Kuinka pian uuden poikakaverin voi esitellä lapsille? Siis meillä ero ei johtunut kolmannesta osapuolesta, mutta minä kuitenkin löysin yllättäen heti muutaman kuuukauden kuluttua virallisen eron jälkeen miehen, jonka kanssa on hyvä olla. Ajattelin kyllä, että ei tässä mitään uutta tarvita pitkään aikaan.
Nyt tapailemme salaa lapsilta ja salaa exältä. Exällehän asia ei tietysti enää kuuluu. Mutta lapset tuskin vielä edes ymmärtävät sitä, että miksi isi ja äiti eivät enää pussaa keskenään tai nuku samassa sängyssä. Isillä on oma asunto.
Tuntuu nyt todella yllättävältä tuoda esille sitten äidin uusi miesystävä. Ei lapset tyhmiä ole. Ei heille miestä voi esitellä pelkkänä hyvänä ystävänä. Hetihän he kysyvät, että onko se poikaystävä.
Ensin täytyisi selittää vain lapsille, että iskä ei ollutkaan se Unelmien Prinssi. Että iskä on vielä kuitenkin iskä ja aina on. Mutta äiti ei enää halua pussata iskää. Nyt vain heillä on epämääräinen käsitys siitä, että iskä asuu siksi muualla, koska se on helpompaa. Totisesti se on minulle ja lapsille helpompaa, kun se ei enää asu meillä. On ollut niin ihana rauha arjessa. Tuonut todella paljon voimia elämään.
Lisäksi ex-mies voi ryhtyä hyvinkin hankalaksi ja mustasukkaiseksi sekä katkeraksi, jos kuulee asiasta. Haluaisi olla täysin varma, että tämä on se mies, jonka kanssa haluaa viettää aikaa pitemmällä tähtäyksellä.
Millä aikataululla teillä on esitelty uusia kotona? Mitä ohjeita annatte?
Nyt tapailemme salaa lapsilta ja salaa exältä. Exällehän asia ei tietysti enää kuuluu. Mutta lapset tuskin vielä edes ymmärtävät sitä, että miksi isi ja äiti eivät enää pussaa keskenään tai nuku samassa sängyssä. Isillä on oma asunto.
Tuntuu nyt todella yllättävältä tuoda esille sitten äidin uusi miesystävä. Ei lapset tyhmiä ole. Ei heille miestä voi esitellä pelkkänä hyvänä ystävänä. Hetihän he kysyvät, että onko se poikaystävä.
Ensin täytyisi selittää vain lapsille, että iskä ei ollutkaan se Unelmien Prinssi. Että iskä on vielä kuitenkin iskä ja aina on. Mutta äiti ei enää halua pussata iskää. Nyt vain heillä on epämääräinen käsitys siitä, että iskä asuu siksi muualla, koska se on helpompaa. Totisesti se on minulle ja lapsille helpompaa, kun se ei enää asu meillä. On ollut niin ihana rauha arjessa. Tuonut todella paljon voimia elämään.
Lisäksi ex-mies voi ryhtyä hyvinkin hankalaksi ja mustasukkaiseksi sekä katkeraksi, jos kuulee asiasta. Haluaisi olla täysin varma, että tämä on se mies, jonka kanssa haluaa viettää aikaa pitemmällä tähtäyksellä.
Millä aikataululla teillä on esitelty uusia kotona? Mitä ohjeita annatte?
Vastaukset 18
Vanhimmat
turhaan tommoisia mietit. Teet sitte kun tuntuu itsestä hyvältä ja luontevalta.
Ehkä kuitenkin ennen esittelyä tarkennat isän
roolin lapsille ts, että isä pysyy aina isänä,
vaikka äidillä olisikin uusi poikaystävä.
On kai myös hyvä yrittää selittää lapsille, miksi
isä ja äiti eivät enää asu yhdessä. Tietenkin siten, että isää ei mitenkään haukuta lapsille.
>Ensin täytyisi selittää vain lapsille, että iskä ei ollutkaan se Unelmien Prinssi.
Mitä jos kuitenkaan et.
Miten sitten pitäisi sanoa? Siis ajattelin vain tuota vertausta, koska tytöt katsovat paljon Disneyn piirrettyjä, joissa on niitä prinssejä ja prinsessoja. Kaikenlisäksi tykkäsivät katsoa jostain kumman syystä Suomen Unelmien poikamiestä.
Selitän kyllä aina liittyen noihin elokuviin ja tv-sarjaan liittyen, että aina ei käy niin, että juuri se ensimmäinen prinssi on se, jonka kanssa halua elää elämänsä loppuun saakka.
En halua, että saavat valheellisen kuvan siitä mikä rakkaus on.
Mutta tytöillähän on se tietty prinsessavaihe ja kuvitellaan, että on olemassa joku Se Oikea. Tuntuu, että monilla naisilla se harhakäsitys on vielä aikuisenakin.
Salkkarit on kielletty! Sitä en katso minä, enkä tytöt. Sitä voi sitten katsoa joskus lähempänä 18-vuotta.
Yhtä hyvin voisit sössöttää, että sinä itse et ollut se Unelmien Prinsessa.
On ihan turha vinkua lapsille että ex-puoliso olikin väärä. Jos haluat jotenkin valmistaa lapsia tulevaan, niin voisit vihjata, että sitä parisuhdetta täytyy hoitaa kanssa eikä vaan odotella, että kukahan näistä olisi se Herra Oikea.
Tämmöinen minulla ainakin tuli välittömästi mieleen.
Anteeksi nyt vain kamalasti...
lapsiasi erossa, niin en usko että teidän perheessänne tulee ongelmia uuden esittelyssä. Avaa keskustelu pikkuhiljaa, kysele fiiliksiä. Voitte jutella aina uudelleen ja uudelleen.
Meillä isi lähti, esitteli uuden tyttöystävän 2 viikon kuluttua, muuttivat yhteen ja ennenkuin edes virallinen avioero oli voimassa, oli uusi lapsi aluillaan uuden kanssa :-( Käymme edelleen läpi lasten pahaa mieltä läpi. Minä "kärsin" seuraukset lasten kanssa, enkä voisi edes tähän kuvioon ajatella etsiväni itselleni uutta onnea, on keskityttävä lapsiin ja korjattava toisen tekemät säröt.
Me alettiin julkisessti tapaileen vajaan kuukauden kuluttua uuden kumppanin kanssa leikkipuistossa. Siinä lapset tutustuivat "luontevasti" uuteen kumppaniin.
teidän tekosia, niin hirvittää. Tuntuu siltä, että on liian kiire toistaa virheitä ( silti vaikka toinen olis "jättänyt")
Moni parisuhde-asiantuntija tietää että pian eron jälkeen solmitut suhteet jäävät lyhyeksi.
Jompi kumpi voi peräytyä ja kuinka ollakaan se tekeekin tosi kipeää. Enemmän kuin se ensimmäinen ero. Jos olette kuulleet laastarisuhteesta, niin liian pian solmittu suhde on just laastarisuhde ja ei toimi.
Lasten mielet joutuvat myllersyksiin taas. Ovat ehtineet tottua ja hyväksyä ja taas ero ja sitten taas uutta pukkaa jne...Eipä ihme, kun lapset voi pahoin ja loppupelissä tappavat kun ikää tulee...mallit toistavat ja toistuvat ja aikanaan lapset toistavat vanhempiensa kuviot...otapa sitten selvää kuka on kenenkin isä,äiti tai mummi tai kummi???
Lapset elävät vielä hämmentyneinä vanhempien erosta, ikävöivät kotoa muuttanutta vanhempaa. Ja uutta tuodaan kotiin. Muutokset ovat liian nopeita lapsille. Ja kenties muutaman viikon päästä on uusi ehdokas ovella.
Sama pätee omiin vanhempiin. Pitäkää pois näkyvista nämä uudet heilat vähän aikaa. Ei ole kiire niitä esitellä suvulle. Ollaan edelleen kiintyneitä ex-vävyyn tai miniään ja uuttä tuodaan näytille. Varsinkin , kun eron on aiheuttanut tämä kolmas pyörä ja ollaan vielä pettyneitä ja häpeissään oman tyttären tai pojan huonosta moraalista
lykätään tähänkin keskusteluun...Jospa ketjun aloittajalla on ollut sellainen tilanne, että ero on oikeastaan tapahtunut jo ennen erilleen muuttamista?
Monet pohtivat eroamistaan todella pitkään ; loppuu seksi ja todennäköisesti muukin koskettaminen, loppuu keskustelu muista kuin käytännön asioista, loppuu yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat jne. Jostain syystä (ei vähiten lasten takia) vain sinnitellään ja yritetään pysyä yhdessä, vaikka suhde on muuttunut sellaiseksi että melko varmaan normikämppäkavereillakin on hauskempaa. Eli ero on oikeastaan jo tapahtunut, se on vain käytännön toteuttamista eli erilleen muuttoa vailla.
Väitän, että itseni lisäksi on monia ihmisiä, jotka eivät haikaile exän perään eivätkä tarvitse hoitoa haavaan vaan ihan rehellisesti haluavat uuden ihmissuhteen. Tosi on, että siinä joutuu vaaralle alttiiksi laittaessaan itsensä peliin, mutta niinhän se on että jos haluaa saada jotain, täytyy myös antaa.
Mitä tulee uuden kumppanin esittelemiseen lapsille, niin suosittelen rehellistä keskustelua ensin lasten kanssa. Kannattaa yrittää tehdä selväksi se, että tässä ehkä on sellainen ihminen, josta voi jonain päivänä tulla osa perhettä. Mutta joka ei koskaan vie isän/äidin paikkaa.
Aloittaja vaikuttaa sen verran fiksulta naiselta, että on varmaan puhunut jo lastensa kanssa siitä, mikseivät suhteet aina onnistu.
että tämä uusi on varmasti unelmaprinssi,ettei ole niitä perintöprinssejä lasten elämässä vähän väliä.
Kuka mies alkaa pelailee sellaisen naisen kanssa jolla jo lapsia? Ei kyllä sellaisella meihellä ihan ole kaikki kotona vaikka nainen antaisikin tussua jatkuvasti ja lurittelee miehelle että rakastan rakastan....tule asumaan kanssani niin onni alkaa no huh huh.
hitaasti ja harkiten. Erityisesti jos on ala-ikäisiä lapsia. Kaiken muun edelle menee lapset ja se sääntö, että lapsia ei eroteta vanhemmistaan. Päin vastoin. Jos toinen on "kypsymätön" aikuiseen käytökseen, niin toisen täytyy ottaa se "aikuisen" vastuu ja pyrkiä edesauttamaan kaikin tavoin lasten ja toisen vanhemman välien pysyvyyttä.
Itse erosin kymmenkunta vuotta sitten ja olin tasan harkinnut eroa jo vuosia. Siinä vaiheessa, kun tein päätöksen olin käynyt jo läpi pääosin ja tiesin mitä tuleman pitää. Mies vastusti viimeiseen asti ja pyrki vaikuttamaan viime hetkellä, etten muuta. Onneksi oli vain yksi koulu-ikäinen lapsi.
Siitä huolimatta, vaikka ihminen ( yleensa toinen osapuoli)on jo "kypsä eroon" ja tehnyt luopumista vuosia, ero ei ole läpihuutojuttu, eikä henkisesti helppo. Ei ole helppo ns normaalille (tunne-elämältään) ihmiselle. Nykyään taitaa olla yhä enemmän heitäkin, joita mikään "hetkauta" ja hypätään suhteesta toiseen sillä mielentilalla, että "tämä kaikki mulle heti"!
Itse toteutin eron muuttamalla lapsen kanssa pois yhteisestä kodista ja minulla oli tilaisuus vaihtaa samalla paikkakuntaa. En jättänyt erohakemusta käräjäoikeuteen, sillä vaistosin, että meidän tapauksessa on paras toimia sen kaavan mukaan, että asun erossa kaksi vuotta ja sitten haen eron. Tein exälle tiedoksi, että ero on totta, mutta pitkän kaavan mukaan.
Kahden vuoden kuluttua hain eron ja siitä tuli tuomio/päätös myös exälle. En edes koko kahden vuoden aikana haikaillut uutta suhdetta. Kävin jossain tuulettumassa ystävien kanssa, mutta harvoin. Olen sitä mieltä, että jokaisen kannattaisi elää yksin( lasten kanssa)
vuosi/parikin eron jälkeen ja katsella ikään kuin kaukaa kanssaihmisiä. Siinä tulee silmät auki eri tavalla, kuin tapauksessa, että oitis lähtee kapakoihin ym katsastamaan uutta.
Ihmettelen tätä hektistä suhderumbaa, mikä näyttää olevan liian usealla. Kyllä sen "oikean " ehtii tavata myöhemminkin ja usein se kiirettömyys on plussaa.Varsinkin jos on lapsi/lapsia.Kävin myös eroseminaarin noin vuosi eron jälkeen ja se oli hyväksi. Sen seminaarin kävi myös ex ja hänkin sai maata jalkojensa alle. Oli suhde pitkä tai lyhyt se pitää työstää perinpohjin alta pois, ennen mahdollista uutta suhdetta. Älkää siis hypätkö uuteen suhteeseen pian eron jälkeen. Se on kaikkien osapuolten etu. Malttia!
Kiitos erittäin hyvästä vastauksesta!
Itsekin kannatan sitä, että ihmisen täytyy oppia elämään yksin, ilman parisuhdetta, pitkän avioliiton jälkeen. Mutta pystyykö kaikki siihen?
Itse olin tosi hyvällä mielellä ja tyytyväinen uuteen sinkkutilanteeseeni. Enkä katsellut tai kaivannut uutta miestä. Yleensä silloinhan sitten löytääkin jonkun, kun vähiten sitä odottaa. Tämä kohtaamani mies onkin osoittautunut ensinnäkin hyväksi ystäväksi ja tunnen myös fyysistä vetovoimaa häntä kohtaan. Mitään kiirettä ei ole muuttaa yhteen. Nyt on hyvä olla näin. On mukava tutustua omaan tahtiin.
Mutta jos exä lopettaa mustasukkaisuuden tuskissaan lasten tapaamiset vain sen takia, että epäilee minulla olevan miesystävä... Se on aika epäoikeudenmukaista lapsia kohtaan. Miksi isä heitä rankaisee? Eikö hän näe, että kyse on hänen ja lasten suhteesta? Eikä siitä, että minun elämääni pitäisi hankaloittaa?
Minun täytyy siis palkata aina lapsenvahti, jotta voisin tavata miesystävääni. Siihen ei ole varaa usein. No, ja onhan puhelin ja sähköposti keksitty. Ja yrittää toivoa, että exä järkiintyisi.
Kyllä sinä ap. nyt viestität, että ajattelet tässä eroasiassa kahta asiaa yli kaiken: itseäsi ja exääsi.
Älkää, hyvät vanhemmat, ehdoin tahdoin hämmentäkö lapsia. Näitä sekaisin olevia avioerosta selviämättömiä lapsukaisia ovat koulut tiukassa.
Mikä pakko näitä nyksiä ja taas uusia nyksiä on tuoda kotiin öitsemään.
Antakaa nyt tauko itsellenne ja armahtakaa lapsianne - lapset ovat muutenkin surullisia ja syyttävät usein itseään.
Jos sanon suoraan, olen sitä mieltä 10 vuotta koululaisia katseltuani, että erot pitäisi kieltää pareilta ennen kuin lapset on saatu jaloilleen.
Ja ennen liittoa ja lapsia jokaisella parilla pitäisi olla jonkinlainen kurssitus parisuhdeasioissa.
Olen samaa mieltä asioista. Olen itse saanut kokea miten lapsen voi musertaa liian aikaisella uuden suhteen esittelyllä. Meillä pojan koulu meni yhtäkkiä päin lepikkoa. Kun aloin kyselemään missä kiikastaa, monenmutkan kautta selvisi että isukin luona on uusi "äiti" jonka kanssa isukki vaan pussailee. Sanoin pojalle että sille asialle emme voi mitään ja isällä on oikeus olla kenen kanssa haluaa, koska vanhemmat ovat eronneet. Poika sanoi ettei halua mennä isille koska isillä ei ole aikaa hänelle. Kerroin miehelle terveiset, hän sitten sanoi ettei uusikko ole hänen luonaan silloin kun poika käy. Nyt tilanne on normalisoitunut ja poika alakoululainen pärjää taas. Sovimme isän kanssa että mennään eteenpäin lapsen ehdoilla ja annetaan hänelle aikaa toipumiseen.
myös, jos mahdollisimman moni kokee samoin. Ei pidä kiirehtiä parisuhteessa ja lapsetkin tarvitsevat omalle surutyölle aikaa. Opettaja, joka kommentoi asiaa on erittäin oikeassa.
Järkeä, malttia ja viisutta tarvitaan eron jälkeen. Tilanne on hyvä käydä läpi lasten kanssa ja kannustaa heitä kertomaan murheensa ja tuoda esille, ettei ole lasten vika, jos vanhemmat ovat eronneet.Paljon yhdessäoloa ja mukavaa tekemistä lasten kanssa, niin hekin toipuvat ajan kanssa.
Isän "lapsia rankaiseva käytös" kertoo ihmisen kypsymättömyydestä ihmisenä ja myös "raadollisuudesta" josta pitäisi oppia pois. Jonkin pitäisi avata silmät. Häneltä voisi hienovaraisesti kysyä, että eikö hän huomaa, että tuo toiminta on rankaisu omia lapsia kohtaan.
Lapsi haluaa olla sovitteleva molempiin vanhempiin ja pyrkii ymmärtämään molempia. Älkää tehkö sitä virhettä, että morkkaatte exää lapsille - ei, vaikka kuin tuntuisi katkeralta ja tuntuisi, että toinen on "syyllinen kaikkeen" pahaan. Hiljaa hyvä tulee! Tsemppiä!
Selität siis lapsille että eronne on yksin pahan isin syytä?
Tuolla asenteella kannattaisi varmistaa hyvin huolellisesti että tämä uusi onni haluaa viettää aikaa kanssasi pitemmällä tähtäyksellä!
Kyse ei siis ole aikataulusta vaan yhteensopivuudesta.
Jotenkin vain aavistelen että pian olet tämän uuden kanssa tasan samassa tilanteessa kuin ex:kin kanssa...