Säälittää nää jutut tällä palstalla tosiaankin!
Kauhukseni oon itekki ruvennu niitä lukemaan. En voi ikinä sulattaa uskottomuutta ylipäänsä, varsinkin jos on ite yrittäny kaikkensa. Sairauksille ei tietysti voi mitään.Olen itse rakastanut miestäni koko ajan ja on olen vielä ns. kiltti luonne, olen rehellinen ja voin sanoa että rakastan häntä yhä. Vituttaa vaan kun tietää ettei toinen ookkaan tykännyt ,enää, ja sen yht äkkiä tajuaa itekkin ..tai en tiiä oonko tajunnut vieläkään.. heh heh lähes 20 v yhessä olon jälkeen rakkauskin voi kuitenkin vissiin kuolla...toisilla voi toisilla ei..
Kauhukseni oon itekki ruvennu niitä lukemaan. En voi ikinä sulattaa uskottomuutta ylipäänsä, varsinkin jos on ite yrittäny kaikkensa. Sairauksille ei tietysti voi mitään.Olen itse rakastanut miestäni koko ajan ja on olen vielä ns. kiltti luonne, olen rehellinen ja voin sanoa että rakastan häntä yhä. Vituttaa vaan kun tietää ettei toinen ookkaan tykännyt ,enää, ja sen yht äkkiä tajuaa itekkin ..tai en tiiä oonko tajunnut vieläkään.. heh heh lähes 20 v yhessä olon jälkeen rakkauskin voi kuitenkin vissiin kuolla...toisilla voi toisilla ei..
Vastaukset 5
Vanhimmat
kokemaan jotain samaa. Se on ihan sama montako vuosikymmentä näillä paskiaisilla on yhteiselämää takana, kun vain luulevat saavansa nuorutensa takaisin tämän uuden rakkuden kanssa, se on ainoa mitä jotain merkitsee. Eli siis oma nautinto, eikä mikään muu. En vieläkään ymmärrä nk. rakkautta edes sanana kun sillä ei ole mitään merkitystä näille häntäheikeille. Eivät he muista niitä asioita joita on yhdessä koettu, eivät arvosta toista ihmistä vaikka se olisi kuinka huolehtinut ja välittänyt ja yrittänyt viedä jokapäiväistä elämää eteenpäin.
Suurin osa täällä olevista jutuista on täyttä sontaa ja joukossa on tietysti teini-ikäisten provojakin. Jos tänne kirjoittaa pahasta olosta, ahdistuksesta ja kaikesta siitä tunteiden kirjosta mitä mielessä on joutuu pilkan kohteeksi. On tietysti helppo sanoa, että mitäs sitten roikut täällä, mutta kun ihminen on epätoivoinen, tuntee "häpeää" vaika ei olekaan mitään syytä, turvautuu jopa näihin palstoihin. Ei osaa eikä ymmärrä lähteä hakemaan ammattiauttajan apua.
Jatkoja sinulle
Ressukoita, olette unohtaneet yhden asian. Papin aamen ei ole omistusoikeus. Ei toista ihmistä voi omistaa. Avioliitossakin on kaksi itsenäistä ihmistä, sitä ei voi sivuuttaa. Enkä tosiaan pilkkaa teitä. Mutta kysyn miksi te itse jätitte oman elämän. Totta kai jokainen ajattelee, niin nainen kuin mies omaa hyvää ja omaa nautintoaan. Tai ainakin pitäisi ajatella. Itse en koskaan tee mitään, vain miellyttääkseni toista. Teen vain jos haluan tehdä.
Sanoit että olet passannut, huolehtinut ja välittänyt. Ehkä olet yrittänyt liikaa, olla se täydellinen. Siihenkin oikeesti "tukehtuu". Mieheni (ei aviossa) aloitti minun muuttamisen, pitäs olla semmoinen, tämmöinen ja tuollainen. Ilmoitin hänelle jos en kelpaa tämmöisenä, sinä voit aina hakea itsellesi sen ihannenaisen minkä haluat. ja sanoin myös että sun paikkaas on kyselty,, Jo muuttui ääni, eihän mussa mitään muutettavaa olekkaan. Minä käsken ja kannustan vieraisiin, koska mun periaate on se, että ei toista voi omistaa eikä pakottaa. Mutta olen myös tehnyt selväksi, miten käy kun pettää. Jätän miehen heti. Siksi minulla on oma elämä, eikä tarvitse koskaan hävetä mitään. Sinulle sanon, parhaan avun saat kun elät tätä elämää eteenpäin, jatkat.
Eilinen on menneisyys, tänään on tämä hetki, mutta huominen on tulevaisuus. Katso huomiseen aina.
ettei toista voi omistaa.Ilmeni kuitenkin se että jätät kaverisi jos hän pettää sinua. Et siis kuitenkaan hyväksy petämistä, niinkuin ei moni muukaan.
Eli juuri näin. Älkää pettäkö, kun koette ettei se tämän päivän elämä olekkaan sitä kuin haluamasi huominen, äslä petä vaan pura suhde ja lähde sitten vasta hakemaan sitä uutta ja parempaa.
Sitten myös se ettet koskaan tee mitään miellyttääksesi toista. Eikö nk. rakkauteen kuulu myöskin toiseta välittäminen. Onko se sitten eri asia kuin miellyttää toista. En oikein ymmärtänyt mitä ilmaisullasi tarkoitit.
olkoot he sitten miehiä tai naisia, kannatta kaukaa kiertää. Itsekeskeistä lässytystä kaikki tyyni. Ja ristiriitaistakin.
No voin itse kertoa miten meille kävi parikymmentä vuotta yhdessä ja lapsiakin siunaantui nuoria oltiin kun yhteen kun kaikki muutkin, olihan siinä ihastumista jota luulimme molemmat rakkaudeksi. No sitten siinä kumpainenkin kasvoi ja aikuistui, hoksattiin etteihän se mitään oikeata rakkautta ollutkaan vaan ystävyyttä lähemmin, erottiin parempi niin. Nyt olemme omillamme rakastamme kumpainenkin lapsiamme tavallaan ja onnellisia tahoillamme. Meille kävi näin ja tajusimme ettei sitä tarvitse loppuelämää olla yhdessä väkisin. Luulisin että teillä on juuri käynyt niin voipi olla ettei toinen halua sitä aluksi myöntää, mutta ei toista ihmistä voi itseensä todellakaan väkison sitoa.