Parantumattomana narsistina lueskelin aikani kuluksi vanhan, sittemmin poistamani blogini vanhoja merkintöjä, ja sieltä löytyi puolitoista vuotta vanha merkintä itsetunnosta, joka voisi sopia tännekin (jälleen yhdeksi) keskustelunavaukseksi.
--
AT-neuvotteluissa tuntuu aina tulevan esille alemman tason miesten huono itsetunto. Ihmetellään, kuinka kukaan hyvällä itsetunnolla varustettu voi pitää itseään epähaluttuna, vain kaveriksi kelpaavana henkilönä. Minusta se, että kykenee myöntämään olevansa ATM on nimenomaan hyvää itsetuntoa: tunnistetaan ja tunnustetaan faktat. Jos on neljännesvuosisadan ajan elänyt ilman että ketään muuta kuin lähisukulaisia on kiinnostanut, niin olisihan se nyt täydellistä itsetuntemuksen puutetta väittää olevansa haluttu poikamies. Yhtä hyvin minä voisin julistaa olevani hyvä piirtämään, vaikka todellisuudessa en saa edes viivoittimella piirrettyä kunnolla suoraa viivaa. Se olisi huonoa itsetuntoa - en tunne itseäni ja kykyjäni niin hyvin, että osaisin antaa niistä totuudenmukaisen kuvan, tai sitten en vain pystyisi hyväksymään sitä, että 3-vuotiaskin piirtää paremmin. Sen sijaan kun myönnän, ettei minulla ole ollut vientiä, niin lausun verifioitavissa olevan totuuden. Lisäksi asia on vielä sellainen, että jotakuta muuta hävettäisi myöntää asia, joten mikään ei siinä puhu huonon itsetunnon puolesta. Hyvä itsetunto ei tarkoita suuria luuloja itsestään, kuten näissä keskusteluissa monesti tunnutaan luulevan. Usein hyvä itsetunto, jollaisella varustettu henkilö tietää ja tunnustaa heikkoutensa, tulkitaankin huonoksi itsetunnoksi ja henkilöä, jolla kuulopuheiden mukaan on huono itsetunto, ei tosiaankaan lähestyttä parinmuodostus- tai edes nesteidenvaihtomielessä. Miksikä kutsutaan tällaista henkilöä? Annan vihjeen: A _ M.
AT-henkilöiden kuva todellisuudesta ja totuudesta saattaa sen sijaan todella olla vääristynyt, ja huono itsetunto saattaa todella lurkkia siellä taustalla. Se kuitenkin johtuu yleensä jostain muusta kuin ettei aikuisiällä ole saanut aikuisten sukupuolielämänsyrjästä kiinni. Alhainen kysyntä voi olla täyttä totta, mutta se voi johtua jostain aivan muusta kuin siitä, että henkilössä olisi jotain vikaa, kuten sietämätön persoonallisuus (kuten minulla) tai jos on alle 195 senttimetriä pitkä lilliputtikääpiö (kuten minä). Voi hyvinkin olla, ettei mies huomaa tai kertakaikkiaan vain tajua, että naiset flirttailevat, osoittavat kiinnostustaan ja käyvät jopa suoraan käsiksi - ihan suoraan sanottuna ei minullekaan lopulta täysin vieras ilmiö, enkä edes puhu mistään spurgujen aikapäiviä loppuunkäyttämästä kapakan Körssi-Kerttulista. Ensimmäisissä tapauksissa saattaa oikeasti ole kyse kolhiutuneesta itseluottamuksesta - muistan itsekin bloganneeni monet monituiset kerrat, kun joku vastaantullut nainen on hymyillyt, ja minä olen ilmeisen tosissani miettinyt, että taisikin olla vain inhosta kieroutunut irvistys - ja viimeksimainitussa tapauksessa siitä, että ne vähätkin positiiviset kokemukset suljetaan pois tilastollisesti merkityksettöminä yksittäistapauksina, mitä ne tietysti jossain määrin ovatkin. Omassa tapauksessani tiedän tasan tarkkaan, että olen ATM siksi, etten osaa käydä juurikaan ulkona (eikä minulla ole varaa) ja että silloin harvoinkin, kun kohtaan jonkun, niin onnistun olemaan niin estynyt, ettei mikään etene mihinkään muuhun kuin vain-kaveruuteen. Niitä asioitahan tässä pitäisi korjata eikä sitä, että tituleeraan itseäni humoristiseen sävyyn ATM:ksi - sehän on omalla tavallaan huumoria - itseironiaa - jonka jokainen ATM-aktivisti tietää, mutta josta kaikki muut vetävät hirveät pultit jostain käsittämättömästä syystä.
--
AT-neuvotteluissa tuntuu aina tulevan esille alemman tason miesten huono itsetunto. Ihmetellään, kuinka kukaan hyvällä itsetunnolla varustettu voi pitää itseään epähaluttuna, vain kaveriksi kelpaavana henkilönä. Minusta se, että kykenee myöntämään olevansa ATM on nimenomaan hyvää itsetuntoa: tunnistetaan ja tunnustetaan faktat. Jos on neljännesvuosisadan ajan elänyt ilman että ketään muuta kuin lähisukulaisia on kiinnostanut, niin olisihan se nyt täydellistä itsetuntemuksen puutetta väittää olevansa haluttu poikamies. Yhtä hyvin minä voisin julistaa olevani hyvä piirtämään, vaikka todellisuudessa en saa edes viivoittimella piirrettyä kunnolla suoraa viivaa. Se olisi huonoa itsetuntoa - en tunne itseäni ja kykyjäni niin hyvin, että osaisin antaa niistä totuudenmukaisen kuvan, tai sitten en vain pystyisi hyväksymään sitä, että 3-vuotiaskin piirtää paremmin. Sen sijaan kun myönnän, ettei minulla ole ollut vientiä, niin lausun verifioitavissa olevan totuuden. Lisäksi asia on vielä sellainen, että jotakuta muuta hävettäisi myöntää asia, joten mikään ei siinä puhu huonon itsetunnon puolesta. Hyvä itsetunto ei tarkoita suuria luuloja itsestään, kuten näissä keskusteluissa monesti tunnutaan luulevan. Usein hyvä itsetunto, jollaisella varustettu henkilö tietää ja tunnustaa heikkoutensa, tulkitaankin huonoksi itsetunnoksi ja henkilöä, jolla kuulopuheiden mukaan on huono itsetunto, ei tosiaankaan lähestyttä parinmuodostus- tai edes nesteidenvaihtomielessä. Miksikä kutsutaan tällaista henkilöä? Annan vihjeen: A _ M.
AT-henkilöiden kuva todellisuudesta ja totuudesta saattaa sen sijaan todella olla vääristynyt, ja huono itsetunto saattaa todella lurkkia siellä taustalla. Se kuitenkin johtuu yleensä jostain muusta kuin ettei aikuisiällä ole saanut aikuisten sukupuolielämänsyrjästä kiinni. Alhainen kysyntä voi olla täyttä totta, mutta se voi johtua jostain aivan muusta kuin siitä, että henkilössä olisi jotain vikaa, kuten sietämätön persoonallisuus (kuten minulla) tai jos on alle 195 senttimetriä pitkä lilliputtikääpiö (kuten minä). Voi hyvinkin olla, ettei mies huomaa tai kertakaikkiaan vain tajua, että naiset flirttailevat, osoittavat kiinnostustaan ja käyvät jopa suoraan käsiksi - ihan suoraan sanottuna ei minullekaan lopulta täysin vieras ilmiö, enkä edes puhu mistään spurgujen aikapäiviä loppuunkäyttämästä kapakan Körssi-Kerttulista. Ensimmäisissä tapauksissa saattaa oikeasti ole kyse kolhiutuneesta itseluottamuksesta - muistan itsekin bloganneeni monet monituiset kerrat, kun joku vastaantullut nainen on hymyillyt, ja minä olen ilmeisen tosissani miettinyt, että taisikin olla vain inhosta kieroutunut irvistys - ja viimeksimainitussa tapauksessa siitä, että ne vähätkin positiiviset kokemukset suljetaan pois tilastollisesti merkityksettöminä yksittäistapauksina, mitä ne tietysti jossain määrin ovatkin. Omassa tapauksessani tiedän tasan tarkkaan, että olen ATM siksi, etten osaa käydä juurikaan ulkona (eikä minulla ole varaa) ja että silloin harvoinkin, kun kohtaan jonkun, niin onnistun olemaan niin estynyt, ettei mikään etene mihinkään muuhun kuin vain-kaveruuteen. Niitä asioitahan tässä pitäisi korjata eikä sitä, että tituleeraan itseäni humoristiseen sävyyn ATM:ksi - sehän on omalla tavallaan huumoria - itseironiaa - jonka jokainen ATM-aktivisti tietää, mutta josta kaikki muut vetävät hirveät pultit jostain käsittämättömästä syystä.
Vastaukset 21
Vanhimmat
itsetuntoa ole jos saa jatkuvasti pakkeja ja taustalla on lähes vain huonoja kokemuksia.
Teet vääriä päätelmiä siinäkin että useinhan just nuo naisen hymyt ja muut tulkitaan yleensä kiinnostuksesi epätoivoisena eikä vain tavallisena hymyinä.
Kyllä se vaan niin on ettei sitä huomiota saa vaikka sä laitat kaiken vaan huonon itsetunnon piikkiin mukamas.
Vaikka kuinka yrittäis itseä muokata ja mukautua niin pitäisi pystyä myös katsomaan missä vaiheessa se on tarpeetonta kun huomaa ettei se muuta mitään ja asiat eivät edisty silti.
Jos sulla hommat on toiminut niin älä kuvittele että kaikilla on samat vaivat.
Niin, onhan se hyvin mahdollista että kyse on siitä, ettei saa koskaan mitään huomiota. Olen itsekin ajatellut hyvin pitkään niin. Välillä kuitenkin tulee muistelleeksi jotain tilannetta menneisyydestä ja vasta sitten, vuosien päästä, tajuaa, että joku kiinnitti kuin kiinnittikin huomiota. Ilman Naista -sarjakuvan suosikkistrippini havainnollistaa: http://kvantti.tky.fi/in/7.shtml
En myöskään kai ole väittänyt kaikilla olevan samat vaivat, vai voitko osoittaa sen kohdan, niin voin korjata?
suoraan että muilla olisi samat vaivat mutta totesit yleisesti että itsetunto olisi taustalla kun ei huomaa tuota naisten kiinnostusta.
Vaikka joidenkin kohdalla varmaankin on noin ja ehkäpä myös ärsytyskynnys vuosien myötä kasvaa tunnistaa tuo kun takana on saatuja pakkeja joissa kiinnostusta on tulkittu väärin ettei enää sitten tunnista edes aitoa kiinnostusta kun ajattelee sen olevan vain oman ajattelun harhaa.
Sikäli siis nämä hommat varmaa toimii molempiin suuntiin ja yleinen sosiaalinen eristäytyminen ja myöskin vähäinen kanssakäynti vastakkaisen sukupuolen kanssa pahentaa ongelmaa. En usko kuitenkaan että kyse on itsetunnollinen vaan ettei just ole saanut sitä positiivista palautetta tässä asiassa että voisi luottaa asioihin.
Ajattelin tuossa aikaisemmin, kun elokuvista tuli puhe, että miksi en tosielämässä tunne yhtään sellaista miestä joka pitäisi samanlaisista elokuvista kuin minä. Vaikka exäni ovat olleet fiksuja miehiä, niin heidän elokuvamakunsa on ollut mainstreamia kun taas minä pidän mm. brittiläisestä realismista (Mike Leigh etc). Hetken aikaa kuvittelin löytäneeni vihdoin sielunkumppanin jonka kanssa voisi jakaa edes virtuaalifoorumilla elokuvajuttuja. Mutta nyt taas lässähti.
Lopettakaa hyvät ihmiset tuo oman napanöyhtänne penkominen. Te ette anna ihmisille edes mahdollisuutta nähdä teissä muissa puolia ja kiinnostua teistä, kun nostatte aina esiin tuon ATM-kortin!
Sielunkumppanin? Älähän nyt liioittele. Sinkut-foorumilla kirjoitan ensisijaisesti sinkkujutuista - en ole yrittämässä tehdä vaikutusta keneenkään.
Toisekseen, jos esimerkiksi sinä ehdit nähdä minussa jonkun puolen, niin mihin se katoaa kuin taikaiskusta, kun kirjoitan lyhyen lyhenteen, jonka voisi hyvin korvata vaikka ilmaisulla "naismaailmassa huonosti menestynyt mies"? Voin kuitenkin olla toiveikas, sillä olet lukenut aiemminkin alemman tason juttujani, ja ollut nytkin valmis unohtamaan ne heti, kun tuli puhe elokuvista!
avauksen
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=500000000000006&posting=22000000038092486
jälkeen en halua olla missään tekemisissä ATMien kanssa enkä kirjoittaa yhteenkään ATM-ketjuun. Tuo on _niin_ sairasta, että ymmärrykseni ei enää riitä. Yksikään ujo, hiljainen, introvertti jne jne mies ei saa minulta enää pisaraakaan empatiaa, kiitos Naisasialuuserin. Mieluummin alan harrastaa vaikka yhden yön juttuja "renttujen" kanssa sitten jos iskee tarve päästä jonkun lähelle.
Että kiitos vaan Naisasialuuserille. Ja JoonaJoonalle = Suurelle Isälle, ja heidän molempien kaikille sivupersoonilleen. Joihin sinä et tosin todennäköisesti kuulu, mutta nyt menee lapsi pesuveden mukana noiden idioottien takia.
Myönnän, että itsekin tekee mieli sitoutua ATM-deaktivismiin em. nimimerkkien takia. Se olisi kai muutenkin ihan terveellistä, mutta eipä huvita tulla samaistetuksi noiden eräiden joukkoon, vaikka Suomi24-identiteetillä ei niin väliä muuten olekaan. Oikeassa maailmassa pystyy ehkä väliaikaisesti huijaamaan olevansa jotain muuta(kin) kuin ujo ja introvertti.
saada, jotta voisi kaivaa googlella välimuistista tuon postauksen, koska ylläpitö on sen valitettavasti poistanut. Ihan vain jos tulee hinku trollaukseen, niin olisi vähän lisää materiaalia, koska tuo kuulostaa laatupostaukselta.
Täyttä asiaa. Minusta on muuten sääli, että poistit sen blogisi. Ymmärrän kyllä halun lopettaa siihen kirjoittamisen, mutta blogissa oli niin monta hyvää postausta, ja kommentiosastollakin oli monta hyvää keskustelua, että olisin ainakin itse iloinen jos sitä olisi edelleen mahdollista lukea jossain.
No, se blogi on ollutta ja mennyttä. Joulukuun 2007 loppuun asti minulla on kyllä kaikki merkinnät tallella, joten niistä voisi periaatteessa poimia paremmat ja julkaista uudelleen, mutta kommenttiketjuja ei kai voi enää pelastaa. Internet Archiven Wayback Machinea (http://www.archive.org/web/web.php) voinee yrittää, mutta ainakaan aiemmin sieltä ei ole löytynyt vuoden 2007 juttuja, jotka mielestäni olivat sitä parasta aikaa, ja jutut vähemmän teinipäiväkirjamaisia.
En nyt tiedä itsetunnon tarkkaa määritelmää, mutta sehän on eri asia kuin itsetuntemus. ATM:lla voi olla hyvinkin vahva itsetuntemus, mutta silti heikko itsetunto.
(Ainakin itse miellän eron siten, että itsetuntemus = tietää omat heikkoutensa ja vahvuutensa, tuntea itsensä, kun taas itsetunto = osata suhteuttaa heikkoutensa ja vahvuutensa realistisesti muuhun maailmaan, tietää, ettei ole muita parempi/huonompi)
Paljon mahdollista kyllä, että minulla on käsitteet sekaisin. Siltikin tuntumani on se, että itsetunto ja (perusteeton) itseluottamus sekoitetaan toisiinsa. Tietysti tämä kai tarkoittaa sitä, että teen ehkä saman virheen itsekin, mutta toisessa ääripäässä.
Eikö ihminen muuten voi olla muita parempi tai huonompi? Tai onhan yksikäsitteinen parhausjärjestys tietty vaikea laatia, mutta itse olen yrittänyt omaa itsetuntoani, mitä se sitten tarkoittaakaan, parannellessani pyrkinyt tottumaan ajatukseen, että olen aina huonompi (eli huonojen ja hyvien puolteni summa on pienempi kuin monien, monien muiden vastaavat summat) kuin moni muu, ja että sen kanssa nyt vaan on elettävä, ja että sen kanssa voi silti elää tyydyttävän elämän.
Kirjoitat: "Eikö ihminen muuten voi olla muita parempi tai huonompi?"
Ei voi. Ei minun mielestäni.
No, moni muu on toista mieltä jne, mutta juuri tässä on mielestäni avain siihen, mitä on hyvä itsetunto. Se on sitä, että tietää olevansa ihmisenä arvokas, aivan yhtä arvokas kuin jokaikinen muukin. Jos uskoo olevansa huonompi/parempi kuin muut, on heikko itsetunto.
Ajattelin halkoa tässä hiuksia, mutta minua häiritsee se, miten sosiaalidarwinistisiin ajatuksiin se minut johtaa. Koen kyllä olevani aidosti ominaisuuksiltani huonompi kuin melkein minun ikäiseni komea, naimisissa oleva kymmentä kieltä puhuva matematiikan professori, ja se on vain (epämiellyttävien) faktojen toteamista, mutta "arvokkuuteen ihmisenä" en ota, en halua ottaa enkä alunperin yrittänyt ottaa kantaa enkä oikeastaan siihenkään, onko hyvyysvertailussa järkeä. Tällaisena päivänä se on oikeastaan melko mautontakin. Teen sitä kuitenkin vain itselleni.
Juuri tätähän on palstalla toitotettu, kun hoetaan, että ATM:lla on vain huono itsetunto...
Koska et voi tietää kaikkia sen komean, naimisissa olevan jne miehen ominaisuuksia, et voi myöskään tietää, missä kaikissa ominaisuuksissa mitattuna sinä olet verrattomasti parempi. Mutta niitä ominaisuuksia on ja tämän asian tietäminen on sitä hyvää itsetuntoa.
Jos pitää itseään muita huonompana, välittää tämän asenteen myös muihin, ympärillään oleviin ihmisiin, mikä taas on omiaan karkoittamaan vastakkaisen sukupuolen edustajia.
"Mutta niitä ominaisuuksia on ja tämän asian tietäminen on sitä hyvää itsetuntoa."
Mistä sen voi tietää, onko niitä ominaisuuksia? Onhan mahdollista, että joku kertakaikkiaan on täydellinen (miltei täydellinen - täydellisyyteen ihmisessä en tietenkään usko), ettei tasapainottavia huonoja puolia ole?
Olen kyllä joskus saarnannut valistuneen itsepetoksen puolesta, ja teen sitä vieläkin. Se on vain päässyt unohtumaan. Joka tapauksessa tämä jossitteluni on myönnettävästi hieman akateemista, eikä sillä ole juurikaan tekemistä arjen ja kanssaihmisten enemmistön kanssa. Arjen itsetunnonrakentelussa saattaa kyllä tulla vastaan lisää ongelmia - jos ajattelen, että olen joissain asioissa jotakuta toista verrattomasti parempi, sorrun ylimielisyyden ja leuhkuuden syntiin. Pitäisi siis varoa kokemasta oloaan uhatuksi hyväominaisuuksisten ihmisten toimesta (voi apua millaista kieltä käytän). Sen olen kuitenkin havainnut miltei mahdottomaksi...
...joskaan sitä, siis olon uhatuksi kokemista, ei tapahdu kaikkien hyvien ominaisuuksien ihmisten kanssa. Tarkemmin sanottuna sitä ei (ainakaan nykyisin) tapahdu heidän kanssa, jotka eivät pelkää näyttää epätäydellisyyttään. Pitäisikö siis tästä lähtien suhtautua uhkaajiin (sanavalinta on jälleen hieman huono, sillä en usko kovinkaan monen tekevän sitä itse, vaan lähinnä oman mieleni tulkitsevan tilanteen niin) siten, että ajattelee heidän siinä vaan eheyttävän itsetuntoaan, ihan niin kuin minäkin tässä. Se tuntuu kyllä vähän viha- ja ylimieliseltä ajatukselta.
Valitan, että tämä meni taas itsestäni puhumiseksi (joo joo, itsekeskeinen paskiainen, tiedän), punainen lanka taisi kadota ja kaiken kukkuraksi tämä ei kuulu sinkkupalstalle. Mutta kun tätä tekstiä syntyi sen verran, etten viitsi tuhotakaan sitä, eikä sitä ilman ylläolevaa keskustelua viitsi missään itsetunto-palstallakaan julkaista.
Enkä muuten edes käyttänyt lyhennettä ATM!
Jos joku olisikin lähes täydellinen, niin kompensaation voi löytää siitä, että ihmisillä on niin erilaiset kriteerit arvioida muita. Eli maailmasta löytyy niitä ihmisiä, joille ominaisuus X on negatiivinen, vaikka se suurelle enemmistölle olisikin positiivinen. (Otetaan nyt esimerkiksi vaikkapa ekstroverttiys.) Lakkaa vertaamasta omalla skaalallasi ja ota käyttöön jonkun muun skaala, niin huomaat, että ero täydelliseen ihmiseen kaventuu huomattavasti.
"Pitäisikö siis tästä lähtien suhtautua uhkaajiin siten, että ajattelee heidän siinä vaan eheyttävän itsetuntoaan, ihan niin kuin minäkin tässä. Se tuntuu kyllä vähän viha- ja ylimieliseltä ajatukselta."
Miksi olisi ylimielistä ajatella, että "hei, tuo toinenhan on aivan kuten minäkin"? Että muut ihmiset ovat aivan yhtä epätäydellisiä kuin itse...
"Enkä muuten edes käyttänyt lyhennettä ATM!"
Hyvin tehty!
"Miksi olisi ylimielistä ajatella, että "hei, tuo toinenhan on aivan kuten minäkin"? Että muut ihmiset ovat aivan yhtä epätäydellisiä kuin itse..."
Jos mietin itsekseni toisen luetellessa saavutuksiaan, että tuo on _vain_ itsetunnon pönkitystä, tulen vähätelleeksi toisen saavutuksia, jotka saattavat olla kiistattomia. Tietysti saavutustensa luetteleminen on hiukkasen hälyttävä merkki, mutta voi olla, että uhatuksi tulleen mieli hieman värittää tilannetta.
Lisäksi, kun alan sitten mielessäni puolustautumaan ajattelemalla, että "no hyvä. teet sitten tärkeämpää ja parempaa työtä kuin minä, mutta olet varmaan huonompi paistamaan lättyjä", olen huono ihminen koska tieten tahtoen yritän nähdä toisessa jotain huonoa vaikuttaakseni itse hyvältä omissa silmissäni. (Lisäksi periaatteessa vähättelen edelleen toisen avuja vertaamalla niitä mahdollisesti arvottomampiin asioihin, mutta hyväksytään nyt aksioomaksi se, että skaalojen ääretön määrä tekee ansioiden yksikäsitteisen arvottamisen mahdottomaksi).
Ehkä olisi paras vain antautua pahuudelle ja antaa itselleen lupa arvottaa ansioita aina tilanteeseen sopivalla tavalla ja kuitata toisen ääneen lausutut itsetunnonrakentelut itsetunnonrakenteluina, kunhan vain muistaa leipäläven ummessa ja pitää huolta, ettei pakota toisia käymään läpi samaa "tuo taitaa vain pönkittää itsetuntoaan"-ajatusketjua :D
Siinäpä se, että kun on hyvä itsetunto, ei tarvita tuollaista ajatusketjua!
Kun toinen kertoo saavutuksiaan, voi olla aidosti iloinen hänen puolestaan, koska tietää olevansa yhtä hyvä eikä mitään vertailuja tarvitse tehdä.
Siinä vaiheessa, kun kertoilu menee kehumisen puolelle, voi olla iloinen huomatessaan, kuinka samanlaisia me kaikki ihmiset olemme: kaikki kaipaavat itseluottamuksen pönkitystä ja hyväksyntää toisiltaan. Tämä havainto puolestaan auttaa rakentamaan siltaa kahden ihmisen väliin, lisää molemminpuolista empatiaa ja ymmärrystä.
Siis silloin, kun on se hyvä itsetunto...
77777777777777777777777777
Siellä oikealla ylhäällä on "viestien esitystapa". Valitse siitä se reunimmaisin, porrasvaihtoehto, niin saat viestit näkyviin.