Tappajan vanhemmat

Iltalehden mukaan poliisi selvittää ampujan vanhempien osuuden tapahtumiin. Vihdoinkin syitä etsitään oikeasta suunnasta. Millaisia ampujan vanhemmat ja kotiolot olivat? Miten vanhemmat kasvattivat poikansa? Laiminlöivätkö vanhemmat velvollisuuksiansa kasvattajina? Pitäisikö vanhempien toimintaa valvoa enemmän? Pitääkö rangaistuksia koventaa?
31923
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Menee naurettavaksi koko touhu. Poliisi siis tutkii AIKUISEN MIEHEN vanhempien osuutta tapahtumiin? Jee, tutkisivat samalla Tatu Vanhasen hommailuja- jotenkin sen poika ei toimi rationaalisesti. Vaaraksi kansalaisille.

Äänestä
  • jo vuonna 2002, jolloin hän oli vasta 16 vuotias. Että semmosta..

    Äänestä

  • suunnittelun.. kirjoitti:

    jo vuonna 2002, jolloin hän oli vasta 16 vuotias. Että semmosta..

    Mitäs oot mieltä nyt kun se BB-Harri (aikuinen mies) veti rautanaulan korvansa läpi ja meinas kuolla kallisarvoisten aivojensa antaman impulssin vuoksi? Mistä vetoa, niin se oli suunnitellu sitä jo 16-vuotiaana; taitaa sillä olla muitakin lävistyksiä myös. Missä sen vanhemmat? Miksi kukaan ei huomannut omituista käytöstä jo aiemmin? Kenen vastuu? Miksi, oi miksi Harri ei miettinyt antamansa esimerkin vaikutusta nykynuorisoon? Millä tuollaista voitaisiin estää tapahtumasta _suorassa__tv-lähetyksessä_? Mää ole kyll kauhian palj järkyttyny. Saanx mää kriisiapua ja?

    Äänestä

  • suunnittelun.. kirjoitti:

    jo vuonna 2002, jolloin hän oli vasta 16 vuotias. Että semmosta..

    Näistä kouluammuskeluista löytyi oikee kattavaa tietoa:

    http://en.wikipedia.org/wiki/School_shootings#USA

    Hämmästytti, että eihän tuo mikään nykyajan ilmiö ole! On tapahtunut jo 60-luvulla höh. Herää kysymys siitä, miten isossa osassa tää nykyinen median hehkutus. Onko pakko kaikki tietää??? ja isoon ääneen toitottaa kissankokoisin kirjaimin joka paikassa???

    Euroopassa tapahtui Saksassa tuhoisa verilöyly 2002. Muistan miten kauhistelin sitä, että nyt tää 'villitys' tuli amerikoista tänne päin.
    Meillä oli v.2002 kyllä ihan oma Petri, joka räjäytti Myyrmannin ostoskeskuksen. Oisko tää pistänyt pikkasen siemeniä itämään massamurhaajien päähän? Se oli aika massiivisesti kohauttanut lähtö nuorella miehellä.

    Pitääkö kuolemakin tehä mahdollisimman näyttävästi? Mikään ei riitä...Nyt tuntuu siltä, että joku BB tai idols-julkisuus on niin viatonta huomionhakua...jopa pintajulkkisten oman parisuhteen ja kodin esittelyt tuntuu typeriltä tässä kohtaa.

    Olisi kyllä ihan mielenkiintoista joskus nähä mikä on taustalla löytyvä yhdistävä tekijä...muu kuin syvä pettymys

    HS

    ****"Yleisiä piirteitä on hirveän syvä pettymys omaan itseen, ympärillä vaikuttaviin ihmisiin ja yhteiskuntaan", sanoo erikoistutkija Helinä Häkkänen keskusrikospoliisista.****

    http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Kouluampujia yhdistää syvä pettymys mutta ei kiusaaminen/1135239700190

    Niin että voihan sitäkin perhetaustan osuutta tutkia, miten kasvatetaan lapsi, joka lähtee tähän virtaan mukaan...näitä virran mukana menneitä voi kellua meidän jokaisen lähellä.

    Äänestä

  • rusalkaa kirjoitti:

    Media-famous cases...siinä ensimmäisenä Jokela

    ensimmäinen koulusurma jo 1989.

    Äänestä

Aikuisen miehen vanhempia?? Mä olin ton iässä ollut 4 vuotta naimisissa, 2 lapsen äiti ja täysin kykenevä tekeen omat päätökseni. Mun vanhemmilla ei olisi edes ollut mitään sananvaltaa en mun touhuihin.

Tää menee aina vaan sairaammaksi ja naurettavammaksi koko touhu.

Se murhaaja oli ihan itse syypää. Ei muut.

Äänestä
  • Älä pelkää, kukaan ei tule tutkimaan tekosiasi lastesi kasvatuksessa. Voimme siis vain toivoa, että lapsillasi on asiat kunnossa... Sinun vakuutteluillasi ei juurikaan ole arvoa.

    Äänestä

  • pakoilua kirjoitti:

    Älä pelkää, kukaan ei tule tutkimaan tekosiasi lastesi kasvatuksessa. Voimme siis vain toivoa, että lapsillasi on asiat kunnossa... Sinun vakuutteluillasi ei juurikaan ole arvoa.

    Nyt vittu dorka. Mun lapset eivät ole murhanneet yhtään ketään.

    Äänestä

  • Papeete1 kirjoitti:

    ettei ne vaikka salaa suunnittele jonkun mördaamista

    voi olla täysin 100% varma, etteivät he joskus syyllistyisi mihinkään laittomuuteen.
    Eivät he ole mitään tehneet - ...vielä...

    Kuitenkin pakoilemalla vastuuta, ei voiteta mitään - päinvastoin.

    Jokaisen tulisi ottaa vastuuta toisista ihmisistä, varsinkin lapsista - vaikka sitten ne ei omia olisikaan.

    Rakkauden vastakohta ei ole viha, vaan välinpitämättömyys.

    miten kirjoitit entisestä miehestäsi niin se kyllä mykisti.

    Äänestä

  • tietää :??? kirjoitti:

    ettei ne vaikka salaa suunnittele jonkun mördaamista

    Ketään tapa. Mä teen sitä harva se päivä :D

    Äänestä

  • FiliaFerusFabulosus kirjoitti:

    voi olla täysin 100% varma, etteivät he joskus syyllistyisi mihinkään laittomuuteen.
    Eivät he ole mitään tehneet - ...vielä...

    Kuitenkin pakoilemalla vastuuta, ei voiteta mitään - päinvastoin.

    Jokaisen tulisi ottaa vastuuta toisista ihmisistä, varsinkin lapsista - vaikka sitten ne ei omia olisikaan.

    Rakkauden vastakohta ei ole viha, vaan välinpitämättömyys.

    Miten helvetin typeräksi tämä taas menee. Pysytään nyt tehdyssä asiassa eikä koiteta manata lisää niitä. Mun muksut ovat tähän saakka olleet ihan kilttejä yms eikä ole mielenterveydeltä häiriintyneitä, koulukiusattuja eikä mitään muutakaan.

    Vastuu on aina tekijällä itsellään. Niin se on. Kun etsitään muista syyllisiä omaan tekoon, niin se on sitä vastuunpakoilua, ja toisten ihmisten tekemisistä ei voi olla vastuussa. Mun vastuu lapsista loppuu kun he täyttävät 18 vuotta ja ottavat täyden vastuun itsestään aikuisuuden myötä. Aikuiset eivät anna vanhempien ohjata eikä näin ollen vanhemmat ole myöskään vastuussa aikuisen kakaran sekoiluista.

    Äänestä

  • luin.. kirjoitti:

    miten kirjoitit entisestä miehestäsi niin se kyllä mykisti.

    Kun näkyy menevän turhan pahasti yli hilseen, kuin myös täysin ohi aiheen. Taidatkin olla niitä koulukiusaajia tai siis palstakiusaajia jotka yrittää nyt kiusata mua että menen tappamaan naapurirappulaiset. Tsot tsot, toi on rumaa.. hyi sua.

    Äänestä

  • Papeete1 kirjoitti:

    Nyt vittu dorka. Mun lapset eivät ole murhanneet yhtään ketään.

    Toivottavasti olet ehtinyt tämän spämmäämisen lomassa tehdä jotain lastesikin hyväksi.

    Äänestä

  • - Redrum - kirjoitti:

    Toivottavasti olet ehtinyt tämän spämmäämisen lomassa tehdä jotain lastesikin hyväksi.

    Nyt kiusaa asiattomasti. Hyi sua.. PALSTAKIUSAAJA!!

    Äänestä

  • Papeete1 kirjoitti:

    Miten helvetin typeräksi tämä taas menee. Pysytään nyt tehdyssä asiassa eikä koiteta manata lisää niitä. Mun muksut ovat tähän saakka olleet ihan kilttejä yms eikä ole mielenterveydeltä häiriintyneitä, koulukiusattuja eikä mitään muutakaan.

    Vastuu on aina tekijällä itsellään. Niin se on. Kun etsitään muista syyllisiä omaan tekoon, niin se on sitä vastuunpakoilua, ja toisten ihmisten tekemisistä ei voi olla vastuussa. Mun vastuu lapsista loppuu kun he täyttävät 18 vuotta ja ottavat täyden vastuun itsestään aikuisuuden myötä. Aikuiset eivät anna vanhempien ohjata eikä näin ollen vanhemmat ole myöskään vastuussa aikuisen kakaran sekoiluista.

    Ehkä jotkut tosiaan ovat siinä iässä jo täysin kypsiä pärjäämään omilla siivillään, mutta monella menee pari-kolme vuotta täyteen aikuistumiseen vielä. Minusta olis aika kohtuullista katsoa tilanteen mukaan eikä kalenterista, onko 18v valmis potkaistavaksi oman onnensa varaan, mutta mulla nyt ei vielä olekaan lapsia...

    Äänestä

  • FiliaFerusFabulosus kirjoitti:

    voi olla täysin 100% varma, etteivät he joskus syyllistyisi mihinkään laittomuuteen.
    Eivät he ole mitään tehneet - ...vielä...

    Kuitenkin pakoilemalla vastuuta, ei voiteta mitään - päinvastoin.

    Jokaisen tulisi ottaa vastuuta toisista ihmisistä, varsinkin lapsista - vaikka sitten ne ei omia olisikaan.

    Rakkauden vastakohta ei ole viha, vaan välinpitämättömyys.

    sikiää? Ampuja oli pillun puutteessa elävä ATM. Siinä syy! Feministinen Suomi ei anna tilaa ATM:lle. He tumputtavat yksinäisyydessä ja kun joutuvat opiskelemaan ravintolinjalle jonnekin amikseen seksuaalisesti vapaiden läskipersemisun keskelle.. tulos on tämä.

    Äänestä

  • kukkahattutätejä kirjoitti:

    sikiää? Ampuja oli pillun puutteessa elävä ATM. Siinä syy! Feministinen Suomi ei anna tilaa ATM:lle. He tumputtavat yksinäisyydessä ja kun joutuvat opiskelemaan ravintolinjalle jonnekin amikseen seksuaalisesti vapaiden läskipersemisun keskelle.. tulos on tämä.

    Tommonen määkiminen ei nyt auta. Vttu että puskat on rasittavia

    Sieltä samasta Crime Librarysta:

    http://www.trutv.com/library/crime/serial_killers/weird/kids1/cats_4.html

    ****Bullying by peers can be brutal, it's true, but what's wrong with these kids? Lots of people get picked on, but don't reach for guns and bombs as the appropriate response. Is there something that makes these kids different?

    Some are just angry and may have been influenced by violence in games, movies, or on television shows. However, there does appear to be a group of children that is set apart: those with "rejection sensitivity."

    A study published in 1999 indicates that children who expect to be rejected tend to perceive more hostility and rejection in ambiguous comments than those who are not so sensitive. Such children then behave aggressively and experience increased interpersonal difficulties, along with declining social functioning. That makes them get rejected more often, which deepens the psychological damage. They become distressed and then act out.

    However it takes more than just feelings of hostility to form a plan to kill someone—particularly if you have a number of people in mind as targets. Psychologists Derek Miller and John Looney studied adolescent killers back in the 1970s and noted that they often showed a significant capacity to dehumanize others, and this was often produced under stress. Those at high risk to kill saw others as objects that thwarted them. This perspective developed because these kids were often themselves dehumanized—abused, called names, or slighted. They did not view themselves as valuable, so they could not easily view others as valuable. In fact, the extent to which they were dehumanized was a good measure of the likelihood that they would do the same to others.

    When kids feel less than human and grow up in a social environment that tacitly permits them to act out violently, they may decide that the only way to rehumanize themselves is to eliminate those who have belittled them.****

    Tässä on niin hyvä teksti, että soisi jokaisen sen ymmärtävän.

    Äänestä

  • Papeete1 kirjoitti:

    Kun näkyy menevän turhan pahasti yli hilseen, kuin myös täysin ohi aiheen. Taidatkin olla niitä koulukiusaajia tai siis palstakiusaajia jotka yrittää nyt kiusata mua että menen tappamaan naapurirappulaiset. Tsot tsot, toi on rumaa.. hyi sua.

    muka tajua että kylvät ympärillesi pahaa oloa?
    Vai onko muka normaalia että toivoo lasten isän päätävän päivänsä,tai ettei se sua koskettaisi yhtään? JUMALISTE IHMISET HERÄTKÄÄ JO!

    Äänestä

  • rusalkaa kirjoitti:

    Tommonen määkiminen ei nyt auta. Vttu että puskat on rasittavia

    Sieltä samasta Crime Librarysta:

    http://www.trutv.com/library/crime/serial_killers/weird/kids1/cats_4.html

    ****Bullying by peers can be brutal, it's true, but what's wrong with these kids? Lots of people get picked on, but don't reach for guns and bombs as the appropriate response. Is there something that makes these kids different?

    Some are just angry and may have been influenced by violence in games, movies, or on television shows. However, there does appear to be a group of children that is set apart: those with "rejection sensitivity."

    A study published in 1999 indicates that children who expect to be rejected tend to perceive more hostility and rejection in ambiguous comments than those who are not so sensitive. Such children then behave aggressively and experience increased interpersonal difficulties, along with declining social functioning. That makes them get rejected more often, which deepens the psychological damage. They become distressed and then act out.

    However it takes more than just feelings of hostility to form a plan to kill someone—particularly if you have a number of people in mind as targets. Psychologists Derek Miller and John Looney studied adolescent killers back in the 1970s and noted that they often showed a significant capacity to dehumanize others, and this was often produced under stress. Those at high risk to kill saw others as objects that thwarted them. This perspective developed because these kids were often themselves dehumanized—abused, called names, or slighted. They did not view themselves as valuable, so they could not easily view others as valuable. In fact, the extent to which they were dehumanized was a good measure of the likelihood that they would do the same to others.

    When kids feel less than human and grow up in a social environment that tacitly permits them to act out violently, they may decide that the only way to rehumanize themselves is to eliminate those who have belittled them.****

    Tässä on niin hyvä teksti, että soisi jokaisen sen ymmärtävän.

    siihen, etä ATM:ien pullun puute ajaa osan ATM:stä naisvihamielisiin tekoihin.

    Äänestä

  • juttu liittyy kirjoitti:

    siihen, etä ATM:ien pullun puute ajaa osan ATM:stä naisvihamielisiin tekoihin.

    Ehkä kannattaisi toimia justiisa toisin päin...sais sitä plua

    Äänestä

16-vuotiaan poikansa suunnitella joukkomurhaa? Pojan ihmisviha oli alkanut varmasti jo aiemmin. Eivätkö vanhemmat välittäneet poikansa tilanteesta? Vai aiheuttivatko vanhemmat pojalleen lisää vihaamisen aihetta?

Äänestä
  • keskusteli asiasta vanhempiensa kanssa. Paljasti suunnitelleensa koko hommaa kotoansa löytyneestä jälkeensä jättämässä kirjeessä.
    Joiden vanhempien on myös vaikea uskoa omista lapsistaan mitään pahaa, tai ainakaan sitä, että pystyisivät vastaavaan tekoon.
    Eihän meidän M....! -> mentaliteetti..

    Äänestä

on suurin merkitys siihen, millainen ihminen lapsesta kasvaa.

Äänestä

pitäs olla vanhempia... Voihan sieltä löytyä virheitä kasvatuksessa. Aivan varmasti niitä löytyyki, mut jos alettas tutkia jokaista perhettä niin sieltä löytyy varmasti kasvatuksellisia virheitä.

Ja kukapa se kertoo mikä on oikee standardi kasvattaa lastaan. Onks se sit kuri ja järjestys vai vapaa kasvastus. Mätiä omenoita löytyy varmasti kaikkialta. Mut kuitenki onko vanhemmat olleet vanhempia lapselleen sillon ku sitä on kaivattu.

Äänestä

On tutkittu ennenkin...Eksyin tuonne Crime Library- nimisele sivustolle ja siellä koulusurmaajiin. Tässä yksi lista:

Kipland Kinkel(tullut joskus telkustakin)Selvitetty pojan taustaa paljon ja edeltäviä tapahtumia jne.

Among those factors associated with violence, they list

harmful substances ingested by mothers during pregnancy
chronic maternal stress during pregnancy
low birth weight
early maternal rejection or abuse
nutritional deficiencies
low verbal IQ
ADHD
lack of consistency among caregivers in early life
ineffective discipline
severe neglect

Aika vakava lista kasvattajan vahigollisesta vaikutuksesta lapseen. Ehkä tämmöstä saadaan koottua suomalaisista tekijöistä kanssa, kun ne on päässeet kaikenmaailman ulkomaisiin tilastoihinkin. Voihan se olla ettei media niittä sitten pääsekään revittelemään...

Äänestä

Ei se aina tarkota että jos lapsilla viiraa päässä ni se olis vanhempien vika..
Esm.Moni syömishäiriöinen nuori on hyvästä perheestä(sanovat itse niin,kaikki on sielä kunnossa) silti sairastuu..Kumma juttu..
Eivät varmaan vanhemmat ole opettaneet lapselleen ihmisvihaa...Eivätkä varmasti haluneet tämän tappavan itsensä...Mene nyt itseesi..Arvaappas mikä tuska vanhemmilla on..Menettivät lapsensa ja saivat koko maan vihan niskaansa..Tuskin kuule kukaan sellaseen pyrkii, tahallaan..
Eikä kuule aikuisen ihmisen elämää voi seurata jatkuvasti..Nykyään tulee netistä ja telkkarista
liikaa paskaa..Heikoimamt yksilöt eivät osaa suodattaa sitä..Kaikki mitä ne näkee ja kuulee jää päähän hautomaan..Kyllä se nuppi sekoaakun tarpeeks miettii asiota..

Äänestä

..kuinka monta kertaa, syyt lähtevät vanhemmista.
TAI EIVÄT LÄHDE ehkä.
mutta ketä tervejärkinen aikuinen antaa lapsen hakkia aseen ja eivätkö he huomaa nuoren yksinäisyyttä/hulluutta?

Äänestä

"Tappajan vanhemmat
tutkitaan. 25.9.2008 klo 22.12

Iltalehden mukaan poliisi selvittää ampujan vanhempien osuuden tapahtumiin. Vihdoinkin syitä etsitään oikeasta suunnasta. Millaisia ampujan vanhemmat ja kotiolot olivat? Miten vanhemmat kasvattivat poikansa? Laiminlöivätkö vanhemmat velvollisuuksiansa kasvattajina? Pitäisikö vanhempien toimintaa valvoa enemmän? Pitääkö rangaistuksia koventaa?"

En kovin tarkkaan parina viime päivinä ole iltapäivälehtiä ehtinyt lukemaan.

Sen kuitenkin sanoisin, että ainakaan minkäänlainen lynkkausmielialan nostatus Saaren lähipiiriä kohtaan ei ole inhimillisyyttä kunnioittavaa. Ottamatta kantaa siihen, minkälaiset perhesuhteet ampujalla oli ollut (niistähän en mitään tiedä), fakta on kuitenkin, että tuon hirvittävän joukkoteloituksen suoritti Matti Saari, eikä kukaan muu saman niminen tms. kukaan hänen sukulaisensa. Saaren vanhemmat eivät käsittääkseni ole ketään murhanneet, eikä heitä epäillä rikoksesta. Seikka on syytä muistaa.

Kyseinen joukkolahtaaja (Matti Saari) ei todellakaan käynyt täysillä, mutta se ei tarkoita sitä, että hänen sukulaisiaan tulisi syyllistää veriteoista. Ei kukaan muutenkaan mene julkisuudessa syyttelemään (esimerkin vuoksi seuraava) kaikkien linnassa istuvien väkivaltarikollistenkaan lähipiiriä näiden väkivaltaisista teoista. Tämä asia ei ole poikkeus. Kyse on vakavasta asiasta ( =joukkoteloitus ampuma-asella), johon myös reagoinnin tulee olla faktat huomioivaa.

Saaren kotiolot ovat voineet olla hyvät tai sitten vähemmän ja häntä on voitu kasvattaa enemmän tai vähemmän. Emme tiedä siitä ( en mä ainakaan). Nyt on kysymys murhista. Karmea tragegia tuo Kauhajoen juttu on, eikä takuulla unohdu koskaan. Syntipukkien etsimisen sijaan kaikki kypsät aikuiset voisivat kuitenkin ohjata energiansa lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseen. Syntipukki ja tekojen tekijä on Matti Saari. Hän on nyt kuollut. Ne, jotka kärsivät eniten, ovat murhattujen ja murhaajan läheiset ja ystävät.

Tosta kertomastasi uutisesta en tiedä, mutta olettaisin, että jos siis Iltalehdessä on lukenut, että "ampujan vanhempien osuus tapahtumiin selvitetään", kuten sanoit, tarkoittanee se yleiseen rikostutkintaan kuuluvaa prosessia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

tutkitaan. kirjoitti:

Iltalehden mukaan poliisi selvittää ampujan vanhempien osuuden tapahtumiin. Vihdoinkin syitä etsitään oikeasta suunnasta. Millaisia ampujan vanhemmat ja kotiolot olivat? Miten vanhemmat kasvattivat poikansa? Laiminlöivätkö vanhemmat velvollisuuksiansa kasvattajina? Pitäisikö vanhempien toimintaa valvoa enemmän? Pitääkö rangaistuksia koventaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu