Ol playa

Ol Playa on kyllä tosi mahtava tyyppi.
Aina kun luen näitä ihmissuhde-hässäkkä-juttuja niin hän kyllä puhuu niin hyvin ja kauniisti asioista.
Itsekin sain apua n.puoli vuotta sitten nimenomaan hänen sanoistaan.
Tosi mahtava tyyppi!!Muutkin ovat varmaan panneet merkille,vai mitä?
T.kiitollinen ystävällisyydestä ja välittämisestä
2357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Luin viestisi ja se veti kyllä nöyräksi. Ilo kuulla, että joku on saanut rohkaisua viesteistäni tai jopa ihan apua! En voi kuitenkaan ottaa kunniaa itselleni, sillä juttuni ovat suurelta osin muiden, usein ammattiauttajien teksteistä lainattu tai pohdintaa, jotka pohjaavat niihin.

Aloitin kirjoittelun juuri tuolloin puoli vuotta sitten, koska itse olen purjehtinut avioliiton satamaan viimein ja tämä palsta alkoi kiinnostaa. Parisuhdetta käsittelevään aineistoon kirjallisuuden ja luentojen muodossa olen ehtinyt tutustua jo kymmenen vuoden ajan ja seurustelussa saanut jonkinmoista kokemusta parisuhteiden hankaluuksista, karikoista ja aavikoistakin. Nyt sitten saan vielä osani avioliiton auvoisesta ja haastavasta onnesta ja haasteista.

Öhkömönkkärin kommenttia lukemaan aloittaessani ajattelin, että jokohan minua taas kritisoidaan "saarnaamisesta". Toki kritisoidakin pitää! Myönnän, että joskus sanani ovat pisteliäitäkin, ja niitä voi myös tulkita väärin niin, että ne satuttavat. Se ei ole kuitenkaan tarkoitus. Motiivini ovat kuitenkin yleensä auttamishaluisia. Olen näet surullinen nykyajan erotrendeistä ja onnettomista ihmissuhteista. Olen kuitenkin vain tämmöinen vaatimaton keittiöpsykologi, joten mieluummin kannattaa turvautua ammattiauttajiin kuin minun, nettikirjoittelijan, neuvoihin.

Äänestä
  • Myös minä , (eräs palstan lukija), olen saanut paljon terveellistä mietittävää ja pohdittavaa nimimerkki "Ol playa" kommenteista ja kirjoituksista. Yleensä luen ne tarkkaan ja olen ilahtunut aina kun bongaan hänen kommenttinsa.
    Teksti usein loppuun saakka mietittyä ja sisältää kiinnostavia näkökulmia käsiteltävänä olevaan asiaan tai aihepiiriin. Eli kiitos täältä ko. kirjoittajalle.

    Terveisin tyytyväinen lukija.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


öhkömönkkäri kirjoitti:

Ol Playa on kyllä tosi mahtava tyyppi.
Aina kun luen näitä ihmissuhde-hässäkkä-juttuja niin hän kyllä puhuu niin hyvin ja kauniisti asioista.
Itsekin sain apua n.puoli vuotta sitten nimenomaan hänen sanoistaan.
Tosi mahtava tyyppi!!Muutkin ovat varmaan panneet merkille,vai mitä?
T.kiitollinen ystävällisyydestä ja välittämisestä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu