Näenkö sukulaislastani?

Ärsyttää kun sisareni mies määrää kaikki asiat.
Sisareni on äskettäin mennyt naimisiin.
Mies määräsi täysin istumapaikat häissä ja meidät(morsiamen sisarukset perheineen) laitettiin istumaan sivuhuoneeseen, josta tuskin näki
häätilaisuuden kulkua!
Ainoastaan äitimme sai istua siinä missä pitikin.
Olin niin hämmästynyt silloin, etten osannut raivostuakaan kuin vasta paljon myöhemmin.
Eikös morsiamen sisarusten pitäisi istua lähellä hääparia hääjuhlassa?
Kaiken kukkuraksi tämä aviopuoliso ei suvainnut että yksi vaimon veljenlapsista olisi päässyt
yhdeksi illaksi ja yöksi hoitoon heille.
Ei käy, oli vastaus.
Kuitenkin miehen oma suku on kaikki kaikessa,
tietysti kummitkin tulevat siltä puolelta.
Heillä on nyt siis pieni lapsi.
Pelkään etten saa kontaktia sisaren lapseeni,
tuntuu ettei minua kutsuta sinne lasta katsomaan.
Jos on jokin pakollinen juhla, niin sitten.
Olen vain tottunut olemaan tätinä ja luomaan
hyvät suhteet sukulaislapsiin jo vauvaiästä
saakka.
Selvästi sisareni on kovan komennon alla,
en ole pystynyt hänelle kertomaan mieli-
piteitäni.
Miten puoliso voi määrätä kaiken ja toisen sukua
melkein halveksien?
En viitsi edes kertoa millä alalla sisareni
puoliso työskentelee.. menee liian pahaksi.
91019
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Minun oma siskoni on kauhea narsisti. No hänpä hankkiutui diakoniksi! Huhheijaa vaan.

Äänestä
  • on painajaisia,he ei jätä rauhaan,vaikka miten sanos ettei kiinnosta.

    Äänestä

  • kiduttajia kirjoitti:

    on painajaisia,he ei jätä rauhaan,vaikka miten sanos ettei kiinnosta.

    narsismi on nii-in last season

    Äänestä

dominoiva ihminen? Sinähän mäkätät netissä, hää-istumapaikkojenkin huonoudesta.

En minäkään kutsuisi tuollaista pienen lapsen vaikutus alueelle vapaaehtoisesti.

Äänestä
  • Meitä on useampi sisarus, kyse ei ole vain minun
    mielipiteestä. Olen useammissa häissä sentään ollut ja nähnyt konkreettisesti että lähin suku
    istuu koko lailla lähellä hääparia.
    Niin se vaan on.
    Olen muiden sisarusten lapsillekin täti,
    enkä dominoi ketään. Taitaa tuo sana jotenkin
    koskettaa, kun pitää vängätä.
    Olemme koko suku keskustelleet näistä asioista.

    Äänestä

johon sinä et enää läheisesti kuulu. Puutut nyt sellaisiin asioihin, jotka eivät sinulle kuulu. Häiden istumajärjestys voi olla mikä tahansa, sen päättävät muut kuin häävieraat.

Olen neljän lapsen äiti ja ymmärrän hyvin, että joku ei ota yökylään vierasta lasta. Ihan normaalia. Miksi sinun pitäisi luoda jokin speciaali suhde siskosi lapseen, eikö riitä, että olet täti. Lapsi on siskosi ja hänen miehen, ei sinun.

Rauhotu hyvä ihminen ja elä omaa elämää!

Äänestä
  • Sisaren lapset voivat olla tärkeitä ja läheistä
    sukua. Muiden sisarusten lapset ovat tärkeitä
    ja samoin olen tärkeä heille.
    Ja edelleen, sisareni on hyvin tärkeä lapselleni
    (ja on kummi).
    Tämän kaavan mukaan minun pitäisi siis häätää
    sisko pois lapseni elämästä?
    En puutu asioihin heidän asioihin, mainitsin
    vain tuon istumajärjestyksen.
    Me morsiamen sisarukset todella olimme aivan
    sivussa hääohjelman seuraamisen suhteen.
    Emme olleet siis samassa salissa.
    Ja se hoitojuttu: tämä lapsi olisi tarvinnut
    paikkaa missä olla pakottavan tilanteen edessä
    koska toista vanhempaa
    ei enää ole ja tämä kyseinen sisar on aina
    halunnut auttaa.
    Nyt se estettiin.
    Jos olisi ollut toisinpäin, niin että sisareni
    miehen veljen lapset olisivat tarvinneet hoito-
    apua ja sisareni olisi kieltänyt lasten tulon taloon, olisi tullut aikamoinen sota!
    En tosiaan puutu heidän elämäänsä, olisin
    halunnut siis luoda hyvän suhteen tähän
    pienokaiseen.
    Saa nähdä.

    Äänestä

  • Sisaren lapset voivat .. kirjoitti:

    Sisaren lapset voivat olla tärkeitä ja läheistä

    "...
    Ja se hoitojuttu: tämä lapsi olisi tarvinnut
    paikkaa missä olla pakottavan tilanteen edessä
    koska toista vanhempaa
    ei enää ole ja tämä kyseinen sisar on aina
    halunnut auttaa...."

    miksi sinä et hoitanut lasta? elämäntilanteet ja mielipiteet muuttuu, vaikka joskus olisi tarjonnut apua ei se välttämättä tarkoita että on seuraavat 20 vuotta käytettävissä aina tarvittaessa....

    "...Jos olisi ollut toisinpäin, niin että sisareni
    miehen veljen lapset olisivat tarvinneet hoito-
    apua ja sisareni olisi kieltänyt lasten tulon taloon, olisi tullut aikamoinen sota! ..."

    ja tämän tiedät mistä??? onko kyseessä fakta vai sinun kuvitelmasi??

    Äänestä

  • Sisaren lapset voivat .. kirjoitti:

    Sisaren lapset voivat olla tärkeitä ja läheistä
    sukua. Muiden sisarusten lapset ovat tärkeitä
    ja samoin olen tärkeä heille.
    Ja edelleen, sisareni on hyvin tärkeä lapselleni
    (ja on kummi).
    Tämän kaavan mukaan minun pitäisi siis häätää
    sisko pois lapseni elämästä?
    En puutu asioihin heidän asioihin, mainitsin
    vain tuon istumajärjestyksen.
    Me morsiamen sisarukset todella olimme aivan
    sivussa hääohjelman seuraamisen suhteen.
    Emme olleet siis samassa salissa.
    Ja se hoitojuttu: tämä lapsi olisi tarvinnut
    paikkaa missä olla pakottavan tilanteen edessä
    koska toista vanhempaa
    ei enää ole ja tämä kyseinen sisar on aina
    halunnut auttaa.
    Nyt se estettiin.
    Jos olisi ollut toisinpäin, niin että sisareni
    miehen veljen lapset olisivat tarvinneet hoito-
    apua ja sisareni olisi kieltänyt lasten tulon taloon, olisi tullut aikamoinen sota!
    En tosiaan puutu heidän elämäänsä, olisin
    halunnut siis luoda hyvän suhteen tähän
    pienokaiseen.
    Saa nähdä.

    ... "Tämän kaavan mukaan minun pitäisi siis häätää
    sisko pois lapseni elämästä?"
    Ei sinun pidä häätää, jos et halua. Tee niin kuin itse lastesi kohdalla parhaaksi näet. Jos siskosi ja hänen miehensä haluavat "vähemmän kiinteän" suhteen lapsensa ja sukulaisten kanssa, se on heidän asiansa, ei sinun.

    "...tämä lapsi olisi tarvinnut
    paikkaa missä olla pakottavan tilanteen edessä..."

    Se on kuule nyt vaan niin, että siskosi ja hänen miehensä päättävät itse, koska ottavat yökylään hoitolapsia. Mielestäni he ovat itsetunnoltaan terveitä pystyessään kieltäytymään, vaikka tunteisiin vetoajia näyttää suvusta löytyvän.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Dominoiva ihminen, joka.. kirjoitti:

Ärsyttää kun sisareni mies määrää kaikki asiat.
Sisareni on äskettäin mennyt naimisiin.
Mies määräsi täysin istumapaikat häissä ja meidät(morsiamen sisarukset perheineen) laitettiin istumaan sivuhuoneeseen, josta tuskin näki
häätilaisuuden kulkua!
Ainoastaan äitimme sai istua siinä missä pitikin.
Olin niin hämmästynyt silloin, etten osannut raivostuakaan kuin vasta paljon myöhemmin.
Eikös morsiamen sisarusten pitäisi istua lähellä hääparia hääjuhlassa?
Kaiken kukkuraksi tämä aviopuoliso ei suvainnut että yksi vaimon veljenlapsista olisi päässyt
yhdeksi illaksi ja yöksi hoitoon heille.
Ei käy, oli vastaus.
Kuitenkin miehen oma suku on kaikki kaikessa,
tietysti kummitkin tulevat siltä puolelta.
Heillä on nyt siis pieni lapsi.
Pelkään etten saa kontaktia sisaren lapseeni,
tuntuu ettei minua kutsuta sinne lasta katsomaan.
Jos on jokin pakollinen juhla, niin sitten.
Olen vain tottunut olemaan tätinä ja luomaan
hyvät suhteet sukulaislapsiin jo vauvaiästä
saakka.
Selvästi sisareni on kovan komennon alla,
en ole pystynyt hänelle kertomaan mieli-
piteitäni.
Miten puoliso voi määrätä kaiken ja toisen sukua
melkein halveksien?
En viitsi edes kertoa millä alalla sisareni
puoliso työskentelee.. menee liian pahaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu