Luottamis-ongelma

Sellanen ongelma on etten oikeen osaa luottaa ihmisiin. En ole mikään täysi tuppisuu tai älyttömän ujo, mutta en vain osaa ajatella että joku tyttö olisi minusta kiinnostunut muuna kuin kaverina. Johtuu luultavasti yläaste-aikaisista kokemuksista, luokallani olleet tytöt olivan itskeskeisiä mulkkuja.

Joskus saatan vahingossa flirttaillakkin ja olla hyvinkin kiinnostunut, mutta aloitekyky puuttuu koska en usko siitä koskaan mitään tulevan. Erästäkin tietämääni tyttöä kohtaan tunnen vetoa ja sanatonta vastakaikua (pitkät katseet, vilkuilu) olen luullut saaneeni, mutta en voi olla varma, sehän on sanatonta ja vahdata voi monestä syystä. Toisaalta tuntuu epämielyttävältä tehdä itsensä heikoksi ja haavoittuvaksi, edellinen tyttö-ystäväni jätti paskamaisella tavalla. Siksi jos minusta tuntuu että kohta se saattaisi pistää poikki, niin pistän itse varmuuden vuoksi koska en halua tulla jätetyksi. Jos itse jättää, ei tule niin paskat fiilikset.
Toisaalta ajattelen niinkin että olen vasta 18, tuleehan niitä tyttöjä vielä. toisaalta jos ajattelumallini ei muutu, niin ei tule.

Kaissitä pitää sitten alkaa vokotella joka kolmatta ämmää ja saada tuhat kertaa turpiinsa.

Noh, jos jollain jotain sanottavaa niin sanokoot tai vaijetkoon isäki :P.
2527
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Onneks olet vielä vasta 18. Moni ei ole surustellu kertaakaan sun ikäsenä

Äänestä

No niin, minä olen 18 enkä ole seurustellut kertaakaan. En oikeastaan ole ujo, ja poikia on ystävinä aika paljon.

Mutta en uskalla tehdä mitään. Itseäni kiusattiin aika paljon peruskoulussa ja siitä on jäänyt pelko aloitteiden tekemiseen (=epäluottamus). En halua olla heikko ja haavoittuvainen. Sama ongelma kuin sinulla, mutta eri syistä ja olen vielä kokemattomampikin...

Itsekin saatan vahingossa vaikuttaa flirttailevalta, vaikka oikeastaan käyttäydyn ihastukseni lähellä aivan samoin kuin muidenkin kanssa. Tämä voi olla vähän huono juttu - kukaan ei voi kuvitella minun olevan kiinnostunut kun en osoita sitä mitenkään, edes hermostuksella... :P

Äänestä

Kommentoi aloitusta


everlone kirjoitti:

Sellanen ongelma on etten oikeen osaa luottaa ihmisiin. En ole mikään täysi tuppisuu tai älyttömän ujo, mutta en vain osaa ajatella että joku tyttö olisi minusta kiinnostunut muuna kuin kaverina. Johtuu luultavasti yläaste-aikaisista kokemuksista, luokallani olleet tytöt olivan itskeskeisiä mulkkuja.

Joskus saatan vahingossa flirttaillakkin ja olla hyvinkin kiinnostunut, mutta aloitekyky puuttuu koska en usko siitä koskaan mitään tulevan. Erästäkin tietämääni tyttöä kohtaan tunnen vetoa ja sanatonta vastakaikua (pitkät katseet, vilkuilu) olen luullut saaneeni, mutta en voi olla varma, sehän on sanatonta ja vahdata voi monestä syystä. Toisaalta tuntuu epämielyttävältä tehdä itsensä heikoksi ja haavoittuvaksi, edellinen tyttö-ystäväni jätti paskamaisella tavalla. Siksi jos minusta tuntuu että kohta se saattaisi pistää poikki, niin pistän itse varmuuden vuoksi koska en halua tulla jätetyksi. Jos itse jättää, ei tule niin paskat fiilikset.
Toisaalta ajattelen niinkin että olen vasta 18, tuleehan niitä tyttöjä vielä. toisaalta jos ajattelumallini ei muutu, niin ei tule.

Kaissitä pitää sitten alkaa vokotella joka kolmatta ämmää ja saada tuhat kertaa turpiinsa.

Noh, jos jollain jotain sanottavaa niin sanokoot tai vaijetkoon isäki :P.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu