Juutalaiset eivät valehtele ja eivätkä omavahurskaisesti kerskaa

144000-oppi on adventisteilla ja jehovilla

Ilm. 3:9    
Katso, minä annan sinulle saatanan synagoogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan valhettelevat;
257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tekemistä adventistien kanssa. Sopii lähinnä sinuun itseesi.

Äänestä

Niin, jehovilla ja advareilla on ikioma oppinsa,
144000. Mutta juutalaiskansa lähes kokonaisuudessaan noudattaa sapattia.
(Enemmistö messiaanisista juutalaisista sensijaan
viettää ylösnousemuspäivää)

Messiaan oppi on 112x12000 ja ne koostuvat
messiaanisista juutalaisista, 12 heimosta.
Niitä ei voi vahingoittaa mikään luonnossa, eikä
kukaan ihminen - ei siinä ajassa esiintyvä
antikristuskaan. Jumalan ja Pojan nimi otsassa
takaa sen, Ilmestyskirjan mukaan.
Heillä on tietysti erityinen tehtävä, kun noin
sujellaan. Kuten on laita myös niiden kahden
säkkipukuisen todistajan.

Niitä ei siis voi tuhota, niitä 144000 ja ne
tulevat seisomaan Siionin vuorella, Öljymäellä,
kun Jeesus tulee takaisin maan päälle,
"tuhannen tuhansine pyhineen".

Sak 14:3-6
3
Herra itse lähtee sotaan viholliskansoja vastaan, niin kuin hän on lähtenyt ennenkin vihollisen hyökätessä. [Jes. 42:13]
4
Hän seisoo sinä päivänä Öljymäellä, joka kohoaa Jerusalemin itäpuolella. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen, toinen puoli vuoresta väistyy pohjoiseen, toinen puoli etelään, ja välille syntyy valtaisa laakso.
5
Te pakenette vuorten välissä olevaa laaksoa pitkin, ja se ulottuu Asaliin asti. Te pakenette, niin kuin paettiin maanjäristystä Juudan kuninkaan Ussian aikana. Sitten Herra, teidän Jumalanne, tulee Jerusalemiin, ja kaikki pyhät ovat hänen mukanaan. [Aam. 1:1 | Juud. 14]
6
Sinä päivänä ei ole hellettä, ei pakkasta eikä jäätä.

Jo maailman seitsemäs sukupolvi muinaisuudessa
tiesi tuon Jeesuksen astumisen takaisin maan
päälle. Ja patriarkka Job, paljon ennen kuin
Jumala valitsi lakikansan, Israelin.

Juud. 1:14
Heistä on myös ennustanut Henok, Aadamista seitsemäs: "Katso, Herra tulee pyhiensä tuhatlukuisen joukon kanssa.
[1:14,15: 2. Tess. 1:10; Ilm. 1:7 : 1. Moos. 5:21-24]

Job 19:25
Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sapatinvietollaan kirjoitti:

144000-oppi on adventisteilla ja jehovilla

Ilm. 3:9    
Katso, minä annan sinulle saatanan synagoogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan valhettelevat;

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu