-Tälle ei löydy inhimillistä selitystä, sanoi Matti Vanhanen Kauhajoella tapahtuneesta kouluverilöylystä.
Kyllä sille löytyy aika inhimillinen selitys, nimittäin yhteiskunnan amerikkalaistaminen eli uusliberalistaminen.
Uusliberalismissa vastuu ihmisten hyvinvoinnista annetaan markkinoille. Markkinat taas ovat täysin moraaliton abstrakti instituutio, jota ohjaa pelkkä ahneus ja omaneduntavoittelu. Valtio ei saa kantaa tai ottaa mitään vastuuta kansalaisista, se olisi markkinavoimien "parantavaan" vaikutukseen puuttumista ja eräänlaisen luonnonlain kumoamista. Valtio jättää ihmiset heitteille oman onnensa nojaan. Tylyys yhteiskunnassa kasvaa suorassa suhteessa uusliberalisointiin. Tylyys ja ihmisten heitteillejättö omatunnottomien markkinoiden armoille luo rikollisuutta ja terrorismia, siitä on Amerikka, josta koko uusliberalistinen paska tulee, hyvänä esimerkkinä. Suomeakin on salaa uusliberalisoitu rankasti kahdeksankymmentäluvun puolestavälistä lähtien, ja nyt alakavat seuraukset näkyä.
Valtion passiivisuus hyvinvoinnista koskee tietysti ainoastaan kansalaisia, yrityksistä valtio kyllä huolehtii, varsinkin pankeista. Lapsenvahti valtio rientää heti hätään kun pankki on menossa konkurssiin. Mutta yksittäisten kansalaisten hyvinvointiin valtio ei saa puuttua, se olisi sosialismia ja markkinavoimien "parantavan" vaikutuksen kumoamista.
Lisää vaan, poliitikot, uusliberalismia yhteiskuntaan ja eiköhän terrorismi lopu! Ja jos ei lopu, niin voidaanhan tietysti lisätä kansalisten valvontaa ja uusliberalistista kulttuurivallankumousta eli aivopesua.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.