Vhh voi olla toisille hyvä, en ota siihen kantaa, mikä kunkin pitäisi tehdä. Mutta mikäli ihmiset todellakin, siis ihan todellakin noudattaisivat virallisia suosituksia, niin paino-ongelmat ja mm. diabetestä olisi vähemmän. Eli ei rasvaisia perunalastuja tai suklaata, ei mäkkäriruokia tai valmisaterioita, vaan reilua kotiruokaa normaaleja annoksia. Lisäksi liikuntaa 3-5 krt viikossa, niin ihan varmasti pysyy paino-ongelmat kurissa ja laihtuukin mikäli kuluttaa enemmän kuin syö.
Me ihmiset olemme toki erilaisia, mutta maalaisjärkeä voi käyttää ihan jokainen.
Me ihmiset olemme toki erilaisia, mutta maalaisjärkeä voi käyttää ihan jokainen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Kyllä näin on kuten sanot.
Ongelmana onkin se, että ihmispolot EIVÄT noudata virallisia suosituksia.
Ja sitten keksitään mitä ihmeellisimpiä selityksiä ylipainolle.
> "Mutta mikäli ihmiset todellakin, siis ihan todellakin noudattaisivat virallisia suosituksia, niin paino-ongelmat ja mm. diabetestä olisi vähemmän. Eli ei rasvaisia perunalastuja tai suklaata, ei mäkkäriruokia tai valmisaterioita, vaan reilua kotiruokaa normaaleja annoksia."
Kerrotko missä virallisissa suosituksissa kielletään nuo? Päinvastoin, niiden mukaan kaikkea saa syödä, kohtuudella. Lisättyä sokeriakin suositellaan syötävän jopa 10 E%. (Saa nähdä muuttuuko tuo yksityiskohta näissä maa- ja metsätalousministeriön alaisuudessa tehtävissä suosituksissa, kun Suomen oma sokerintuotanto on kovaa vauhtia vähentymässä.)
Ravitsemusterapeutitkin jopa suosittelevat valmisaterioita, koska "niissä on kaikki kohdallaan".
Elikkä suositukset ovat mielestäsi sitä että kaikki mikä ei ole erikseen kiellettyä on sallittua? Ei ihme jos olet lihava, sinulle varmasti tiukka ja rajusti rajoittava VHH tekisikin hyvää.
Armeijassa kuulin sanonnan että ohjesäännöt ovat tyhmiä varten, fiksut ymmärtävät rajansa ja osaavaat käyttäytyä muutenkin. Otapa siis esittämäni VHH ohjesäännöksesi.
Eikä niissä suosituksissa todellakaan sanota että kaikkea saa syödä kohtuudella.
> "Elikkä suositukset ovat mielestäsi sitä että kaikki mikä ei ole erikseen kiellettyä on sallittua?"
Eivät ole mielestäni sitä.
> "Ei ihme jos olet lihava, sinulle varmasti tiukka ja rajusti rajoittava VHH tekisikin hyvää."
Kiitos huolenpidosta, mutta painoindeksillä 22 ei olla lihavia :)
Ja oikeassa olet siinä, että "kaikkea kohtuudella" ei löydy suositusdokumentista.
sitä, että useimmilla ihmisillä on sosiaalinen elämä.
Se "kohtuudella" tarkoittaa sitä, että jos kerran kuussa menet leffaan, niin voitte tyttöystävän kanssa hyvillä mielin jakaa pussillisen pop cornia.
Se "kohtuudella" tarkoittaa sitä, että jos mummosi täyttää 80-vuotta niin voit ottaa kakkua ja jopa pullan päälle.
Se "kohtuudella" tarkoittaa sitä, että kun sinulla on polttarit, niin voit ottaa poikien kanssa vähän viinaa.
Tämä maailma on todella hukassa, kun ihmiset eivät osaa ottaa yhtään vastuuta itsestään tai soveltaa mitään ohjeita omaa järkeään käyttäen. Kaikki pitää näyttää kädestä pitäen. Jos sinut päästää vapaasti kulkemaan kaupassa, niin tulet sieltä ilmeisesti ulos rekkakuorman kanssa, ja lastina eniten mainostettuja tuotteita, ei niitä mitä tarvitset.
Eihän omalle tyhmyydelleen kai mitään voi (?) mutta että siitä aletaan vielä syyttää muita. Se menee jo härskiyden puolelle.
tämän palstan vakituiselle häirikölle sosiaalinen elämä. Sitä kannattaisi pohtia. Hänellä ei ole kuin tämä palsta ja vhh:n noudattajat joita vastaan hän käy taisteluaan joka päivä.
Olet armeijassa ymmärtänyt jotain väärin: ohjesäännöt ei todellakaan ole tyhmiä varten, vaan kaikille tarkoitettuja. Ne ohjaavat toimintaa ja ilman ohjesäätöjä ja niiden tarkkaa noudattamista ei onnistu suurten joukkojen koulutus ja käsittely.
Otapa siis suositukset ohjesäännöksesi, älä sovella sitä, ei armeijassakaan sovelleta niitä ohjesääntöjä vaan tehdään juuri niinkuin määräykset sanoo.
Missä kohtaa suosituksissa kielletään jonkun elinarvikkeen käyttö?
ja syö ruokaa nälkäänsä ja silti lihoo. Miten se kohtuus siihen vaikuttaa?
varsinaisesti vähennä db2:ta. Ne vain viivästyttävät sen puhkeamista. Liiat hiilihydraatit ovat aina myrkkyä elimistölle tulivat ne sitten ruisleivästä tai perunalastuista. Toki joku voi selviytyä terveenä virallisillakin suosituksilla mutta se vaatii hyvät geenit.
Nykyinen pikaruoka/valmisruoka/energiajuoma/juissimehukulttuuri nopeuttaa elintasosairauksien ja ylipainon kehittymistä aina vaan nuoremmille ja nuoremmille. Oikein vihaksi pistää kun katsoo vaikkapa E-juniori-ikäisiä salibandypoikia tai saman ikäluokan voimistelijatyttöjä harjoituksissaan. Siellä tulee esiin hyvin nykyinen ravitsemuksen tila runsaine hiilihydraatteineen ja eläinrasvan järjettömine karttamisineen.
Mitä jos edes kerran yrittäisit kirjoittaa palstan aiheen mukaisesti.
sinäkin edes keskustella, mutta oma viestisi se vasta turha onkin!
Noudatan itse VHH:ta mutta en tunnistanut aloitusviestistä mitään aiheeseen liittyvää. Pystytkö kertomaan mikä siinä liittyi VHH:hon?
jos niissä kerrottaisiin hiilihydraattien vaaroista samalla tavoin kuin nyt kerrotaan eläinrasvoista. Reilusti vaan varoituskylttejä vehnäjauhopussin ja perunan kylkeen että, runsaat hiilihydraatit aiheuttavat sydän- ja verisuonitauteja niin kyllä kansa vähitellen oppisi suosituksista mitä kannattaa syödä ja mitä ei. Eläinrasvojen osalta jo näin tehdäänkin mutta eihän se ole mitään tervehtymistä aikaan saanut, päinvastoin kansa sairastuu kun välttelee oikeita rasvoja.
Virallinen taho ei voi kertoa uskomuksia eikä propagandaa. Paitsi joissakin banaanivaltioissa näin voi vielä tapahtua.
Mutta niissäkään ei noudateta VHH:ta kutan ei missään päin maailmaa. Se on joka puolella osoittautunut yhtä kelvottomaksi.
leviävät runsaiden hiilareiden myötä?
...leviävät liikkumattomuuden ja ihmedieettien myötä. Ja lihansyönnin (ja rasvan siinä myötä) lisääntymisen takia.
ihmedieetti, jossa vältellään eläinrasvaa viimeiseen saakka ja luullaa että ihminen tarvitsee kasvipufaa elääkseen? Vaikkei eläinrasvaa söisi ollenkaan niin silti elimistö käyttää sitä polttoaineenaan. Varjopuolena on rasvamaksa ym. triglyjen kohoamiset.
Tällaiset ihmedieeti ovat hengenvaarallisia.
kuvaamasilaista. Ihmedieettejä ovat keinotekoiset, kaupalliset dieetit joihin erikseen myydään ohjekirjoja, millä sitä muuten luonnottomuutta voi oppia. Vaikkei hiilareita söisi lainkaan niin elimistö muodostaa glukoosia ja käyttää sitä polttoaineenaan. Jo se että eläinrasvan käyttö polttoaineena aiheuttaa rasvamaksaa ja triglyjen kohoamista pitäisi laittaa hälytyskellot soimaan.
ylipainoisia niin he ilmeisesti ovat tällä virallisella ihmedieetillä että syövät pääasiallisesti hiilihydraatteja. Lihastakin heille kelpaa vain se rasvattomin osa ja rasvat otetaan sitten margariineista. Ei ihme että sairastutaan ja lihotaan.
on tähän asti syntynyt hiilihydraattien syömisistä, ei rasvojen.
edesauttaa sv-tauteja sekä sokeritautia. Ihminen on eläin jonka pääpoltto-sekä varastoaine on rasva. Eläinrasva. Triglyarvot kohoavat liioista hiilareista sekä alkoholista. Niitä kannattaa vältellä.
useampikin lääkäri sanonut, että oho, onpas sulla hyvät triglyt, oletko kasvissyöjä? No, melkein olenkin.
hiilihydraatteja verrattuna esim. viljatuotteisiin. Eivätkä ne triglyt ilmeisesti aivan nuorilla henkilöillä nouse korkeiksi. Ongelmat alkavat siinä 30-40v kieppeillä. Joillakin jopa myöhemmin. Nykyään saattaa tosin hesesukupolvella mennä veriarvot vituralleen jo nuorempanakin, onhan tyypin 2 sokeritautikin yleistynyt nuorten keskuudessa sitä mukaa kun ylipaino lisääntyy. Ennen puhuttiin aikuisiän sokeritaudista. On aika jännää että mitä vähemmän voita ja oikeaa läskiä ihmiset syövät, niin sitä enemmän heidän maksansa sitä vyötärölle valmistaa. Eläinrasvan vältteleminen ravinnossa on vaarallista.
ja olen yli 50-vuotias. Hampurilaiset tai voi ja läski eivät koskaan ole kuuluneet ruokavaliooni. Olen normaalipainoinen, ns. tiimalasivartalo. Lihaa syömme kerran viikossa. Kalaa vähintään kolme.
Ei saa valehdella. Se on rumaa
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200809218301560_uu.shtml
"Myös lihan syönti kasvaa kovaa vauhtia. Vuonna 1960 suomalainen söi lihaa keskimäärin 34 kiloa vuodessa, nyt jo 76 kiloa.------
Perunan kulutus on pudonnut: 1900-luvulla perunaa kului enimmillään 170 kiloa henkeä kohti vuodessa, 1990-luvulta alkaen kulutus on ollut 60 kiloa eli noin kaksi perunaa päivässä."
Sehän tiedetään että rasvaisen ruoan kulutus kasvaa kasvamistaan ja liikkuminen vähentyy. Ei ihme että sairastutaan ja lihotaan.
valehdellut? Meidän hyvä tuttumme on kalakauppias, joten saamme sitä kautta kalaa edullisesti, koska emme ole nirsoja sen suhteen mitä kalaa kulloinkin saamme, jos sitä tarkoitat.
oli tänään uutinen, että suomalaisten lihan kulutus on samalla tasolla kuin 1960-luvulla. Ainoastaan leikkeleet ovat nykyisin lihapitoisempia kuin silloin. En ole koskaan luottanut Iltalehteen, ja taas tuli hyvä todiste siitä, ettei kannatakaan.
En ole VHH:laisia, mutta on hyvä pysyä totuudessa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200809248320016_uu.shtml
"Kuluttajatutkimuksen ja Tilastokeskuksen tuoreen selvityksen mukaan suomalaiset ostavat yhtä paljon lihaa kuin 40 vuotta sitten"
Aamulehden "uutinen" on ankka. Kuten luotettavien tahojen selvityksestä ilmenee, lihan kulutus ei ole noussut suomessa sitten 60-luvun.