Kuka uskaltaa

tulla esiin kaapistaan ja laittaa itsensä likoon omalla nimellään ja vastustaa palstan aiheen mukaista dieettiä. Mattila on sen tehnyt ja on todellinen vhh:n puolestapuhuja mutta teistä vastustajista ei ole samaan. Pälyilette vaihtuvien nimerkkien takana ja yritätte keksiä mitä ihmeellisempiä keinoja vastustaa terveellistä ruokavaliota jota ette itse ole kokeneet ja josta ette juurikaan tiedä kun ette lue alan kirjallisuutta ettekä tutustu nettisivuihin joita on pilvin pimein käytettävissä. Mitä siis edustatte ja kenen pussiin puhutte? Jos teille ei maksa lääketeollisuus tai elintarvikkeiden tuottajat niin oletteko tyhmiä hölmöjä jotka vaan sairastatte kansaa kirjoittamalla tuollaista sontaa mitä tänne tuupataan vhh:n vastaisuuden nimissä.
40957
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Kiitos sitä samaa sinnekinpäin.

Äänestä

Uskallan kannattaa vhh-dieettiä, koska ei valtavirtadieetille ole kunnon tieteellisiä perusteita. Evolutiivisbiologisessa mielessä niukkahiilihydraattinen dieetti on takuulla luonnollisin vaihtoehto. Emme ole ehtineet lajina sopeutua mm. viljoihin.

Äänestä
  • viljelty joku 10000 vuotta niin kyllä se Suomessa on varsin uusi asia. Vasta 1800-luvulla se alkoi yleistymään joskin ensin sitä viljeltiin ja myytiin kaupunkilaisille. Lanttu ja nauris ovat taas huomattavasti pidemmän aikaa olleet ruokavaliossamme joten emme ole sopeutuneet viljoihin emmekä tule sopeutumaankaan sillä sairaudet leviää kun syömme viljaa niin paljon ja varsinkin vehnää sillä sitä viljellään jotain 80% koko viljamääristä.

    Margariinikin keksittiin 1900 luvun alussa mutta vasta sotien jälkeen se alkoi yleistymään ja margariinin ja viljojen kulutuksen kasvu yhdessä ovat saaneet sairaudet lisääntymään. Vieläkin väitetään voin ja eläinrasvan olevan sairauksiin syynä vaikka voita ei syö kohta kukaan eikä rasvaista possua saa kuin erikoiskaupoista kuten Wotkinsilta Hesasta.

    Äänestä

se minun vika jos kansalaiset sairastuvat noudattamalla suositeltua lautasmallia jonka mukaan itsekin syön? Olen terve.

Mistä olet päähäsi saanut että edustaisimme jotain tahoa?

olen kokeillut rasvadieettiä. Kokeilu kesti kaksi vuotta. Ei sopinut minulle. Noudatin kirjoista,netistä sekä eräässä pienimuotoisessa "karppien" tapaamisessa saamiani henkilökohtaisia ohjeita. Fundamentalistit luulevat "vastustajien" olevan jossain erikoisessa salaliitossa sekä olevan tietämättömiä "totuudestanne". Serkkuni karppaa ja siinä sivussa terrorisoi koko sukua evankelioiden meitä "sokerihiiriä". Karppausfoorumilta voit lukea enemmän näitä tarinoita.

En todellakaan kerro henkilöllisyyttäni. En halua joutua pekonin purijoiden hampaisiin kuten jotkut ammattilaiset ja asiantuntijat ovat joutuneet.

Äänestä
  • näytä tietävän VHH:sta mitään?

    Ja miksi sinua stressaa niin kamalasti, mitä Mattila, minä ja monet muut laittavat suuhunsa?

    Minun puolestani voit elää vaikka syömällä raakaa spagettia, se on sinun valintasi. Minun valintani on tämä.

    Äänestä

  • Atkinsin fani kirjoitti:

    näytä tietävän VHH:sta mitään?

    Ja miksi sinua stressaa niin kamalasti, mitä Mattila, minä ja monet muut laittavat suuhunsa?

    Minun puolestani voit elää vaikka syömällä raakaa spagettia, se on sinun valintasi. Minun valintani on tämä.

    mä siitä "jotain" tiedän. :-)
    Heh, te saatte syödä vaikka sahanpuruja, mua se ei stressaa. Kiitos että mulla on Sinulta saatu lupa valita mitä syön. Elämä on täynnä valintoja.

    Äänestä

  • spelttipower kirjoitti:

    vielä että kaiketi mä sain täysin vääriä ohjeita eli olin väärä uskoinen, kas siinä syy miksi hys-hys leiristä loikkasin Puskan porukkaan. ;-)

    ja jollekin se tarkoittaa kirjoittamista kello kolme ja neljä yöllä palstalle jonka aiheesta ei ymmärrä tuon taivaallista. Harrastus tuokin ja ihan itse valittu.

    Äänestä

  • jos et edusta mitään tahoa. Sittenhän olet hyväksikäytetty hölmö joka ajaa elintarvike ja lääketeollisuuden etuja ihan ilmaiseksi. Kyllä siellä markkinointimiehet kiittävät kun saavat ihan ilmaiseksi lobbareita ajamaan omaa asiaansa.

    Fundamentalismi (lat. fundamentum, perustus, pohja) on alun perin pohjoisamerikkalainen kristillinen protestanttinen liike, joka korostaa Raamatun sanatarkkaa erehtymättömyyttä.[1] Tälle fundamentalismille on ollut tunnusomaista kirjaimellisesti tulkittujen uskonkappaleiden ehdoton noudattaminen.

    Tämä fundamentalismi ei oikein päde meihin VHH:laisiin mutta jos ottaa ainoaksi uskonnoksi viralliset ravitsemussuositukset ja pitää niitä Pekka Puskan ja Kansanterveyslaitoksen tapaan ainoana oikeana totuutena niin silloin voidaan fundamentalisteiksi kutsua niitä VHH:n vastustajia jotka tälläkin palstalla saarnaavat yhtä totuutta.

    Äänestä

  • spelttipower kirjoitti:

    vielä että kaiketi mä sain täysin vääriä ohjeita eli olin väärä uskoinen, kas siinä syy miksi hys-hys leiristä loikkasin Puskan porukkaan. ;-)

    Mutta vähän erikoiselta kuulostaa, jos jouduit käyttämään VHH-dieettisi aikana kovasti purkkivitamiineja ja lisäksi sait pääasialliset suojaravintoaineesi kermasta, näit nälkää ja vielä kaiken lisäksi ostoskorisi oli huippukallis.

    Ihan siis tässä viime viikon aikana kirjoittamiesi avausten puolelta.

    Ylipäätään ihmetyttää, mitä palstalla teet jos muiden ruokavaliot eivät kiinnosta.

    nukkumassa kun on koko yön kirjoittanut täällä joten et varmaan saa vastausta. Mistäköhän johtuu että juuri tällä palstalla on näitä yökirjoittajia jotka vahtivat palstaa eivätkä pääse eroon edes yön ajaksi kun pitää vastustaa palstan aihetta. Nimimerkit vain vaihtuu mutta teksti pysyy samana.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    että spelttipower on vaikeasti ylipainoinen plösö, joka on vaan katkera ihmisille jotka onnistuvat painonhallinnassa.

    Todennäköisesti trollaa muitakin laihdutuspalstoja eri nimimerkeillä.

    Äänestä

  • Atkinsin fani kirjoitti:

    että spelttipower on vaikeasti ylipainoinen plösö, joka on vaan katkera ihmisille jotka onnistuvat painonhallinnassa.

    Todennäköisesti trollaa muitakin laihdutuspalstoja eri nimimerkeillä.

    useiden nimimerkkien tapaan samanlaisiksi yökirjoittajiksi kuin mitä olivat skäri, skäribo, aälsdktji, tiplester ja monet muut rekisteröidyt nimimerkit. Aikaa tuntuu olevan aamuneljältäkin pistää viestiä ja vahtimista piisaa. Ettei vain olisi sama häirikkö asialla.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    useiden nimimerkkien tapaan samanlaisiksi yökirjoittajiksi kuin mitä olivat skäri, skäribo, aälsdktji, tiplester ja monet muut rekisteröidyt nimimerkit. Aikaa tuntuu olevan aamuneljältäkin pistää viestiä ja vahtimista piisaa. Ettei vain olisi sama häirikkö asialla.

    Ainakin tiedot VHH:sta ovat vähäiset. Eihän VHH ole mikään yksi ainoa dieetti, vaan sen alle mahtuu monia tapoja syödä ja vähentää hiilihydraatteja. Joku noudattaa Heikkilää, joku Montignacia, joku Zonea, joku Atkinsia, joku vaan yleisesti vähentää hiilareita ja syö enemmän rasvaa.

    Mulle toimii Atkins, muita en ole kokeillut enkä edes kovasti tutustunut. Vastaan siis pelkästään Atkinsin pohjalta esitettyihin väitteisiin.

    Spelttipowerin vastaamattomuus asiallisiin tutkimusviitteisiin ihmetyttää. Olen useisiin ketjuihin listannut uusia tutkimuksia, joissa on todettu VHH:n terveellisyys ja ylivoimaisuus painonhallinnassa. En ole onnistunut löytämään vielä yhtäkään tutkimusta, joka olisi löytänyt negatiivisia terveysriskejä VHH:ta noudattaneessa populaatiossa. Ja olen todella etsinyt.

    ei edes ylipappi Pekka Puska kyennyt löytämään yhtään tutkimusta hänen rasvateorioilleen kun Crister Sundqvist niitä kyseli. Tällaiset speltit ja muut vain jatkavat samaa linjaa että niitä tutkimuksia on mutta eivät kerro missä.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    ei edes ylipappi Pekka Puska kyennyt löytämään yhtään tutkimusta hänen rasvateorioilleen kun Crister Sundqvist niitä kyseli. Tällaiset speltit ja muut vain jatkavat samaa linjaa että niitä tutkimuksia on mutta eivät kerro missä.

    Ja kyllä minua ihmetyttää, miten esimerkiksi Puskan kaltainen auktoriteetti voi perustaa mitään väitettään millekään muulle kun vankalle tutkimustiedolle?

    On häpeä KTL:lle että Puska ei kykene viittaamaan lähdekirjallisuuteen. Eivätkö nämä ihmiset lue uusimpia tutkimuksia? Minä tutkin säännöllisesti tiedejulkaisuja (oikeita sellaisia).

    Katharine Morrison, Principal GP, julkaisi VHH:ta puolustavan, useaan tutkimukseen vetoavan artikkelin British Journal of General Practice:sessa vuonna 2005. Nimenomaan omasta näkökulmastaan, hänen poikansa on nimittäin diabeetikko. Morrison oli käynyt läpi useita tutkimuksia ja vaati, että Diabetes UK alkaisi vihdoin ja viimein suositella VHH:ta diabeteksen hoitomuodoksi.

    Tulokset ovat yllättävän samanlaisia kuin Haltonin ryhmällä, joka on todennut että vuosikymmeniä jatkunut VHH voi jopa estää diabeteksen puhkeamista.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    useiden nimimerkkien tapaan samanlaisiksi yökirjoittajiksi kuin mitä olivat skäri, skäribo, aälsdktji, tiplester ja monet muut rekisteröidyt nimimerkit. Aikaa tuntuu olevan aamuneljältäkin pistää viestiä ja vahtimista piisaa. Ettei vain olisi sama häirikkö asialla.

    Mieshenkilö täällä vuositolkulla arvuuttelet kuka mahtaisi kirjoittaa ja ajtella toisn kuin sinä?
    Kovin olet sinäkin öisin ollut liikkkeellä mutta lienet vain toisilla palstoilla. Lihaapa sielläkin.
    Ettet vain olisi sama hölöttäjä sinäkin. saatko hurjia kiksejä päivät päästäsi täällä kertomalla ihmisille mitä mahdat syödä.

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    useiden nimimerkkien tapaan samanlaisiksi yökirjoittajiksi kuin mitä olivat skäri, skäribo, aälsdktji, tiplester ja monet muut rekisteröidyt nimimerkit. Aikaa tuntuu olevan aamuneljältäkin pistää viestiä ja vahtimista piisaa. Ettei vain olisi sama häirikkö asialla.

    kolmessa vuorossa, sen tähden riittää aikaa "päivystää".

    Äänestä

  • ja hyvin voin.

    ennen vastustin kiihkeästi vhh-ruokavalioita, mutta tutustuttuani asiaan koin valaistuksen. tällähän lähtee läski eikä edes tee herkkuja mieli.

    hassua puhua rasvaruokavaliosta, en tiedä miä sellainen on. Omani koostuu lihasta, kalasta ja kanasta, runsaista tuoreista vihanneksista ja maitotaloustuotteista, en juurikaan käytä esim. voita tai kermaa. kylmäpuristettua öljyä kylläkin salaateissa etc. Ja joskus ihanaa tummaa suklaata=)

    Olo on pirteä, hyväntuulinen ja ei nälätä saati tee herkkuja mieli.

    Rohkeasti vain kokeilemaan te epäilevät tuomaat!

    Äänestä

Siis tämä on Suomi 24 keskustelupalsta! Joku onneton tsätti. Mikä ihmeen tieteellinen foorumi tai oikeusistuin tämä mielestäsi on!
Minun mielipiteilläni saa vapaasti pyyhkiä pöytää. Ei mitään suurta ideologiaa takana. Ilmoitelkaa vaan nimiänne
häiriköiden iloksi.
Sairaalassa edes hoitajalla ei ole nykyisin sukunimeä nimilapussaan.
Ei aikomustakaan ilmoittaa nimeäni mihinkään! Ei ole viisasta antaa nimeään nettiin.

Äänestä
  • antaa nimeään nettiin sillä omasta kokemuksesta voin kertoa että kaikenmaailman kalastajanmuijat, gynekolokien sisaret ja leikkilääkärit ovat sitten häiriköimässä ja vaihtuvien nimerkkien takaa levittävät suoranaisia valheita jota taas en omalla nimellä kirjoittavana voi tehdä. Sairaista yksilöistä varoitetaan jatkuvasti koska niitä täällä netissä on paljon, myös tällä palstalla. Minun kannattaa aina pysyä totuudessa mutta olen kuitenkin valinnut tämän tien ja pysyn kannassani ja kerron sen mitä VHH on saanut minussa aikaan. Olen syönyt itseni terveeksi ja mikä parasta, maailmasta löytyy lukemattomia tutkimuksia jotka vahvistavat omia kokemuksia.

    Oletko lukenut haastatteluni Iltalehdestä?
    http://www.iltalehti.fi/terveys/200708216457526_tr.shtml

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    antaa nimeään nettiin sillä omasta kokemuksesta voin kertoa että kaikenmaailman kalastajanmuijat, gynekolokien sisaret ja leikkilääkärit ovat sitten häiriköimässä ja vaihtuvien nimerkkien takaa levittävät suoranaisia valheita jota taas en omalla nimellä kirjoittavana voi tehdä. Sairaista yksilöistä varoitetaan jatkuvasti koska niitä täällä netissä on paljon, myös tällä palstalla. Minun kannattaa aina pysyä totuudessa mutta olen kuitenkin valinnut tämän tien ja pysyn kannassani ja kerron sen mitä VHH on saanut minussa aikaan. Olen syönyt itseni terveeksi ja mikä parasta, maailmasta löytyy lukemattomia tutkimuksia jotka vahvistavat omia kokemuksia.

    OSAN viesteistäsi nimellä ja suurimman osan puskista ihan kuten me kaikki muutkin nimettömät. Luultavasti niillä sairailla yksilöillä et tarkoita itseäsi, koska olet omasta mielestäsi erinomainen ja oikea terveyden perikuva. Sinä et osaa kirjoittaa mitään uutta vaan jankkaat vanhoja sataan kertaan luettuja asioita ja mainostat samalla Heikkilän kirjoja. Jos minä olisin A. Heikkilä, niin häpeäisin kaltaistasi "mainosmiestä".
    Sätit avoimesti henkilöä kuka uskaltautuukin vastustamaan sinua, mutta sitten kun jäät alakynteen, poistat viestiketjun välittömästi. Skärin olet oikein ottanut hampaisiisi ja näet joka toisen viestin Skärin kirjoittamaksi.

    Äänestä

  • sinä kirjoitat kirjoitti:

    senkun jatkuu. Luulet siis että palstalla on vain yksi VHH:ta noudattava joka vuoroin kirjoittaa omalla nimellään ja sitten vaihtuvilla nimimerkeillä ja se olen minä. Erehdyt taas kerran.

    Minä kirjoitan vain omalla nimelläni enkä tarvitse mitään muuta niinkuin te puskista iskevät VHH:n vastustajat.

    Tottakai olen siinä mielessä terveyden perikuva että olen syömällä oikein saanut itseni terveeksi ja niistä asioista kerron ja tiedän että monet ovat jopa kiittäneet neuvoista mitä olen neljän vuoden aikana täällä antanut. Parhain kiitos tulee niiltä kirjoittajilta jotka laittavat viestiä yksityisesti sähköpostiini ja kertovat kokemuksistaan ja kysyvät jotain.

    Valitettavasti skärin tunnistan näistä VHH:n vastaisista viesteistä ja hänhän vihaa minua suunnattomasti ja ei jätä minua rauhaan kun hänellä on tämä Mattila syndrooma joka ei hellitä.

    että tapaan Antti Heikkilää säännöllisesti ja meillä on muutamia yhteisiä projekteja ja ei hän ole minulle maininnut mitään sellaista että häpeäisi toimintaani Suomi24 palstoilla. Päinvastoin hän on kannustanut minua jatkaamaan koska olen hänen kirjojensa avulla löytänyt uuden tien ja saanut itseni terveeksi ruokavaliota muuttamalla.

    Tee sinäkin samoin.

    EN!

    Katselin tallentamani Yle Teeman ohjelman, jossa mm. Antti Heikkilä oli keskustelemassa jostain ruokailusäännöistä. Täytyy myöntää, että iskokoinen tuo Heikkilä on, mutta muuten kovin on pieni mies. Eipä tuolta juuri asiaa kuultu ja kollegatkin tuntuivat olevan lähinnä huvittuneita hänen kommenteistaan. Humpuukihemmo!

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    antaa nimeään nettiin sillä omasta kokemuksesta voin kertoa että kaikenmaailman kalastajanmuijat, gynekolokien sisaret ja leikkilääkärit ovat sitten häiriköimässä ja vaihtuvien nimerkkien takaa levittävät suoranaisia valheita jota taas en omalla nimellä kirjoittavana voi tehdä. Sairaista yksilöistä varoitetaan jatkuvasti koska niitä täällä netissä on paljon, myös tällä palstalla. Minun kannattaa aina pysyä totuudessa mutta olen kuitenkin valinnut tämän tien ja pysyn kannassani ja kerron sen mitä VHH on saanut minussa aikaan. Olen syönyt itseni terveeksi ja mikä parasta, maailmasta löytyy lukemattomia tutkimuksia jotka vahvistavat omia kokemuksia.

    Oletko lukenut haastatteluni Iltalehdestä?
    http://www.iltalehti.fi/terveys/200708216457526_tr.shtml

    Laita ihmneessä se akua ankka -pukuisen, ylipainoisen "pikku"kipparin kuvalinkkikin tänne. Hititetään yhdessä sinun julkisuudentavoittelullesi.

    Äänestä

  • viime torstaina kirjoitti:

    Tutustu huviksesi Heikkilän verkkosivuihin. Siellä on paljon asiaa.

    Valitettavasti Heikkilän viimeisessä kirjassa (en ole lukenut) oli muutama lapsus muuten painavan tekstin sijassa, johon Heikkilän vastustajat tarttuivat.

    Äänestä

  • totuuden kirjoitti:

    Laita ihmneessä se akua ankka -pukuisen, ylipainoisen "pikku"kipparin kuvalinkkikin tänne. Hititetään yhdessä sinun julkisuudentavoittelullesi.

    itse oma kuvasi ja nimesi tänne. Nauretaan sinulle.

    Pikagoogletuksen karu tulos on se, että Mattila ei ole lihava. Normaalipainoinen, keski-ikäinen mies.

    Onko siinä jotain pahaa?

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    että tapaan Antti Heikkilää säännöllisesti ja meillä on muutamia yhteisiä projekteja ja ei hän ole minulle maininnut mitään sellaista että häpeäisi toimintaani Suomi24 palstoilla. Päinvastoin hän on kannustanut minua jatkaamaan koska olen hänen kirjojensa avulla löytänyt uuden tien ja saanut itseni terveeksi ruokavaliota muuttamalla.

    Tee sinäkin samoin.

    Sulle jotain kaalitohtoria enkä tarkoita hapankaalia.
    Jotenkin alat muistuttamaan jo pelleä. et malta pysyä yhtään asiassa vaan alat haukkumaan.

    Äänestä

  • Atkinsin fani kirjoitti:

    itse oma kuvasi ja nimesi tänne. Nauretaan sinulle.

    Pikagoogletuksen karu tulos on se, että Mattila ei ole lihava. Normaalipainoinen, keski-ikäinen mies.

    Onko siinä jotain pahaa?

    Fani vai Atkinsin.
    että voitte olla lapsellisia, isot ihmiset. Kyllä ruoka raha puhuttaa pöljiä läskejä.
    Voithan laittaa oman rippikuvasikin tänne olet varmaan samanpainoinen aina.

    Äänestä

  • sinun etunimesi kirjoitti:

    Fani vai Atkinsin.
    että voitte olla lapsellisia, isot ihmiset. Kyllä ruoka raha puhuttaa pöljiä läskejä.
    Voithan laittaa oman rippikuvasikin tänne olet varmaan samanpainoinen aina.

    Sinä olet hyökännyt täällä omalla nimellään kirjoittavan ihmisen kimppuun. En minä. Kannattaa Mattilaa pilkkaavien muistaa, että jos hyökkää netissä oikealla nimellä kirjoittavan kimppuun, tämä voi tehdä rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta.

    "Kyllä ruoka raha puhuttaa pöljiä läskejä."

    Mitä tämä lause tarkoittaa?

    "Voithan laittaa oman rippikuvasikin tänne olet varmaan samanpainoinen aina."

    Iltalehden juttua varten ei otettu Mattilasta uutta kuvaa vaan Mattila näytti keski-ikäiseltä päästessään ripille?

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    antaa nimeään nettiin sillä omasta kokemuksesta voin kertoa että kaikenmaailman kalastajanmuijat, gynekolokien sisaret ja leikkilääkärit ovat sitten häiriköimässä ja vaihtuvien nimerkkien takaa levittävät suoranaisia valheita jota taas en omalla nimellä kirjoittavana voi tehdä. Sairaista yksilöistä varoitetaan jatkuvasti koska niitä täällä netissä on paljon, myös tällä palstalla. Minun kannattaa aina pysyä totuudessa mutta olen kuitenkin valinnut tämän tien ja pysyn kannassani ja kerron sen mitä VHH on saanut minussa aikaan. Olen syönyt itseni terveeksi ja mikä parasta, maailmasta löytyy lukemattomia tutkimuksia jotka vahvistavat omia kokemuksia.

    Oletko lukenut haastatteluni Iltalehdestä?
    http://www.iltalehti.fi/terveys/200708216457526_tr.shtml

    http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/faq58.html

    Äänestä

  • old_profile_40156 kirjoitti:

    senkun jatkuu. Luulet siis että palstalla on vain yksi VHH:ta noudattava joka vuoroin kirjoittaa omalla nimellään ja sitten vaihtuvilla nimimerkeillä ja se olen minä. Erehdyt taas kerran.

    Minä kirjoitan vain omalla nimelläni enkä tarvitse mitään muuta niinkuin te puskista iskevät VHH:n vastustajat.

    Tottakai olen siinä mielessä terveyden perikuva että olen syömällä oikein saanut itseni terveeksi ja niistä asioista kerron ja tiedän että monet ovat jopa kiittäneet neuvoista mitä olen neljän vuoden aikana täällä antanut. Parhain kiitos tulee niiltä kirjoittajilta jotka laittavat viestiä yksityisesti sähköpostiini ja kertovat kokemuksistaan ja kysyvät jotain.

    Valitettavasti skärin tunnistan näistä VHH:n vastaisista viesteistä ja hänhän vihaa minua suunnattomasti ja ei jätä minua rauhaan kun hänellä on tämä Mattila syndrooma joka ei hellitä.

    Aiemminkin on kysytty, että luuletko olevasi niin suuri persoona, että joku viitsisi sinua vihata? Viha on suuri ja voimakas tunne. Sinä et saa aikaan vihantunteita; ennemminkin sääliä tai huvittuneisuutta.

    Äänestä

kirjoittaa omalla nimellä, koska nimimerkin takaa voi löytyä katkera ja lihava ihminen, jolla on kaikki mahdolliset taudit.

On helpompaa huudella nimimerkin takaa olevansa huippu-urheilija tai lääkäri kun kirjoittaa omissa nimissään asioista.

Äänestä
  • Taisi mennä oma nimesi ohi...

    Äänestä

  • x-box kirjoitti:

    Taisi mennä oma nimesi ohi...

    en huutele täällä olevani huippu-urheilija, lääkäri tai ravintotieteiden maisteri...

    Lisäksi en pilkkaa omilla nimillään kirjoittavia ihmisiä.

    Sinä taidat syyllistyä molempiin, väitteeseen asiantuntijuudesta (silti ohitat näppärästi muunmuassa minun tänne linkittämiä tutkimuksia) sekä omalla nimellään kirjoittavan ihmisen arvosteluun.

    En ole koskaan haukkunut Mattilaa millään lailla. Olet palstalla uusi. Olen aina toistuvasti sanonut, että häntä tulee kohdella kunnioittavasti, koska hän kirjoittaa omalla nimellään. Olen moittinut häntä nälviviä. Olen poistattanut asiattoman viestin hänen moittimiseensa liittyen valvontaan.Et ole lukenut aiempia vaiheita tällä palstalla. Lue ennen kuin moitit toista. Kysy Mattilalta! Jos pomppaa suoraan palstalle ja luulee tietävänsä aiemmat vaiheet, yleensä erehtyy. Niin erehdyin aikanaan minäkin.
    En kertonut olevani lääkäri. Sitä suoraan kysyttiin ja vastasin, koska en siis ole valehtelija. En kyllä enää viitsi. Minulla on paljon töitä ja kahvipaussi muuttuu tätä vauhtia työksi myös.

    Ja koska olet uusi vedän yhteenvetoa: en kirjoita täällä lääkärinä vaan kaffepaussilla muuten vain. Tietty voin keskustella lääketieteestä, koska siitä jotain tiedän. Minulle on aivan yksi ja hailea mitä ihmiset palstalla syövät. Minulle ei ole siitä mitään vastuuta. En edellytä, että kukaan uskoo minun olevan lääkäri, eikä se rassaa minua yhtään. Tämä ei ole työni vaan kaffe tsätti. Tämä on tuttua muille kirjoittajille ehkä aiemmilta vaiheilta, mutta laitan sen nyt tähän.
    Saan itsetuntoni pullisteltua aivan tarpeeksi ensiavun inhottavina yksinäisinä öinä. Tämä ei ole sitä, eikä minulla ole yhtään mitään pelissä. Keskustelen hh-aineenvaihdunnasta kaffepaussilla tuntemattomana tsättiläisenä., That is it.

    sinuun Mattilan haukkujina, yleensä Mattilan haukkujat eivät uskalla käyttää edes omaa nimimerkkiään. Kunhan vaan otin esiin näkemyksen. Ihan lainkin kannalta. Nimittäin omalla nimellään netissä kirjoittavan nimittely esimerkiksi narsistiksi (jos nyt luin ketjua oikein) täyttää kunnianloukkauksen eli herjauksen tunnusmerkit.

    Viittasin nyt lähinnä vaan siihen, että jos esittää olevansa asiaa a, siitä on kiva lukea "todiste". Kirjoittelen itse enimmäkseen foorumeilla, joissa ihmiset eivät ole anonyymejä. Ymmärrän, että suomikaksinelosessa ei tahdo välttämättä omalla nimellä kirjoittaa, mutta Korpelan sanoin, väite muuttuu huomattavan paljon uskottavammaksi jos sen esittää omalla naamalla ja nimellä. ;) Lisäksi tulee mietittyä useampaan kertaan ennen kuin painaa enteriä tai väittää jotakin asiaa. Vanhoissa news/keskustelu-yhteisössä ei ollut mahdollista nykyään netissä harrastettuun liioitteluun ja valehteluun.

    En tarkoita mitään pahaa, olen vain hyvin vanhan polven nettikeskustelija! :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ensimmäisenä kirjoitti:

tulla esiin kaapistaan ja laittaa itsensä likoon omalla nimellään ja vastustaa palstan aiheen mukaista dieettiä. Mattila on sen tehnyt ja on todellinen vhh:n puolestapuhuja mutta teistä vastustajista ei ole samaan. Pälyilette vaihtuvien nimerkkien takana ja yritätte keksiä mitä ihmeellisempiä keinoja vastustaa terveellistä ruokavaliota jota ette itse ole kokeneet ja josta ette juurikaan tiedä kun ette lue alan kirjallisuutta ettekä tutustu nettisivuihin joita on pilvin pimein käytettävissä. Mitä siis edustatte ja kenen pussiin puhutte? Jos teille ei maksa lääketeollisuus tai elintarvikkeiden tuottajat niin oletteko tyhmiä hölmöjä jotka vaan sairastatte kansaa kirjoittamalla tuollaista sontaa mitä tänne tuupataan vhh:n vastaisuuden nimissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu