Minä olen katkera nainen, täysin merkityksetön ja vailla mitään tarkoitusta. Hukkaanheitetty.
Olen aina halunnut vain rakkautta, harvoin ole sitä saanut. Vääriltä ihmisiltä en sitä ole kyennyt vastaanottamaan ja ne harvat, joita itse olen rakastanut, ovat aina minut jättäneet. Ilmeisesti olen niitä jotka eivät kykene tarjoamaan sitä mitä kestävään parisuhteeseen tarvitaan.. Peiliin katsominen ei auta kun ei kerran kelpaa niin ei kelpaa.. Lopputulos on aina sama.
Minä en halunnut että elämä menisi näin. Olisin halunnut oman perheen ja kodin. Minulla olisi ollut paljon enemmän annettavaa. Minä olen niin katkera, että olen pakahtua tähän tunteeseen. Tuntuu kuin olisin ensin saanut jotain suurta, joka sitten otettiinkin pois. En sitten kelvannutkaan, en ole koskaan kelvannut. Miksi edes luulin että tällä kertaa asiat menisivät toisin, olenko tyhmä!!! Olin jo vuosia sitten luovuttanut ja nyt viimeisimmän epäonnistumisen jälkeen kuvittelin jo antaneeni periksi ja palanneeni siksi ikuisesti yksin eläjäksi, jolla on sata rautaa tulessa ja suunnitelmat huomiselle ja ensivuodelle ja… Mutta tänään repesi.
Ketä minä oikein huiputan.. itseäni? Älä käsitä väärin, en minä halua kenenkään muun elämää, en vaihtaisi tätä mihinkään. Minulla on ihan hyvä elämä. Minä vain olisin halunnut, että oma elämäni olisi mennyt eritavalla. Enkä minä enää vain jaksa tätä. MINÄ EN VAIN ENÄÄ JAKSA TÄTÄ! Enkä minä tiedä mitä minä teen.
Olen aina halunnut vain rakkautta, harvoin ole sitä saanut. Vääriltä ihmisiltä en sitä ole kyennyt vastaanottamaan ja ne harvat, joita itse olen rakastanut, ovat aina minut jättäneet. Ilmeisesti olen niitä jotka eivät kykene tarjoamaan sitä mitä kestävään parisuhteeseen tarvitaan.. Peiliin katsominen ei auta kun ei kerran kelpaa niin ei kelpaa.. Lopputulos on aina sama.
Minä en halunnut että elämä menisi näin. Olisin halunnut oman perheen ja kodin. Minulla olisi ollut paljon enemmän annettavaa. Minä olen niin katkera, että olen pakahtua tähän tunteeseen. Tuntuu kuin olisin ensin saanut jotain suurta, joka sitten otettiinkin pois. En sitten kelvannutkaan, en ole koskaan kelvannut. Miksi edes luulin että tällä kertaa asiat menisivät toisin, olenko tyhmä!!! Olin jo vuosia sitten luovuttanut ja nyt viimeisimmän epäonnistumisen jälkeen kuvittelin jo antaneeni periksi ja palanneeni siksi ikuisesti yksin eläjäksi, jolla on sata rautaa tulessa ja suunnitelmat huomiselle ja ensivuodelle ja… Mutta tänään repesi.
Ketä minä oikein huiputan.. itseäni? Älä käsitä väärin, en minä halua kenenkään muun elämää, en vaihtaisi tätä mihinkään. Minulla on ihan hyvä elämä. Minä vain olisin halunnut, että oma elämäni olisi mennyt eritavalla. Enkä minä enää vain jaksa tätä. MINÄ EN VAIN ENÄÄ JAKSA TÄTÄ! Enkä minä tiedä mitä minä teen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Oletko miettinyt syitä tähän? Miksi sut aina jätetään? Mitä sä aina teet väärin? Jos sulla kerran on ihan hyvä elämä, niin eipä sulla pitäisi olla hätäpäivää. Vai oikean miehenkö löytäminen on sun elämän tarkoitus?
samalla tavoin ja tuohon katkeruuteen "hukkuminen" on tuttua itse kullekin.
Olen itse mies ja siltä se joskus tuntuu. Toisaalta en ole myöskään tarjonnut rakkautta niille jotka ehkä olisivat minulta sitä halunneet vaan ole valinnut omat kiinnostuksen ja rakkauden kohteeni. Olen tehnyt pahoja virhearvioita, se on vain uskalletta myötää sen lisäksi että vaikka onkin tullut tunne ettei saa hyväksyntää ja on turha ihminen.
Pahinta on elätellä noita toiveita että asiat muuttuisivat niin kovin paljoa. Odotat että rakkaus muuttaa kaiken hyväksi ja parantaa sinun haavasi mutta niin se ei tee ellet itse kykene hyväksymään tilannetta ensin.
En voi luvata että asiat muuttuvat paremmaksi ja ainut neuvo jonka voin luvata on että älä luulottele turhia liikaa tai poltat näppisi kuten nyt olet tehnyt.
Itselleni kelpaisi jo nyt edes hyppysellinen aitoa rakkautta joltakin naiselta mutta se taitaa olla tuuleen kuiskattu toive. Tällaista tämä elämä vain on, hittojako sille voi tehdä.
minä olen sit ehkä se katkera mies.Rakkautta minäkin tarvitsin ja yhdeltä naiselta sitä luulin saaneeni kunnes kaikki muuttui.En minäkään kykene sitä ottamaan toisilta vaikka ne olisi kuinka hieno luonteisia ihmisiä,joku vaan kääntyy vastaan.Tuntuu siltä et ei kannata edes ketää yrittää kun se ei kolaha ni ei kolaha.Jos joku sattuu kiinnostuu ni on ni hemmetin vaikee sanoo sille tunteensa et ei loukkais ketää.Haaveilin minäkin perheestä ja olisin halunnut rakastaa ja elää eri tavalla.Kaippa sitä toisen ihmisen rinnalla tuntisi itsensä tarpeellisemmaksi.Minä jos johonkin rakastun ja sit se loppuu niin kyllä siinä sit taas pari vuotta syyttelee syyttä itseään eikä oikein huvita mennä mihkään.Totta tämä on ja halusin myös lohduttaa toista turhaa ihmistä vaikka sitä minä en usko meidän kummankaan kohdalla et olisimme turhia.Toisella lailla minäkin olisin halunnut elämäni menevän,viisaita neuvojia kyllä piisaa....
nim.. turhalle ihmiselle ollut näistä viesteistä mitään lohdutusta.
Hui kun säikähdin! :o kirjoittamasi teksti on täysin kuin minun kirjoittamani. Ajattelen ihan samalla tavalla omasta elämästäni :(
Eli tiedän tasan miltä susta tuntuu.
Se on niin kamalaa kun ei asioille voi tehdä mitään ne vaan on aina näin, eikä mikään muutu koskaan..vuodesta toiseen samaa paskaa.
on et sitä mitä haluu sitä ei ainaskaa vähän hiljaset ja hyvän tuuliset ihmiset ei saa.Ja joilla ehkä olisi vähän toisellekkin ihmiselle annettavaa nim...järkevä nainen olet
Tässä on pian kuukausi kulunut ensimmäisestä romahduksesta ja taas eilen putosin kaivoon noiden ajatusteni kanssa.
Tuntuu, että tällä kertaa tästä ei ole ylösnousua. Että en enää jaksa edes yrittää.. esittää.. yhtään mitään. Että voimat ei riitä eikä kiinnostakkaan enää. Mitä sitä suotta, eiköhän tässä ole minun tunteeni ylikävelty liian monta kertaa. Eikä kukaan tiedä miltä minusta tuntuu, en halua kellekkään olla vaivaksi. Kulissi on siis vielä pystyssä, mutta kuinka kauan.