Suku on

Suku on perseestä.Kuolinvuoteellaan setä tunnusti suhteen vaimooni,nussineensa vaimoani meillä kotona,metsässä,sedän kotona oman vaimon ollessa
kolmivuorotyössä.Suhde oli kestänyt yli vuoden,minä sinisilmäinen hoidin lapsia vaimon ollessa "lenkillä".Sedän tunnustuksen mukaan yksi lapsistani on hänen tekemänsä.Olin vittu vielä kantamassa sitä hautaan ja laskemassa seppelettä vaimoni kanssa arkulle.Ei voi unohtaa eikä koskaan anteeksi antaa.
33435
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

aihetta vihata sitä sun vaimoas kuin sitä setääs.

Äänestä

silti anteeksi antoon pystyy.
Vaikka tässä onkin väärin tehty niin hän silti tunnusti.
Hän katui.

On parempi elää anteeksi antavana.

Äänestä
  • Parempi on ettet tunne minkäänlaista himoa vaimoasi kohtaan. Et murhanhimoa, etkä seksin himoa. Olet nussimisesi nyt nussinut ja joku on vielä tehnyt sitä puolestasi, nyt on aika painua luostariin munkiksi ja aloittaa selibaatti, koska selibaatti kasvattaa henkisesti ison pippelin otsaluuhun.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pahin kirjoitti:

Suku on perseestä.Kuolinvuoteellaan setä tunnusti suhteen vaimooni,nussineensa vaimoani meillä kotona,metsässä,sedän kotona oman vaimon ollessa
kolmivuorotyössä.Suhde oli kestänyt yli vuoden,minä sinisilmäinen hoidin lapsia vaimon ollessa "lenkillä".Sedän tunnustuksen mukaan yksi lapsistani on hänen tekemänsä.Olin vittu vielä kantamassa sitä hautaan ja laskemassa seppelettä vaimoni kanssa arkulle.Ei voi unohtaa eikä koskaan anteeksi antaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu