Kertokaapa te viisaammat mitä eroa on wavetable-synteesilla ja sämplerillä? Samplejahan wavetable-synteesissäkin käytetään. Muinaisessa Sound Blaster Awe32:ssa oli omat softatkin siihen että voi napata jostain äänen pätkiä ja laittaa oman soitinkirjaston.
En oikein saanut selvyyttä asiaan googlattuani aikani..
En oikein saanut selvyyttä asiaan googlattuani aikani..
Vastaukset 4
Vanhimmat
Silloin, kun äänikortit aikoinaan PC:een tulivat, oli muisti kallista. Soittimia on monta, ja jokaisen luonnollinen ääni olisi vaatinut paljon muistitilaa. Jolloin kortti olisi tullut kalliiksi. Niinpä äänet tehtiin synteettisesti ohjelmanpätkällä, jolloin muistia säästyi. Äänen laatu ei tietenkään ollut kummoinen.
Muistin hintojen laskettua alettiin säilöä aitoja soitinääniä muistipiireille Wav-muodossa, jonka PC sitten toisti. Tätä kutsutaan Wavetable-synteesiksi. Äänen laatu parani näin huomattavasti. Tosin on edelleenkin soittimia, joita on vaikeata jäljitellä vain näyte ottamalla, esim. sooloviulu.
Sampleriksi kutsutaan laiteistoa ja ohjelmaa, jolla tällainen äänitys tehdään.
Wavetable synteesissä ääni on leikattu pieniin paloihin joita sitten soitetaan peräkkäin ja muodostuu soittimelle tyypillinen ääni. Näitä peräkkäisiä ns. single cycle waveformeja on esim Concrete FX.n Cubicissa 64 peräkkäin. Erilaisten wavepalasten peräkkäin soitosta syntyy kullekin soittimelle tyypillinen ääni.
Wavetableen voi laittaa soimaan myös ihan tavallisia sini- kantti- saha- ym. aaltoja mutta näitä ei kannata laittaa peräkkäin monta, vaan yksi riittää koska nehän kuulostavat kaikki samalta. Eli jos käyttää näitä yksittäisia sini- ym. aaltoja Cubic toimii tavallisena subtraktiivisena syntetisaattorina.
Kutakin 64.stä palasesta voi manipuloida yksilöllisesti, järjestystä voi vaihtaa tai sekoittaa eri soittimien aaltomuotoja keskenään ja saadaan uudenlaisia ääniä.
En siis oikein nyt tajunnut sitä varsinaista eroa...
Jostain muuten luin että Sound Blaster Awe 32 kun mainostettiin aikoinaan wavetable-korttina niin se ei sitä kuitenkaan ollut vaan se oli ihan oikea sampleri.
Eli siis kysymys kerrattuna, miten samplien käyttö eroaa sämplerissä ja wavetablesyntikassa?
Kyllähän niillä jotain eroa kumminkin lienee vaikka molemmissa sämplejä käytetäänkin.
Miksi pitäisi luokitella Windowsin DirectX ohjelmallinen syntikka, sample playback syntikka vai wavetablesyntikka? Tuohan ei perustu lainkaan rautaan vaan ohjelmallisuuteen, tuota siis voidaan käyttää myös laitteissa joissa ei varsinaista synapiiriä ole ollenkaan vaan toistaa kaiken waveina, mp3:na jne. ja monissa "äänikorteissa" ei nykyään enää mitään synapiiriä olekaan.
Kuva ehkä selventää asiaa, linkissä toinen kuva ylhäältä käsin. Wavetable synteesissä ääni on pilkottu kuvan kaltaisiin osiin jotka ajallisesti saattavat kestää vaikka alle sadasosasekunnin. Näitä käppyröitä pistetään wavetablessa peräkkäin yhdestä useampaan, sopiva määrä että kuulostaa hyvältä.
Tavallisessa sämpläyksessähän soitetaan jopa useita sekunteja kestävä ääni yhtä soittoa. Wavetable ääntä taas voi sekoittaa ja pilkkoa miten huvittaa.
ÄÄnikorteissa ei nykyään synapiirejä ole kun saatavilla on hienoja syna-, sämpleri- jne. ohjelmia. Koneella voi olla vaikka tuhat erilaista synaa ohjelmana joten miksi tyytyä yhteen
http://images.google.fi/imgres?imgurl=http://www.mobileer.com/images/wavetable_editor_fullscreen_sc.png&imgrefurl=http://www.mobileer.com/products/editor.html&h=787&w=924&sz=69&hl=fi&start=13&usg=__tEtD-HfLIsOw-ceWHov_M2dhpYw=&tbnid=JVdWtzVsOfh-dM:&tbnh=125&tbnw=147&prev=/images?q=wavetable&gbv=2&hl=fi&client=firefox-a&rls=org.mozilla:fi:official&sa=G