Onko kohtalotovereita? Miehen harrastus tuntuu vievän voiton kaikesta. Tähän asti olen jaksanut olla kannustava ja kiinnostunut, tutustunut itsekin touhuun. Mutta ei jaksa aina. Minä olen kuulemma tärkeintä, mutta käytännössä harrastus vie ja mie vikisen. Menköön, jos siitä nauttii, mutta kun aikataulut tuntuvat menevän jatkuvasti uusiksi ja huomaan taas kerran jääneeni yksin kämppääni miettimään, mitä sitä sitten tekisi, kun äijä taas kerran lähtee hippulat vinkuen kutsun saatuaan..
Aivan, kyse on lintuharrastuksesta. Milloin on lähdettävä bongaamaan, milloin hanhimuuttoa seuraamaan. Hienoa hommaa, ei siinä mitään, ja porukka on aivan mahtavaa (kuten sanoin, on tullut silloin tällöin lähdettyä mukaan itsekin ja tykättyäkin), mutta silti...ja miehen on vaan annettava mennä, sillä jos sitä syyllistämään ja rajoittamaan lähtee, näkee, että siitä se kärsii kun veri vetää harrastamaan. Sitä vaan on saanut pahoittaa mielensä niin monta kertaa jäätyään lehdellä soittelemaan kun piippari soi.
Lohtunsa siinä, että nämä kaikkein vilkkaimmat ajat ovat sentään kausiluontoisia...
Aivan, kyse on lintuharrastuksesta. Milloin on lähdettävä bongaamaan, milloin hanhimuuttoa seuraamaan. Hienoa hommaa, ei siinä mitään, ja porukka on aivan mahtavaa (kuten sanoin, on tullut silloin tällöin lähdettyä mukaan itsekin ja tykättyäkin), mutta silti...ja miehen on vaan annettava mennä, sillä jos sitä syyllistämään ja rajoittamaan lähtee, näkee, että siitä se kärsii kun veri vetää harrastamaan. Sitä vaan on saanut pahoittaa mielensä niin monta kertaa jäätyään lehdellä soittelemaan kun piippari soi.
Lohtunsa siinä, että nämä kaikkein vilkkaimmat ajat ovat sentään kausiluontoisia...
Vastaukset 8
Vanhimmat
Niin on niitä paljon pahempiakin harrastuksia kuin lintubongaus. Kannattaisi ehkä etsiä itsellesi joku aikaavievä ja itseäsi kiinnstava harrastus, kodin ulkopuplelta.
Jos ei kelpaa ni vaihda semmoseen joka keräilee keskikaljapulloja. Tai bongailee ilolintuja.
Mikään ei ole hyvä - aina sama poru, vituttaa tommonen marina turhanpäiväsistä asioista, varsinkin kun sulla on asiat ihan OK.
Helkkari, näillä palstoilla on naisia joita miehet hakkaa huvikseen kun ei o nyrkkeilysäkkiä ja sä valitat kun sun äijäs könyää sadetakissa metässä kattelemassa lintusia ja muita pörrösiä eläimiä...
Suhteellisuudentaju taitaa taas kerran olla hukassa? Hommaa itelles vaikka kilpikonna seuraksi...
Niin kannattaa vähän seurailla millasia tipuja se ukkos bongailee ja liekkö muutakin. Tämä on totuus!!!
No sorry vaan kaikille joiden mielenrauhaa järkytin joutavilla mielipahanaiheillani. Yksinkertaisuudessani luulin tätä avoimeksi keskustelufoorumiksi, mutta enpä erehdy toiste astumaan teidän oikeista ongelmista puhuvien reviirille.
Voi jeesus mitä paskiaisia täällä liikkuu. Ei mitään positiivista sanomista mistään. Hankkikaa ite elämä. "Sulla on kuitenkin kaikki hyvin" -tuo kertoo jo mistä katkerat kommenttinne kumpuavat.
Aika pienestä otat nokkaasi? Ei ihme että miehesi viihtyy metsissä ja muissa harrastuksissa jos kotona on noin ymmärtäväinen lintunen? Anna vaan miehesi harrastaa ja ala harrastamaan sinäkin. Tuolla menolla se alkaa ryyppäämään ja se jos mikä on KAUHEETA.....
En ole kohtalotoverisi, mutta ymmärrän miten ikävältä sinusta saattaa tuntua. Lintubongaus vaan on luonteeltaan tuollaista, eikä sille mitään voi. Sinun on vain koitettava sopeutua tilanteeseen tai vaihdettava miestä. Hyvää miestä ei kannata ihan herkästi vaihtaa, joten kehottaisin menemään mukaan useammin, jos kerran homma on sinustakin kivaa. Istutapa miehesi sohvalle ja kerro miltä susta tuntuu. Ettei ole kivaa jäädä aina yksikseen kotiin kun mies lähtee hippulat vinkuen ilman ennakkovaroitusta. Sano, että haluaisit tulla useammin mukaan, että saisitte olla enemmän yhdessä. Ihmettelen jos miehesi ei siihen suostu, jos hän kerran pitää sua tärkeimpänä.
Lintuharrastus on myös vähän sellainen juttu, ettei siihen täydellä sydämellä suhtautuva välttämättä joka reissussa viihdy. Juuri tänään juttelimme asiasta, ja mies nimenomaan sanoi, että mukaankin saa toki tulla mutta ettei aina uskalla edes pyytää, kun tietää menevänsä tuntikausiksi seistä töröttämään koleaan viimaan tuijottamaan sellaista, mikä asiaan syvemmin perehtymättömältä näyttää lähinnä pisteiltä taivaalla. Olen ollut mukana niillä reissuilla, joten tiedän itsekin, etten niistä juuri irti saa. Sitäpaitsi suhtaudun tähän mieheni 'omana alueena' jolle minulle ei ole ilman erillistä kutsua asiaa. Hänen harrastuksensa, harrastuskaverinsa ja niin edelleen. Minävapaa tila, niins sanotusti. Minä NIMEN OMAAN haluan antaa hänen mennä niin paljon kun hän haluaa! Olen itsekin sellainen, että tarvitsen aika ajoin tilaa ympärilleni. Enkä silloin halua tuntea mitään velvollisuutta kutsua toinen mukaan. Joskus mies sitten kysyy, kun tietää kyseessä olevan sellaisen reissun, josta minäkin (koko ajan enemmän oppien) saan jotain irti.
Ongelma siis alun pitäenkin oli, täsmällisemmin muotoiltuna, se, että meillä on kummallakin omat työmme ja opiskelumme, ja, kyllä, minullakin jotain harrastuksia (vaikka hänen tultuaan mukaan kuvioihin sosiaaliset ympyräni ovat kieltämättä kaventuneet rutosti - mikä mielestäni on ihan luonnollista kun astuu parisuhteeseen, ei mitään mitä kuuluisi kynsin hampain pyrkiä välttämään). Tästä aiheutuu, että yhteistä vapaa-aikaa on aika vähän. Toki on aina illat ja yöt jne, mutta esim. viikonloput ja vapaapäivät, joita olisi kiva suunnitella etukäteen, tuppaavat nykyisin aina kaatumaan siihen, että jotain on meneillään lintumaailmassa. Kelit vaihtuvat suotuisiksi, joka tiedonlähteestä suorastaan sataa tietoja kuhinasta ilmassa tai jostain harvinaisuudesta ajoetäisyyden päässä ja miestä viedään. Siinä menivät sitten suunnitelmat että 'ens viikonloppuna voitais tehdä jotain kivaa yhdessä'. Ensiksi mies suunnittelee vain käväisevänsä katsomassa, meneekö jotain, ja minä jään odotuskannalle kotiin, josko myöhemmin ehdittäisiin. Yleensä ei ehditä tai mies on reissusta palattuaan sen verran väsyksissä etten kerta kaikkiaan henno ruveta vaatimaan enää mitään.
Ja siinä pääasiallinen syy, miksi tänne kirjoitin. Minä ihan oikeasti ymmärrän häntä ja hänen harrastustaan ja olen hänestä tosi ylpeäkin, sillä hän on todella taitava jutussaan. Pahoitan vain välillä mieleni. Enkä sillä halua pahoittaa hänen mieltään tai saada häntä tuntemaan oloaan kurjaksi takiani. Johonkin sitä toistuvaa pientä pettymystään kuitenkin haluaa purkaa, johonkin muuhun kuin häneen. Eli vaikka sitten kirjoittamalla tänne.
Vielä, miksi ärähdin aikaisemmin. Olen äkkipikainen kuin mikä, sen myönnän. Lepyn ja huvitun itsestäni tosin yhtä nopeasti, ja melkein kaduin nytkin purkaustani heti kun olin lähettänyt sen... mutta toisaalta taas en. Olen tottunut äkkipikaisuuteni takia kaikenlaiseen palautteeseen, joten siitä vaan. Minua vaan yleisesti ärsyttää monien tapa täällä suhtautua ivallisesti ja halveksuen kirjoituksiin, joita ihmiset tänne laittavat. Jollei kyseessä ole selvä provo, jokainen kirjoittaa tänne ihan tosissaan ja haluaa asiallisia kommentteja. Mikä oikeus kellään on teilata toisen murheita? Jos joku täällä murehtii mitä ostaisi lahjaksi poikaystävälleen, se ei automaattisesti tarkoita, että se olisi kyseisen henkilön elämässä se ainoa ongelma.
"Lohtunsa siinä, että nämä kaikkein vilkkaimmat ajat ovat sentään kausiluontoisia... "
Koeta kestää nämä ajat!
Hienoa että ymmärrät miestäsi kuitenkin etkä lähde rajoittamaan hänen harrastustaan. Olet ihanteellinen kumppani, toivottavasti miehesikin ymmärtää millainen aarre hänellä on.