Välillä olen päässyt siihen lopputulokseen, ettei mies uskalla sekstailla kanssani vaan yrittää vetkuttaa aikaa eteenpäin ja yrittää saada minut rakastumaan itseensä tapahtumaa ennen. Yleensä miehellä on silloin ollut joko poikkeavan iso tai useimmin lähes olematon elin. Onko myös muita syitä tämän kaltaiseen käyttäytymiseen?
Nykyään aina kun mies alkaa leikkimään kissaa ja hiirtä kanssani, oletan hänellä olevan joku vikana.
Nykyään aina kun mies alkaa leikkimään kissaa ja hiirtä kanssani, oletan hänellä olevan joku vikana.
Vastaukset 6
Vanhimmat
jotain ja alkaa leikkiä mukana?
Eikö ole parasta vaan siirtyä eteenpäin silloin kun "mies" on tuollainen.
Niin minä toimin ainakin naisten kohdalla.
olen luullut että isolla peniksellä varustettu mies esittelee komeuttaan mielellään.
Vähän helpommankin naisen olen kuullut sanoneen miehelle että homma loppu siihen kun on paljastunut valtava penis, ei naiset tahdo repiä paikkojaan.
Miehelle tilanne on vaikea, koska mies haluaa suojella naista ja on pakotettu ehkä satuttamaan häntä. Ei siinä mitään nautintoa ole, jos yhdyntä sattuu ja tulee verta. miehet keskenään haaveilee mitä haaveilee, enkä enää tee sitä virhettä, että menisin tulevalle kumppanille kertomaan tapauksesta, jostain syystä se on miehelle liian vaikea uskoa todeksi.
olla kertomatta :)
on yliarvostettua ja rakkaus aliarvostettua.
näistä tapauksista puuttuu läheisyys.