Meille tuli eteen tämöinen vanha klisee: joudun valitsemaan joko miehen tai koirani.
Ollaan seurusteltu vajaa vuosi, ja koiranpito on aiheuttanut aina kinaa. "Aina" tarkoittaa muutamaa riitaa. Muuten meillä on ollut aivan ihana suhde! Pyysin miestä ottamaan vastuuta myös koirasta, sen ulkoiluttamisesta, ruokkimisesta ja muusta huoltamisesta. Hän ei ole luonut eläimeen mitään suhdetta vuoden kuluessa. Nyt hän sanoi, ettei aio ulkoiluttaa sitä. Koira on kuulemma yksin minun vastuullani, koska olen aikoinaan ottanut sen omaksi ilokseni.
Pikkujuttu, tiedän. Minusta vaan tuntuu, etten voi elää sen kanssa, että toinen ei halua "meitä", koko pakettia.
Koirasta en voi luopua, olen miettinyt tässä viikon aikana sitäkin vaihtoehtoa. Eihän ole sen syy, että on tullut minulle aikoinaan. (Koira ei ole ongelmatapaus! Se on kiltti ja mukautuvainen. Riita on nyt vain ulkoiluttamisesta ja hoidosta.)
Emme ole olleet mieheni kanssa missään yhteydessä viikkoon. Tiedän, että ikävä on molemmin puolinen. Tuntuu vaan, että ongelmaan ei löydy ratkaisua, eikä eroa kannata vitkutella.
Onko kellään mitään mielipidettä tai rakentavaa ehdotusta tilanteeseen?
-p-
Ollaan seurusteltu vajaa vuosi, ja koiranpito on aiheuttanut aina kinaa. "Aina" tarkoittaa muutamaa riitaa. Muuten meillä on ollut aivan ihana suhde! Pyysin miestä ottamaan vastuuta myös koirasta, sen ulkoiluttamisesta, ruokkimisesta ja muusta huoltamisesta. Hän ei ole luonut eläimeen mitään suhdetta vuoden kuluessa. Nyt hän sanoi, ettei aio ulkoiluttaa sitä. Koira on kuulemma yksin minun vastuullani, koska olen aikoinaan ottanut sen omaksi ilokseni.
Pikkujuttu, tiedän. Minusta vaan tuntuu, etten voi elää sen kanssa, että toinen ei halua "meitä", koko pakettia.
Koirasta en voi luopua, olen miettinyt tässä viikon aikana sitäkin vaihtoehtoa. Eihän ole sen syy, että on tullut minulle aikoinaan. (Koira ei ole ongelmatapaus! Se on kiltti ja mukautuvainen. Riita on nyt vain ulkoiluttamisesta ja hoidosta.)
Emme ole olleet mieheni kanssa missään yhteydessä viikkoon. Tiedän, että ikävä on molemmin puolinen. Tuntuu vaan, että ongelmaan ei löydy ratkaisua, eikä eroa kannata vitkutella.
Onko kellään mitään mielipidettä tai rakentavaa ehdotusta tilanteeseen?
-p-
Vastaukset 42
Vanhimmat
Voi hitto. Miksi sä vaadit miesystävääsi ottamaan vastuuta sinun korasta? Ulkoiluta ja ruoki itse oma koirasi. SEHÄN ON SINUN KOIRASI, EIKÖ?
mieltä. Jos yksin ollessasi joudut siitä yksin huolta pitämään niin miksi se nyt on ihan hirveä ongelma?
Koira rakastaa sinua ehdoitta koko elinikänsä, se ei riitele vaan odottaa sinulta vain rakkautta ja huolenpitoa. Tilanteessasi valitsisin koiran. Mies joka ei pidä jostain mikä itselleni on äärimmäisen tärkeä, ei ole elämääni tervetullut. Älä hyvä ihminen luovu koirasta, se on sinulle tärkeä ja sinä olet sille tärkeä. Ehkä on parempi että hoidat koiran itse etkä velvoita miestä ulkoiluttamaan sitä. Näin voit pitää molemmat.
Itse en miettisi puolta sekuntiakaan, jos nainen laittaisi valitsemaan itsensä ja koirani välillä.
Lähtisi nainen kamppeineen hyvin liukkaasti pihalle.
Ei tuollainen suhde toimi. Jos luovut koirasta, olet katkera miehelle ja jos yrität elää miehen kanssa, katkeroidut miehelle koska tämä ei edes yritä.
miehen kanssa, joka ei pidä eläimistä?
Lemmikin ottaminen vaatii aina molempien hyväksynnän. Ne kun elää (koira) ehkä sellasen 15 vuotta.
Tämän perusteella sanoisin, että mitä tuo käytös kertoo miehestäsi?
se pidä koirista?
näköjään totta joka sana....
Tilannehan ei ole "koira tai sinä". Se on Koira ja sinä tai ei mitään. :)
Lähde koirasi kanssa lenkille. Aurinkoista syksyä!
pitää koira ja miettiä voitko elää sellaisen ihmisen kanssa joka ei koirastasi pidä. Itse pidän eläimistä enkä voisi kuvitella eläväní sellaisen ihmisen kanssa joka ei ajattele samalla tavalla kuin minä.
ovat oma lajinsa ja jos ukko ei ymmärrä sitä etsikööt hajuttoman ja mauttoman..
Jos laumassa lue perheessä on yksikin joka ei toimi koiran kanssa se aiheuttaa koiralle stressiä, koira ei osaa jäsentää koira ihminen ja ei koira ihminen...se voi alkaa oirehtia tavalla tai toisella..
Aurinkoisia syyslenkkejä ja kyllä se ihminen rinnalle löytyy joka ottaa kokonaisena sinut ja koiran...ihme ettei ole alkanut jo siivoamisesta yms kiukutella on karvoi ja kuolaa joka paikassa..
Miksi sanot, että joudut valitsemaan? Ei ainakaan tuosta kirjoituksestasi käy sanallakaan ilmi, että mies vaatisi sinua luopumaan koirasta. Hän vain ei halua hoitaa sitä, mihin hänellä on täysi oikeus, koska hän ei ole sitä koiraa itselleen ottanut. Sinähän hoitaisit sen yksin joka tapauksessa, oli mies sitten maisemissa tai ei, joten mikä tuossa on se oikea ongelma?
Koira ei tilannetta ymmärrä, se olettaa kaikkien lauman jäsenten huolehtivan toisistaan.
Koira on perheenjäsen, jos asutaan saman katon alla.
Tuon asenteesi takia en seurustelisi kaltaisesi ihmisen kanssa. Kun ette te tuota yllämainittua asiaa ymmärrä/halua sisäistää.
...niin voiko hän vaatia autoista piittamatonta naistaan välillä vaihtamaan öljyt ja talvirenkaat ym?
Tai jos mies ostaa tietokoneen (johon nainen ei haluaisi koskeakaan), niin voiko hän vaatia naista välillä tekemään varmuuskopioita, ja vaihtamaan hajonneen näytönohjaimen ehjään, yms?
Voiko elollista olentoa, jolla on samat perustarpeet kuin ihmisellä, verrata elottomaan esineeseen?
Koira vaistoaa miehesi inhon sitä kohtaan. Autolla tai tietokoneella ei ole tunteita, tavaran takia ei saa jättää.
Sinä ja koira kuulutte yhteen, teillä on pisimpi rakkaussuhde.
Yksi ihana mies sinne tänne, maailmassa on paljon ihania miehiä jotka ottavat ja hyväksyvät koko perheen.
Täältä sa hyviä neuvoja pulmiin. Kysyn itsekin kohta jotain jollain palstalla.
Olet ottanut koiran. Koira on sinun, se luottaa sinuun jne jne jne. Et mitenkään voi vaatia miestä hoitamaan koiraa. Se ei ole hänen. Toki hän voisi (huom. VOISI) sillon tällön leikittää sitä, vilkaista onko kupissa raksuja ja vettä. Ei muuta.
Eri asia on, jos mies vihaa koiraa tai ei vain ole koiraihminen.
Jos seurustelisin miehen kanssa, jolla on koira, en ottaisi siitä itselleni mitään murhetta. En ole koiraihminen, en pidä koirista. miehen olisi turha vaatia minua menemään HÄNEN koiransa kanssa lenkille. Ei onnistuisi. EVVK.
PIdän koirista, ja minulla on koira, mutta kaikista koirista en pidä.
On minulle vastenmielisiä rotuja, kuten bulldogit tai jotkut muut sylkeä valuttelevat isot pesuvadillisen paskovat hurtat.
Ehkäpä sinulla ap sattuu olemaan juuri sellainen rotu, josta miehen on vaikea tykätä.
Monilla koiraihmisillä myös suhde koiraan heittää aivan hulluuteen. Piski saa mellastaa miten sattuu, sille leperrellään kuin ääliö ja syötetään omalta lautaselta herkkupaloja. Mies ei varmaan pidä jos se tunkee sänkyynnekin!!!
Hoida oma koirasi, mies ei ole siihen velvollinen. Jos koira on tärkeämpi kuin mies, on miehellekin onni että lähdette.
AIKA TÖRKEÄÄ..MÄ TYKKÄÄN KOIRISTA JA
ajatus että mites tämä mies suhtautuisikaan tulevaisuudessa asioihin jotka sinulle on tärkeitä mutta hänelle ei. Joutuisitko aina väistymään sivuun oman näkökantasi ja mielihalusi kanssa, muuten tulisi riitaa? Sinäkö aina olisit se joka menisi hänen mielensä mukaan?
Minä voisin ainakin omalta kohdaltani sanoa että minulla on koira ja se pysyy minulla! Koirani on uskollinen ystävä, ei riitele, ei petä, ei valehtele, ei kieroile, ei aseta ehtoja. Se joka ei hyväksy ystävääni ja suhtaudu siihen myöntyvästi ja osoita kiinnotusta elävään olentoon saa mennä menojaan. Minä olen eläinystävä ja haluan samanhenkisen kaverinkin. En edes harkitsisi koirastani luopumisesta jonkun miehen takia!!!!!!
ole enää edes mitään miettimistä.
Itsestään selvää et mies lähtee ja koira jää. :)
Eikö?
Ei ero miehestä mitään muuta. Mies voi ajatella, ettet merkitse hänelle muuta kuin koiran hoitajaa kun suhde on kiinni koiran ulkoiluttamisesta. Oletko varma, ettet ole patistanut miestä jo heti suhteen alusta ottamaan vastuuta koirastasi, jolloin asiasta on tullut periaatteellinen. Eihän toista voi heti pakottaa ottamaan vastuuta omista koirista, lapsista, veloista, tai muustakaan, vaan vastuun on tultava omasta halusta ja toimesta.
Kuulostaa kuin teillä, olisi vain periaatteet vastakkain, eikä kumpikaan haluaa antaa periksi. Teet jo ensinmäisessä lauseessa asiasta periaate kysymyksen, kun laitat itsesi valitsemaan miehen ja koiran välillä. Koirastahan sinun on pakko luopua jos et pysty hoitamaan sitä. Jos koiran hoito vaatii pakostakin kummankin panoksen, niin silloin elämäntilanteenne, rytminne ja asuinpaikkanne on sellainen, ettei koira ole siihen ympäristöön oikea eläin.
Tuli hauska vaihto mieleen. Mitähän jos naisen ja miehen paikat vaihdettaisiin keskenään, ja koiran tilalle vaihdettaisiin miehen auto, ja keskusteltaisiin siitä miten nainen ei vielä vuoden seurustelun jälkeen suostu ottamaan vastuuta autosta ja huoltamaan/puunaamaan sitä.
Sori, tarkoitukseni ei ollut irvailla vakavalla asialla, vaikka se riitanne aihe jokseeenkin huvittaa.
Jos teet toisinpäin, kadut vaan suotta.
Meillä oli tilanne päinvastainen. Miehelläni oli koira kun muutimme yhteen. " vuoden yhteiselon aikana meille on tullut 2 koiraa lisää. Minä olen se joka YKSIN huolehdin kaikista koirista. Jäisivät viikoksikin varmaan ilman ruokaa jos en huolehtisi. Nyt kina siitä, kun nuori koiramme on 1v ja toki, välillä maistelee kenkiä. Mieheni mielestä koira pitäisi hakata kengällä aina kun koskee siihen. Minä en siihen suostu! Meillä siis hyvinkin eriäviä mielipiteitä koiramme kasvatuksesta. Tottakai koiralle täytyy tehdä selväksi mikä on oikein ja mikä väärin mutta koiran hakkaaminen ei mielestäni ole ihan oikea tapa. Varsinkaan kun koira on 5 kiloinen..
2 vuoden yhteiselon jälkeen siis..
Älä vaan luovu koirasta!! Tuollainen mies ei ole tarkoitettu sinulle, joka ei hyväksy koko pakettia!! Ja mitä tähän teidän vuoden kestäneeseen "ihanaan suhteeseen" tulee, niin itse voin omasta kokemuksestani kertoa, että niin luulin minäkin 7 vuotta sitten tutustuneeni "ihanaan mieheen". Eilen meni välit poikki, kun tajusin, että tämä mies ei ole minua varten. ET VOI VUODEN SEURUSTELUN PERUSTEELLA SANOA, ETTÄ ONKO MIES IHANA VAI EI! KOIRA SEN SIJAAN ON AINA IHMISEN PARAS JA USKOLLINEN YSTÄVÄ!!
Itse olen valinnut koirattoman elämän juuri sen takia, että koirankusetus ei innosta millään tavalla eikä myöskään se, että aina on mentävä kotiin tiettyyn aikaan kusetushommiin. Se on minun valintani ja jos miesystävälläni olisi koira saisi sen itse kusettaa ja hoitaa, se on hänen valintansa. Jokaisen koiranomistajan tulee miettiä ennen koiran hankintaa, että pystyykö ja jaksaako huolehtia koirasta yksin, koska EI SAA olettaa, että henkilö joka ei ole ollut tekemässä päätöstä koiran hankinnasta jakaa vastuun hoidosta
Oon aivan samoilla linjoilla sun kanssa.
En ikinä ottaisi itse koiraa, ja juuri sen takia et se sitoo mun mielestä liikaa. Jos saan valita niin en halua juosta kusettamassa koiraa vähintään 3 xpäivässä. Ja totta kai siihen liittyy myös paljon muuta; koulutusta, lääkäriin kuskaus yms.
Mut sellanen henkilö joka tekee tietoisen päätöksen koiran hankinnasta sitoutuu siihen lenkkiralliin n. 10-15 vuodeks.
Nyt sit seurustelukumppanillani on koira!
Tällä hetkellä vien koiraa ulos, ehkä eniten koko
perheessä. Ruokin ja siivoan jätöksiään, ja oon jonki verran yrittänyt sitä kouluttaakin (perustavoille). Saan kuitenkin välillä kuulla etten kuulema tykkää koirasta! Siis mitäh? Myönnän ettei oo kiva aamusin ensimmäisenä luututa jätöksiään lattialta. Mut pakko jos meinaa olla astumatta p**kaan.
Oon joskus ainoa joka vaivautuu viemään viikonloppuna koiran ulos. Huolehdin sentään koiran perustarpeista, en ymmärrä mitä vielä odotetaan. JA olen silti sitä mieltä et teen sen vapaaehtoisesti. Sillä mun velvollisuus se ei voi olla!
Kuka sanelee ehdot että sinä tai koira?
Mieskö?
Vai onko kyse siitä, että miehesi ei koirasta halua huolehtia ja se ei kelpaa sinulle?
Ei se kuitenkaan ole hänen, vaan sinun velvollisuus koska sinä olet koiran yksin ottanut.
En itse ikipäivänä luopuisi lemmikistäni miehen takia, varsinkin kun mies on kuitenkin alusta asti tietoinen että sellainen minulta löytyy. Ei sitä tarvitse rakastaa tai hoitaa (plussaa se olisi kyllä), mutta hyväksyä se pitää.
Kannattaa alun perin tapaillessa sanoa että sinulla koira on, niin ei tule myöhemmin ongelmia.
Jos mies ei hyväksy koiraasi, joka oli sinulla ennen häntä, niin suosittelen näyttämään ovea. Silloin on kyseessä itsekäs mies joka kuvittelee jatkossakin voivansa määräillä sinua kaikessa missä tahtoo.
Entäs jos miehesi sattuisikin jättämään sinut tai eroaisitte, eiköhän sitten kaduttaisi kun olisit turhaan sinulle rakkaasta perheenjäsenestä luopunut?
Kyllä tuo asenne paljastuisi jo ensitapaamisella, ja siihen se sitten jäisikin.
luin juuri viime vuotisen kirjoituksesi. mihin ratkaisuun päädyit? itse koiraihmisenä en mistään hinnasta antaisi "poikiani" pois jonkun miehen takia. on myös paljon mielekkäämpää kun rinnalla on toinen joka myös tykkää koirista. on kiva käydä lenkillä yhdessä koirien kanssa ym..
Moikka Kiitos kysymästä. Olin jo unohtanut tämän ahdistuksen ja surun hetkellä laaditun avunhuudon :D Luin koko vastausrimpsun läpi ja sain paljon hienoja mielipiteitä ja ajatuksia. Joitakin niistä käytin oikeasti hyväkseni kun tein päätöksiä. Monien kyynellitrojen, riitelyiden ja rakentavien keskusteluiden jälkeen olemme päässeet molempia ihmisosapuolia (ja eläimiäkin) tyydyttävään loppuratkaisuun: meistä tulee perhe! :) Mieheni esittelee itsensä nykyään: "hei olen H, minulla on koira". Emme vielä käytännön syistä asu saman katon alla, mutta sen aika koittaa pian. Suunnitelmia tehdään kovasti. Isoimmat niistä taitaa liittyä koiran pitoon. Rakenteilla on koiratarhaa yms. Tämä ei tosiaankaan ollut mikään "pikku juttu", niinkuin jotkut saattoivat ajatella. Päädyin siihen, etten missään tapauksessa voi luopua koirastani. Katselin sitä joinakin synkkinä päivinäni ja ajattelin, että etsin sille paremman kodin. Itkulle ei kuitenkaan meinannut tulla loppua, joten luovuin koko ajatuksesta. Asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia kuin miltä ne näyttävät ruudulla kirjoitettuna. Esim olosuhteet, joissa koira minulle alunperin tuli.. Se ei varsinaisesti ollut mikään harkittu ja vahvaan koiratuntemukseen/-tietouteen perustuva ratkaisu. Ehkä siksi todella kaipasin jonkun jakamaan tätä "vastuuta". Koen, että olen koiran kanssa "perhe". Toista ei voi jättää paketista pois, ihankuin uuden puolison lastakaan! Lasta ja koiraa ei saisi verrata, mutta ehkä fiksuimmat lukijoista tajuavat, mitä tarkoitan. (tyhmemmille väännän rautalangasta: jos minulla olisi ollut lapsi ja mies olisi sanonut, ettei hän halua asua saman katon alla sen kanssa, ei liitto olisi ollut ikinä mahdollinen) Minä olen jatkossakin tässä perheessä se, joka pesee koiran tassut, käyttää koiran viikolla aamuisin pihalla, huolehdin vesikipoista ja ruoista. Minut tekee NIIN onnelliseksi se, että mieheni käyttää koiran ulkona viikonloppuaamuisin ja joskus iltaisin, että pääsen omiin harrastuksiini tai saan rauhassa imuroida! :) Pieni muutos asenteessa riitti ja nyt homma toimii. Hänelläkään ei ole sellaista oloa, että on saanut pallon jalkaansa, vaan hän tekee askareet mielellään. Ylös ja eteenpäin! Kiitos kaikille ja aurinkoista kesää! Toivotaan kuivia lenkkeilykelejä :)
Ihanaa, että saitte sovituksi asian ja kaikkea hyvää teidän perheellenne.
Mukavaa kuulla että ongelmanne on ratkennut.
Viisi vuotta sitten alkaessani seurustella nykyisen avomieheni kanssa hänellä oli koira.
Ehkä pitäisin koirista, jos en olisi niille allerginen, en tiedä. Enemmän pidän kissoista (joille jostain syystä en ole allerginen). Koiran hajukin ällöttää, mutta se tietysti saattaa johtua siitä että haju assosioituu aina hengensalpaantumis ja yökötyskohtaukseen... jotenka toi koiriin tutustuminen on vähän jäänyt sitten sikseen.
Mies asui pienessä vuokra-asunnossa koirineen ja minä isossa omistusasunnossa. Koira jopa vieraili meillä muutamia kertoja, yritin tulla toimeen allergiani kanssa. Koira piti minusta, ja minustakin se oli koiraksi melko siedettävä (hajusta huolimatta) ja tottelevainen, mutta allergiasolujeni mielestä se oli kuitenkin koira. Jotenka, koira ja mies eivät muuttaneet meille.
Mies toivoi yhteenmuuttoa, ja ehdotti erilaisia merkillisiä järjestelyjä, joihin en lähtenyt mukaan, koska joku olisi aina kärsinyt, minä tai koira. Koira oli iäkäs, kokenut muuttoja, isäntäperheensä lasten poismuutot, oman pitkäaikaisen koiratoverinsa kuoleman ja viimeksi isäntäparin eron, minusta oli kohtuutonta suunnitella hänelle enää mitään muuttoja tai nukkumista jossain muualla kuin isäntänsä sängynpäädyssä (isäntä kävi tosin nukkumassa välillä minun sängyssä jolloin koira oli joko yksin tai miehen eksällä tai aikuisilla lapsilla.)
Koira kuoli kun olimme seurustelleet noin vuoden. Ikään ja sairauksiin. Muutimme yhteen sitten vasta. Ratkaisu oli helppo tehdä, koska minulla ainakaan ei ollut paineita yhteenmuutosta, en enää lisäänny, ja muutenkin oli hyvä katsella tilannetta pidempään. Mies on sydämeltään koiraihminen edelleen, ja kaihoisasti aina välillä katselee koiria. Tyttärensä perheessä on koira, mutta tietysti se ei ole sama kuin oma koira, kyllä minä sen ymmärrän.
Vuosi sitten hankimme kuitenkin kissan. Miehestä kissa oli alkuun sukkela elukka, mutta hankimme sen yhdessä ja yhteisestä halusta. Mies epäili ettei koiraihmisenä ikinä voisi hyväksyä kissaa. Näkisittepä saman miehen nyt... mies on pahempi kissaihminen kuin minä olen ikinä ollut.
Tälleen meni meidän koirakissanainenmies ja yhdessä asumis -tarina.
meillä oli vastaavanlainen tilanne aikanaan kun alettiin seurustelemaan. minulla oli tuolloinkin kaksi kissaa ja koira.
Koira oli miehelle ok, mutta kissat olikin sitten eri juttu.
Omalla kohdallani tein selväksi että kissat eivät lähde mihinkään, eli ihan turha rutista. olihan noi kaksi kissaneitiä olleet minulla jo melkein 10 vuotta. Se on todellakin koko paketti tai ei mitään.
Uusien elukoiden ottamista en tietenkään edes harkitse.
Aikansa siinä meni kun mies alkoi kiintyä katteihin, ja tänä päivänä on niihin ihan hulluna, kantelee niitä sänkyyn ja niin pois päin.
Tietty tilanne on erinlainen sinulla. Itse en vaan antaisi periksi, ihan siitäkin syystä että jos on eläimen ottanut, siitä ON huolehdittava loppuun asti.
Ei tuollaisten luuserimiesten kanssa kannata suhdetta rakentaa.
Tulin tänne palstalle lukemaan josko jotakuta olis kohdannut sama kohtalo jonka itse koin äskettäin. Kiva huomata kuitenkin, että useimmat parit saavat sovittua ja prioriteetit on kunnossa.
Oma tarinani on tämä.
Ihastuin naiseen jolla on kissa. Olen aina ollut eläinrakas ja niinpä kissa ei tuottanut minulle mitään ongelmia vaan päinvastoin, osallistuin alusta pitäen sen hoitamiseen kuin se olisi oma lemmikkini.
Yli vuoden seurustelun jälkeen, juuri kun olimme alkaneet suunnitella yhteenmuuttoa, selvisi, että minulla on sairaus jonka takia en voi ollajatkuvasti samoissa tiloissa kissan kanssa. Minulle ei olisi tullut mieleenkään vaatia kissan lopettamista/hoitoon antamista, vaan olisin ollut valmis etsimään jotain kompromisseja jotta suhteemme voisi toimia sairaudestani huolimatta.
Mutta ei, kuultuaan diagnoosin hän jätti minut ilman mitään neuvotteluja. :(
Aika sanoinkuvaamattomat fiilikset, kaiken tämän jälkeen tulla jätetyksi samalla kun sairastuu.
ei voi muuta sanoa! Kivisydämiä löytyy siis naisistakin.
kulua niin kyllä se ukko sieltä luoksesi palaa häntä koipien välissä. Sittenhän sinulla on mies ja koira. Tämä on valtapeliä. Jos annat periksi nyt, annat sitä jatkossakin ja kohta huomaat olevasi kynnysmattona.
Onko niin paljon muka pyydetty uhraamaan 35min-1,5t koiran ulkoiluttamiseen (koosta riippuen)??? Laittaa sille puhtaan veden ja kippoon nappuloita?? Koirat nukkuu suurimman osan päivästä joten mitää ongelmaa ei mielestäni pitäisi olla!!
Miesystävälläsi on kyllä aivot narikassa, miksköhän hän ei halua koiraa hoitaa? Ei todellakaan ole suuri vaiva!! Sen ymmärtää et jos mies ei haluu koiraa kampailla tai kynsiä leikkailla mutta ulkoilu ei voi olloa ylitsepääsemätöntä!!! Sanoppa miehelle adios, niin mä ainakin tekisin! Mies joka ei sopeudu koiraan tai mihin tahansa muuhun lemmiikkiin on ongelmatapaus!! (jos on allerginen eriasia, mutta ilmeisesti mies ei oo allerginen?)
Minulla oli koira kun tapasin ex-avomieheni. Seurusteluaikoina mies tuntui ´pitävän´ koirasta. Muutimme yhteen ja alkoi napina karvoista jne. Myöhemmin tuli se uhkaus että joko koira tai hän.
Tiesin välittömästi vastauksen. Sanoin että koiran olen tuntenut kauemmin, joten adios. Pakko sanoa että koira ei ikinä purrut kenenkään muun kenkiä kuin tämän miehen :). Aisti koirakin että hänestä ei tykätä.
Ja tapasinkin parin kk:n päästä aviomieheni joka rakastui koiraani täysin..nukkuvat pää samalla tyynyllä.
kun hän alkoi seurustelun. tyttöystävä kuljetti sitä ulkona ja tykkäsi siitä. Mutta!!! Häiden jälkeen koirasta irtoaa karvoja, ikävöi päivisin, haukkuu, aiheuttaa allergiaa... Koira on nyt luonani ja poika ikävöi sitä. Pelkään pakkoluovutuksen aiheuttavan katkeruutta joskus. Poika joutui todistamaan rakkautensa vaimolle luopumalla siihen asti rakkaimmastaan. Itselläni on ollut useampi lapsi, koira ja kissa ja rakkautta on riittänyt kaikille. Mies on ollut sama koko ajan, hän ei ole joutunut tekemään vastaavia luovutuksia.