Meitä on porukka kavereita 30 /- ikäisiä naisia. Osa sinkkuja ja osa varattuja. Kun menemme ulos, minä olen se joka jää nurkkaruusuksi. Olen miettinyt, mikä on vika. Ei meidän ulkonäössä ole mitään erikoista, olemme kaikki urheilullisia ja ihan hyvännäköisiä naisia. Ei ole mitään stigmoja eikä muuta.
Eli mikä minussa on vikana? Vikana on se, että en pysty ottamaan katsekontaktia miehiin. Käännän pään pois välittömästi, jos niin tapahtuu. En katso ketään, osoitan välinpitämättömyyteni. Jos joku tulee juttelemaan, nakkelen niskojani ja ilmaisen eleillä, ettei kiinnosta. Vaikka kiinnostaisi!
Syy torjuvaan käytökseeni on se, että tunnen sisäisesti olevani kelvoton, häpeän itseäni, ei minusta kukaan voi kiinnostua. Sisälläni pelkään, että mies kääntää inhoten katseensa pois minusta. En koe itseäni viehättäväksi enkä kenenkään miehen huomion arvoiseksi. Lopputulos: kukaan ei todellakaan lähesty minua. Vihaisella olemuksellani torjun nämä potentiaaliset "torjujat", jotta en tulisi torjutuksi.. Itsensä toteuttava ennuste.
Mitä voin tehdä? Vihata itseäni vähemmän. Sitä työstän. Itseinho johtuu tietenkin lapsuuden perheestäni, josta jäi vahva käsitys siitä, että olen huono ja kelvoton rumilus. Tiedän jo, että se ei ole totta vaan se on ollut äitini kyvyttömyyttä olla äiti. Tieto auttaa mutta tunnetta se ei toistaiseksi vielä ole vähentänyt.
Minun pitäisi rakastaa itseäni ja hyväksyä itseni kokonaan. Kantaa itseäni ylpeästi tuolla maailmalla. Tässä olen, juuri tällainen! Take it or leave it. SEn jälkeen uskaltaisin myös viedä itseni "markkinoille". Ottaa se riski, että torjuntoja tulee.. ja välillä joutuu itse torjumaan. Sitä elämä on.
Harjoitella pitäisi mutta miten? Hankala alkaa nyt flirttailemaan, kun ei sitten tiedä miten jatkaa. On tämä elämä kyllä mielenkiintoista.. haasteita haasteiden perään. Eikä ikinä ole valmis.
Eli mikä minussa on vikana? Vikana on se, että en pysty ottamaan katsekontaktia miehiin. Käännän pään pois välittömästi, jos niin tapahtuu. En katso ketään, osoitan välinpitämättömyyteni. Jos joku tulee juttelemaan, nakkelen niskojani ja ilmaisen eleillä, ettei kiinnosta. Vaikka kiinnostaisi!
Syy torjuvaan käytökseeni on se, että tunnen sisäisesti olevani kelvoton, häpeän itseäni, ei minusta kukaan voi kiinnostua. Sisälläni pelkään, että mies kääntää inhoten katseensa pois minusta. En koe itseäni viehättäväksi enkä kenenkään miehen huomion arvoiseksi. Lopputulos: kukaan ei todellakaan lähesty minua. Vihaisella olemuksellani torjun nämä potentiaaliset "torjujat", jotta en tulisi torjutuksi.. Itsensä toteuttava ennuste.
Mitä voin tehdä? Vihata itseäni vähemmän. Sitä työstän. Itseinho johtuu tietenkin lapsuuden perheestäni, josta jäi vahva käsitys siitä, että olen huono ja kelvoton rumilus. Tiedän jo, että se ei ole totta vaan se on ollut äitini kyvyttömyyttä olla äiti. Tieto auttaa mutta tunnetta se ei toistaiseksi vielä ole vähentänyt.
Minun pitäisi rakastaa itseäni ja hyväksyä itseni kokonaan. Kantaa itseäni ylpeästi tuolla maailmalla. Tässä olen, juuri tällainen! Take it or leave it. SEn jälkeen uskaltaisin myös viedä itseni "markkinoille". Ottaa se riski, että torjuntoja tulee.. ja välillä joutuu itse torjumaan. Sitä elämä on.
Harjoitella pitäisi mutta miten? Hankala alkaa nyt flirttailemaan, kun ei sitten tiedä miten jatkaa. On tämä elämä kyllä mielenkiintoista.. haasteita haasteiden perään. Eikä ikinä ole valmis.
Vastaukset 4
Vanhimmat
jotka eivät saa seuraa tuo menee niin että he saattavat saada suurtakin rakkautta kotoa äidiltään ja heitä kehutaan kilvan sukulaisnaisten keskuudessa hyväksi, kunnolliseksi ja tavalliseksi suomalaiseksi mieheksi mutta sitten kun olisi aika alkaa tekemään asioita tyttöjen ja naisten kanssa niin he saavat melkein kirjaimellisesti potkuja haarojenväliin joka käänteessä.
Heidän pyrkimykset itsensä hyväksymiselle ovat hyvin vaikeita koska kaikki muut osoittavat ettei heitä hyväksytä kumppaneiksi.
Se mikä tässä onkin ihmeellistä on se kuinka nainen voi todellakin vain "olla oma itsensä" ja rakastamalla itseään tulla hyväksytyksi kun taas mies saman asian tehdessään varmistaa ehkä sen että hän hyväksy itsensä mutta se ei auta siihen että muut hyväksyisivät hänet vaan jopa päinvastoin.
Flirttailuharjoitukset tällaisilla miehillä ovat kuin tyynellä ilmaan heitettyjä leijoja.
Mitä sinuun tulee niin tiesi on toki oikea ja varmasti tuolla tavalla jolla kohtelet miehiä olet hienosti saanut käännytettyä monta potenttiaalista kumppaniehdokastakin pois luotasi.
Miehillä joista minä tässä puhuin ei olisi varaa kääntää yhtään pois koska muuten voi jäädä täysin yksin.
Ongelmasi on siis todellakin ratkaistavissa omalla asenteellasi monen muun ongelma ei.
Itse naisena tunnustan, että en kiinnostu minun silmääni "epäviehättävistä ja epävarmoista" miehistä ennenkuin tutustun itse ihmiseen siellä kuoren alla. Ja miten voi tutustua, kun treffikulttuuri on sitä että tavataan kerran pikaisesti ja torjutaan. Tai baarikulttuuri. Varmasti sama koskee myös itseäni, että miehet eivät kiinnostu minusta samalla tavalla, kuin jostain sosiaalisesti lahjakkaasta kaunottaresta. Tavallisilla ihmisillä on vähän ahdasta täällä menestyvien maailmassa.
Kuori on kuori mutta rakastuminen tapahtuu ihmistä kohtaan. Pitäisi keksiä niitä pirun harrastuksia ja muita, missä voisi luontevasti tavata ihmisiä ja viettää aikaa. Hah! Mutta mitä harrastuksia?!
kyllähän sitä välillä miettii että onko se (peri?)suomalainen tapa jossa lapsia on ainakin aikaisemmin kasvatettu "kurissa ja herran nuhteessa", "joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa" varmasti hyvä tapa. Ehkä näin jälkeenpäin ajateltuna jotkut episodit tuntuvat jopa huipaisilta, ne ovat muistissa elokuvamaisen tarkasti ja vaikka kuinka niitä kelaisi edestakaisin, ei sieltä löydy kuin tekosyy tapahtuneelle. No, nykyään saadaan lapset myöhemmällä iällä, voi olla että tilanne on parempi.
En pysty kattoo ketää silmiin ku ehkä sekunnin ja sit automaattisesti on katsottava muualle, ku pelkään sitä mitä se toinen ajattelee musta. :/ On se helppoa ku on huono itsetunto. Jään yksin loppuiäks.