Etelä-Korean osa vankina "vapaan maailman" ja Pohjois-Korean välissä ei ole kadehdittava.
Naapurimaan paranoidi, totalitaarinen hallinto ei kykene ratkaisemaan maan taloudellisia ongelmia, on enimmäkseen tietämätön ulkomaailman realiteeteista, keskittyy pelkästään oman valtansa pönkittämiseen ja torjumaan ulkoista uhkaa.
Etelä-Korea, Japani ja Kiina pelkäävät hyvällä syyllä P-Korean hallituksen sortuvan ja maan ajautuvan täyteen anarkiaan ja miljoonien nälkäisten ja epätoivoisten pakolaisten tulvivan naapurimaihin.
Naapurimaat eivät pidä P-Korean taholta tulevaa ydinaseuhkaa todennäköisenä koska sellainen olisi odotettavissa vain siinä tapauksessa että USA hyökkäisi P-Koreaan.
Ne toivovat myös P-Korean hallinnon ja talouden asteittaista liberalisoitumista Kiinan mallin mukaan siten että seurauksena olisi ulkomaailman taloudellinen ja poliittinen kannustava ilmaiiri tukemassa prosessia.
Tämä kehitys ei kuitenkaan ole naapurimaiden, eikä P-Korean käsissä vaan ohjaksia pitelee USA, jolla on E-Koreassa yli 30 000 miehen vahvuinen armeija ja jolle P-Korea on tärkeä imagotekijä "Pahan Akselina" tunnetun uutta maailmanjärjestystä ajavan ulkopolitiikkansa peruspilarina.
Clintonin kaudella naapurimaiden sallittiin neuvotella P-Korean kanssa käyttäen oman mielensä mukaan keppiä ja porkkanaa, tulokset eivät olleet mitenkään dramaattisia mutta tilanne alueella ei huonontunutkaan ja ilmapiiri oli yleisesti ottaen paranemaan päin.
Kaikki muuttui Bushin astuttua valtaan ja potkaistua neuvottelupöydän kumoon. USA ilmoitti ettei sitä kiristetä, eli USA ei neuvottele vaan sanelee.
Tilanne ei näytä kovinkaan lupaavalta, neuvotteluyhteyden katkaiseminen, poliittinen painostus, USA:n suunnitelma joukkojensa asteittaiseen vetäytymiseen P- ja E-Korean rajalta, samaan aikaan kun USA halusi E-Korean lähettävän divisioonan Irakiin, näyttäisivät merkitsevän sitä että USA toivoisi jotain ikävää tapahtuvan maiden rajalla.
E-Korea on vangittuna painajaiseen josta sillä ei ole ulospääsyä koska tuo painajainen on luotu, ja sitä kontrolloidaan Washingtonista käsin.

Vastaukset 5
Vanhimmat
USA:n maailmanvalloituspolitiikan nimihän on tietysti New World Order ja Pahan Akseli on tuo Washingtonin luoma mielikuva jolla se perustelee toimiaan ... ei sillä etteikö kumpi tahansa nimi sopisi USA:n maailmanvalloituspyrkimyksille.
moonman välillä Arja on saanut varmaan Moskovassa aivopesukouluutuksen!
rähinäremmi ja hakaristikäsivarsinauha naulakkoon ja hakeudu kansakouluun perehtymään suomenkielen alkeisiin.
Viestisi sisältö, joka varmasti on suoranainen ajatusten Tonava, jää hiukan epäselväksi kielellisen ilmaisusi omaperäisyyden vuoksi.
Älä välitä moonman. Se on tuo Rane, joka käyttää myös nimimerkkiä Reunanen, Atomic Tom, Jee jee mies ja joonas. Sen jälkeen, kun se oli hävinnyt minulle muutamassa keskustelussa 10-0, se on ryhtynyt näkemään minua joka paikassa.. Se jopa luulee, että minä olen manipuoloinut kansan mielipiteitä, kun sen mielestä kaikki Irakin sotaa vastustaneet (60%) väestöstä on kommareita (joita todellisuudessa on 0,5%). Suosittelen, että et kommentoi noita ranereunanenatomictomjeejeemiejoonaksen juttuja ollenkaan. Hänellä kun ei ole oikeasti mitään mielipiteitä asioista, hän vain haukkuu täällä kaikki erimieltä olevat kommarimusuiksi.
identiteettikriisi ... muistanhan minä noita muitakin menneiltä ajoilta ... tunnusomaista lajille on ajattelumalli joka muistuttaa yksisoluisten eliöiden aineenvaihduntaa.
Kansan tosi syvät rivit sanovat painavan sanansa ... hyvä niin :)