Onko

kellään???
Eli miten heidän kulttuurissaan toimii nää naisten ja miesten väliset suhteet.
9701
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Edellinen vastaaja oli laittanut linkin keskusteluun, jossa oli kyse Kosovon albaaneista eika albanialaisista, siina on vissi ero!

Olen ollut naimisissa albanialaismiehen kanssa jo vuosia ja meilla on yksi lapsi. Suhteemme on tasavertainen eika itsellani ole henkilokohtaisesti mitaan valittamista. Mieheni tekee kotitoita, hoitaa lasta jne. On hyvin perhekeskeinen ja tekee kaikkensa perheemme eteen. Ei myoskaan huitele pitkin maita ja mantuja kavereidensa kanssa vaan nakee heita silloin, kun siihen on sopiva tilaisuus.

Kaymme Albaniassa yhdessa joka vuosi ja mieheni perheen eika muidenkaan sukulaisten kanssa ole koskaan ollut mitaan ongelmia, he ovat ottaneet minut avosylin vastaan.

Ihan tavallisia ihmisia albanialaismiehetkin ovat, eivatka mitaan tyranneja. Toki heitakin on moneen junaan, aivan kuten meita suomalaisiakin.

Äänestä

albanialainen miehenä ja kyllä kiitos kysymästä, oikein hyvin toimii miehen ja naisen suhde meidän välillä. ;o) Itse asiassa kaikilla tuntemillani Albania-Suomi-pareilla homma on toiminut aivan mukavasti vuosia, kun taas kaikilla Kosovo-Suomi-pareilla ei ole toiminut niin hyvin, toisilla jopa erittäin paskasti. Kohtuuden nimissä kuitenkin mainittakoon, että tunnen huomattavasti useamman kosovolaisen siipan/ex-siipan kuin albanialaisen siipan, joten joukkoon mahtuu helpommin ne epäkelvotkin tapaukset. ;o)

Äänestä

Tässä olen parin kuukauden ajan lueskellut keskusteluja ja viimeinkin uskallan antaa kommenttia. :) Mietin tässä vain, että vastatatko,koska kysyt albaaneista, etkä kosovon-albaanaista ja tuossa juuri ensimmäiseksi annettiin kommenttia, että Kosovon-albaanilla ja albaanilla on vissi ero. En tiedä siitä vissistä erosta, mut kai siinä jotain perää olla. Tiedäpä siitä sitten. :)

Noh kuitenkin olen ollut parisen kuukautta yhdessä Kosovon-albaanin kanssa ja tässä aika lyhyessä ajassa en ole viel löytänyt mitään sen suurempaa erovaisuutta tai voiko sanoa etten ole löytänyt sen suurempaa eriarvoisuutta suhteessamme.

Molemmat olemme vieraalla maalla opiskelevia nuoria, jotka sattuivat muuttamaan samaan kerrokseen todella suureen opiskelija solu-asuntolaan. Siinä sitten jollain opilla löydettiin yhteinen sävel.

Teemme ruuan ja ruoka ostokset yhdessä ja maksamme ne n. puoliksi. Kuten jo sanoin opiskelijoita ollaan niin se maksaa tilanteen mukaan pikkasen enemmän jolla sattuu olemaan kukkaron pohjalla enemmän rahaa ostoksia hankkiessa. :) Kuitenkin tiedän, että seurustelukumppanilla olisi suuri halu maksaa kaikki ostokset, koska kokee, että mies tuo ruuan pöytään. Eipä aina voi aina voittaa! Opintotuella ja lainalla ei pitkälle pötkitä jos yllättäviä kuluja sattuu matkalle täällä Norjassa. :/ Ruuanlaitosta puheen niin kerrottava on, että tuo kamu ei ole aikaisemmin paljoakaan ruokaa tehnyt niin joskus on vierestä katsottu silmät pyöreenä kun hän on ruvennut ruokaa tekemään (öljyn voimaan luotetaan ruuanlaitossa ja sitä hän käyttää aivan älyttömästi). Kaipa sitä voi siten alkaa miettimään vähän, että Balkanilla äidit tekee ne ruuat eikä lapset varsinkaan pojat apua siihen anna, mutta minusta tuntuu, että tälläinen käytäntö ei hirveesti eroa suomalaisissa perheissä. Kuitenkin miehes on potentiaalia ja yritystä löytyy ruuanlaiton suhteen, jos tuota öljyn käyttöä sais rajoitettuu. :D

Tuossa pari viikkoa sitten poikaystävä totes, että kyllähän ne naiset yleensä pyykin pesee. Siitäpä sitten suivautuneena opetin miehen tavoille eli pienen suitsutuksen jälkeen opetin heti pyykkikoneen käytön ja laitoin hänet pesemään pyykkiä. Paskasti se meni, kun valkeinen pyykkien sekaan sattu jäämään yhdet punaiset alkkarit. Sen voi sanoa, että turhaan miehelle opetin sen pyykinpesu taidon, koska hän ei saa ainakaan minun vaatteitani pestä tulevaisuudessa. :D

Maailmaa jonkun verran reissanneena olen edelleen sitä mieltä, että ihmiset ovat samankaltaisia ovatpa he sitten mistä tahansa kotoisin, mutta onhan aina niitä pieniä "muttia". Ei tarvitse hämillään kysellä "onko albanialaisesta kokemuksia?". Itsestäni tuntuu, että kulttuurilla ei ole paljoakaan väliä kunhan kommunikaatio pelaa. Kunhan löytää yhteiset "pelisäännöt" niin alkaa elo sujumaan ja silloin ei ole väliä miettiä naisten ja miesten eroja.

Äänestä
  • Siinä albi vei sua kuin litran mittaa. JOKAINEN mies tietaa ton kikan, punainen rätti valkoisten kanssa koneeseen ja ei tartte koskaan enää pyykätä.

    Äänestä

  • Kirjoittelinkin tuossa jo aikaisemmin. No, kylla siina vain on vissi ero, silla albanialaiset ja Kosovon albaanit eivat ole samasta maasta kotoisin. Uskonto esim. on yksi tekija. Ymmartanet, mita tarkoitan, jos tiedat vahankaan Albanian historiasta...

    Kaikkea hyvaa teille!

    Äänestä

tunnen yhden albaanimiehen, (ei kosovo) tosin ei ole oma vaan on naimisissa suomalaisen lurttahuulen kanssa. heillä lapsiakin mut vaimo kuulemma niin ankara et on pakko käydä vierasilla. oli mm panemassa minua kun oma vaimo synnytti toista lasta. jne jne jne. mieti siit.

Äänestä
  • yleistää.
    Mulla on kokemusta albanialaisesta ja kosovon albaanista. Mun kokemuksesta voiton vie se kosovon albaani monestakin eri syystä. Mm albaani oli niin sairaalloisen mustasukkanen, etten edes ystäviä saanut tavata, saatikka käydä ulkona ja sellaista en pidemmän päälle siedä.
    Joka maassa on ne huonot ja hyvät ihmiset ja mulle sattu albaani olemaa se huono ja kosovolainen se hyvä, suorastaan aika helmi löytö.

    Äänestä

  • Jos albaanit kerta ovat mielestäsi tuollaisia vitsejä, niin minkä se sinusta tekee? Tuskin sen parempaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Albanialaisista kokemuksia kirjoitti:

kellään???
Eli miten heidän kulttuurissaan toimii nää naisten ja miesten väliset suhteet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu