http://www.yle.fi/uutiset/kulttuuri/oikea/id102245.html
"YLEltä uusi päivittäisdraama Haavemaa
YLE TV2 alkaa tuottaa uutta suomalaista päivittäisdraamaa, jota esitetään kolme puolentunnin jaksoa viikossa. Ohjelman on määrä ilmestyä tv-ruutuihin syksyllä 2010.
Sarjan kehittelyn lähtökohta on Haavemaa-niminen ohjelma, jonka on luonnostellut Yleisradion draamaosasto. Muita ehdotuksia päivittäissarjan konseptiksi tuli YLEn ulkopuolelta viisi kappaletta.
TV2 tavoittelee lämminhenkistä perhesarjaa. Kanava haluaa sarjan kuvaavan myös suomalaista yhteiskuntaa eikä pelkästään ihmissuhdekuvioita.
Kyläyhteisön arkea lähellä Helsinkiä
Haavemaan suunnitelmissa tapahtumapaikka ei ole kaupunki vaan Helsingin lähistöllä sijaitseva pikkupaikkakunta.
- Helsinki on kuvissa mukana, sillä hahmot käyvät siellä esimerkiksi töissä. Tunnelma ja suhteet pysyvät kuitenkin tiiviimpinä, kun keskuspaikka sijoitetaan pieneen yhteisöön, kertoo YLE Draaman dramaturgi Anne Nissinen.
Sarjan kohtauksia on tarkoitus kuvata aidoissa ympäristöissä muun muassa Helsingissä ja eri puolilla Suomea.
Ei "salkkareita" vaan "serranoja"
Dramaturgi Nissinen ei myönnä tulevalla sarjalla olevan suoranaisia esikuvia. MTV3:n suosittu Salatut elämät ei varsinkaan sovi esimerkiksi.
- Haavemaassa ei nähdä niin ilkeitä ihmisiä. Ristiriitoja pyritään aidosti ratkaisemaan - ja huumorilla. Niinpä mieleen nousevat pikemminkin espanjalainen Serranon perhe ja brittiläiset Sydämen asialla ja Skins - liekeissä.
Päivittäissarjassa on pysyviä hahmoja, mutta päättymättömiä juonikuvioita on tarkoitus välttää. Henkilöhahmojen ongelmatilanteita ratkotaan muutamassa jaksossa.
Sarjalle rakennetaan suuri tuotantokoneisto
Haavemaa-nimellä kulkevan tv-sarjan tuotanto alkaa vuonna 2009. YLE Draamasta arvioidaan, että ennen tv-esitysten alkamista varastoon on kuvattava ainakin 30 jaksoa.
YLE kilpailuttaa sarjan taustavoimiksi joukon käsikirjoittajia. Ohjelmaa kuvataan kolme valmista jaksoa kahdessa viikossa. Ohjaajia kiertänee vuoroissa liki puolenkymmentä. Näyttelijöitä Haavemaassa nähdään yli 20.
YLE Uutiset"
Kuulostaa ihan mielenkiintoiselta. Toivottavasti Yle onnistuu lanseeraamaan paremman päivittäisdraaman kuin Maikkari.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Jos on yhtä tylsä kuin joku Kotikatu, niin jää katsomatta. Emmerdalen tai Salkkarin kaltainen, niin sitten voin katsoo.
tai yht tyls ku sdänjää
yhteen aikaan ku salkkarit meni kesätauolle tuli tilalle kielletty rakkaus niminen ruotsalaissarja ja sitä kehuttiin yhtä hyväksi ku salkkarit! no eipä ollu ja oli iha paska swedusarja!!!
"kehuttiin yhtä hyväksi ku salkkarit" :D
Mistä lähtien Salkkarit on ollut hyvä ? :D
Ratkaisevaa toki on mihin aikaan tuo sarja tulee ja jatkuuko Salatut Elämät ylipäänsä 2010 jälkeen. Toisaalta Ylelle tulevalta uudelta sarjalta vaditaan todella paljon mikäli aikoo olla parempi kuin Salatut Elämät.
Jos ylelle tuleva uusi sarja haluaa olla Salattujen Elämien veroinen on lähtökohtien oltava lähes samat kuin Salatuissa Elämissä.
Jos Salatut Elämät jatkuu 2010 jälkeen ja Haavemmaa tulee myös samaan aikaan näillä näkymin 3kertaa viikossa niin tuskin salkareille tottuneet ihan heti tottuvat aukaisemaan television 19.30 MTV3:n sijaan Yle2.
Salkkarifanit haluvat varmasti myös nähdä kuinka sarja tulee päättymään kun se hetki joskus koittaa. Olisiko siis Kotikatu näin päättymässä viimeistään 2010?
Aiheesta lisää:
HS.fi
http://www.hs.fi/viihde/artikkeli/Salatut elämät saa Yleltä kilpailijan/1135239630151
Mitä vikaa Salkkareissa tai ihmeiden tekiöissä on?!
SALKKARIT EI SAA LOPPUA :((((
Parempi loppua enne kuin menee huonoksi. Eli itse toivon, että Salkkarit loppuu 2015 sillä sarja on edelleen onnistunut pitämään tasonsa mikä aikamoinen teko niin silloin se on syytä lopettaa, koska kuka haluaa muistella sarjaa jonka viimeisiä edeltäviä jaksoja on katsonut vain 2000 000 katsojaa yli 8000 0000 sijaan. Sarjaan voisi tehdä eräänlaisen itsenäisen uuden jatkon joka sioittuisi esim Tampereelle tai johonkin muualle salkkareissa keskeiseen toiseen kaupunkiin kuin Helsinkiin, joka on Tampere.
Toisaalta itse olisin valmis ollut luopumaan salkkareista jo 2010 lopussa, mutta jos sarja tosiaan pitää tasonsa saa niin silloin se saa jatkaa, mutta 2015 sen on päätyttävä ja silloinhan nykyinen sopimuskin loppuu.
Jos uus sarja on semmosta jäykkistä paskaa kuin Kotikatu eikä siinä ole esim. Ismon ja Sepon kaltaisia symppishuumorihahmoja, niin siitä ei oo minkäänlaiseksi vastustajaksi Salkkareilla.