haluaisin kuunnella tuon sinfonian mutta miten kovaa sen uskaltaa kuunnella ilman pelkoa kaiuttimien särkymisestä? kaiuttimet on siis amphion argon 2 ja vahvistin musical fidelity a3.2 (100W).
1812 overture
uskaltaako kuunnella?
5403
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos valmistajan vahvistinsuositus yltää 200 wattiin saakka ( http://www.amphion.fi/index.php?sivu=5 ), et varmaankaan saa ämyreitä hajalle 100 watin vahvistimella, millään volyymiasetuksella. Vahvistimesta loppuu teho kesken.
Juhla-alkusoitto EI muuten ole sinfonia.
tarkoitatko nyt sitä vuoden 1979 äänitystä mitä ei ole kompressoitu lainkaan? useimmat äänitykset kyseisestä kompositiostahan on täysin turvallisia millä tahansa äänentoisto systeemillä paitsi tämä edellä mainittu jolla kyllä saat argoneista joko kartiot sijoiltaan tai diskantit pimeäksi jos meinaat tavoitella oikean konsertin dynamiikkaa.
jos siis kyseessä 1979 versio kannattaa eka varovasti kuunnella ne tykinlaukaukset maltillisilla voimakkuuksilla ja seurata millon vahvistin alkaa leikkaamaan ja pikkuhiljaa lisätä voimakkuutta kunnes särö alkaa olla jo vähän korvin kuultavissa (=pahapaha asia)
Nimimerkin 1812 viestissä oli kyllä mainittu kaksi erilaista vikaantumismekanismia, mutta täydennän asiaa hieman. En sano, että 100 W:n vahvistin olisi liian pieni, mutta kovaääniset voi rikkoa nimenomaan alitehoisella vahvistimella. Jos vahvistimesta lähtee tarpeeksi tehoa, niin normaalihuoneessa ei voi olla kun volyymi on lähelläkään täysiä. Mutta jos vahvistin on pahasti liian pieni, sen signaali leikkautuu, mistä aiheutuu hyvin paha särö. Särö taas tuottaa paljon harmonisia kerrannaistaajuuksia, jotka joutuvatkin diskanttielementeille, vaikka alkuperäinen signaali olisikin tarkoitettu bassoille. Tosin 1812 juhla-alkusoiton tapauksessa ongelma ei liene pitkäkestoinen signaalin leikkaantuminen vaan elementtien pohjaaminen yksittäisten tykinjyskäysten kohdalla.
Ne meistä, jotka muistavat 1960-luvun, muistavat kun joku bändi - mikähän mahtoi olla kyseessä - ylitti tv:n uutiskynnyksen tuomalla Suomeen 100 W:n vahvistimia konserttia varten. Tosin PA-ämyreiden herkkyys on vähän toista luokkaa kuin hifiämyreiden.
Omistin 1960-luvun alkupuolella juotoskolvin ja jotain olin onnistunut sillä tekemäänkin/pilaamaankin. Olin saanut jonkinlaisen radiokärpäsen puraisun.
Eräs ikätoverini (alta viidentoista oltiin) oli puolestaan innostunut rautakitaralankamusiikista ja kärtti minua tekemään vahvistimen.
Transistorit olivat siihen aikaan vasta tuloillaan; niitä löytyi lähinnä pienitehoisista matkaradioista. Kaverille piti kuitenkin saada wattitolkulla tehoa. Putket olivat liki ainoa mahdollisuus (ja putkitekniikka minulle tutumpaa kuin puolijohteet).
Taisi tulla vuorovaihepääteaste, jossa 2 × EL84. Varmaan lähemmäs 10 W tehoa. Säröistä sun muista minun lienee parempi olla puhumatta mitään, mutta soimaan se saatiin!
Reilua kymmentä vuotta myöhemmin rakensin itselleni stereo-viritinvahvistimen 2 × 40 W. Se oli jo transistoreilla, totta kai. Laite toimitti kotini audioviihdevälineen virkaa varmaankin 15 vuoden ajan. Pääosin 1970-luvulla hankittua vinyylikokoelmaani (~90 % klassista) ei ole tehdastekoisella vahvistimella juuri kuunneltukaan.
Vahvistimen kumppaniksi vuoden 1975 tienoilla tekemäni kaiuttimet (3-tie, kotelon koko 35 litraa) ovat käytössä edelleen.
laita vaan hanat kaakkoon
terv. strereokauppias