Minkä ikävuoden jälkeen

Älä kutsu sitä luovuttamiseksi vaan ihan päätökseksi erilaisten vaihtoehtojen välillä.

Et sinä enkä myöskään mitään siinä luovuta.

Sinkkuus on omalla tavallaan tosi mukavampaakin kuin parisuhteessa olo.

Vaikka sä jonkun elämään löytäsitkin niin valitettavasti se toinen ei välttämättä koe sua toiseksi puolisoksi ja se tuottaa tuskaa kun sitten siinä voi käydä huonosti.

Kutsutaan nyt kaikkia jotka ei ole parisuhteessa vaan sinkuiksi eikä miksikään vanhoiksi piioiksi tai pojiksi. Sehän se tästä puuttuisi että pitäisi tuntea huonommuutta kun ei ole sitä toista puoliskoa löytäny vaikka olis yrittäny.

Joillakin käy vain parempi säkä myös.

Sanoisin että viimeistään 25 vuotta.

Itse lähentelen uhkaavasta tuota vuosilukua.

Vitutus on maksimaalinen, samoin halu kuolla.

Sanoisin että 35v koska sitä ennen aion perheen perustaa jos niin ylipäätään tapahtuu. Hauskaa sinänsä että minun ja tuttavieni vanhemmant perustivat perheet 70-luvun alussa jo osa alle parikymppisinä ja loput reilusti alle 25-vuotiaina.

Miehillä on tosin se (kyseenalainen) etu puolellaan että kuulemma paranemme vanhetessamme. Itse tosin toivoisin ja kovasti että mahdolliset lapset täyttäisivät 18 ja muuttaisivat tiehensä kun täytän itse 50, jäisi aikaa purjehtimiselle ja muulle mitä vanhuudenpäiviksi olen suunnitellut.

Alkuperäiseen kysymykseen kuitenkin palatakseni sanoisin että perhe olisi perustettava hyvissä ajoin ennen 40v juhlia, siitä eteenpäin luulisin että luvassa olisi korkeintaan kevyttä ravintolaillalistusta ja teatterikäyntejä puistokävelyiden ohella eronneiden uraohjusten ynnä muiden vastaavien kanssa - mikä ei kai sekään paha juttu ole. Naisilla vaan lienee taipumus muuttua aina vain vaativammiksi iän karttuessa kun pääsevät rupsahtamiskompleksistaan eroon.

Voihan kumppanin kohdata vielä kuolinvuoteellansa, mutta en pidättelisi hengitystäni, tosin.

Periaatteessa ja käytännössäkään mitään takarajaa ei tavallaan ole, mutta suunnilleen 25 vuoden vaiheilla jokin on mennyt lopullisesti ohi. Myöhemmällä iällä se että "seurustellaan vakavasti" pitää kirjaimellisesti paikkansa. Jokin löytämisen tai muun ilo mikä asiaan nuorempana olisi liittynyt on korvaantunut jollain mihin tosiaan sopii mieluummin sana "vakava".

siis kamalaa luettavaa...että 25 vuotiaana pitäisi lyödä hanskat tiskiin. Kamalaa...mulla on siis enää 3 vuotta aikaa,kunnes olisi luovutettava!:(

Ei tarvitse luovuttaa koskaan, jos ei halua. Eri asia, jos tekee päätöksen, että valitsee sen vaihtoehdon.

Mutta älkää nyt hyvät ihmiset mitään 25-sta ainakaan rajapyykkinä pitäkö! Silloin noin 20-25-vuotiaana sitä oli aivan liian tosissaan liikkeellä ja sen takia meni monta mielenkiintoista ihmistä ohitse, kun ei voinut ajatella vain tutustuvansa toisiin, vaan koko ajan piti olla niin vakavissaan haku päällä.

Kun 30 lähestyy ja sen jälkeen, alkaa vihdoin ottaa elämän rennosti. Silloin huomaa, että maailmahan on täynnä kivoja ihmisiä, ja kivempaa on tutustua kaikessa rauhassa, vaihtaa ajatuksia, rakentaa molemminpuolista luottamusta ilman sen suurempia suunnitelmia. Sitten se yllättäen kolahtaakin kohdalle, että tässähän ollaan peräti alttarille astelemassa, vaikka luuli jo 35-vuotiaana, ettei sitä koskaan tapahtuisi. ;-)

ei tarvitse luovuttaa. Miksi muka pitäisi luovuttaa? Ei voi määritellä mitään ikää jonka jälkeen ei voi enään tavata ketään.

Eihän sitä voi tiettää millaisia ihmisiä elämässään tapaa ja kuinka hyvin uusiin ihmisiin tutustuu. Kiinnostava ihminen voi tulla vastaa tilanteessa jossa ei edes voi kuvitella tapaavansa ketään.

Oma mielipiteeni:

Nainen : 40-v.
Mies 50-v.

Miehen korkeampi ikä johtuu siitä että miehen ei tarvitse synnyttää. Mutta raja tulee miehelläkin vastaan, koska hedelmälliset naiset alkavat karttamaan yli 50-v. miehiä.

Täytin 35 vuotta ja olen poikamies. Todennäköisyys oman perheen perustamiseen on hyvin pieni, kun sopivaa kumppania ei tunnu löytyvän. Varsinkin samanikäisistä naisista moni tuntuu olevan

- eronneita tai eroamassa olevia
- baarissa notkuneita kaljabassoja
- asennevammaisia tai moniongelmaisia
- teinin asteelle jämähtäneitä bilehileitä
- sitoutumiskammoisia tai -kyvytömiä
- malttamattomia

Ainoa järkevä vaihtoehto on löytää muutaman vuoden nuorempi nainen, jolla on terveet elämäntavat ja terve asenne elämään.

En aio vielä luovuttaa vaikka olenkin jo 6-kymp viimeisen päälle ok, mies. Ongelmana on löytää naisellinen sensuelli hoikka/hoikahko sopusuhtainen nainen n50-60v. Lihavaa punkeroa, ja epäsiistiä juoppoa en halua.

Jokainen meistä varmasti asettaa rajansa vain omassa päässään, tai on sitten asettamatta. Nyt kun 30 vuoden kokemuksella mietin menneitä vuosiani, niin omalla kohdallani jonkinlainen raja ylittyi noin 25 vuoden paikkeilla.

Se on varmasti monen muunkin kaltaiseni ATM:n kohdalla kriittinen piste. Kun tuossa iässä on vielä täysin kokematon vastakkaisen sukupuolen suhteen, muodostuu kokemattomuudesta itseään ruokkiva kierre. Asiasta on tullut kerta kaikkiaan liian kiusallinen, jotta sille voisi enää mitään tehdä.

Muutenkin elämän rytmi ja sosiaaliset kontaktit alkoivat tuossa vaiheessa muuttua. Opiskeluajat vaihtuivat työelämään ja vanha kaveriporukka hajosi ympäri maailmaa. Uusia tuttavuuksia syntyy nyt entistä harvemmin. Yleensä ne harvatkin liittyvät tavalla tai toisella työhön, jolloin näissä suhteissa on pyrittävä säilyttämään tietty korrektius.

Koskaan ei tietenkään pidä sanoa ei koskaan, mutta kannattaa kuitenkin olla realisti. Ehkä minäkin vielä jonkinlaisia toiveita elättelen, ainakin salaa mielessäni. Tosiseikat on kuitenkin hyvä myöntää myös itselleen ja minun kohdallani tyly fakta lienee se, että juna meni jo eikä seuraavaa ole enää tulossa.