Olen nyt ajautunut elämäni pahimpaan paikkaa. Ajattelin tänne kirjoittaa tuntemuksiani kun ei ole oikein ketään kelle puhua. Tilanne on se että avovaimoni on päättänyt lähteä pois yhteisestä kodista. Meidän piti mennä ensi kesänä naimisiin,morsiamen hääpukukin on jo ostettu. Mä oikeesti luulin että tämä elämä alkaisi pikkuhiljaa rauhoittuun. Pahin juttu tässä on se, että meille on tulossa keväällä vauva. Mä oon nyt todella pihalla, en enään tiedä mitä ajatella tai tehdä....
Kaikkiko loppuu...
Ville82
4461
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ajattelin vastata tähän ihan vaan siksi että itse olen kokenut samankailtaista, toki olen juuri se toinen osapuoli...
Erosin siis avopuolisostani viime tammikuussa, meillä oli ihana omakotitalo jota remontoimme uuteen uskoon, kaksi pientä suloista lasta, mutta mitä meidän välillä oli...ei enää juurikaan mitään...Saimme ensimmäisemme kun olin 20 ja toisen ollessani 22, ex-puolisoni on 4 vuotta minua vanhempi.
Osaatko sanoa, miksi avopuolisosi haluaa lähteä? Meidän "parisuhde" loppui kun aloimme odottaa toista lastamme keväällä 2006. Sen jälkeen elelimme kuin kämppikset. Ex-puolisoni myöntää että hänen olisi pitänyt antaa meille enemmän aikaa kuin rakastamalleen harrastukselleen jääkiekolle. Tein melkein kaiken kodissamme yksin, hoidin lapset, siivosin, tiskasin, pyykkäsin ja laitoin ruuan. mielellänihän minä mutt se yksinäisyys ja kaikki homma alkaa jossain vaiheessa riittää!!!
Niin paljon valintoja, niin paljon vaikeita päätöksiä joita teidän on tehtävä, niin itsenne kuin toistennekin takia. Yrittäkää asettua toistenne saappaisiin edes hetkeksi, miettikää mïkä mättää ja miksi. Olkaa myös rehellisiä, jos ei toimi eikä halua niin sille ei voi sitten mitään, mutta kehotan taistelemaan!!!
Itse tekisin mitä vain jotta lasten isän kanssa elämä jonain päivänä toimisi mutta juuri tällä hetkellä niin ei ole! Aika näyttää...
Toivon teille kummallekin ja pienokaiselle kaikkea hyvää, kärsivällisyyttä ja uskoa ja voimia!!! Vähintaan niitä asioita tarvitsee toimiva parisuhde ja perheen perustaminen, mikään ei aina ole ruusuilla tanssimista, valitettavasti!
mustakin välillä tuntuu, että elellään kuin kämppikset. Tässä suhteessa se olen vaan minä joka hoitaa enimmäkseen kotia. Puoliso taas viettää aikaa kavereidensa kanssa mielummin kuin minun. Sitten kun joskus avaudun, että olisi kiva viettää joskus "laatuaikaa" kahdestaan, niin mua syytetään siitä että roikun liikaa kiinni. Ymmärrän että ihminen tarvii omaa tilaa ja rauhaa, mutta kuinka paljon sitä tilaa sitten tarvii.
Oliko vauva suunniteltu? Vai olisiko niin että nyt tulee liikaa suuria muutoksia kerralla? Kuinka kauan olette olleet yhdessä, etenettekö liian nopeasti? Olisiko, että tyttöystävääsi on jotenkin alkanut ahdistaa ja tuntuu ettei olekaan vielä valmis kaikkeen tähän... Naimisiinmeno samoin kuin vauvan saaminen ja raskaus on isoja asioita, jotka voi aiheuttaa suuriakin myllerryksiä mielialoissa ja tuntemuksissa.
Vauva on kyllä suunniteltu, ja sovittiinkin jo kun vauvauutinen tuli että siirretään häitä. Eihän me tosiaan ole tunnettu vasta kun vasta pari vuotta. Ikäeroa tietysti on 4 vuotta, tästä asiasta monesti puhuin että onko hän sitten tosiaan valmis. Sillon ainakin oli, voihan se olla että on alkanut ahdistaan. Häät oli toki helppo perua, mutta tota toista asiaa ei! Eikä sitä kumpikaan ole edes miettinyt, eikä mieti. Lapsi kuitenkin tulee, nyt on vaan niin epätoivoinen olo ettei pysty edes siitä iloitsemaan