En tajua ihmisiä, jotka edellyttävät kumppaneiltaan "akateemisuutta" vain siksi, että he itse ovat sattuneet jonkin paperin hankkimaan. Tyypillisin vaatija on erinäisien sivustojen perusteella nainen, joka on valmistunut humanistisesta tiedekunnasta - mikä toki nykyään onkin lähinnä vaimonkasvatuslaitos oikeiden tieteiden harjoittajille.
Miehet harvemmin vaativat naiselta koulutusta, sillä ensinnäkin kuka muka naista jahtaisi tämän aivojen vuoksi, ja lisäksi toiseksi nöyryyttävin mieskohtalo lienee jäädä hameväelle kakkoseksi älyllisessä mittelössä (ykkönenhän on häviäminen fysiikkaa vaativissa haasteissa).
Silti, niin ikävää kuin se onkin, akateemisuusvaatimuksia esiintyy molemmilla sukupuolilla, joten tästä ei päästä edes yksin naisia syyttämään. Pintaa raaputtamalta alta paljastuu ilmeisesti olettamus siitä, että yliopistoihminen olisi alansa ulkopuolellakin sivistynyt ja kykenevä älylliseen ajatteluun, ponnisteluun ja ongelmanratkontaan. Valitettavasti asia ei ole näin, vaan maistereiden ja tohtoreiden joukkoon mahtuu fakkiintuneita, yleissivistykseltään köyhiä ja kaikesta pihalla olevia perseääliöitä - siinä missä monet ammatillisesti suuntautuneet ovat "vain" harrastuksinaan ahkeroineet itselleen näitä kykyjä tavalla, josta akateemikkokin voi olla kateellinen.
Eivätkä ammattilaisten kohtaamat haasteet suinkaan rajoitu harrastuksiin. Ammatillisen koulutuksen helppouskin lienee vain perätön myytti. Joillakin aloilla nimittäin on mahdollista, ettei kokeesta selviä puoletkaan, vaan hylsyjä tulee todella paljon!
Miehet harvemmin vaativat naiselta koulutusta, sillä ensinnäkin kuka muka naista jahtaisi tämän aivojen vuoksi, ja lisäksi toiseksi nöyryyttävin mieskohtalo lienee jäädä hameväelle kakkoseksi älyllisessä mittelössä (ykkönenhän on häviäminen fysiikkaa vaativissa haasteissa).
Silti, niin ikävää kuin se onkin, akateemisuusvaatimuksia esiintyy molemmilla sukupuolilla, joten tästä ei päästä edes yksin naisia syyttämään. Pintaa raaputtamalta alta paljastuu ilmeisesti olettamus siitä, että yliopistoihminen olisi alansa ulkopuolellakin sivistynyt ja kykenevä älylliseen ajatteluun, ponnisteluun ja ongelmanratkontaan. Valitettavasti asia ei ole näin, vaan maistereiden ja tohtoreiden joukkoon mahtuu fakkiintuneita, yleissivistykseltään köyhiä ja kaikesta pihalla olevia perseääliöitä - siinä missä monet ammatillisesti suuntautuneet ovat "vain" harrastuksinaan ahkeroineet itselleen näitä kykyjä tavalla, josta akateemikkokin voi olla kateellinen.
Eivätkä ammattilaisten kohtaamat haasteet suinkaan rajoitu harrastuksiin. Ammatillisen koulutuksen helppouskin lienee vain perätön myytti. Joillakin aloilla nimittäin on mahdollista, ettei kokeesta selviä puoletkaan, vaan hylsyjä tulee todella paljon!
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ottamatta kantaa koulutuspolitiikkaan, luulen ettei vaatimus akateemisuudesta koske itseasiassa varsinaista tutkintotodistusta tai edes etenemistä opinnoista - päinvastoin, tenteissä huonosti menestyminenhän on merkki siitä, että on niin paljon professoriaan parempi että tämä silkkaa pikkumaisuuttaan antaa hylätyn. Esimerkiksi matematiikassa tähän taas ei voi vedota, mutta sitten, matematiikkahan onkin vain nörttitiede jolla ei niinku oikeesti tee mitään.
Oikeastaan ajattelen, että "olethan akateeminen" on vain kiertoilmaisu toiveelle "olethan haihatteleva sofisti".
kanssasi.Maisterit,joita minä tunnen,niin ovat tosi köyhiä mieleltään ja sivistyneisyys,ja fiksuus kaukana,
naista kunnioittamattomia typeryksiä.
Omasta mielestäni tyhmiä,, todella tyhmiä!
Itse en ole kouluja käynyt kun en ole joutanut,mutta mitäpä olisin koulutuksellani tehnyt..no ehkä parempi palkkaus,mutta vähälläkin pärjää.Elämänkoulua arvostan enempi.
Ja vielä sen verran,että olen nainen.
Akateemisuus ei takaa yhtää mitään. Keskimäärin äo voi olla vähän korkeampi, mutta se näy mitenkään käytännön asioissa. Henkinen ikä voi olla kuusivuotiaan tasolla mistä vaikka jotkut autistitkin ovat hyviä todisteita. Yhtälailla akateemikko voi olla narsisti, narkomaani tai vaikka väkivaltainen lastenraiskaaja. Tilannetaju ja kommunikointikykykin voi olla akateemisella ihmisellä ihan hukassa.
Ihminen toki voi vaatia vaikka mitä toiselta, mutta se kertoo ihmisestä paljon jo tärkeimpinä seikkoina mainitaan akateemisuus ja sitäpä vielä painotetaan.
Omasta naisestani en osaa sanoa onko hän fiksumpi kuin minä. Sekään ei haittaisi vaikka hän olisi vielä vahvempikin (jos siis ulkoisesti hän silti olisi saman näköinen nyt).
Itse en muuten ole akateemisesti koulutettu. Olen perustanut taidealan yrityksen ihan nollista ja hyvin menee. En ole helvetin rikas, mutta tulen ihan ok toimeen. Saan päättää itse työajoistani ja teen sellaista työtä mistä nautin. Enemmänkin voisin vissiin tienata, mutta kun olen vähän boheemi niin en viitsi tehdä enempää töitä. Minulla on jo omistusasunto josta enää 15 000 maksamatta ja auto josta ei pätkääkään velkaa.
Jos taa olisin akateeminen niin voi olla että olisin työtön poikamies joka notkuisi kahvilassa mainostamassa omaa akateemisuuttaan.
Hyvän mielikuvitukseni, ihmissuhdetaitojen ja sen että kädessä pysyy niin kirves kuin kynäkin teen tätä mitä teen.
P.S. työ tai akateemisuus ei ole elämän tarkein asia
''Joillakin aloilla nimittäin on mahdollista, ettei kokeesta selviä puoletkaan, vaan hylsyjä tulee todella paljon!''
tuon teit kyllä tahallasi..
Vannon, että tuon virkkeen yhteydet viime aikojen tapahtumiin ovat puhtaasti sattumanvaraisia, eikä tekstini motiivi liioin ollut tähdätä kohti tuota punchlinea!
Mikä kumma siinä on vikana, että maisteri tahtoo kaverikseen toisen maisterin? Jos kumpikin on noita "fakkiintuneita, yleissivistykseltään köyhiä ja kaikesta pihalla olevia perseääliöitä", ovatpa ainakin keskenään eivätkä aiheuta lisää itkua muilla tavoilla kouluttautuneiden keskuudessa. Jos useampikin humanistinainen tahtoo omakseen dippainssin, ei se kai sinulta ole pois? Ei ole väärin valittu, jollei valitse kumppania, jota ei oikeasti halua, vai mitä?
Yliopistossa vietetyt vuoden muokkaavat ihmistä monella tavalla. On aivan luonnollista toivoa, että kumppanilla olisi suurin piirtein samanlaisia elämänkokemuksia ja esimerkiksi kiinnostus oman alansa nuuskimiseen tavallista syvemmältä. Ei ole välttämättä kysymys mistään älyllisen suorituskyvyn mittailusta, vaan tavasta katsella maailmaa. Jos sinulla on katkeruutta akateemisia ihmisiä kohtaan, ei akateeminen ihminen taitaisi edes viihtyä sinun piilovihasi kajossa.
Ammatillinen koulutus niin ammattikouluissa kuin ammattikorkeakouluissakin (p.o. ammattiopistoissa) on hieno juttu, mutta jos lika barn leka bäst, anna leikkiä vain, lopeta pillitys ja lopeta juokseminen niiden humanistinaisten perässä, joille et kelpaa.
...ja vieläpä humanisti. Revi siitä tuumoria.
kenellekään naiselle
"Jos sinulla on katkeruutta akateemisia ihmisiä kohtaan, ei akateeminen ihminen taitaisi edes viihtyä sinun piilovihasi kajossa."
Ja tämä tulkinta perustuu mihin?
Omituisen vihamielinen solvausviesti asialliseen aloitukseen. Jos olet akateeminen, niin etpä kovin fiksua kuvaa anna tuosta joukosta tai akateemisten tavasta käydä keskustelua.
Ilmeisesti tarkoitat tuolla jotain avoimen yliopiston opintoja tms. kun yleensä akateemisella tarkoitetaan vähintään kandidaatin tutkinnon suorittanutta.
Sen verran voimakkaasti tekstisi ovat olleet sellaista "roikun äidin tisseistä vielä nelikymppisenäkin enkä mitään työtä tee tai mitään saavuta; haluan surkeutta kaikille" osastoa.
Minkähän takia tämä vuosia vanha viesti on pitänyt nostaa? Eihän tämä ole enää edes millään lailla ajankohtainen: muistan tästä tekstistä sen, että ainoa syy sen kirjoittamiseen oli tarve päästä heittämään vitsi "kokeessa tulevista hylsyistä", sillä Saaren Matti oli pari päivää aiemmin suorittanut oman surrealistisen manifestinsa luokkahuoneen tenttitilaisuudessa.
Olen suorittanut kandidaatin tutkinnon. Muu tietysti pitää paikkansa.
Hyvin sanottu.
pöö
"Tyypillisin vaatija on erinäisien sivustojen perusteella nainen, joka on valmistunut humanistisesta tiedekunnasta - mikä toki nykyään onkin lähinnä vaimonkasvatuslaitos oikeiden tieteiden harjoittajille."
Hyvin sanottu ja pitää ehdottomasti paikkansa kun miettii niitä vähiä nörttikavereitani :-)
Mitä? Eikös se ole niin että kaikki, jotka ovat suorittaneet vain peruskoulun ja ammattikoulun/lukion niin saa jäädä unholaan? Naiset ei tohon kastiin jää, vaan miehet, jotka eivät tietenkään ikinä löydä ketään naista itelleen ja muiden mielestäkin ne kuuluu sitten roskasakkiin, miten nyky-yhteiskunnassa on tapana