Vaimoni on erittäin herkkä ihminen ja ajattelee, että suurin osa ihmisistä haluaa hänelle pahaa. Äitini on voimakas tahtoinen nainen ja helposti jyrää vaimoni esittämällä omia toiveitaan äänekkäästi. Vaimoni taas on hiljainen kuoreen vetäytyvä ja kokee äitini toiveiden esittämisen hyvin loukkaavana.
Itse olen koettanut sanoa vaimolleni, että ei äitini puheet koskaan ole vaikuttaneet päätöksiimme, eli turhaan sinä järkytät mieltäsi. Vaimoni kuitenkin vihaa aivan suunnattomasti äitiäni ja kertoo äitini sanomisista aina pahimman mahdollisimman tulkinnan. Hän yleensäkin näkee ihmisissä pahaa.
Ongelma on siinä, että tämä negatiivisuus on heijastunut minuun siten, että olen itsekin alkanut näkemään asiat negatiivisesti. En ole esimerkiksi vapaa-ajallani misään tekemisissä ystävieni kanssa, koska näen heissä nykyään niin paljon pahaa.
Lisäksi minua ahdistaa se, että äidistäni joka on pohjimmiltaan hyvä ja herkkä ihminen ollaan tehty täysi hirviö. Minun on jotenkin vaikeaa suhtautua lämmöllä myös vaimooni.
Itse olen koettanut sanoa vaimolleni, että ei äitini puheet koskaan ole vaikuttaneet päätöksiimme, eli turhaan sinä järkytät mieltäsi. Vaimoni kuitenkin vihaa aivan suunnattomasti äitiäni ja kertoo äitini sanomisista aina pahimman mahdollisimman tulkinnan. Hän yleensäkin näkee ihmisissä pahaa.
Ongelma on siinä, että tämä negatiivisuus on heijastunut minuun siten, että olen itsekin alkanut näkemään asiat negatiivisesti. En ole esimerkiksi vapaa-ajallani misään tekemisissä ystävieni kanssa, koska näen heissä nykyään niin paljon pahaa.
Lisäksi minua ahdistaa se, että äidistäni joka on pohjimmiltaan hyvä ja herkkä ihminen ollaan tehty täysi hirviö. Minun on jotenkin vaikeaa suhtautua lämmöllä myös vaimooni.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Yritä sinä puuttua äitisi käyttäytymiseen silloin kun hän kohdistaa teihin toiveitaan tai sekaantuu asioihinne. Kun asetut tilanteissa vaímosi avuksi, hänen on helpompi niitä kestää, vaikkei äitisi muuttaisikaan käytöstään. Sekin voi riittää, että sinä sallit ja hyväksyt vaimosi ärsyyntymisen ja väsymisen, annat hänen purkaa niitä tunteitaan sinulle ja voitte yhdessä puhua äitisi (tai muitten) rasittavasta käytöksestä. Ehkä hänen pahaa oloaan lisää se, että hän tuntee jäävänsä yksin tuntemuksineen.
Yritä saada vaimosi huomaamaan että kaikissa ihmisissä on sekä hyvää että pahaa. Ettei kukaan ole täydellinen, ja toisten kanssa voi seurustella niitten hyvien puolien takia, samalla kielteisetkin puolet myöntäen ja hyväksyen inhimillisinä piirteinä.
Pitää tästä lähin olla tarkkaavaisempi kun äitini puhuu vaimolleni ja puuttua nopeammin. Tässä on se ikävä puoli, että minunkin pitää asennoitua äitiini kuin hirviöön jotta osaan erottaa hyvääkin tarkoittavan puheen joukosta mahdolliset loukkaukset.
Pyrin mahdollisimman vähän puolustamaan vanhempiani ja annan vaimoni purkaa kiukkua. Välillä vaimon kritiikki tuntuu aivan kohtuuttomalta, kun ajattelee hänen omia vanhempiaan. Hänen isänsä erittäin dominoiva ja alistava alkoholisti. Koko perhe suojelee kaikin tavoin hänen isänsä juomista ja katselee kattoon ja puhuu ihan muita kun hänen isänsä riehuu humalassa. Vaimon äidillä on pahoja mielenterveys ongelmia ja tämä suojelee miehensä juomista ylitse kaiken.
Olisiko jotain neuvoja siihen, miten itsen kestän kohtuuttoman epäreiluuden suhtautumisessa vanhempiemme välillä? Olen ehdottanut vaimolleni, että hän menisi terapiaan oppiakseen perusturvallisuutta ja luottamusta ihmisiin. Mutta olisiko jotain mikä auttaa minua jaksamaan?
pahaa tekis!
Oisko jotain äiti-kompleksia, napanuoran katkeamuutta, tai jotain, vaikka se äiti onkin niin ei se täydellinen varmasti ole, joten ole sinäkin avoin jos hänestä jotain negatiivistä sanotaan, tuskin on tuulesta temmattua, se on totuus, että jokaisessa ihmisessä on myös pahaa, ja et ainakaan auta vaimoasi tekemällä hänestä mielisairaan jos hän jotain pahaa ihmisistä löytää!
Tosiaa älä ole itsekään niin sinisilmäinen, ettet näe äitisi huonoja puolia, kyllä sekin menee sairauden puolelle, jos ei negatiivisiä asioita pysty myöntämään.
En ihmettele, jos vaimosi ei luota ihmisiin, jos sinun vastakaikusi on tuolla linjalla!
Joten kun ymmärrät että ei sinun vanhempasi, eikä myöskään vaimon vanhemmat ole täydellisiä, niin ehkä opit ymmärtämään jotain, tai sitten et...
Sanoin, että puolustelen niin vähän vanhempiani kuin mahdollista. Välillä tuntuu, että minun pitäisi suunnilleen omin käsin tappaa äitini, jotta en olisi liiaksi riippuvainen äidistäni. Itse en puhu juuri lainkaan äitini kanssa, ehkä muutaman kerran vuodessa vaihdetaan muutama sana kun ollaan kylässä. Ei kai minun ole pakko yhtyä suunnattomaan vihaan vaimoni kanssa?
Sanoin, että hyväksyn vaimoni vihan, enkä puolustele äitini kuin korkeintaan sellaisissa asioissa jotka ovat täysin perättömiä valheita hänestä.
Tottakai terapia tekee hyvää niin minulle kuin sinulle. Mutta kysynkin jotain vähän konkreettisempia neuvoja.
että vaimosi tuntee SUUNNATONTA ja PERUSTEETONTA vihaa, niin eihän siinä sit muu auta kun mennä sinne terapiaan, menkää vaikka yhdessä!
Kysyit, olisiko jotain joka auttaa sinua jaksamaan. Oletan että suurimmat ongelmat tulee näistä perhesuhteista molempien vanhempiin. Jotain kertoo sekin, että on syntynyt vertailu- tai kilpailutilannetta "minun/sinun" perheiden välille. Kuitenkin jako pitäisi mennä niin että molemmat appivanhemmat jäävät teidän oman perheen ulkopuolelle. Että sinä ja vaimo olisitte yhtenä ja muu suku toisena, erottelematta sitä kumman sukua ovat.
Jotakin ehkä on joka auttaisi sinua: Ottakaa etäisyyttä sukulaisiin. En tarkoita välien katkaisua, vaan sitä että pitäisitte heitä vähän vieraampina ja omat asianne omana tietonanne niin ettei suku voi niihin puuttua eikä ottaa kantaa. Jos vaimolle tulee anoppilassa paha mieli niin älkää menkö sinne usein eikä pitkäksi aikaa, älkää kertoko heille ihan kaikkia asioitanne. Sen sinä voisit tehdä vaimosi avuksi, ja ehkä välit sukuun jopa paranisivat.
Sekin mahdollisuus on olemassa, ettei vaimosi olekaan vainoharhainen, vaan äitisi tosissaan on hänelle loukkaava tavalla, jota sinä et huomaa. Joskus naiset osaa pukea arvostelun vihjailuun tai alistamisen sanoihin joita ulkopuoliset ei edes huomaa. Joskus herkkyys voi olla myös todellisuudessa kykyä nähdä ihmisten "läpi" heidän piilotettua haluaan loukata kilpailla, alistaa.... en tietysti tiedä onko tässä tapauksessa.
Vaimon tunteet ovat joka tapauksessa hänelle todellisia, vaikka ne ryöpsähtäisivätkin liian herkästi. Hänellä on ihan oikeasti paha olo, ja sehän ei helpota sillä että vastapuolta, pahanolon aiheuttajaa puolustetaan. Mahdolliseen terapiaan voisitte mennä yhdessä, koska ongelma on teille yhteinen ja yhdessä yritätte sitä ratkaista. Silloin keskusteluun tulisi myös monipuolisempaa näkemystä asioihin, ja sinulle tietoa miten voit osaltasi asiaan vaikuttaa.
Olet oikeassa, että meillä on aika rassaava ja todella lapsellinen kilpailu tilanne vanhempiemme välillä. Jos rehellisiä ollaan, niin kilpailu asetelma on enemmänkin minun luomaa. Olen ajatellut vaimoni peilaavan omien vanhempiensa ongelmia minun vanhempiini. Jossakin määrin näin onkin.
Ymmärrän hyvin, että jaon pitäisi olla meidän perhe ja muut ilman erottelua siihen kumman vanhempia nuo muut ovat. Olet siinä myös oikeassa, että äitini osaa syyllistää todella taitavasti.
Annoit paljon miettimisen aihetta, kiitos!
Minusta kaksi sanomaasi asiaa ovat ylitse muiden.
Sanot vaimosi olevan perusnegatiivinen ihminen, jonka epäluuloisuus ja viha? kohdistuu muihinkin ihmisiin kuin anoppiin.
Toinen pysähdyttävä seikka on vaimon menneisyys eli perhehistoria.
Vaimosi ei ole selvästikään sinut lapsuusperheensä tapahtumien kanssa.
Ja onhan niinkin, että me ihmiset olemme sitä, mitä ovat vanhempammekin. Alkoholisti-isä on todennäköisesti masentunut ja pessimistinen perusluonteeltaan. Onko vaikea tunnustaa, että vaimo voi tulla esim. isäänsä tässä ... hm ... vaikea keksiä oikeaa termiä.... tässä pikkuisen sairaalloiselta kuulostavassa pessimismissään.
Miten vaimo itse hoitaa (todennäköistä?) masennustaan?
Kolmanneksi jäin miettimään myös tulevaisuuttanne.
Lienette naimisissa. Onko lapsia? Onko liitto vanha vai tuore? Oletteko kovin nuoria vai jo selkeästi aikuisia?
Kaikki nämähän vaikuttavat siihen, mitä kannattaa ensiksi tehdä.
Loukkaukset ovat mahtavia piilokärkiä. Onneksi mieheni on myös samalla tavalla herkkä näille ja huomaa ne ihan yhtä hyvin.
Suurin osa heitoista tosin tulee silloin kun mieheni ei ole kuulemassa...ja sitten kieltää ehdottomasti sanomisensa!
Ei vaan mene läpi, mieheni kyllä tuntee äitinsä "kesä- ja talvitavat"!
En voi sanoa vihaavani anoppiani, mieluummin kuitenkin olisin tapaamatta häntä lainkaan. Kai jonkinlainen kunnioitus hänen vanhuuttaan ja rankkaa lapsuuttaan kohtaan saa minut kääntämään toisen posken ja pidän myös huolta että mieheni ei katkaise välejään heihin, ainoa lapsi kun on...
Sanoit hienosti, ettet edes halua miehesi katkaisevan välejään äitiinsä. Äidin ja pojan suhde on ainutlaatuinen, eikä sitä pidä mennä väkivaltaisesti katkaisemaan sivusta. Kyllä poika tuntee äitinsä hyvine ja huonoine puolineen, mutta rakkaus omaan vanhempaan on kuitenkin tärkeämpää kuin kärhämöinti siitä, kenen vanhemmat ovat huonompia/kahelimpia/omituisempia yms. Miniä voisi olla sen verran inhimillinen, että antaa miehelleen mahdollisuuden hoitaa omia suhteitaan vanhempiinsa rauhassa yrittämättä katkoa ja rikkoa niitä. Miniä voi vapaasti olla suhteissa appivanhempiinsa tai olla olematta, aivan oman kykynsä ja tahtonsa mukaan. Toisaalta aviomieskin voi pitää välit äitiinsä kunnossa liiemmälti siitä perheessään kertoilematta, näin sopu perheessäkin voisi säilyä paremmin.
Vaimoni suuttuu jos joku esimerkiksi kaupassa kävelee liian läheltä, eli olisi saattanut töniä. Jos naapurin lapset leikkivät liian lähellä meidän pihaa (ei siis meidän tontilla) hän menee heti valittamaan. Jos joku on sanonut hänelle jotain niin se ei juuri koskaan ole mitään hyvää. Siis anoppi ei ole ainoa kohde.
Vaimon äiti ei liiku koskaan yksin missään, koska on sen verran epäluuloinen kaikkia ihmisiä kohtaan.
Vaimo ei hoida masennustaan mitenkään. Olemme naimisissa, molemmat liki nelikymppisiä, lapsia on ja liittokaan ei ole tuore.
... mun mielestä on vähän epäasiallista lähteä osoittelemaan vaimon ja vaimon suvun vikoja tässä, kun tieto tulee yksinomaan toiselta osapuolelta. Rakentavampaa olisi miettia, mitä vaimo, kysyjä tai hänen äitinsä voisivat TEHDÄ tilannetta rauhottaakseen. Varmasti kaikilla osapuolilla on osuutensa kokonaisuudessa.
Jos joku on herkkä suuttumaan, se voi johtua siitäkin että on pinna kireällä tämänhetken perhetilanteen takia, ei aina tarvitse penkoa taustoja sen kauempaa, varsinkaan ulkopuolisten.
mulla on tuollainen sukulainen, ei anoppi. Juuri pahimmat loukkaukset tulee kavalasti vihjailuina, kätkettyinä ja näennäisystävällisyyteen peitettynä, ja ulkopuoliset vain ihmettelevät kun ei tule toimeen niin mukavan ihmisen kanssa! Semmoinen ihminen osaa hämätä ilkeytensä niin että se osuu maaliinssa rivien välistä, ja sitten uhria voi sanoa vainoharhaiseksi ja vielä nolata hänet muiden silmissä.
Siinähän tavallinenkin ihminen saati herkkä menee aivan mykäksi, niin taitavaksi jotkut ilkimykset ovat itsensä harjoittaneet piikkien ampumisessa.
Anoppisi on mukava ihminen ja sinä oikein tikusta vääntämällä saat kaiken hyvänkin kuulostamaan pahalta. Ei anoppisi voi mitään sille, jos hän tarjoaa vaikkapa kahvia ja sinä epäilet heti, että hän yrittää myrkyttää sinut. Vika ei ole anopissa vaan minun mielestä kannattaa etsiä hyvä psykiatri.
Ei minun mielestä alkup. ole ollut epäasiallinen kysellessään apuja ongelmaansa.
Miten hän vaikeutensa voisi selittää muuten kuin nyt on selittänyt?
Kerro sinä paremmat sanat!
Minusta alkup. on aika hellästi käsitellyt tilannettaan ja kysyy mitä TEHDÄ, kun vaimo ei suostu hoidattamaan masennustaan ym. Vaimon äidilläkin oli mielenterveysongelmia ennestään.
Kirjoittelen myöh. lisää, nyt en ennätä.
Mainitsinkin jo, että en kirjoittanut anopista. Anoppi on ok, mutta eräs toinen sukulainen on tällainen piiloilkeilijä, ja on siis kokemusta, että sellaista ihmisten manipulointia/alisstamista/möyryyttämistä todellakin tapahtuu - ja erittäin taitavan salakavalasti. On olemassa myös ihmisiä, jotka kärkkäästi leimaavat kanssaihmisiään hulluiksi ja vainoharhaisiksi - ehkä se tyydyttää jotain heidän omia tarpeitaan
Kaikki me, joilla on sellainen salailkeä ihminen lähellämme, tiedämme kyllä, miten salakavalaa ja kuluttavaa sellainen käytös on.
Jos me olisimme niitä psykiatria tarvitsevia hulluja, niin eikö ole outoa, että "hulluutemme" esiintyisi vain tuon yhden ihmisen yhteydessä? Tavallisesti vainoharhaisuus ym. tietääkseni kohdistuu koko ympäristöön.
diagnosoitu masennus, tarkoitan lääkäriä, en sua!?
Ja masennukseen määrätty sit hoito, vai? Eikä sit noudata hoitoa, vai miten?
Ja mikä oli masennuksen syy, sinäkö?
Ja yhtäkkiäkö se vaimo nyt on tuollaiseksi ruvennut?
Aivan kuin omasta entisestä elämästäni olisit kirjoittanut! Tosin itse olen tuon tarinan miniä osapuoli.
Monet ovat täällä moittineet vaimoasi, mutta älä usko heitä. Vaimosi on se henkilö kenen tulee olla sinulle tärkeintä maailmassa. Suhteessanne on jotakin pahasti pielessä jos äitisi on sinulle vaimoasi tärkeämpi etkä puolusta omaa vaimoasi!
Mietippä miltä sinusta tuntuisi jos joku jyräisi ja kohtelisi sinua kuten äitisi kohtelee naistasi? Kestäisitkö? Varsinkin kun sanoit, että hän on alkoholisti perheestä tekee asiasta vielä pahemman. Sen lisäksi että hän on joutunut lapsuudessaan kärsimään niin hänen pitää vielä aikuisenakin sietää inhottavaa alistavaa anoppia.
Ymmärään täysin miksi vaimosi on masentunut!
Hänellä ei luultavasti ole turvallisuuden tunnetta mikä on erittäin tärkeää parisuhteessa ja yleensäkin elämässä. Tarjoatko tätä turvallisuutta hänelle? Puolustatko häntä ja kotianne kun äitisi tulee sinne jyräämään ja määräilemään? Vai annatko hänen kävellä vaimosi yli? Anteeksi vain kärkäs mielipiteeni asiasta, mutta kyllä se vain on niin, että nimenomaan SINUN täytyy tehdä asialle jotakin, koska on kyse SINUN äidistäsi, joka on tullut väliinne ja joka aiheuttaa ongelmia. Teidän täytyy nyt päästä elämään omaa elämäänne ja irrotautua lapsuuden kodeistanne täysin jotta voitte keskittyä toisiinen ja siihen, että saatte parisuhteenne voimaan hyvin ja sitäkautta myös oma hyvinvointinne paranee.
Vai onko sinulle se tärkeämpää että äitisi saa kaiken haluamansa ja on tyytyväinen kuin oman perheesi eli vaimosi ja lapsiesi hyvinvointi?
Äitisi varmaan suuttuu teille aluksi jos pistät vastaan ja sanotte hänelle suoraan hänen käytöksestään kuinka ikävää se on miniää kohtaan, mutta hän kyllä ajan kanssa leppyy sillä hänen on pakko jos hän haluaa olla kansanne tekemisissä ja hän varmasti haluaa. Jos heti annatte periksi hän huomaa että miniää ei tarvitse kunnioittaa vaan häntä voi kohdella miten huvittaa. Äitis saatta myös yrittää kieltää kaiken, että eihän hän nyt mitään pahaa tarkoita, mutta älkää antako periksi. Äidilläsi menee aikansa ymmärtää että hän on tehnyt väärin ja toivottavasti hän sen tajuaa että te teette omat ratkaisunne ja että hänen ei tarvitse olla joka asiaa kärkkäästi kommentoimassa sillä se loukkaa vaimoasi. Hänen tulee ymmärtää se, että vaimosi on sellainen ihminen. Vai olisiko sinusta parempi että vaimosi olisi yhtä v-mäinen ja voimakastahtoinen kuin äitisi? Saisit kuunnella heidän kova äänistä riitelyään päivät pitkät, olisko se mukavaa elämää?
Myöhemmistä kirjoituksistasi huomaa jo, että olet kääntynyt äitisi puolelle vaimoasi vastaan. Olet alkanut nähdä kaiken siten että naisessa on kaikki vika ja äitis nyt vaan on sellainen vahva persoona jota naisesi ei kestä. No mietippä vielä hetki... kukaan ei tykkää siitä että heille ollaan ilkeitä eikä heitä kuunnella, sanoohan tuon nyt terve järkikin! Helppo se on toiselle sanoa, että no älä välitä, mun äiti nyt vaan on tollanen, jos sellaista joutuu vuosikausia kuuntelemaan! Käy aivan sääliksi vaimosi.
Jos olette jo nelikymppisiä niin ihmettelen suuresti että miten äitisi enää edes kehtaa kauheasti mitään toiveita esittää, tehän olette aikuisia ihmisiä ja osaatte itsekkin. Miksi kaiken pitäisi olla kuten äitisi haluaa? Mikä äitiäsi vaivaa kun hänellä on tarve esittää tällaisia toiveita? Mitä nämä toiveet ovat?
Mitä tulee vaimon alkoholisti perheeseen niin siihenkin varmasti kannattaa ottaa etäisyyttä. He ovat valinneet oman elämäntapansa ja se on heidän asiansa. Teidän ei ole pakko sietää juopottelua omassa elämässänne.
Itselläni oli kaltaisesi mies ja anoppi. Mitä pidempään suhdetta kesti, sitä masentuneempi olin. Menetin täysin turvallisuuden tunteeni ja uskoni ihmisiin sillä anoppi alisti minua ja käveli täysin ylitseni. Ex-miesystäväni oli täysi mamero jonka mielestä "äiti ei tarkoita mitään pahaa" ja "se nyt vaan on sellanen". Mies ja äiti pitivät aina yhtä. Lopulta ymmärsin mistä oli kyse.
Ex-anoppini ei mustasukkaisuuttaan ja vallanhimoisuuttaan osannut luopua pojastaan ja ex-mies oli riippuvainen äitinsä rahoista ja avusta ja jotenkin muutenkin täysin kiinni äitissä. Aina kun asiat eivät menneet kuten hän halusi, hän laittoi äidin asialle. Aloin näkemään miehen ja äitinsä ikäänkuin perverssinä parina, jotka pitivät minua omana piikanaan. Kun tajusin kuvion ja kuinka sairasta se oli, minua kuvotti koko mies ja hänen äitinsä.
Ja olin vihainen itselleni siitä, että olin edes alkanut moisen mammanpojan kanssa yhtään millekkään. Erohan siitä tuli, ja se oli elämäni suurin helpotus! Ajan myötä sain turvallisuuden tunteeni takaisin ja löysin ihanan miehen, joka ei todellakaan ole mammanpoika. Elän nyt omaa elämääni onnellisena eikä siihen kuulu v-mäistä inhottavaa anoppia. Nykyiseni ei koskaan antaisi kenenkään kohdella minua huonosti. Hän on oikea mies!