PEKKA ja MATTI yhteydessä toisiinsa

Tutkinnanjohtaja:
Matti ja Pekka-Eric ovat olleet yhteyksissä
24.9.2008 18:40

Kauhajoen ammuskeluiden tutkinnanjohtajan mukaan on todennäköistä, että Kauhajoen ja Jokelan kouluampujat ovat olleet yhteyksissä.

Kauhajoen ampuja osti aseensa Jokelasta.

Lisää aiheesta hetken kuluttua.
1479
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

No ainakin Matti oli Pekka-Ericin täydellinen kopio - tai ainakin melkein. Vähän paremmin hän osasi hoitaa hommansa. No Pekan virheistähän nyt oli hyvä ottaa oppia ja tehdä itse paremmin perässä. Mutta kaikki meni samalla tavalla ja Matti jopa kuoli samalla tavalla, kuin Pekka.

Mutta jos Pekka-Eric ja Matti olivat yhteyksissä, niin tästä voisi olettaa, että tällaisia juuri samankaltaisia iskuja on tulossa vielä monia. Jostain olen kuullut huhuja, että Matilla olisi monta muuta kaveria, jotka myös ovat suunnitelleet tällaista iskua... Tai jotakin sen suuntaista. Tämähän ei siis ollut satavarma tieto. Mutta jos olisi niin, että Matilla (ja luultavasti Pekkakin heidät olisi tuntenut) olisi monta muuta kaveria, jotka suunnittelevat samanlaista iskua, niin ei kyllä kauaa kestä, kun taas tapahtuu uusi joukkomurha, joka on täysin Pekka-Ericin ja Matin iskujen kopio. Ja se olisi myös aika paha, jos he kaikki älyäisivät tehdä iskun samaan aikaan, mutta eri paikkakunnilla. Ainakin itse aloin miettimään tässä kerran, että miksei joku tee sellaista iskua, että kerää jonkinlaisen porukan, joista kaikki asuvat eri puolilla Suomea. Sitten jossain vaiheessa hyökättäisiin mahdollisimman moneen kouluun yhtäaikaa.

No jaa, en tiedä, tämä on tällaista väsyneen ihmisen ihme pohdintaa ja tekstikin varmaan loisti selkeydellään... :) Mutta varuillaan kannattaa olla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Niitä tulee lisää! kirjoitti:

Tutkinnanjohtaja:
Matti ja Pekka-Eric ovat olleet yhteyksissä
24.9.2008 18:40

Kauhajoen ammuskeluiden tutkinnanjohtajan mukaan on todennäköistä, että Kauhajoen ja Jokelan kouluampujat ovat olleet yhteyksissä.

Kauhajoen ampuja osti aseensa Jokelasta.

Lisää aiheesta hetken kuluttua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu