Tyypillistä

Elän suhteessa ihan mukavan naisen kanssa. Ja tässä tapauksessa mukava tarkoittaa sitä, ettei naisessa ole oikein makua ja väriä , eikä hän heilauta minua suuntaan eikä toiseenkaan. Seksi oli alussa hyvää, mutta eihän se pitkälti sekään maistu kun kemiaa ei ole välillämme. Eihän sen toisen kosketus tunnu oikein miltään kun ei tätä rakasta.

Kuitenkin tyttöystäväni haluaa jäädä suhteeseen. Itkee jos mainitsen jotain suhteen tilasta. Välillä kummastelen miksi. Me emme ole samalla aaltopituudella missään asiassa, enkä usko että tulemme olemaan. Parisuhdeterapiat tai keskustelutkaan tuskin auttavat jos kaksi ihmistä eivät kerta kaikkiaan sovi toisilleen.

Ottaa päähän, että aluksi lähdin tähän suhteeseen. Tunnen olevani todella kurja ihminen, koska en jaksa olla hänen kanssaan. Toisen kautta mietin, että miksi toisten on niin vaikea päästää irti suhteesta, joka todellakaan ei ole mikään vuosisadan rakkaustarina. Onko yksinäisyyden pelko niin vahva?
6641
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Psykopaatit ovat kyvyttömiä rakastamaan.

Äänestä
  • ...olen kai psykopaatti kun en ole kyvykäs rakastamaan ketä tahansa. Rakastun todella harvoin, kerran neljännesvuosisadassa.

    p.s. kannattaa toki heitellä tuommoisia vihjauksia, joku voi ottaa sen kunnianloukkauksena. Mut mikäs siinä, jos on varaa tuhlata rahojaan.

    Äänestä

olen vain nainen.
Tod.näköisesti tyttöystäväsi on se rakastuneempi puoliso.
Itse en kanssa tiennyt alusta asti haluanko tämän miehen vai enkö, mutta aloin idioottina silti suhteen.
Kun toisessa on paljon hyvää ja toivoin/toivon, että suhde muuttuu ja alan tuntea intohimoa häntä kohtaan.

Äänestä
  • vaikea sanoa. Välillä mietityttää, onko tyttöystäväni edes mitenkään rakastunut muhun. Luulen, että enemmänkin vahvasti kiintynyt. Kai musta on tullut niin vahva osa hänen arkista rutiiniaan, että siitä on vaikea luopua ja joutua vähän niin kuin tyhjän päälle.

    Äänestä

Todennäköisesti hän kokee nuo asiat juuri toisinpäin - kokee, että olette samalla aaltopituudella, että sovit hänelle jne. Oletko miettinyt hänen näkökantaansa asioihin? Tai oletko miettinyt sitä, miksi sinusta ei tunnu miltään? Miksi lähteä alunperin suhteeseen, jos se ei tunnu miltään? Antaa "turhia" lupauksia ja saada toinen rakastumaan. En ymmärrä.

Oletko kertonut tuntemuksistasi hänelle? Että et tunne mitään, seksi ei maistu, eikä koko hommassa ole mitään järkeä mielestäsi? Parisuhdeterapioissa tai keskusteluissa ei välttämättä ole mitään tarkoitusta pyrkiä säilyttämään väkisin jo kuollut suhde. Jos ette pysty keskustelemaan asiasta kaksin, on se kolmannen osapuolen läsnäollessa ehkä helpompaa.

Äänestä
  • Niinkuin edellinen sanoi, tyttöystävä kokee varmaan asian erillätavalla, hän on sinuun rakastunut sinä et häneen.
    Sinun tilanteessasi parempi on vain reilusti erota jos et näe mahdollisena että ajan myötä tunteesi muuttuisivat tai että ihmisenä vain olet ei niin tuntevaa tyyppiä.
    Siis anna tyttöystäväsi käydä surunsa lävitse ja sen jälkeen löytää joku joka rakastaa häntä oikeasti. Älä ole liian itserakas, kyllä sydänsuruista normaali ihminen selviää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


valitusta.. kirjoitti:

Elän suhteessa ihan mukavan naisen kanssa. Ja tässä tapauksessa mukava tarkoittaa sitä, ettei naisessa ole oikein makua ja väriä , eikä hän heilauta minua suuntaan eikä toiseenkaan. Seksi oli alussa hyvää, mutta eihän se pitkälti sekään maistu kun kemiaa ei ole välillämme. Eihän sen toisen kosketus tunnu oikein miltään kun ei tätä rakasta.

Kuitenkin tyttöystäväni haluaa jäädä suhteeseen. Itkee jos mainitsen jotain suhteen tilasta. Välillä kummastelen miksi. Me emme ole samalla aaltopituudella missään asiassa, enkä usko että tulemme olemaan. Parisuhdeterapiat tai keskustelutkaan tuskin auttavat jos kaksi ihmistä eivät kerta kaikkiaan sovi toisilleen.

Ottaa päähän, että aluksi lähdin tähän suhteeseen. Tunnen olevani todella kurja ihminen, koska en jaksa olla hänen kanssaan. Toisen kautta mietin, että miksi toisten on niin vaikea päästää irti suhteesta, joka todellakaan ei ole mikään vuosisadan rakkaustarina. Onko yksinäisyyden pelko niin vahva?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu