Tässäpä napakka artikkeli kiusaajista ja vieläpä tutkittua tietoa.
Kuinka moni koulukiusaaja vallanhimossaan on edennyt johtajan paikalla?
[FM Päivi Hamaruksen kasvatustieteen väitöskirjan "Koulukiusaaminen ilmiönä. Yläkoulun oppilaiden kokemuksia kiusaamisesta", tarkastettiin lauantaina 11. marraskuuta 2006 Jyväskylän yliopistossa]
Valtakunnallinen sanomalehti uutisoi Länsi-Suomen lääninhallituksen erikoissuunnittelijan FM Päivi Hamaruksen väitöstutkimuksesta koulukiusaajien olleen vallanhimossaan enemmistön tuella piinaajia erilaisille - vähemmistössä olleille. Vähemmistöt ovat monesti pelote enemmistön turvallisille vakiovalinnoille. Kiusaajat haluavat valtaa pönkittäen sillä mahdollisesti heikkoa sisäistä itsetuntoaan.
Kuinka moni näistä kiusaajista on myöhemmällä iällään aikuiselämän kiusaajia sekä vallanhimossaan jatkaneet pyrkyryyttään johtajistoon saakka. Johtajapeli on useasti kyynärpääpeli, jossa henkinen puukotus on arkea. Pyrkyryyttä esiintyy ylimmissäkin johtajakerroksissa. Millainen johtaja on lapsuuden koulukiusaaja?
Onko mahdollista, että jo nuorena opittu tapa saada hyväksyntää ja joukon mielipidevaikuttajuutta lietsoo vielä myöhemminkin uutterasti vallan oksistolle nousua keinoja kaihtamatta. Millä motiiveilla nämä kiipijät alaisiaan johtavat?
Eteneminen on kilpailua ja vallantavoittelussa keinoja ei kaihdeta. Millainen on johtaja aikuiselämässä, joka oli jo lapsena sisimmiltään epävarma itsestään? Kuinka hän vaikeissa ja yhteisvastuullisissa paikoissa opastaa joukkojaan? Onko koulukiusaajalla aikuiselämässä sijaa ymmärtää johtamisen periaatteet huomioiden ihmisten erilaisuus, kun jo lapsuudessa ja nuoruudessa keino saada valtaa oli erilaisuuden painostus, arvostelu ja lokaan polkeminen.
Väitöskirjan tehnyt Päivi Hamarus kertoi kiusaamista olleen aina, niin kauan kuin ihmisiä on ollut. Se on veressä. Se on keino kohentaa omaa itsetuntoa ja mainetta kovana kaverina, joka uskaltaa. Uskallus on aika arveluttavaa, koska se perustuu hiljaisen enemmistön hyväksi käyttöön, heidän enemmistöltään uskaltamatta puuttua epäkohtiin vääryydestä, mitä erilainen vähemmistöön kuuluva joutuu.
Suurin osa ihmisistä on myötäilijöitä, jotka julkisesti seisovat vahvemman esiintyjän takana, vaikka mieli voisi olla vastaankin. Nämä samat seurailijat ovat myös työelämässä ymmärtäen hiljaisesti vääryyden tapahtuvan, mutta uskalluksen puuttuessa ollen vaieten äänitorvensa takana.
Vallanhimoiset ihmiset päätyvät kyynärpäillä johtajapaikkoihin. Johtajuus ei ole vallantavoittelua - johtajuus on ominaisuuksia, joille on katetta karismana, erilaisuuden hyväksyjänä, erotuomarina jakaen tiukkaa oikeudenmukaisuutta pannen peliin itsensä. Koulukiusaaja ei koskaan pannut peliin itseänsä muutoin kuin kohteen valinnassa, joka oli valmiiksi alakynnessä ollen vähemmistössä jonkin ominaisuutensa takia.
Kuinka paljon johtajistossa on näitä aikaisempia koulukiusaajia, joille painostus, uhkailu, aliarvostaminen ja kyky ymmärtämättömyydestä erilaisuuden rikkaudesta on tuntematonta. Kuinka paljon nämä arveluttavat ominaisuudet ovat arkipäivää alaisille, joilla omaa heikkoa itsetuntoa vahvistetaan. Johtajuus on ominaisuus, jota ei voida koulussa oppia, se on olemassa tai sitten ei - erityisesti vaikeissa valinnan tilanteissa, joissa mitataan todellisia kykyjä. Kateus, pelko huonommuudesta, tieto omasta keskinkertaisuudesta ja tunne heikosta itsetunnosta ajaa entistä sinnikkäämmin tekoihin, joille ei ole todellista hyväksyttävää menestystä johtamisen tavoille.
Kuinka moni koulukiusaaja vallanhimossaan on edennyt johtajan paikalla?
[FM Päivi Hamaruksen kasvatustieteen väitöskirjan "Koulukiusaaminen ilmiönä. Yläkoulun oppilaiden kokemuksia kiusaamisesta", tarkastettiin lauantaina 11. marraskuuta 2006 Jyväskylän yliopistossa]
Valtakunnallinen sanomalehti uutisoi Länsi-Suomen lääninhallituksen erikoissuunnittelijan FM Päivi Hamaruksen väitöstutkimuksesta koulukiusaajien olleen vallanhimossaan enemmistön tuella piinaajia erilaisille - vähemmistössä olleille. Vähemmistöt ovat monesti pelote enemmistön turvallisille vakiovalinnoille. Kiusaajat haluavat valtaa pönkittäen sillä mahdollisesti heikkoa sisäistä itsetuntoaan.
Kuinka moni näistä kiusaajista on myöhemmällä iällään aikuiselämän kiusaajia sekä vallanhimossaan jatkaneet pyrkyryyttään johtajistoon saakka. Johtajapeli on useasti kyynärpääpeli, jossa henkinen puukotus on arkea. Pyrkyryyttä esiintyy ylimmissäkin johtajakerroksissa. Millainen johtaja on lapsuuden koulukiusaaja?
Onko mahdollista, että jo nuorena opittu tapa saada hyväksyntää ja joukon mielipidevaikuttajuutta lietsoo vielä myöhemminkin uutterasti vallan oksistolle nousua keinoja kaihtamatta. Millä motiiveilla nämä kiipijät alaisiaan johtavat?
Eteneminen on kilpailua ja vallantavoittelussa keinoja ei kaihdeta. Millainen on johtaja aikuiselämässä, joka oli jo lapsena sisimmiltään epävarma itsestään? Kuinka hän vaikeissa ja yhteisvastuullisissa paikoissa opastaa joukkojaan? Onko koulukiusaajalla aikuiselämässä sijaa ymmärtää johtamisen periaatteet huomioiden ihmisten erilaisuus, kun jo lapsuudessa ja nuoruudessa keino saada valtaa oli erilaisuuden painostus, arvostelu ja lokaan polkeminen.
Väitöskirjan tehnyt Päivi Hamarus kertoi kiusaamista olleen aina, niin kauan kuin ihmisiä on ollut. Se on veressä. Se on keino kohentaa omaa itsetuntoa ja mainetta kovana kaverina, joka uskaltaa. Uskallus on aika arveluttavaa, koska se perustuu hiljaisen enemmistön hyväksi käyttöön, heidän enemmistöltään uskaltamatta puuttua epäkohtiin vääryydestä, mitä erilainen vähemmistöön kuuluva joutuu.
Suurin osa ihmisistä on myötäilijöitä, jotka julkisesti seisovat vahvemman esiintyjän takana, vaikka mieli voisi olla vastaankin. Nämä samat seurailijat ovat myös työelämässä ymmärtäen hiljaisesti vääryyden tapahtuvan, mutta uskalluksen puuttuessa ollen vaieten äänitorvensa takana.
Vallanhimoiset ihmiset päätyvät kyynärpäillä johtajapaikkoihin. Johtajuus ei ole vallantavoittelua - johtajuus on ominaisuuksia, joille on katetta karismana, erilaisuuden hyväksyjänä, erotuomarina jakaen tiukkaa oikeudenmukaisuutta pannen peliin itsensä. Koulukiusaaja ei koskaan pannut peliin itseänsä muutoin kuin kohteen valinnassa, joka oli valmiiksi alakynnessä ollen vähemmistössä jonkin ominaisuutensa takia.
Kuinka paljon johtajistossa on näitä aikaisempia koulukiusaajia, joille painostus, uhkailu, aliarvostaminen ja kyky ymmärtämättömyydestä erilaisuuden rikkaudesta on tuntematonta. Kuinka paljon nämä arveluttavat ominaisuudet ovat arkipäivää alaisille, joilla omaa heikkoa itsetuntoa vahvistetaan. Johtajuus on ominaisuus, jota ei voida koulussa oppia, se on olemassa tai sitten ei - erityisesti vaikeissa valinnan tilanteissa, joissa mitataan todellisia kykyjä. Kateus, pelko huonommuudesta, tieto omasta keskinkertaisuudesta ja tunne heikosta itsetunnosta ajaa entistä sinnikkäämmin tekoihin, joille ei ole todellista hyväksyttävää menestystä johtamisen tavoille.
Vastaukset 1
Vanhimmat
mieltä. Mihinkä se luonne siitä muuttuisi? Terävät vaan pellolle.