NIIN

>Ei se onni täältä löytynyt,vaan aivan läheltä.Ehdin olla yli kaksi ja puoli vuotta, kuin yksin, vaikka xsä kävi luonani ystävänä.Ystäväni keksi että laitahan tänne profiili, niin teimme sen noin 8/ kk sitten.Siinä ajassa oli Yksi varteenotettava henkilö,mutta se kaatui meidän välimatkaan, ikävä kyllä Hän on nyt varmasti onnellinen nykyisen kumppaninsa kanssa.Ja sen kyllä hänelle suon hieno-mies.Tähän minun yksin olooni on vain yksi syy.x- käytti alkoholia holtittomasti ja siinähän on nämä lieve ilmiöt seurauksena ,ja hän jäi niistä kiinni.En pystynyt antamaan anteeksi, mutta en myöskään hakemaan virallista eroa, ja se oli meidän yhteinen päätös siitä.Itse en käynyt treffeillä kuin kahden kanssa , kahvin merkeissä ,,en siis päästänyt ketään kotiini.Juuri tänään yksi mies kenen kanssa olimme sopineet tapaavamme ,,perui sen jo ajoissa.No hyvä niin,olin jo sitä itsekin ajatellut koska ei juurikaan oltu tekemisissä täällä eikä puhelimessakaan kuin vain alussa.Ja tässäkin oli välimatka huima,tuskin olisi sekään kestänyt pidemmänpäälle,Olisi pitänyt muuttaa hänen lähelleen , että olis voinut suhdetta hoitaa.Tässä menneet viikon aikana olemme taas mieheni kanssa päässeet lähemmäs toisiamme , aivan kuin alkuaikoina.Hän on kiltti sympaattinen ,,ja toiset huomioon ottava, siis liian kiltti toisaalta.Jos vain pysyy alkoholi poissa kuviosta.Ja uskon nyt että Hän todella Rakastaa minua ja haluaa minut vierelleen.Ja minä yritän antaa anteeksi Hänen tekonsa. Ja olihan minullakin se pieni seikkailuni,,ja se Hän tietää .Koska kumminkin vielä Rakastan Häntä...Ja Hän tietää että olen seuraa hakenut täältä,kun en juurikaan käy ravintoloissa,se ei vaan ollut minun juttuni.Ei ole tullut siitä syytöksen sanaa, eikä nykyään muistakaan asioista.Ehkä me tarvitsimme vuo vuodet, että oppisimme niistä jotain.Nyt tuntuu hyvältä , Ja vielä etsin hääkuvamme taas niille varatuille paikoille,niin kaikki hyvin ,,toivon ainakin sitä..Eiköhän ihminen tarvitse uuden mahdollisuuden,,,kun oikeasti Rakastaa.Eli näin minule nyt kävi.Ehkä se Kohtalo puuttui taas meidän puolelle.Jos on jollain kysymistä, ja on samassa tilanteess .Jos vaikka osaisin jotain kertoa , kerron mielelläni.Älkää luovuttako liian helpolla,on mieheni neuvo.Itse oisin heittänyt sen kirveeni kaivoon jo ajat sitten..Vain silkasta petetyksi tulemisesta,ja siitä että mitä toiset nyt ajattelevat, onneksi en.Siis ei kun vaan rohkeutta yritää uudelleen,,Ei se näköjään vaihtamalla parane...
6993
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

> Onnea teille, kaikki eivät siihen pystyisi!!!

Äänestä
  • Pitänyt tehdä- kun olisi ollut vielä mahdollista, nyt liian myöhäistä,ikävä huomata se.MUT ONNEE SULLE-TAI TEILLE!TÄÄLLÄ SAA TYHJÄN PYYTÄMÄTTÄKIN...

    Äänestä

Toivottavasti miehesi alkoholinkäyttö on muuttunut.

Itse erosin aikanaan samasta syystä.
koko perhe kärsi alkoholin käytöstä.

erosta yli kymmenen vuotta. mies juo edelleen.
tyyli ei ole muuttunut, tullut mennyt vain pahemmaksi.

silloin ajattelin, että siihen silmukkaan en enää päätäni uudestaan laita. nykyinen miesystäväni ei käytä juuri lainkaan alkoholia.

uuden kumppanin valinnassa juuri tuo alkoholin käyttö oli minulla tärkein tekijä.

Äänestä
  • Siis lopun , jos huomaan että alkaa mennä vähänkin sinne suuntaan kuin ennen.Mutta kyllähän tuo aika jo minkä erossa olimme on tietysti vaikuttanut siihen, että haluaa Hän muuttua,koska on pystynyt olemaan ilman sitä viinaa, no tietysti voihan sitä ottaa joskus,kuten toisetkin hyvässä seurassa.Kiitos sinulle vastauksesta.Ja onnea elämääsi..

    Äänestä

...ja äly hoi. Miehesi ei koskaan muutu ellei hän todella jätä alkoholia KOKONAAN. Juoppo on juoppo jos tahtoa raitistua ei ole. Kohtuukäyttäjä alkoholistia ei ole olemassakaan. Samanlaiset lupaukset minäkin olen käynyt läpi. Alkoholistilla puheet jää pelkän lupauksen asteelle, jotta sinä olisit kuviossa mukana hoitamassa ja mahdollistamassa hänen juomisensa. Kokemusta on.

Äänestä
  • Ei juoppo = alkoholisti siitä parane mikäli ei ole valmis jättämään alkoholia kokonaan, kokemusta löytyy avovaimosta, entisestä sellaisesta, saattoi olla parikin vuotta juomatta kunnes taas aloitti tissuttelun joka johti vääjäämättä ryyppäämiseen, sen jälkeen ei mikään ollut suhteessa hyvin, joko olin pikkumainen kun ei saanut ryypätä, tai sitten näitä itsesyytöksiä että ei koskaan enään.
    Mikäli mukana on ollut syrjähyppyjäkin, eikä alkoholi ole jäänyt kokonaan pois kuvioista niin kannattaa ottaa järki käteen ja etsiä kumppani vaikka treffisivuilta ei sitä tiedä koska kolahtaa, ja voihan se rakkaus syttyä vaikka kaupan kassajonossa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TEEN MINÄKIN! kirjoitti:

>Ei se onni täältä löytynyt,vaan aivan läheltä.Ehdin olla yli kaksi ja puoli vuotta, kuin yksin, vaikka xsä kävi luonani ystävänä.Ystäväni keksi että laitahan tänne profiili, niin teimme sen noin 8/ kk sitten.Siinä ajassa oli Yksi varteenotettava henkilö,mutta se kaatui meidän välimatkaan, ikävä kyllä Hän on nyt varmasti onnellinen nykyisen kumppaninsa kanssa.Ja sen kyllä hänelle suon hieno-mies.Tähän minun yksin olooni on vain yksi syy.x- käytti alkoholia holtittomasti ja siinähän on nämä lieve ilmiöt seurauksena ,ja hän jäi niistä kiinni.En pystynyt antamaan anteeksi, mutta en myöskään hakemaan virallista eroa, ja se oli meidän yhteinen päätös siitä.Itse en käynyt treffeillä kuin kahden kanssa , kahvin merkeissä ,,en siis päästänyt ketään kotiini.Juuri tänään yksi mies kenen kanssa olimme sopineet tapaavamme ,,perui sen jo ajoissa.No hyvä niin,olin jo sitä itsekin ajatellut koska ei juurikaan oltu tekemisissä täällä eikä puhelimessakaan kuin vain alussa.Ja tässäkin oli välimatka huima,tuskin olisi sekään kestänyt pidemmänpäälle,Olisi pitänyt muuttaa hänen lähelleen , että olis voinut suhdetta hoitaa.Tässä menneet viikon aikana olemme taas mieheni kanssa päässeet lähemmäs toisiamme , aivan kuin alkuaikoina.Hän on kiltti sympaattinen ,,ja toiset huomioon ottava, siis liian kiltti toisaalta.Jos vain pysyy alkoholi poissa kuviosta.Ja uskon nyt että Hän todella Rakastaa minua ja haluaa minut vierelleen.Ja minä yritän antaa anteeksi Hänen tekonsa. Ja olihan minullakin se pieni seikkailuni,,ja se Hän tietää .Koska kumminkin vielä Rakastan Häntä...Ja Hän tietää että olen seuraa hakenut täältä,kun en juurikaan käy ravintoloissa,se ei vaan ollut minun juttuni.Ei ole tullut siitä syytöksen sanaa, eikä nykyään muistakaan asioista.Ehkä me tarvitsimme vuo vuodet, että oppisimme niistä jotain.Nyt tuntuu hyvältä , Ja vielä etsin hääkuvamme taas niille varatuille paikoille,niin kaikki hyvin ,,toivon ainakin sitä..Eiköhän ihminen tarvitse uuden mahdollisuuden,,,kun oikeasti Rakastaa.Eli näin minule nyt kävi.Ehkä se Kohtalo puuttui taas meidän puolelle.Jos on jollain kysymistä, ja on samassa tilanteess .Jos vaikka osaisin jotain kertoa , kerron mielelläni.Älkää luovuttako liian helpolla,on mieheni neuvo.Itse oisin heittänyt sen kirveeni kaivoon jo ajat sitten..Vain silkasta petetyksi tulemisesta,ja siitä että mitä toiset nyt ajattelevat, onneksi en.Siis ei kun vaan rohkeutta yritää uudelleen,,Ei se näköjään vaihtamalla parane...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu