikempi, kun paino on ollu lukiosta lähtien 173cm/70-73kg.

    Nyt on kyllä paha flunssa ja lisäks eilen oli kuumetta, joten ei pahemmin kande mennä lenkkeileen..Mietin kyllä, että mun kannattais varmaan loput kilot 2-5kg laihuttaa vaan liikunnan tuomilla miinuskaloreilla, niiko suurin osa teistäkin, ettei pian käy niin että lihakset hävii. Muutenkin oon miettiny, että tarviiko mun olla 173/60 tai 173/63 mitoiltani, että riittäskö tää 65 ja sitten vaan vatsalihaksilla ym ja liikunnalla koittas saaha kroppaa viel timmiks.

    Työ lenkkeilette tosi paljon ja ihan kiitettäviä aikoja, hyvä! :) Tsemiä kaikille laihariin.

    Äänestä

  • Adrian kirjoitti:

    Heippis!

    OHO! En voi muuta kuin nostaa hattua saavutuksestasi!!:) Sinulla on ollut täysin samat mitat, minkä kanssa itse tällä hetkellä taistelen (173/84).. Miten ihmeessä löysit kärsivällisyyden ja motivaation?? Kaikki vinkit tervetulleita!!:)

    Äänestä

  • -eu- kirjoitti:

    Hehe, kiitos :-)
    Joo, tosiaan, samat mitathan meillä...Hehe, pakko kyllä vastata tohon ihmettelyysi motivaatiosta ja kärsivällisyydestä, että eihän sitä AINA ole ollut :D
    Välillä on ottanut päähän niin juman pirusti :)

    Hmm, mun laihutushistoriasta sen verran, että tosiaan oon aina ollu yläasteen ysiltä aina jonnekin lukion jälkeiseen vuoteen asti sen 173cm ja kiloja on ollut sen 72-74kg. Kunnes sitten koitti pirulainen ja opiskellessani vuoden opistolla lihoin semmoset 10 kiloa. Ei kiva laisinkaan. Hyvää sapuskaahan siellä opistolla sai ja ilmotteeks kun siellä viikot asustelin, mutta jestas mitä kaloripommeja ne ruuat oli! Puhumattakaan siitä, että joka pvä oli pullakahvit tarjolla. Niin, ja sitten vielä iltasin tuli opiston kiskalta kannettua kaiken maailman suklaalevyä ja sipsipussia kun kaikki muutkin kanssaeläjät niin tekivät.
    Eli ei ihme, että paisuin 84 kiloiseksi vuodessa.

    Niin hassulta kuin se nyt tuntuukin, niin itse asiassa pidin itteeni ihan solakkana 84 kilosena, vaikka painoindeksin ym ihran mukaanhan se on jo liikaa 173 senttisellekin pitkulaiselle. Ehkä ihan hyvä, että kuvittelin vielä olevani ihan sopusuhtainen - eipä ulkonäkö tuonut paineita. Ja oikeestaan, taisin kyllä vähän sortua aattelemaan, että no, nyt kun olen jo 20-21v. niin saanhan mä jo muodokkaalta aikuiselta naiselta näyttää(lue:liikakiloiselta)sen sijaan et vieläki näyttäisin rimppakinttuselta teiniltä.

    Äitini alotti laihdutuksen tuossa joskus helmikuussa 2007, laskemalla kaloreita ja sittemmin itsekin ihan mielenkiinnosta halusin testata, kuinka paljon oikeasti syön. Etenkin kun kuitenkin tiedostin pömppikseni, vaikka muualta olin muka ihan hoikkis. Järkytys oli aika suuri kun pidin sitten vkon ruokapväkirjaa ja äitini laski pisteet. Vedin semmosta 2300-2500kcal pvässä!(Minulla on vieläkin se lista varotuksena tallella :))

    No, siitä sitten huhtikuussa 2007 päätin ryhtyä kanssa kalorilaihikselle, kun huomasin ja kuulin äitini menettäneen monia kiloja. Oon itseasiassa aina luullut, että laihutus on tosi vaikeeta - suorastaan mahotonta...
    Kesällä 2007 olin sitten huomaamattani pudottanut jo 6 kiloa. eli painoa oli sen 78kg.
    Otin silloin laiharin tosi rennosti, kun olin jostain syystä ihan tyytyväinen pienempiinkin tuloksiin - ja ylipäätänsä siihen, että laihis toimi.

    Elokuussa 2007 olin sitten jo taas oma itseni ja painoin sen 73-74kg. Tuntu tosi hienolta.

    Päätin kuitenkin vielä jatkaa laihista, kun vielä joskus lukion alussa painoni oli 69kg ja mielestäni se oli tosi hieno painolukema meikäläiselle. Niinpä sit jatkoin laihistani..

    69 tuli vastaan maaliskuussa 2008 ja olin tosi tyytyväinen, kun vaatekoko oli samalla vaihtunut siitä 84 kilon L- koosta M-ja S-kokoihin. Samoin housukoko oli pienentynyt.

    Päätin sitten asettaa vielä tavoitteekseni litteän vatsan - oon aina haaveillut siitä, mutta en ikinä ole tehnyt sen saavuttamiseksi mitään. Korkeintaan vain kadehtinut niitä, ketkä semmosen pyykkilautavatsan omistaa :-)
    Lisäksi halusin kokeilla seuraavaksi päästä vaaássa lukuun 65kg mitä painoin 7-8 luokalla, etenkin kun muistin olleeni varsin hoikka silloin.

    65 kiloa tuli vastaan jo huhtikuun puolessa välissä (eli silloin laiharista tuli täyteen se vuosi-------> 19 kiloa vuodessa ales), laihuin aikamoista tahtia, mutta pienet oli kaloritkin. Laihdutin ehkä vähän turhankin nopeasti viimosia kiloja. Ja niinhän siinä kävi, että en kauaa siinä 65 kilossa pysynyt kun kesä 2008 tuli. Etenkin kun sorruin ajattelemaan, että "nyt kun oon hoikkis niin voinkin sitten syyä mitää vaa, enkä liho". Tyhmää. Kiloja tuli kesän aikana semmoset 4-5,5 kiloa, mitkä oon nyt sitten elokuusta lähtien karkottanut veke - tällä kertaa vähän hitaammin. Tosin ne kilot tuntu lähtevän yllättävän helposti heti kun syyrryin takaisin ruokapväkirjan pitoon ja kalorien laskemiseen. Kesäkilot lähti about 6 viikossa.
    Eli nyt oon taas sen 173/65kg mitä olin viimeksi viime toukokuussa 2008 ja sitä aiemmin joskus seiskalla yläasteella :- )

    Ja vaikka tosiaan välillä ketutti se, että ei voinu syyä niitä herkkuja tai kalorit menis yli, niin kyllä nyt lopussa osaa olla tyytyväinen niihinkin uhrauksiin :-) Mähän söin sipsiä ja suklaata sen opistovuoden ympäri. Nykyisinkin syön vielä sipsiä, eilen viimeksi, mutta enää en syö yksin koko pussia tai suklaalevyä. Saati molempia kerralla!!Enkä syö niitä joka viikko, niin kuin silloin 84 kilosena.
    Niin, ja en enää syö kokonaista keksipakettia pvässä ja vedä päälle tyyliin purkkia maitoa. Mitäs vielä, aika usein herkuttelin ja hemmotelin itseäni ostamalla pizzan pakasteesta sipsipussin illaksi, kun tulin kotiin viikonlopuksi opistolta. Joskus mukana oli vielä sitä keksiäkin. Yäk.Liikaa.
    Nykysin syön vain pari 2-3 keksiä teen kanssa ja se riittää minulle hyvin. Saatan myös vaihtoehtoisesti syödä pari palaa suklaata teen kanssa - mutta en koko levyä kerralla.

    Ruokatottumukset vaihtuivat myös uusiin. Alottaessani laihiksen söin 1500kcal pvässä, mitä teen nytkin. Tosin nykysin syön välillä 1600 tai 1700kcalkin, mutta se ei lihota mua. Kaiken maailman ranskisten ja vaaleen leivän tilalle on tullut ruisleipää(syön sitä nyt huomattavasti vähemmänkin kuin ollessani pulskea, raejuustoa, lämpimillä aterioilla puolet lautasesta täyttyy ihanalla salaatilla, riisiä/pastaa/perunaa syön vähemmän -> 2dl riisiä tai pastaa ja 2 perunaa entisten lautasellisten sijaan.Mitäs vielä..Vaihdoin meetwurstin ym kevyeeseen kalkkunaleikkeleeseen, juustoista syön polaria missä on 25kcal siivu..Ja juustoa laitetaan VAIN yksi pala entisten 2-3 viipaleen sijaan...

    Nyt kun tarkemmin mietin, niin ihmettelen miten vuodessa lihoinkin niin paljon, ja ruokatottumukseni kääntyivät vuodeksi täysin päälaelleen, kuin mitä muuten koko elämäni olen syönyt.

    Tuntuu, että tulee kyllä nyt ihan sekavaa tekstiä, mutta toivon, että tämä ja saavutukseni motivoi sua. Itellänikään ei aina tahtonu motivaatio pysyä korkealla, mutta omat tulokset ja se, että itsekin tosiaan silloin 84 kilosena törmäsin saman pituisiin, itseäni hoikempiin laihuttajiin täällä palstoilla, sain siitä sen kipinän, että KYLLÄ MINÄKIN PYSTYN.

    JA NIIN PYSTYT SINÄKIN.
    PALJON ONNEA JA TSEMPPIÄ!!!!

    P.S Älä alota laihista liian suurella alkutavotteella, vaan iloitse jokaisesta pudonneesta kilosta erikseen :-)
    Ja ainakin mun mielestä herkkuja EI tarvitse laittaa täysin pannaan, syöt vain niitä maltillisemmin.
    Liikunta pistää myös kilot karisemaan, iteltäni lähti yhdellä vkolla 2 kiloa sillä, että joka pvä tein tunnin lenkin.

    Kiitoksia tsemppauksesta!!
    Juu, tässä rupesin miettimään, niin kyllä siitä taitaa olla lähes 7 vuotta, kun viimeksi olen painanut alle 70 kg... Omaksi turmioksi koitui vaihto-oppilasvuosi lukio aikana (pahimmillaan paino silloin 87kg) ja sen jälkeen olenkin sahaillu 70-80 kg:n välillä... Ja kyllä, samoin myös minä, en edes kuvitellut olevani lihonot/lihava, kunnes piiiitttkän ajan jälkeen kotiuduttuani ulkomaantyökomennuksen jälkeen takaisin Suomeen ni järkytys oli aika riipaiseva.. 83kg... Voi v&¤¤tu suoraan sanottuna... Mutta sun kertomuksen perusteella ei siis ole mahdotonta laihduttaa pysyvästi enemmänkin;D Mulla tää motivaatio vaan usein hiipuu ja varsinkin vauhdikkaan ravintolaillan päätteeksi krapulapäivä on pahin... Silloin itsekuri on nollassa ja tekisi mieli syödä pizzaa, hampparia, jätskiä, suklaata yms yms... Myös tunnesyöminen on näitä ikäviä puoliani..Jos oikein stressaa tai masentaa on ollu helppo nappaa litra jätkiä naamariin mukamas helpotukseksi... Jeps, mutta tästä vuodatuksesta pointti nyt oli se, että tarinasi inspiroi minua ja tällä kertaa jos vaikka kärsivällisesti uskoisin itseeni tässä hommassa;)Ei muuta kuin täysillä eteenpäin:D

    Kiva kuulla, että sait motivaatiota! :-) Ei muuta kuin onnea laihikseen!
    Muista, että vaikka välillä tuliskin takapakkia tai mässypäivä menis ihan överiks, niin älä heitä laihikselle hyvästejä, vaan palaa ruotuun heti seuraavana päivänä. Itsekin välillä söin pizzaa tms, mutta en joka pvä/viikko ja sitten se tosiaan, että pidin huolta, että herkkuputki ei jäänyt päälle, vaan jatkoin terveemmin seukkina päivänä.
    Heitä ne ajattelutavat, kuten " nyt kun otin yhen, voin saman tien syödä kaikki", "kun herkuttelin tänään, niin koko laihis on pilalla" ja "alotan laihiksen sitten HUOMENNA" narikkaan, ne on pahimmat motivoitumisen ja laihiksessa onnistumisen kaatajat. Niin, ja se ajattelu, että on laihuttava nyt ja heti ja että koko ruokavalio laitetaan kerralla uusiks. Vähitellen opettelet kohti terveellisempää syömistä. Katsot vaikka ensin kevyempää leikkelettä ja juustoa leivän päälle, otat puol lautasta salaattia sen sijaan et täytät koko lautasen perunalla ja kastikkeella ym ym.

    Niin, ja etsi jostain muusta kuin ruuasta helpotusta masentuneeseen olotilaan - lenkki tai vaikka kaverin kanssa puhuminen puhelimessa voi ajaa saman asian. Herkkuhimo on tosin eri asia, mutta silloin koitat keksiä muuta tekemistä ja jos on silti vielä tunninkin päästä hirvee himo vaikka keksiin/karkkiin, niin syöt pari, et koko pakettia.

    Äänestä

Ensiksikin tervetuloa Adrian vaan joukkoomme!!! Kuulostaa tosi hyvältä sun pudotus sekä tuo 65 kg sinun pituisellesi!Tuo kuulostaa hyvältä, että nyt sitten vaan alkaisit treenaamaan muuten vaan ei laihdutusmielessä niinkään:) Nyt alkaa vaikein vaihe sulla , nimittäin tuo tasapainoilu painon kanssa:) Itse olen kyllä sellainen jojoilija!Onnea saavutuksestasi!
Täällä alkaa jännitää huominen punnitus. On nimittäin tullut jonkin verran herkuteltua. Ruokapuoli on sen sijaan kunnossa. Paljon olen tehnyt erilaisia salaatteja. Tänään käytin kylmäsavuporoa salaattiin. Sopi ihan hyvin. Laskin, että yhdessä siivussa on n.18kcal. Liikkunut olen joka päivä. Maanantaina ja keskiviikkona olin lenkillä ja tiistaina tein vihdoin ja viimein sen jumpan. Oli tosi tehokas. Nyt on reisilihakset tosi kipeät. Huomiseen!

Äänestä
  • Nyt vasta tekstin luettua tajusin että jo huomena on perjantai. Hui. tuntuu epäonnistuneelta, mikä voi johtua tästä päivästä. ( myös sen osalta että opiskelu on jäänyt sivuun). Kieltäydyin lenkille lähdöstä kaksikin kertaa kun ajattelin lukea. laiskuutta se vain taisi olla :E jos illalla korjaisi tapahtuneen virheen.

    Huomena se on sitten tilityspäivä viikon saavutuksesta. ääk.

    Äänestä

  • peltikarahvi kirjoitti:

    Nyt vasta tekstin luettua tajusin että jo huomena on perjantai. Hui. tuntuu epäonnistuneelta, mikä voi johtua tästä päivästä. ( myös sen osalta että opiskelu on jäänyt sivuun). Kieltäydyin lenkille lähdöstä kaksikin kertaa kun ajattelin lukea. laiskuutta se vain taisi olla :E jos illalla korjaisi tapahtuneen virheen.

    Huomena se on sitten tilityspäivä viikon saavutuksesta. ääk.

    ..ja toivoen parasta :D Muistin itsekin että huomenna on se suuuuri punnitus. Ja en oikein usko että ois mitään lähtenyt kun en ole päässyt lenkille tai siis uskaltanut lähteä kun pelkään vielä että polvi muljahtaa.

    Huomennapa sen näkkee kuin käy. Ja huomenna ajattelin lähteä uimaan, ja jos en sinne niin vois parin kilsan lenkkiä käydä kokeilemassa. Ei vielä kauheen vahva tää polvi leikkauksen jäliltä mutta siitäpä se vahvistuu :) Jollei kovin turpoa xD

    Äänestä

  • Kiitos kiitos, kiva liittyä seuraanne.. :-)

    Tia, oot siis sitä mieltä, että mun ei enää kannattas laihutella tosta 173/65kg? Itse kanssa mietin sitä..

    60 kiloa taitaa kuullostaa jo aika minipainolta 173 senttiselle pitkulalle, vai mitä mieltä ootte?
    (Kaikki tän pituset mallit tosin painaa sen 60, tai jopa 55 kiloa, mutta ne taitaa olla alipainosia kaikki.)

    Muutenkin, jos tästä vielä laihuttelen, niin aion tehä sen toosi hitaasti, vaikka puol kiloa kuussa. Muutoin käy niin, että kohta oon vaa luuta ja nahkaa, en lihaksikas. Muutenkin en haluu enää hirmu nopsaan laihtua - nythän oon laihtunut normipainossakii tyylii kilon vkossa, mikä on tosi nopee tahti..Oon kyllä syönyt 1500-1700kcal, eli en oo riuduttanu itteeni millää 1000 dieetillä.

    Noh, niin kuin Tia sanoit, nyt alkaa mulla vähitellen oleen se painonhallintavaihe..Saatan tästä ehkä vielä pikkasen tiputella, mutta nyt pitäs vähitellen löytää se tasapaino kaloreiden kanssa, ettei syö liian vähä (60 kilosta en haluu laihtua enempää) eikä sitten taas liho takas 70 kiloon..

    Huomasin kyllä ihmeekseni, että siinä missä aiemmin laihuttelin 1500 kcal pvässä, niin nyt oon syöny jopa 1700kcal pvässä, eikä paino oo noussu - sen sijaan oon laihtunu niilläkin kaloreilla! Eli kai sitä uskaltaa syyä sen 1700kcal pvässä.

    http://www.bmi-calculator.net/bmr-calculator/harris-benedict-equation/calorie-intake-to-lose-weight.php

    Ton laskurin mukaan 173/65 saa syyä 1778,76kcal lihomatta. Kai tuo laskuri pitää paikkansa, jos oon noin tehnyt lihomatta.
    Tietysti on otettava huomioon, että vetääkö sitten ton kalomäärän eestä jotaa epäterveellistä, kuten pizzaa - se varmasti turvottaa jossaa vaiheessa.

    Mä itseasiassa inhoon tätä vaihetta. Viime toukokuussa 2008 kun painoin myös jo tän 65kg niin kävi huonosti kun sitten erehdyin aatteleen, että nyt kun alan oleen hoikka, niin SAAN SYYÄ MITÄ HALUAN, ruokapväkirjat männikköön! Ja mitähän kävi.. Mun laihiksen ensimmäinen JOJO, 65 kilosta 70.5 kiloon.

    Kesällä tuli siis se 4-5 kiloa. Tosin se kyllä johtu siitäkin, että viime kerralla laihuin 68 kilosta 65 kiloon tosi ripeessä vauhissa(yli kilo vkossa ja jollai 1200kcal/pvä), kun nyt mulla on ollut se 0,5kg-1 kilo viikkovauhtina ja kalorit se 1500kcal ja välil päällekin. Ehkä ne kilot ei nyt nii herkästi tuu takas.

    Etenkin, kun EN AIO tällä kertaa jättää ruokapväkirjaa pois. KÄytän sitä myös painon hallintaan. Muistaakseni jostain luinkin, että paino pysyy sitten samassa, kun se on junnannut siinä samassa luvussa riittävän kauan(vuoden?kaks?) ja kroppa on tottunut uuteen painoon. Puhumattakaan syömistottumusten muutoksen pysymisestä.
    Tuo syöminen ei saa muuttua, vaan terveellistä ruokavaliota pitää jatkaa, että paino pysyy. Pitää vain kattoa, ettei enää ihan hirmusti söis laihiskaloreita.

    Mut pitää saaha nyt liikkumaan ja jumppaamaan, menköön sillä sitten alas vielä pari kiloa, jos lähtee. Tai jos vaaka näyttää samaa, ei haittaa, kunhan saan sen kauan haaveilemani lättämahan, eli mittanauha kehiin :-)

    Pitäs varmaa ryhtyä noihin teijän lenkkihaasteisiin ym niin saisin vähän potkua..Tosin ensin maltan mieleni, että tervehyn kunnolla.

    Voitas vaikka kaikki pitää yhteistä viikottaista liikuntapväkirjaa painonmittauksen ohessa?? Aina vkon liikunnat siihen samaan syssyyn.
    Antas motivaatiota muillekin, kun näkee miten paljon toiset liikkuu. Ja huonon omatunnon (mikä kuuluukin olla), jos ei koko viikkona oo liikkunu metriäkään.

    Täytyy kyl sanoo, et hienosti tää porukka liikkuu täällä, motivoi muakin taas alottamaan tunnin rivakat kävelylenkit..Ja jumppaohjeita mulla on mielinmäärin, kun viime vuonna kävin jumpassa ja joka kerran jälkee laitoin uudet liikkeet ylös itelleni muistiin :)

    Kohta rupeen haastelemaan teitä ;)

    Äänestä

  • Lara^^ kirjoitti:

    ..ja toivoen parasta :D Muistin itsekin että huomenna on se suuuuri punnitus. Ja en oikein usko että ois mitään lähtenyt kun en ole päässyt lenkille tai siis uskaltanut lähteä kun pelkään vielä että polvi muljahtaa.

    Huomennapa sen näkkee kuin käy. Ja huomenna ajattelin lähteä uimaan, ja jos en sinne niin vois parin kilsan lenkkiä käydä kokeilemassa. Ei vielä kauheen vahva tää polvi leikkauksen jäliltä mutta siitäpä se vahvistuu :) Jollei kovin turpoa xD

    Mulla tämä viestittely jäänyt vähän vähemmälle kun ollut koko viikon kamala stressi ja suoraansanottuna kamala ketutus päällä kun yksityiselämässä nyt sattuu ja tapahtuu..Ja sen takia mieli ollut vähän maassa.

    Mutta ilokseni voin kertoa, että olen käynyt viikon sisään 5 kertaa vesijuoksemassa! Mä olen ihan hurahtanut siihen, vaikka kuinka tyhmältä se näyttääkin mutta mun fyssarikin sanoi, että se on tosi hyvää liikuntaa varsinkin munlaiselle selkäpotilaalle. Onko ketään muuta kokeillut vesijuoksua tai hurahtanut siihen? Nyt kun mulla on kamala stressi päällä niin mä aina pakenen sinne uimahalliin, jossa tunnen että se on tällä hetkellä sellainen henkireikä :)

    Syöminen on pysynyt aisoissa, tosissaan kun koulussa syö ja illalla tekee kotona vaan jonkun keiton tai salaatin niin se on ollut ihan riittävästi, enkä edes kaipaa mitään herkkuja. Tosi helppo on ollut kieltäytyä niistä, mitä nyt tällä viikolla yksi opiskelukaveri tarjosi yhden Brunbergin suukon, niin en viittinyt kieltäytyä ettei se loukkaannu. Mutta muuten olen ollut erossa karkista ja kaikesta makeasta kohta 2 viikkoa! Olen ihan ylpeä itsestäni :)

    Ja sitten tämä perjantain karmaiseva totuus.. :)
    Kävin eilen uimahallissa puntarissa kun en itse omista tällä hetkellä sellaista, niin lukema näytti aika tasan 84 kg. Eli parin viikon takaiseen olisi pudotusta noinreilut 4 kiloa, mutta en ole edelleenkään varma siitä tuloksesta, kun nuo uimahallien puntarien tulokset heittelevät tosissaan kovin. Mutta muuten on hyvä ja pirteä olo :)

    Nyt on pakko lähteä tästä kouluun vielä iltapäiväluennoille, kukapa niitä enää perjantaina jaksaisi, mutta pakko mikä pakko. Ihanaa viikonloppua kaikille timmimimmiläisille :)

    Terkuin, Chipa

    Muista nyt sitten laihis- ja liikkumisinnossas ottaa rauhassa sen jalan kanssa, ettei käy köpelösti :o) Ehtii sitä liikkua myöhemmin rivakamminkin..
    Tuo uinti on varmaan kyllä ihan hyvää liikuntaa, sen ei pitäs rasittaa niin paljo jalkaakaan ku kropan paino ei kohdistu siihen..Kunhan et liian kovaa porskuttele! ;)
    Venyttelykii varmaan tekee hyvää ja vahvistaa jalkaa..

    Ei muuta ku tsemiä, kyllä se siitä!
    Ja hei, sullahan on hyvä mahis treenata nyt esim käsiä ja mahaa sillä aikaa kun koipi ei vielä oo toipunut! Kuten oon aika monesta paikasta lukenut, niin ei oo väliä mitä kohtaa kropassa treenailee, esim vatsalihaksilla ei saa vain mahaa kiinteeks, vaan jokaisessa kropassa on ihan oma systeemisä, mistä se eka alkaa kiinteytyy ja laihtumaan. Ja toisaalta, yleensä ei laihuta tietystä yhestä ainoosta kohdasta, vaan vähän kaikkialta - joskus jostakin kohtaa enemmän.

    Äänestä

  • Chipa85 kirjoitti:

    Mulla tämä viestittely jäänyt vähän vähemmälle kun ollut koko viikon kamala stressi ja suoraansanottuna kamala ketutus päällä kun yksityiselämässä nyt sattuu ja tapahtuu..Ja sen takia mieli ollut vähän maassa.

    Mutta ilokseni voin kertoa, että olen käynyt viikon sisään 5 kertaa vesijuoksemassa! Mä olen ihan hurahtanut siihen, vaikka kuinka tyhmältä se näyttääkin mutta mun fyssarikin sanoi, että se on tosi hyvää liikuntaa varsinkin munlaiselle selkäpotilaalle. Onko ketään muuta kokeillut vesijuoksua tai hurahtanut siihen? Nyt kun mulla on kamala stressi päällä niin mä aina pakenen sinne uimahalliin, jossa tunnen että se on tällä hetkellä sellainen henkireikä :)

    Syöminen on pysynyt aisoissa, tosissaan kun koulussa syö ja illalla tekee kotona vaan jonkun keiton tai salaatin niin se on ollut ihan riittävästi, enkä edes kaipaa mitään herkkuja. Tosi helppo on ollut kieltäytyä niistä, mitä nyt tällä viikolla yksi opiskelukaveri tarjosi yhden Brunbergin suukon, niin en viittinyt kieltäytyä ettei se loukkaannu. Mutta muuten olen ollut erossa karkista ja kaikesta makeasta kohta 2 viikkoa! Olen ihan ylpeä itsestäni :)

    Ja sitten tämä perjantain karmaiseva totuus.. :)
    Kävin eilen uimahallissa puntarissa kun en itse omista tällä hetkellä sellaista, niin lukema näytti aika tasan 84 kg. Eli parin viikon takaiseen olisi pudotusta noinreilut 4 kiloa, mutta en ole edelleenkään varma siitä tuloksesta, kun nuo uimahallien puntarien tulokset heittelevät tosissaan kovin. Mutta muuten on hyvä ja pirteä olo :)

    Nyt on pakko lähteä tästä kouluun vielä iltapäiväluennoille, kukapa niitä enää perjantaina jaksaisi, mutta pakko mikä pakko. Ihanaa viikonloppua kaikille timmimimmiläisille :)

    Terkuin, Chipa

    Adrian: Hei voisitko laskee mullekin ton kuinka paljon saan syödä lihomatta...mulle se sivu heitti errorit kehiin. Olisi tosi mukava tietää paljon saa syödä pelkäämättä lihomista. Jos siinä oli joku laskentakaavio niin jos voisit laittaa sen ihan tänne niin ois mahtavaa :)

    Kävin tänään tosiaan siellä uimassa. Vesijuoksua kokeilemassa ekaa kertaa elämässäni ja oli aikas hauskaa. Aluks tuntu tuo polvi melkosen jäykältä, mutta kyllä se siitä. Tunnin siellä poljeskelin...ja oikeestaan vasta sen tunnin jälkeen mietin että tulikohan räpiköityä liikaa näin ekalle kerralle?!

    No kotona sit pistin jalkaa yläasentoon ja kylmäpussia kinttuun välttääkseni turvotusta, mutta eipä se polvi turvonnut. Eikä se siinä uidessa edes kipeentynyt niin ajattelin että voin ihan hyvin vetää tunninkin.

    Täällä on keskiviikkoisin ja torstaisin aamu-uinti joten niillä vois sitten käydä aina. Siis jos vaan saan autoa käyttöön. Tulis käytyä keskiviikkosin ja perjantaisin pulikoimassa :) Se piristää huomattavasti mieltä kun saa kuntoilla pitkästä aikaa. En kyllä ollu himo urheilija ennen polven leikkaamista, mutta nyt sitä tuntuu että musta tulee himourheilija kunhan pääsen kunnolla jaloilleni xD Tuskasta vaan makoilla.

    Eilen teki muistaakseni hieman jotain herkkuja mieli, mutta en edes enää muista mitä teki mieli :D Eli ei siis tullut mätettyä. Ja tänäänkin mennyt ihan hyvin ainakin tähän asti.

    Tää on jotenkin niin positiivinen porukka että kannustaa kyllä laihuttamaan ja pysymään kiinni omissa tavoitteissaan. Ei ole vielä suoranaisesti repsahtanu, niin isolla mittakaavalla ainakaan että ois tullut kauhea masennus. Sekin kyllä käy helposti jo jos vaikka on syöny pizzaa. Sitä ei kyllä tarviis syyä ikinä...

    Äänestä

Löysinpäs minäkin tänne pitkästä aikaa,vaikka hämäsi hetken tuo uusi nimi :).Eiköhän tässä pian melko timmejä ollakin...
Mulla on jäänyt liikunnat melko vähiin viime viikolla,olen ollut opiskelujen kanssa niin kiireinen,etten ole paljon kotoa ehtinyt lähteä.Keskiviikkona sentään afroa 1,5h ja huh,huomasi kyllä että on lähinnä istunut/maannut viime päivät.Normiviikkoina treenaan kuitenkin (tanssia siis) lähemmäs 10h.
Puntari näytti tänään 72,4.Pari kiloa lähtenyt siis!Keskiviikkona punnitessani paino oli pudonnut vielä 1,5kg enemmän,mutta to alkoi menkat ja perusturvotus eli nesteet taisi tulla vauhdilla takaisin.
Miten muuten laskette kaloreita?Arvioiden vai keittiövaa'an avulla vai kuinka?Olen itse toivottoman laiska mittaamaan mitään ja olen keventänyt lähinnä vähentämällä leivänsyöntiä (normaalisti menee järkyttäviä määriä) ja vaihtamalla laktovege-ruokavalioni vegaaniseen.Ja alkoholi herkut minimiin.Kuulosti kuitenkin hyvältä tuo laskuri päivittäisille kaloreille,mutta kuinkahan paljon lisävaivaa siitä olisi?

Äänestä
  • Vau mitä laihdutustuloksia!!! Minulla puntari näytti aamulla 61,9 kg elikkäs 400g on lähtenyt painoa viikon aikana. Ihan hyvä tulos, kun ajattelee, että makeat on tuottanut vaikeutta.....

    Äänestä

  • Tia72 kirjoitti:

    Vau mitä laihdutustuloksia!!! Minulla puntari näytti aamulla 61,9 kg elikkäs 400g on lähtenyt painoa viikon aikana. Ihan hyvä tulos, kun ajattelee, että makeat on tuottanut vaikeutta.....

    Pirhana juu unohin sepustuksiini tunkea painoni. Tänäaamuna tosiaan näytti 62,8kg. Että sellanen 600g oli lähteny viikon aikana. Ihan sopivahan tuo.

    Minä lasken kaloreitani ruoka vaa'an kanssa. Ja energynetin virtuaaliravintolassa laskeskelen päivän päätteeks paljon on tullut. Sieltä energynetin sivuilta olen kirjotellut yhteen vihkoon noita annoskokoja, eli paljonko on yksi annos vaikka viinirypäleitä niin voi kattoo siitä aina eikä tarvii pomppia netissä koko ajan. Ja en toki ole kirjoittanut kaikkia ruokia ja aineksia ylös vaan niitä mitä yleensä syön...

    En nyt niin pilkulleen ole noiden laskemisien kanssa. Siis sillain että eihän noista laskureista voi olla ihan varma niin siksi pidänkin kalorirajana 1200 kcal..koska todellisuudessa se voi heittää sellasella 200 kalorilla niin sit se oiskin oikeesti 1400. Kunhan on 1200-1500 kalorin välillä niin hyvin pyyhkii :) (Siis itseäni ajatellen)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tia72 kirjoitti:

Moikka kaikille ent. laihdutusporukkalaisile ja hyvää alkanutta viikkoa! Avasin meille nyt tämän viikkoketjun tuolla ChiTon ehdottamalla nimellä:) Toivottavasti se sopii kaikille.

Mitenkäs meni viikonloppu muilla? Mulla meni kohtuu hyvin. Tein lenkit kumpanakin päivänä, mutta jumpattua en saanut. Herkkuja tuli syötyä liikaa. Kävin tänä aamuna puntarilla tsekkaamassa, miten viikonlopun herkuttelu näkyy painossa ja se näytti 61,9 kg eli sama on kuin perjantainakin. Hyvä näin:) Tällä viikolla käyn lenkillä 4 krt/1h, jumpaan 2krt/30min, juon vettä 2litraa/päivä ja saan syödä 1 herkku/päivä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu