Mistä tietää haluaako mies vain hoidon, vai olisiko valmis tutustumaan ja ehkä suhteeseen?
Mies asuu toisella paikkakunnalla. Tavattu on pari kertaa sattumalta baarissa. Ensimmäisellä kerralla jo ehdotteli, mutta en suostunut mihinkään. Toisella kerrallakin vaikutti innokkaalta, mutta ei ollut mahdollisuutta edetä pidemmälle silloin, enkä edes olisi. Viimeksi vaihdettiin numerot ja kuulumisia jne. on kyselty useasti jo ainakin kuukauden ajan. Hän on useimmiten ollut se joka ensin ottaa yhteyttä. En ole ollut liian innokas, enemmänkin ns. vaikea, mutta olen silti osoittanut kiinnostusta miestä kohtaan. Hän vain vaikuttaa pelimieheltä..Mutta olen ihastunut. Itse haluaisin jotain suurempaa, enkä suostu olemaan vain joku hoito. Voisiko mies näin kauan yrittää että vain saa haluamansa? Pelkään että minua hyväksikäytetään ja joudun pettymään. En anna ennen kuin tunnen toisen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Lopulta et tiedä sitä mistään. Sulle voidaan jopa leperrellä ja sanoa asioita, joista voit tehdä asian suhteen positiivisia johtopäätöksiä ja sittenkin särjet sydämesi.
Ehkä tiedät asian itsekin, jos luotat vaistoosi.
Yleensä haetaan vain kokemuksia. Toinen ihminen harvoin merkitsee mitään toiselle, se on sääli nykypäivänä.
Älä kuitenkaan menetä uskoasi, niin minäkin vielä uskon -
Vai pillustasi?
Onko kaikki mistä hän puhuu vain teatteria jolla johdetaan sänkyyn (eli kaikesta päädytään aina seksiin mutkan kautta) vai kiinnostatko sinä häntä myös ihmisenä?
Oletko ihastunut häneen vai vain saamaasi huomioon?
Terveisin, Pelimiesotteet tunteva anti-pelimies.