Eräs kamuni sanoi että sen ainejärjestön porukassa missä olen, monet tutustuvat porukan kautta opiskelijoihin täällä Yliopistossa. Eli pitäisi käydä ja olla monia kertoja viikossa porukassa ja sen riennoissa tutustuakseen muihin. Itse en koskaan ole ajatellut asiaa tällä tavoin. Oon myöskin pari kaveria löytäny sitä kautta että oon heidät pari kertaa nähny tai tavannu yksinään, erotettuna porukassa eikä tässä mitään porukoita ole tarvittu taustalta ? Tutustuuko ihmiset muka yleisestikin näin: hengataan samassa porukassa ja sitten aletaan hengaamaan muutaman tai yhden ihmisen kanssa jonka seurassa viihtyy ?
Vai onko tää enemmän paikallinen ilmiö, liittyneenä tähän ainejärjestöön jossa oon ?
En mä ymmärrä miks pitäis sitä porukkaa ottaa siihen mukaan. Mä ajattelen porukassakin niitä ihmisiä yksilöinä. Miksi minä tai joku muu ei vois alkaa pitään kahdenkeskistä yhteyttä toiseen ihmiseen jonka on kerran tai pari nähny jossain porukassa ja on viihtyny, miks siinä pitää olla sitä porukassa hengailua takana kymmeniä kertoja tai jotain vastaavaa ?
Kaveri sanoi että vaikka oon morjestellu muita, ollu utelias, menny yksittäisille ihmisille jutteleen jne ollu aktiivinen niin muille olen edelleen porukassa vieras. Ja että se mitä tulkittin kylmyydeksi/välinpitämättömyydeksi minua kohtaan ei itse asiassa ollut sitä.
Tässä porukassa on jonkin verran sellaista puhetapaa jota kaikki käyttää, mutta jota en itse koe sellaiseksi mitä haluaisin käyttää. Haluan olla oma itseni ja yleensä puhun sillai miten oon tottunu enkä ala matkiin muita. Minun näkövinkkelistä ehkä tämä porukka on enemmän sellainen lauma, jossa kaikki muuntautuvat sen yhteisen vuorovaikutuksen ja kommunikointitavan suuntaan paljonkin.
Niin kyllä noi ihmiset on ihan mukavia silti. En kyllä jaksa silti olla aktiivinen, jos muut suhtautuvat niin passiivisesti. Lisäksi on jotenkin hassua ja kohtuutontakin että pitäisi alituisesti rampata yhteisissä riennoissa että mut alkaisi pitää mua tuttuna, ei mulla välttämättä oo aikaa ihan joka päivä sellaiseen, vaikka hauskaa välillä onkin.
Vai onko tää enemmän paikallinen ilmiö, liittyneenä tähän ainejärjestöön jossa oon ?
En mä ymmärrä miks pitäis sitä porukkaa ottaa siihen mukaan. Mä ajattelen porukassakin niitä ihmisiä yksilöinä. Miksi minä tai joku muu ei vois alkaa pitään kahdenkeskistä yhteyttä toiseen ihmiseen jonka on kerran tai pari nähny jossain porukassa ja on viihtyny, miks siinä pitää olla sitä porukassa hengailua takana kymmeniä kertoja tai jotain vastaavaa ?
Kaveri sanoi että vaikka oon morjestellu muita, ollu utelias, menny yksittäisille ihmisille jutteleen jne ollu aktiivinen niin muille olen edelleen porukassa vieras. Ja että se mitä tulkittin kylmyydeksi/välinpitämättömyydeksi minua kohtaan ei itse asiassa ollut sitä.
Tässä porukassa on jonkin verran sellaista puhetapaa jota kaikki käyttää, mutta jota en itse koe sellaiseksi mitä haluaisin käyttää. Haluan olla oma itseni ja yleensä puhun sillai miten oon tottunu enkä ala matkiin muita. Minun näkövinkkelistä ehkä tämä porukka on enemmän sellainen lauma, jossa kaikki muuntautuvat sen yhteisen vuorovaikutuksen ja kommunikointitavan suuntaan paljonkin.
Niin kyllä noi ihmiset on ihan mukavia silti. En kyllä jaksa silti olla aktiivinen, jos muut suhtautuvat niin passiivisesti. Lisäksi on jotenkin hassua ja kohtuutontakin että pitäisi alituisesti rampata yhteisissä riennoissa että mut alkaisi pitää mua tuttuna, ei mulla välttämättä oo aikaa ihan joka päivä sellaiseen, vaikka hauskaa välillä onkin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Niin tarkoitin että muutaman ihmisen oon sillai tavannu ja tutustunutkin että ollaan vaan nähty jossain, kumpikin yksinään, eikä missään porukassa. Jotkut taas jossain porukassa, mutta ehkä vaan kerran tai kaksi, eikä oo tarvittu mitään kymmeniä kertoja hengaamista samassa lössissä.
Niin ja monesti mullon tapana jos jonkun ihmisen oon nähny ja jutellu pysäyttää jossain yliopistoalueella ja jutella jonkin aikaa. Mut en sitäkään jaksa jos ihmiset ei osoita vastaavaa oma-aloitteisuutta juttelun suhteen myöhemmin sillä tai jollain muulla tavalla.
Monta kertaa on vaikuttanu että täällä ois kun jossain yläasteella: joko oot sisäpiirissä tai et oo ja jos et oo nii oot pelkkää ilmaa muille. Jos et oo sisäpiirissä nii et sitten saa juuri huomiota muilta: katsekontaktia, uteliaisuutta, oma-aloitteista keskustelua ym:ta. Monesti ärsyttää kun ihmiset ei ees katso muhun päin. Ehkä enää en niin jaksa piitata, vaan kohtelen samaa ihmistä myös kuin ilmaa.
Ihmiset ovat erilaisia, ja varsinkin sosiaalisissa kuvioissa todella moni asia tapahtuu täysin tiedostamatta. Taidat olla niitä, jotka viihtyvät parhaiten kahden kesken tai pienessä porukassa - itsekin olen sellainen.
Toisen ääripään ihmistyyppiä edustavat laumasielut, joille johonkin laumaan tai sisäpiiriin kuuluminen on lähes elintärkeää. Ryhmään muodostuu tietyt normit, joista kukaan ei ryhmähengen nimessä poikkea - vaikka sisimmässään olisikin vähän eri mieltä. Ja sitten sisäpiiriläiset ovat kaverihierarkiassa ihan omaa luokkaansa. Tarvitaan aika erityinen henkilökemia, jotta sisäpiiriläisten välinen yhteenkuuluvuuden tunne korvautuu.
Käytännössä yhteisölle paljon aikaa uhraavat laumasielut muodostavat ainejärjestöjen rungon, ja pienemmässä porukassa viihtyvät etsivät muuta tekemistä kun eivät oikein sopeudu laumasielujen seuraan. Näin siis ainejärjestöissä törmää useammin tutustumisen kannalta vääräntyyppisiin ihmisiin kuin periaatteessa pitäisi.
Tässä nyt jotakin analyysiä aihepiiriin liittyen, toivottavasti sait tästä jotakin irti.
Olen samaa mieltä kuin edellinen kirjoittaja, että ole rohkeasti vaan oma itsesi ja vaali henkilökohtaisia ystävyyssuhteitasi, jos se tuntuu sinusta hyvältä! Itsekään en ole ns. laumasielu, en välitä siitä että mitä joku tietty ihmisryhmä minusta ajattelee. Kahdenkeskisistä tapaamisista ja ystävyyssuhteista saa hyvin paljon irti! Eli porukkaan kuuluminen ei tosiaankaan ole mikään "pakko". Olen sitä mieltä että aito ystävyyssuhde on muutenkin aina kahden ihmisen välinen, niitä isompia porukoita muodostuu sitten jos on muodostuakseen.