Hallitukselta ei ole onnistunut aselain tiukentaminen vuodessa, mutta pakkotyölain säätäminen onnistui Eduskunnan kyselytunnilla puhuneen kansanedustajan mukaan viikossa.
Siis työttömien kyykyttäminen sujuu nopealla aikataululla.
Metkaa, että sana pakkotyölaki näytetään tuntevan myös Eduskunnassa. Siis tiedettiin, mitä säädettiin.
Siis työttömien kyykyttäminen sujuu nopealla aikataululla.
Metkaa, että sana pakkotyölaki näytetään tuntevan myös Eduskunnassa. Siis tiedettiin, mitä säädettiin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Lisätietona:
Pakkotyölakia vastustivat vasemmistoliitto ja perussuomalaiset ryhmänä, kristilliset Kallista lukuunottamatta ja osa vihreista.
Pakkotyölain puolesta äänestivät demarit, kepu, ruotsalaiset, kokoomus, Kallis, osa vihreistä.