Olemme seurustelleet 1 vuoden ja 7 kuukautta, olemme molemmat nuoria, vasta 19 vuotiaita.
Aluksi oli alkuhuuma, valvoimme yöt ja vatsa oli täynnä perhosia, istuimme sylikkäin, pussailimme useammin kuin puhuimme, seksi juoksi.
Alkuhuuma katosi, mutta nautimme edelleen toisistamme. Puhumme, harrastamme seksiä, kävelemme käsikädessä, nukumme, syömme, käymme suihkussa, hymyilemme, kutitamme toisiamme...
Mies on aina sanonut usein, että rakastaa minua, unissaan edelleenkin saattaa tarttua kiinni ja sanoa, että "olet tärkeintä, mitä minulla on, tiedäthän sen?"
Viimeiset kolme kuukautta, ovat kuitenkin olleet ihmeellisiä ja viimeinen kuukausi lähes raastava. 1. Hän ei enää halua seksiä, olen aina ottanut usein suihin, sekään ei enää kelpaa.
2. Hän haukkuu humalassa minua huoraksi ja paskaksi, idiootiksi, tyhmäksi, ämmäksi... Selvinpäin hän on harmissaan, pyytelee anteeksi, sanoo, että tiedänhän, ettei hän tarkoita sitä. Otin asenteen, etten välitä. Mutta se jatkuu edelleen ja se sattuu joka kerta, kun yritän viedä häntä kotiin, koska ulkona hän jäätyisi, koska nukahtaisi ulos ja mies vaan haukkuu (emme asu yhdessä). Hän juo nykyään kovin usein ja paljon.
3. Kaikki mitä sanon, on motkotusta (sanon, että kannataakohan hänen juoda isältään saamia opiskelurahoja yhdessa illassa? En huuda, en ole ilkeä, kysyn kuin minkä tahansa kysymyksen), "oprahin juttuja" (kysyn, miksi hän haukkuu minua humalassa, miksi hän ei halua seksiä tms.) yms. Hän ei siis vastaa enää kysymyksiini, joka johtaa oravan pyörään, jossa hän vastaa esim. kysymykseen: "etkö halua minua enää?" näin: "älä kysele", joka saa minut epävarmaksi siitä onko vastaus kyllä ja kysyn samaa kysymystä uudeleen tai nykyään enää en ja alan vain olla pyörällä päästäni, eikö hän enää halua minua?
3. Hän ei halua minua mihinkään juhliinsa, ja en saa siihenkään vastusta, miksi ei ja mielikuvitus juoksee.
Kuitenkin, asian toinen puoli on, että hän nukkumaan mennessään halailee, pitää kiinni, sanoo että rakastaa, juttelemme kuitenkin edelleen ihan normaalisti jne. Olen itkenyt paljon ja tuntuu, että hän ei kerro minulle asioita siksi, ettei 'jaksa katsella kun poraan tai ei jaksa kuunnella marinaani'.
Olen seurustellut useasti ennen häntä, mutta nyt vasta oikeasti rakastunut, mies ei ole seurustellut ennen kertaakaan. Hän on juuri saanut uuden työn, missä hän käy pitkää päivää eikä nuku tarpeeksi. Ymmärrän sen, ettei hän halua seksiä, koska on niin väsynyt. Hän on myös nuori ja varmasti haluaa muitakin, ihan vain vaikka kokeilu mielessä, minäkin halusin ennen, nyt ei seksi edes ole niin hienoa, kun ei toinen tiedä mitä haluat. Olen myös sanonut, että ymmärrän, jos hän haluaa pitää tauon, mielummin nyt, kun sitten, jos suhde on edennyt liian pitkälle.
Annan hänelle vapautta, en soittele, en vaadi häntä tiskaamaan kuukauden tiskikasaa pois, en puutu enää hänen rumaan käytökseensä vanhempiaan kohtaan (haukkuu heitä ihan selvinpäinkin), en marmata, ettemme näe tarpeeksi yms. asioita, joita naiset kuulemma usein tekevät, puhun välillä vähän tyhmiä, olen myös aika spontaani ja teen välillä juttuja, joita kaikki tekevät vain humalassa ja tiedän, että miestä ärsyttää monesti nuo asiat. En suunnitele myöskään liian pitkälle elämää, ainakaan meidän kahden kannalta.
Hyväksyn hänet sellaisena kuin hän on, olen valmis odottamaan, että hän pääsee 'rajojen koetuksestaan yli' (hän muutti juuri pois kotoa, itse olen asunut yksin jos 4 vuotta.), mistä ehkä myös on kyse. En kuitenkaan kestä sitä, etten YHTÄÄN tiedä, mitä miehen päässä liikkuu, hänen käverinsa, sanovat, että hän rakastaa minua enemmän kuin mitään tai ketään ikinä, heitä pitää kuulemma uskoa, koska he ovat tunteneet miehen paljon kauemmin kuin minä, että kyllä se menee ohi. Että en ole sellainen rasittava ämmä, kuin mitä mies sanoo.
Haluan parisuhteelta vain, että tunnen itseni rakastetuksi ja että saan myös rakastaa toista, että viihdyn toisen kanssa ja molemmilla on omat juttunsa, joita on tietty kiva jakaa, haluan, että minun ei tarvitse arvailla näin paljoa asioita. Nyt suhteemme ei täytä mitään noista, paitsi sen, että tunnen itseni rakastetuksi. Se ei vaan nyt riitä. En ole ruma, minulla on hyvä vartalo, en jää kotiin nyhjäämään jokailta, mutta tykkään kyllä joskus jäädäkkin.
En ymmärrä. Oliko teillä muilla miehillä samanlaista nuorena, onko kellään samanlaista suhdetta? En osaa edes laittaa ajatuksiani selvästi, minkä vuoksi tämä viesti on näin pitkä ja sekava. Olen hämilläni ja en tiedä mitä tehdä. En tiedä, jaksanko odottaa.
Aluksi oli alkuhuuma, valvoimme yöt ja vatsa oli täynnä perhosia, istuimme sylikkäin, pussailimme useammin kuin puhuimme, seksi juoksi.
Alkuhuuma katosi, mutta nautimme edelleen toisistamme. Puhumme, harrastamme seksiä, kävelemme käsikädessä, nukumme, syömme, käymme suihkussa, hymyilemme, kutitamme toisiamme...
Mies on aina sanonut usein, että rakastaa minua, unissaan edelleenkin saattaa tarttua kiinni ja sanoa, että "olet tärkeintä, mitä minulla on, tiedäthän sen?"
Viimeiset kolme kuukautta, ovat kuitenkin olleet ihmeellisiä ja viimeinen kuukausi lähes raastava. 1. Hän ei enää halua seksiä, olen aina ottanut usein suihin, sekään ei enää kelpaa.
2. Hän haukkuu humalassa minua huoraksi ja paskaksi, idiootiksi, tyhmäksi, ämmäksi... Selvinpäin hän on harmissaan, pyytelee anteeksi, sanoo, että tiedänhän, ettei hän tarkoita sitä. Otin asenteen, etten välitä. Mutta se jatkuu edelleen ja se sattuu joka kerta, kun yritän viedä häntä kotiin, koska ulkona hän jäätyisi, koska nukahtaisi ulos ja mies vaan haukkuu (emme asu yhdessä). Hän juo nykyään kovin usein ja paljon.
3. Kaikki mitä sanon, on motkotusta (sanon, että kannataakohan hänen juoda isältään saamia opiskelurahoja yhdessa illassa? En huuda, en ole ilkeä, kysyn kuin minkä tahansa kysymyksen), "oprahin juttuja" (kysyn, miksi hän haukkuu minua humalassa, miksi hän ei halua seksiä tms.) yms. Hän ei siis vastaa enää kysymyksiini, joka johtaa oravan pyörään, jossa hän vastaa esim. kysymykseen: "etkö halua minua enää?" näin: "älä kysele", joka saa minut epävarmaksi siitä onko vastaus kyllä ja kysyn samaa kysymystä uudeleen tai nykyään enää en ja alan vain olla pyörällä päästäni, eikö hän enää halua minua?
3. Hän ei halua minua mihinkään juhliinsa, ja en saa siihenkään vastusta, miksi ei ja mielikuvitus juoksee.
Kuitenkin, asian toinen puoli on, että hän nukkumaan mennessään halailee, pitää kiinni, sanoo että rakastaa, juttelemme kuitenkin edelleen ihan normaalisti jne. Olen itkenyt paljon ja tuntuu, että hän ei kerro minulle asioita siksi, ettei 'jaksa katsella kun poraan tai ei jaksa kuunnella marinaani'.
Olen seurustellut useasti ennen häntä, mutta nyt vasta oikeasti rakastunut, mies ei ole seurustellut ennen kertaakaan. Hän on juuri saanut uuden työn, missä hän käy pitkää päivää eikä nuku tarpeeksi. Ymmärrän sen, ettei hän halua seksiä, koska on niin väsynyt. Hän on myös nuori ja varmasti haluaa muitakin, ihan vain vaikka kokeilu mielessä, minäkin halusin ennen, nyt ei seksi edes ole niin hienoa, kun ei toinen tiedä mitä haluat. Olen myös sanonut, että ymmärrän, jos hän haluaa pitää tauon, mielummin nyt, kun sitten, jos suhde on edennyt liian pitkälle.
Annan hänelle vapautta, en soittele, en vaadi häntä tiskaamaan kuukauden tiskikasaa pois, en puutu enää hänen rumaan käytökseensä vanhempiaan kohtaan (haukkuu heitä ihan selvinpäinkin), en marmata, ettemme näe tarpeeksi yms. asioita, joita naiset kuulemma usein tekevät, puhun välillä vähän tyhmiä, olen myös aika spontaani ja teen välillä juttuja, joita kaikki tekevät vain humalassa ja tiedän, että miestä ärsyttää monesti nuo asiat. En suunnitele myöskään liian pitkälle elämää, ainakaan meidän kahden kannalta.
Hyväksyn hänet sellaisena kuin hän on, olen valmis odottamaan, että hän pääsee 'rajojen koetuksestaan yli' (hän muutti juuri pois kotoa, itse olen asunut yksin jos 4 vuotta.), mistä ehkä myös on kyse. En kuitenkaan kestä sitä, etten YHTÄÄN tiedä, mitä miehen päässä liikkuu, hänen käverinsa, sanovat, että hän rakastaa minua enemmän kuin mitään tai ketään ikinä, heitä pitää kuulemma uskoa, koska he ovat tunteneet miehen paljon kauemmin kuin minä, että kyllä se menee ohi. Että en ole sellainen rasittava ämmä, kuin mitä mies sanoo.
Haluan parisuhteelta vain, että tunnen itseni rakastetuksi ja että saan myös rakastaa toista, että viihdyn toisen kanssa ja molemmilla on omat juttunsa, joita on tietty kiva jakaa, haluan, että minun ei tarvitse arvailla näin paljoa asioita. Nyt suhteemme ei täytä mitään noista, paitsi sen, että tunnen itseni rakastetuksi. Se ei vaan nyt riitä. En ole ruma, minulla on hyvä vartalo, en jää kotiin nyhjäämään jokailta, mutta tykkään kyllä joskus jäädäkkin.
En ymmärrä. Oliko teillä muilla miehillä samanlaista nuorena, onko kellään samanlaista suhdetta? En osaa edes laittaa ajatuksiani selvästi, minkä vuoksi tämä viesti on näin pitkä ja sekava. Olen hämilläni ja en tiedä mitä tehdä. En tiedä, jaksanko odottaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
.... ja hän joskus alkuhumalassaan kuitenkin puhuu, että "sitten kun me muutetaan yhteen, niin hankitaan lapsi ja tehdään kaikkiea kivaa sen kanssa, haluan elää sinun kanssasi niin pitkään kun me jaksetaan yhdessä elää jne..." En rupea tuosta kuvittelemaan mitään, mutta jos se merkitsee jotain, että mies puhuu noin........
Ihan ensimmäiseksi tulee minulle mieleen että poikaystäväsi on hyvin nuori ja kokematon. Hänen käytöksensä on lapsellista, kypsymätöntä. Epäkohteliasta.
Olet siis hänen ensimmäinen seurustelukumppaninsa. Hänellä ei ole naisista kokemusta, mutta se ei ole hyväksyttävä selitys kaikkeen. Hän kuulostaa todella epäkohteliaalta tyypiltä muutenkin. Haukkuu vanhempiaan, ja millaiset tavat lie oppinut perheeltään tai muutenkin elämässä.
Kun oppii toista tuntemaan ajan kanssa, niin paljastuu millainen ihminen se onkaan todellisuudessa. Välttämättä mikään ei ole huonosti, hänestä vaan alkaa näkyä läpi kokonaisuus, myös ne huonot puolet mitkä on niin helppo piilottaa suhteen alkuhuumassa. Humalakaan ei ole mikään veruke jonka varjolla voi käyttäytyä rakkaintaan kohtaan miten sattuu!
Tuntuu vähän siltä että sinä annat hänelle liikaa valtaa suhteessa, etkä pidä puoliasi. Rakastat häntä, ymmärrän, silloin antaa paljon anteeksi. Mutta kun vain kestät kaiken ja roikut mukana, hän ei pysty oppimaan mitään kunnon parisuhteesta ja siitä, että se vaatii jotain MOLEMMILTA pysyäkseen koossa. Sinä se vaan annat ja annat, odotat ja odotat, mutta mitä tekee hän? Se että hän sanoo rakastavansa ja halailee sinua, jopa juttelee arkipäiväisistä asioista, ei riitä mitenkään kunnolliseen parisuhteeseen. Täytyy voida puhua suhteesta avoimesti, täytyy ottaa toinen huomioon niin että kertoo missä mennään, vaikka se olisi vaikeaa, toisen hyvinvoinnin vuoksi, eikä jättää kylmästi kumppania epätietoisuuteen. Täytyy osata kuunnella toista, ottaa toinen vakavasti.
Kun ajattelee haukkumisen määrää... Pystyykö sellaisella epäkohteliaalla käyttäytymisellä pitää yllä edes ystävyyssuhdetta? Kyllä tuolla menolla kaverit kaikkoaisivat. Saati sitten että kohtelee ihmistä, joka on tärkeintä ja rakkainta maailmassa, sillä tavalla. Miksi kestät sen? Etkö puolusta itseäsi? Sinun pitäisi. Muuten osoitat hänelle että sinua voi kohdella aivan miten sattuu ja hän kuvittelee että näinhän tämä parisuhde toimii.
Kavereiden vakuuttelut "kyllä se rakastaa" eivät kanna parisuhdetta koska se on yksin teidän kahden asia. Totuus on se mitä kuulet ja koet kumppanisi taholta, ja vain sillä on merkitystä. Kaverisuhde on erilainen kuin parisuhde, ja niissä tunnetaan ihminen hyvinkin eritavalla. Sinä näet hänessä puolia joita kaverit eivät koskaan näe.
Odotat että poikaystäväsi tekisi jonkun ratkaisun tai ratkaisuja. Olet valmis ymmärtämään millaisen päätöksen tahansa. Mitä jos sinä ottaisit paikkasi tasavertaisena kumppanina ja tekisit itse ratkaisun? Esimerkiksi juuri tauon suhteeseen. Sinun on pakko asettaa rajoja, tai meininki jatkuu samanlaisena.
Teillä on alkanut arki, ja juuri se näyttää millä pohjalla suhde on ja pystyykö se toimimaan teidän kahden välillä.
Mies on ehkä vielä liian kypsymätön vakavaan parisuhteeseen, ja hyvin ailahtelevalta vaikuttaa. Hänen pitäisi oppia paljon, mutta ei kukaan opi ellei joku opeta. Se oppi voi tulla usein kantapään kautta...
Minusta sinun kannattaisi ryhdistäytyä asemassasi. Sinä näytät tietävän mitä haluat, ainakin parisuhteelta. Hän ehkä ei. Ota siis ohjat käsiisi kun sinä kerran olet asioista selvillä. Pidä ihmeessä kiinni parisuhteen kriteereistäsi. Osoita ne poikaystävällesi niin että ei ole varaa olla menemättä perille. Jos hän ei halua tai pysty kasvamaan ja ottamaan tarpeitasi huomioon, niin hän ei osaa rakastaa, joten anna hänen jäädä kasvamaan aikuiseksi omin nokkinensa. Ainakin joksikin aikaa.
Se että odottaa epätietoisuudessa toista ja toisen ratkaisuja, eikä tiedä mitä toinen tuntee, ajattelee tai haluaa, ei ole parisuhteessa olemista.
Sinä ansaitsisit ja tarvitsisit paljon kypsemmän kumppanin rinnallesi, oikeasti. Et ehkä vielä tiedäkään, mitä on tuntea itsensä OIKEASTI rakastetuksi...
Rakkaus on kokonaisvaltaista.
Mielestäni teidän ehkä kannattaisi vähentää sitä juhlimista, jos se tuottaa ongelmia? Tai ylipäänsä alkoholia. Alkaako haukkuminen vaikka yhden saunaoluen jälkeen, vai todellakin sitten kun ollaan jossain ja hän on ottanut jo aivan liikaa? En itse kyllä tykkäisi, että toinen juoksee omissa juhlissaan juopottelemassa, jos hän nimenomaan juodessaan muuttuu noin kovasti. Ehkäpä tästä kannattaisi sopia, ett pääasiassa käytäisi yhdessä tai ei ollenkaan..tai ainakin tulisi sitten luoksesi yöksi. Mielestäni oli hyvä neuvo tämmöiseltä mummelilta jostain ohjelmasta (käsiteltiin todella pitkässä parisuhteissa olevia), että ei lähdetä juhlimaan ym yksinään niissä poika- ja tyttöporukoissa, vaan mennään yhdessä. Mennään yhdessä ulkomaille ja näin. Tietysti on kiva joskus olla tyttöjen kanssa ym, mutta ehkäpä siinäkin olisi hyvä nähdä baarissa tai vaikkapa baarin jälkeen, vaikka ei sitä tarvitse ajatella että toisella jotain muuta olisi..mutta ehkäpä tuo on kuitenkin fiksu neuvo. Viimestään siinä, että itseä ainakin huolettaisi pääseekö toinen kotiin. Varsinkin talvella. Tuo sinun huolehtimisesi on mielestäni hyvä juttu, vaikka toinen voikin siinä olla ilkeä. Itse olen kans yhden kerran saanut kuulla asiatonta kommenttia, kun avomieheni oli juonut todella paljon ja jouduin taluttamaan hänet kotiin..hän myös on katunut sitä jälkeenpäin ja epäilen että se pikemminkin liittyi hänen eksäänsä, josta ei sen enempää (kevytkenkäinen ihminen).
Haukkumisen kuunteleminen ei kyllä ole kivaa. Mutta niistä ei myöskään kannata jankuttaa ja aina ottaa esille. En tarkoita jankuttamisella sitä perinteistä nalkuttamista, vaan ihan sitä että sen ottaa yhä useammin esille -huomaamattaan. Toki se itseä vaivaa, mutta jos se on jo käyty läpi ja toinen on pyytänyt anteeksi, niin ehkäpä se aihe kannattaisi jättää. Itse olen huomannu, että vaikken jankuta, niin silti saatan ottaa joskus jälkikäteen vielä sovinnostakin pari kertaa jonkin asian esille, vaikkei tarvitsisi. Ja tästä tulee helposti toiselle olo, että "marmatetaan" ja saa juuri näitä "tästä aiheesta ei voi keskustella"-vastauksia. Onhan se itselläkin, että ei haluaisi enää kuulla jostain sovitusta asiasta, vaikka olisikin sanonut jotain sopimatonta tms. Haukkuuko hän sinua selvinpäin? Entä joka kerta kännissä? Näitä minä miettisin. Jos on usein tuollaista, niin ei se hyvää parisuhteelle tee..eikä sitä ehkä sitten jaksa yksinkertaisesti.
Luulen, että tuo seksi menee ihan käsikädessä tuon univelkojen kanssa. Ja kun ette asu yhdessä, niin ette voi esim. mennä ajoissa nukkumaan, jolloin ehtisi jotain puuhaillakin. Ehkäpä hän on nyt yksinasuessaaan vielä vähän hakusessa, ei osaa mennä ajoissa nukkumaan eikä osaa siivota ymX) Tuo on ihan hyvä asenne, että turhaan hänen kodissaan puhut hänen kotitöistään, itse hän ne joutuu tekemään. Onpahan hyvää harjoitusta, hyvä ettet hänen kanssaan muuttanut suoraan kodista yhteen, koska tuo itsenäistymise ntarve on tärkeä..ettet joudu siihen äidin rooliin. Haluaako hän tavata, ehdottaako itse tapaamisia? Jättääkö vastaamatta yhteydenottoihisi?
Näistä asioista kyllä pitäisi teidän keskustella, tuo juominen ei ainakaan ole kovin hyvä, kun se vaikuttaa aiheuttavan teille paljon ongelmia. Ehkä hän tuntee olevansa poissa valvovan silmän alta (vanhemmat), ja sen tähden on villiintynyt. Mutta eipä tuo alkoholi muuta kuin pahenna hänen uniongelmiaan ja teidän seksiongelmia samoiten. En vain kyllä osaa sanoa, miten se keskustelu kannattaisi ottaa esille..no ei tietysti ainakaan nälkäisenä ja väsyneenä;) Mutta näitä keskusteluja ei ole koskaan kiva aloittaa, ehkä ensimäisenä voisit ottaa jonkin kohdan esille. Ja jos juominen tuottaa ongelmia, niin ehkä siitä kannattaisi puhua. Tai ehdottaa jo hyvissä ajoin ennen viikonloppua jotain mukavaa tekemistä, yhdessä tai vaikkapa jonkin kaveripariskunnan kanssa tms, jotta tavallaan juomiselle ei jäisi "tilaa".
Jos mikään ei muutu ja hän ei halua keskustella asioista, sekä vain yksinänsä bilettelee ym, niin kaipa siitä sitten voi tehdä omat johtopäätöksensä. Se on sitten sinusta kiinni, paljonko annat aikaa. Ehkä tässä on tuo hänen omaan kämppään muutto isossa roolissa, hän kokee tietynlaista vapaudentunnetta ym. Tuo jatkuva haukkuminen ei kuitenkaan kuulu parisuhteeseen, voithan toki tehdä joskus niinkin, että viet hänet vain kotiin ja menet omaan kotiisi nukkumaan, jos haukkuminen on kiitoksena. Vaikea sanoa, onko tuo vaan sitä mitä hän on..vai onko tuo väliaikaista. Mutta jos tauon pidätte, nin se on siinä. Ei kannata jäädä enää odottelemaan.
Älä tuollaisen kanssa seurustele. tai jos meinaat jatkaa, ohjaa poika hoitoon selvittämään päänsä.