Mies on suhteemme aikana pettänyt useiden naisten kanssa. Lisäksi hänellä on taipumus vähätellä kaikkia tekemisiäni sekä työssä että kotona, samoin ulkomuotoni ei ole minkäänarvoinen yms. Samoin sukulaiseni ovat saaneet osansa totuuksista.
Sain lopulta tarpeekseni. Olen saanut jo muutaman kerran.
Mies katuu aina, mutta palaa entiseen käytösmalliinsa muutaman viikon ehkä parin kuukauden päästä viimeistään.
Nyt hän on aivan erilainen, ei hauku eikä moiti, kun haluan lopettaa, itkee vain, että haluaa minut ja on muuttunut mies.
Uskoisinko vai petynkö jälleen?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Sitä et voi tietää, ennen kuin kokeilet... Jos mies nyt käyttäytyy täysin eri tavalla kuin aiemmin, sekin ihme on mahdollinen ettei hän enää pettäisi. vaan miksi kyseinen mies olisi sinun huolenpitosi ja rakkautesi arvoinen vaikka hän 'parantuisikin'? Sillä tulet luultavasti aina epäilemään häntä. mitä ikinä hän tekeekin, ja vaikkei tekisikään...
Petyt.
Petyt varmasti. Halusin uskoa kovasti aikoinani, jopa niin kovasti että naimisiinkin asti sinisilmäisyyttä menin. Tässä sitä nyt kämppää haetaan ja eropapereita allekirjoitellaan. Niin perkeleesti sattuu, että toivon todellakin sinun -ja kenen tahansa muun kohtalotoverin- olevan PALJON viisaampia ja heittää turhat haaveilut syvälle sinne minne aurinko ei paista. Vanhat koirat ei tavoistaan pääse.